Olen rukoillut uskovaista puolisoa itselleni. On varmaankin ihmisiä jotka ovat eri mieltä siitä pitäisikö uudelleen avioutua eron jälkeen? Ensimmäinen avioliittoni päättyi koska mieheni halusi erota minusta ja toisessa oli muut syyt.
Missä ovat ne hyvät ja kunnolliset uskovaiset miehet. jotka ajattelevat sydämellään eikä järjellä kaikkea. Mielestäni uskon asia on kaunista ja niiden ymmärätäminen on joskus vaikeaa.
Minut on jätetty monta kertaa esikoislestadiolasiten miesten tahoilta?Mistä tämä mahtaa johtua. Kun olen kuitenkin ollut ja olen edelleen ihan kaunis ja viisas nainen. Olen tosissani yrittänyt nyt löytää puolisoa ja rukoilla sen puolesta joten olisi mukava jos joku vastaisi ihmettelyyni.
Puolison löytyminen
16
236
Vastaukset
- bobander
Noo .. rakkaus on henkistä läheisyyttä totuudessa, ja totuudessa oleminen on rehellisyyttä itselle. Yli 20 v liitossa olin minäkin, ja todella sitoutunut. Puolisoni oli sitoutunut enemmän yhteisöön kuin minuun, olin vaan sopiva kulissi. Se on ajan hukkaa, jos elää puolison kanssa, joka on henkisesti lapsen tasolla, ja itse pakosti kasvaa koko ajan. Jossain vaiheessa tulee kaipuu syvällisiin keskusteluihin, ja siihen se loppuu. Eiköhän rakkaus olisi tärkeämpää kuin "kunnon kristitty" puoliso. Jumala kyllä herättää kenet haluaa. Etsit väärästä paikasta, lakkaa etsimästä niin löydät.
- ihmettelen tätä meno
Hei.
Olet varmaankin oikeassa siinä, että kun lopettaa etsimisen niin voi hyvinkin löytyä ja olen varmaankin etsinyt väärästä paikasta.
Minä haluankin sellaisen puolison, joka minua rakastaa ja sanoo sen minulle
mutta ei sellaista ole löytynyt, vielä ainakaan.
Olet oikeassa siinä, että rakkauden tulisi olla lähtökohtana suhteelle.
Eiköhän minullekin vielä löydy sellainen oikea. joka minua sydämestään rakastaa.
Kiitos kommentistasi ja voin kertoa että moni muukin kärsii avioliitossaan koska vaimo tai mies ei huomioi kunnolla. Sitten toinen lähtee etsimään rakkautta muualta kun ei saa rakkautta puolisoltaan. Liian nopeasti minäkin menin aikanaan naimisiin, että maltti on valttia.
Nyt olenkin ajatellut tutustua rauhassa... koska kolmatta eroa en halua.
Jumala on kuuleva myös sen rukouksen että saisin miehen joka minua rakastaa joka olisi uskossa kuitenkin itsekin.
Neuvosi on kuultu ja toivottavasti myös meni pyyntöni yläkertaan asti. :)
Ystävällisin terveisin, lakannut etsimästä... - bobander
ihmettelen tätä meno kirjoitti:

Ystävällisin terveisin, lakannut etsimästä...Elämän kaksi tärkeintä kysymystä on: Kuka minä olen, ja kuka sitä kysyy. Lestadiolaisten perhesuhteet ovat usein kummallisia, ja kummallista on rakkauskin. Jos minä määrittelisin rakkauden, se olisi sitä, että se joka ottaa sitä vastaan, ymmärtää sen rakkaudeksi. Ihminen voi kasvaa vain senverran, kun ympäristö antaa tilaa. Ja sitten tulee hetki, kun tila loppuu. Silloin loppuu ristillisyyden seuraaminen, ja ainakin minulla seuraavaksi avioliitto. Olen tähän tyytyväinen, ja moni asia on löytänyt paikkansa ja merkityksensä, eikä muiden mielipiteillä ole mitään merkitystä. Olen avoin ja luottavainen, ja löydän minäkin joskus.. koska Jumala on.

- ihmettelen...
bobander kirjoitti:
Elämän kaksi tärkeintä kysymystä on: Kuka minä olen, ja kuka sitä kysyy. Lestadiolaisten perhesuhteet ovat usein kummallisia, ja kummallista on rakkauskin. Jos minä määrittelisin rakkauden, se olisi sitä, että se joka ottaa sitä vastaan, ymmärtää sen rakkaudeksi. Ihminen voi kasvaa vain senverran, kun ympäristö antaa tilaa. Ja sitten tulee hetki, kun tila loppuu. Silloin loppuu ristillisyyden seuraaminen, ja ainakin minulla seuraavaksi avioliitto. Olen tähän tyytyväinen, ja moni asia on löytänyt paikkansa ja merkityksensä, eikä muiden mielipiteillä ole mitään merkitystä. Olen avoin ja luottavainen, ja löydän minäkin joskus.. koska Jumala on.
Huomenta. Jos haluat voimme keskustella aiheesta. Sähköpostiosoitteeni on [email protected].
- Ulkopuolinen mies
Mun mielestä ei kannata heti rynnätä avioliittoon, vaan tutustua rauhassa. Myös seksiä kannattaa ehdottomasti harrastaa ennen avioliittoa, sillä muuten saattaa pettyä pahasti. Toisten vartalot ei vaan sovi niin hyvin yhteen kuin toisten. Seksistä pidättäytyminen kielii minusta kiinnostukset puutteesta, sillä jos ihmiset oikein himoitsevat toisiaan, niin ei siitä pidättäytymisestä tule yhtään mitään.
- Puoliso ei o hoitaja
Voi voi, tällaisiin tilanteisiin ei auttaisi kenenkään lähteä YKSIN nettihoitajaksi. Niistä ei tule parhaimmillaankaan kuin paha mieli kummallekkin ja paljon pettymyksiä. Pahimmillaan voi tulla avioliiton ulkopuolinen sänkykohtaus, tunnettuine seurauksineen.
Monet ovat älykkäitä ja eteviä pyörittäjiä. Solmujen avaamiseen tarvitaan
koulutettu ryhmä tai ainakin aviopari joka tuntee nämä menetelmät ja osaa
ohjata tarvittaessa eteenpäin.
Avomielisestä viesteistä voin heti päätellä että "epäonnen" taustalla on moniongelmainen vyyhti, jonka selvittelyssä tarvitaan asiatyntijoiden ja verteisryhmän tukea perimmäisten syiden selvittämiseen ja niistä toipumisen alkuun saattamiseen.
Yksin ei kenenkään saisi lähteä sähköpostiviestein mestaroimaan. Olen puolisoni kanssa avioliittoryhnien vetäjäloulutuksen saanut henkilö, tiedän jotakin näistä.
Toiseen puoleen voi tutustua mediassa, mitä kaikkea nurhetta näistä täkyistä on seurannut.
Avaajan tarkoitus on erittäin hyvä, löytää puolisi jonka kanssa voisi jakaa elämänsä iloineen huolineen ja murheineen. Puoliso ei koskaan sovi
rikkinäisen taustan omaavan puolisonsa hoitajaksi. Uskon että puoliso löytyy
mutta ensisijaisesti on oma eheutymisprosessi saatava alkuun, asiatuntevien henkilöiden opastuksella.- Siunausta matkalle
Toiminta lähtee alkuun siten, että apua tarvitseva ottaa itse yhteyttä sellaisiin tahoihin
joihin katsoo voivansa luottaa. Uskovia avioliittotyöhön paneutuneita hankilöitä ja
ryhmiä löytyy netistä kun etsii. - apua hakemaan
Siunausta matkalle kirjoitti:
Toiminta lähtee alkuun siten, että apua tarvitseva ottaa itse yhteyttä sellaisiin tahoihin
joihin katsoo voivansa luottaa. Uskovia avioliittotyöhön paneutuneita hankilöitä ja
ryhmiä löytyy netistä kun etsii.Kiitos kommenteista. En ole naimisissa kenenkään kanssa mutta niin kuin todettiin on minulla hyvä tarkoitus löytää puoliso. En ole avioliittoneuvoja joten en tunne olevani hyvä neuvomaan ketään. Olen sitä mieltä että olisi hyvä jos pystyy luotettavan ihmisen kanssa puhumaan. Itse hain aikanaan apua seurakuntani diakonilta. Ja apua sainkin. Tiedän että apua saa ja sitä kannattaa hakea vaikka tuntuisi turhaltakin. Se voi olla elämänkäännekohta. :) olen itse hakenut apua sairauteeni ja saanut sitä ja nyt elämäni on kunnossa. Olen energisempi ja tasapainoisempi. Masennus on sairaus johon kannattaa hakea apua. Opettelen hoitamaan kotiani ja asioitani. Olen aikoinaan saanut apua joten kysymys ei ole minun kohdallani enää siitä että pitäisi apua hakea. Sairaudestani huolimatta elän normaalia arkea ja voin paljon paremmin voisin sanoa jopa hyvin. Apua kannattaa hakea sen voin nyt jälkikäteen sanoa. Kun sitä varten auttajat ovat.
- puoliso ei o hoitaja
Varoittava viestini oli seuraavalle kirjoittajalle:
ihmettelen... 2.10.2014 klo 10:49
Huomenta. Jos haluat voimme keskustella aiheesta. Sähköpostiosoitteeni on [email protected].
Tässä yo. vietissä näkyi jo merkkejä hoitajakokelaan yhteydenottotoiveesta.
Kun taustalla on tasapainottomuutta seksuaalikäyttäytymisestä, ja hyljätyksi tulemisen pettymyksiä, niin ei kannata lähteä sähköpostiviestein hoitamaan tätä asiaa. Vaan etsi varmempia teitä, joissa ei ole vaaraa tulla vain lisää haavoitetuksi.- olkaa varovaisia
Jos laittaa mail osoitteensa, niin ei vastauksia tule vaan kyttä alkaa selvittää henkilöytesi iskeäkseen mahdollisesti myöhemmin.
Kerran latoin viestin ilmoitettuun osoitteeseen muuta ikinä en vastausta saanut, mutta kyttä sai henkilötietoni sitä kautta. Näin herjaviestit saatiin oikein nimellä nettiin
nimimerkin takaa. - varokaa näitä
olkaa varovaisia kirjoitti:
Jos laittaa mail osoitteensa, niin ei vastauksia tule vaan kyttä alkaa selvittää henkilöytesi iskeäkseen mahdollisesti myöhemmin.
Kerran latoin viestin ilmoitettuun osoitteeseen muuta ikinä en vastausta saanut, mutta kyttä sai henkilötietoni sitä kautta. Näin herjaviestit saatiin oikein nimellä nettiin
nimimerkin takaa.Erästä rouvaa on vainottu s:24.fi vanhoillisten palstalla useita vuosia niomeltä mainiten ja hävyttömyyksiä kirjoitellen. Vaarallista leikkiä on.
- hölkynkölkyn..
eli, et parempi olla puutteessa,,? vai
- Lihan himot
Haluaisin tehdä syntiä kanssasi kaunis nainen.
- sisäinen rumuus
Puolison löytymisestä,,, jos ei luule ittestä liikoja, niin se auttaa.. ulkonäkö merkitsee.. jos on viehättävä ja ominaisuuksiltaan eli "sutku" niin kiinnostusta on... Jos tavis käyttäytyy niin kuin haaremin kuumin enkeli niin ei se mene läpi. Uskon asiat syttyy muualla,, siemen on jo valmiina...
- kristitynv20
Mitä tarkoittaa sutku? Voisitko selventää? Kommenttisi oli minusta loukkaava. Terveisin todella pettynyt. :( tässä elämässä ei oo enää mitään järkeä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17513388
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454910Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402833Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282032Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1191783Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3711693Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371515