Olette varmaan muutkin törmänneet rakennuksilla seuraavaan ilmiöön: Työmaalla työskentelee timpuri, joka on paljon muita kovempi tekemään töitä. Hän ei pidä tupakka-, eikä muitakaan huilaustaukoja. Sitten hän on vielä kaikkien kannalta helppoluonteinen tai muuten sopivan pidättyvä, ettei hän koskaan ajaudu kiistojen osapuoleksi tai edes osanottajaksi.
Mutta näiden työnantajan ja työkavereiden kannalta toivottavien ominaisuuksien ohella hän tekee jälkeä ns. "kolmen konstin timpermannin" otteilla. On siis aivan liian suurpiirteinen työnsä jäljen suhteen.
Harmilliseksi ilmiön tekee se, että varsinkin sisustusvaiheessa pitäisi tehdä priimaa jälkeä, sillä tökerökin huomaa, jos vaikkapa jiirit irvistää ja ovien huullokset eivät mene koko pituudeltaan karmiin kiinni. Ilmiötä pahentaa kokemattomat työnjohtajat, jotka eivät ole koskaan tehneet timpurin työtä, eivätkä siksi osaa ajoissa ja oikeissa asiayhteyksissä puuttua kovaa vauhtia työskentelevän alaisensa otteisiin; eivätkä puutu epäkohtaan varsinkaan siitä syystä, että kyseessä on heidän kannaltaan helpoin ja tuloksellisin työntekijä.
liian hyvät työmiehet
3
321
Vastaukset 3
- Siirretää muurariks
Niin, ongelma tästä ilmiöstä kehittyy, jos työnjohto teettää viimeistelyhommia, eikä ymmärrä kaverin erityispiirteitä.
Onhan meillä siisteyskäsitystenkin suhteen suuria eroja, joten miksi ei hyvän lopputuloksen suhteen viimeistelytöissäkin. - jeppuri
Ongelma on myös siinä että tämä kaveri on vuosikymmenen tehnyt samalla tavalla "muita paremmin" töitä ja ei kestä tipan vertaa toleranssitarkistuksia. Soittaa sitten tutulle työpäällikölle joka sättii kohteen työnjohdon hyvän timpurin kiusaamisesta.
- Kaarisilta
Hyvä esimerkki oli ykkösten siltatyömaat,yksin sai joka sillan muotit kasata.vajaa vuos yksin kaikki sillat.usein päivät venyivät 20-21 välille.hyvät rahat noista sai sen vuoden aikana.nyt en ole tehnyt viiteen vuoteen juuri mitään,vieläkin massi kunnossa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411907Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7111312- 1011067
- 102918
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88914- 66761
- 33662
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.69532Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13528- 78511