Kertokaapa kokemuksianne Finnlinesin Hansalaivoista (hki-travemunde). Jos kokemuksia, tieto reitistä (ruuhkista etc.) halki Saksan Etelä-Ranskaan kiinnoistaisi. Matkalle on tarkoitus lähteä 5/2005.
Laivalla Saksaan
6
746
Vastaukset
- Matkaltaja
Matkustin Finnlinesin laivastoon kuuluvalla M/S Finnhansalla Saksaan. Matkasta olisi varmaan paljonkin kerrottavaa.
Ehkä et kuitenkaan ole niin halukas kuulemaan enempää, kun kerron, että matka tapahtui kesäkuun alussa 1969 eli yli kolmannesvuosisata sitten. Esimerkiksi nyt jo reissussa monene otteeseen rähjääntynyt ja paikkailtu Finnjet ei ollut silloin vielä edes ehtinyt piirustuspöydälle, nykyisistä Hansa-laivoista puhumattakaan. - tarkkamarkka
Oletko katsonut netistä, mitä tuo Hansa-laivan kyyti maksaa? Jos et, katsoppa... ja mieti uudelleen reittiä. Ovat nimittäin niin kalliit, että saatat tulla toisiin ajatuksiin.
Laivoilla on täyshoito, ruoat erinomaisia... mutta niinpä laivamatkan aikana ehtii lihoa useita kiloja :(- Sipe
Hinnat ovat tiedossa. Kahden pienen lapsen kanssa ei kuitenkaan kiinnosta lähteä ajamaan Ruotsin-Tanskan läpi, mikä ei sekään ole ilmaista silta- & yöpymismaksuineen, eikä reissata rahtilaivan ruumassa. Eikä ajaa Hankoonkaan, mistä yksi vaihtoehto lähtisi (tällöin Saksassakin tulee 200 km ylinmääräistä). Tarkoitus on olla vuokralla etelä-ranskassa kolme viikkoa, joten kovin paljon ei laivamatkan hinnassa voi koko budjettiin verrattuna säästää. Finnlinesin aikataulut (viikonloppuja lukuunottamatta) ovat sikäli järkevät, että olet saksassa heti aamusta.
- tarkkamarkka
Sipe kirjoitti:
Hinnat ovat tiedossa. Kahden pienen lapsen kanssa ei kuitenkaan kiinnosta lähteä ajamaan Ruotsin-Tanskan läpi, mikä ei sekään ole ilmaista silta- & yöpymismaksuineen, eikä reissata rahtilaivan ruumassa. Eikä ajaa Hankoonkaan, mistä yksi vaihtoehto lähtisi (tällöin Saksassakin tulee 200 km ylinmääräistä). Tarkoitus on olla vuokralla etelä-ranskassa kolme viikkoa, joten kovin paljon ei laivamatkan hinnassa voi koko budjettiin verrattuna säästää. Finnlinesin aikataulut (viikonloppuja lukuunottamatta) ovat sikäli järkevät, että olet saksassa heti aamusta.
Finnlineshan on rahtilaiva... Mitä tarkoitit rahtilaivan ruumassa matkustamisella?
Hansa-laivoissa on tasokkaitakin hyttejä, mutta niinkuin vihjasin, hinnat ovat tosi kalliit.
Aikaisemmin reittiä liikennöi myös halvempia laivoja, mutta tällä hetkellä ainoastaan tuo kallis Hansa-laiva.
- matkailuautoilija
Olimme 2003 Hansalaivoilla ja viime vuonna Superfastilla. Jatkossa valitsemme Hansan. Se on vähän kalliimpi, mutta kun Superilla maksaa ruoat ja juomat päälle, niin ero tasoittuu.
Hansalla pääsee heti rentoutumaan. Hyvät ruoat on käytännössä kaiken aikaa katettuna, eikä itse tarvitse kuin olla vaan. Laivalla oli pelejä, myös tietokonepelejä, lehtiä, televisio ja elokuvia, sekä sauna käytettävissä. Ei mitään erityistä, mutta Superfastiin verrattuna kyllä.
Superilla ei oltu lainkaan panostettu matkustajien viihtyvyyteen. Telkkarista näytettiin kaiken matkaa BBC News -kanavaa ilman ääntä. Koko matkan aikana näytettiin yksi ainut piirretty video, sekin pienestä telkkarista ja valmiiksi katetussa ravintolassa, missä osa joutui istumaan vinottain ja selin. Ei pelejä, ei mitään muuta tekemistä isommille eikä pienemmille. Toki kannattaa itsekin varautua ja ottaa jotain ajanvietettä mukaan, mutta jotain pientä voisi varustamokin järjestää.
Kumpikin matka meni sinänsä ok, mutta tässä se pieni ero. Meille Sompasaari myös sattuu olemaan parempi lähtösatama.
ps. Travemundeen tullessa vasemmalla rannalla on hieno hiekkaranta ja sen vieressä leirintäalue. - matkailuautoilija
Asian sivusta pieni vinkki lapsiperheelle: lähellä Travemundeä on Heidepark, ehditte sinne saapumispäivänä koko päiväksi. Sisäänpääsymaksulla kaikkiin laitteisiin, ei jonotusta. Laitteita oli niin paljon, että silti ei päivässä ehtinyt käydä kaikkia läpi.
Europaparkia Saksan puolella lähellä Strasbourgia sen sijaan en suosittele. Olimme siellä alkukesästä, kun puisto oli puolityhjä ja silti jouduimme jonottamaan jokaiseen laitteeseen 30 - 45 minuuttia. Jos kuitenkin käytte, niin käykää katsomassa 4D-elokuva. Europaparkissa on myös huikean jyrkkä ja korkea vuoristorata.
Yleisvaikutelma oli, että Heideparkissa oli panostettu laitteisiin, Europaparkissa visuaaliseen puoleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 782892
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232742Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1072342- 351668
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2401568- 321537
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt401495- 281290
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201256- 951181