Kalevassa oli juttu Rovaniemeltä kun hoitsu katseli laittomasti potilastietoja. Hoitsu sai isot sakot ja joutui maksaan vahingonkorvauksia. Menkää nyt ihmiset pyytämään omat lokitiedot terveyskeskuksesta. Varmaan yllätytte kun hoitsu on katsonut entisen naapurin, uuden talon omistajan röykeästi ja mitä muuta kun pienellä paikkakunnalla ollaan.
Todella törkeää
Etäinen saimaa
3235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tällaista tapahtuu.
Niin tapahtuu ja siksi ihmisten pitäisi olla tarkempia että laittomat urkkijat jäävät kiinni ja saavat asianmukaisen rangaistuksen.
On sitä valitettavasti tapahtunut näilläkin kulmilla,hoitaja jäi kiinni potilastietojen urkkimisesta,siirsivät kyseisestä työpaikasta toiseen hoitoalan työpaikkaan,muuta seuraamuksia ei tullut,valitettavasti.Kyseisen henkilön tuntien ja hänen kanssaan aiemmin samalla työmaalla työskenneenä olisin ollut sitä mieltä etttä lopputili ja hoitoalalta pois kokonaan,olisi kaikki päässeet helpommalla,sen verran räävejä työrikkeitä tilillänsä muutenkin,valituksia tehtiin mm.potilaita kohtaan kovakouraisesta käytöksestä.ei auttanut,silloinen osastonhoitaja sanoi että on kuin päätänsä seinään löisi kun lukemattomia puhutteluja hänelle piti,enkä ihmettele että väsyi.Meitä on niin moneen junaan menijää.Toivottavasti saa ansionsa mukaan jossakin vaiheessa.