Voiko wiccalaisuutta harjoittaa kuka tahansa?

apulaattori

Varmasti kuulostaa tyhmältä kysymykseltä, mutta tuli mieleen kun eräs kaverini joka on kiinnostunut tällaisista asioista niin kertoi harjoittaneensa kavereidensa kanssa wiccalaisuudesta tuttuja, tai siis sen tapaisia magioita ja riittejä, joihin oli kuulunut jotain kynttilän ympärillä tanssimista ja suitsukkeilla harjoitettavia magioita. Tämä kaverini tuntui uskovan niihin melko tosissaan, ja oli hyvin vaitonainen tarkemmista yksityiskohdista ja siitä että mistä he ovat sellaisia oppineet, eli antoi ymmärtää että ne olivat vain heidän juttuja.

Vaikka kaverini niin tosissaan tuntui uskovan niihin, niin epäilen kuitenkin että voiko nyt kuka tahansa harjoittaa tosissaan wiccalaisuuteen kuuluvia magioita? Kuka tahansahan tietysti voi "leikkiä" olevansa wicca, jolloin kyse on ihan kavereiden välisestä hulluttelusta, mutta käsittääkseni jos oikeasti wiccalaisuutta harjoittaa, niin siihen tarvitaan perehtymistä ja kyseisen aiheen opiskelua. Eli kukaan ei voi tosissaan ihan noin vain alkaa wiccalaisuutta harjoittamaan, vaan opiskelua ja perehtymistä tarvitaan. Joskushan on jopa varoitettukin, että wiccalaisuuden riittejä ei asiaan perehtymättömän edes pitäisi mennä matkimaan. Luulen että tässä kaverinikin ja hänen kaveriensa magioissa ja riiteissä on kyse ollut ihan leikkimisestä, kun tämän kaverinikin tuntien, niin ei hän kuitenkaan kovin aktiivisesti kyseistä aihetta seuraa, ja jotenkin nämä hänen kavereidensa kesken harjoittamat jutut kuulostavat jotenkin extempore -jutuilta.

Miten siis on, että harjoittavatko monet wiccalaisuuden riittejä ja magioita tosissaan, vai onko useimmilla kyse ihan leikkimielisestä hulluttelusta?

7

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • whatto fuck

      Taikauskoisia on kaikiss ihmisryhmissä, merkittävimmät ryhmät ovat kritityt, saatanan plvojat, wicat ja lottoajat.

    • Leikkiwiccoja kaikki

      Lieköhän Suomessa juuri lainkaan Gardnerin kehittämää wiccalaisuutta harjoittavia. Se on sentään aika vaivalloista puuhaa...

    • priestesss

      ^ Ömm, itseasiassa on, paljonkin. He eivät vain koe tarpeelliseksi huudella traditiostaan - varsinkaan tällaisilla fooruminkuvatuksilla, kun tätä suomi 24 on...

      • mitä vielä halutaan?

        Kun meillä nyt sitten lopultakin on kaikki viestinnän raja-aidat kaatava keino kommunikoida esteettä toistemme kanssa, kaikenikäisten, kokoisten missä vain asuvien, koulutettujen ja kouluttamattomien, kertakaikkiaan demokraattinen ajatustenvaihtopaikka, vaikuttaa kuitenkin siltä, että siihen ei olla tyytyväisiä?


      • Ylhäinen suuruus
        mitä vielä halutaan? kirjoitti:

        Kun meillä nyt sitten lopultakin on kaikki viestinnän raja-aidat kaatava keino kommunikoida esteettä toistemme kanssa, kaikenikäisten, kokoisten missä vain asuvien, koulutettujen ja kouluttamattomien, kertakaikkiaan demokraattinen ajatustenvaihtopaikka, vaikuttaa kuitenkin siltä, että siihen ei olla tyytyväisiä?

        Niillä todellisesti oikeilla wiccoilla on Salaisuuksia jotka erottavat heidät tavallisista fluffybunny-eklektikoista. Sehän nyt olisi kamalaa jos heidän pitäisi tietämättömien kanssa jutella!


      • TURVAT_TUKKOON
        mitä vielä halutaan? kirjoitti:

        Kun meillä nyt sitten lopultakin on kaikki viestinnän raja-aidat kaatava keino kommunikoida esteettä toistemme kanssa, kaikenikäisten, kokoisten missä vain asuvien, koulutettujen ja kouluttamattomien, kertakaikkiaan demokraattinen ajatustenvaihtopaikka, vaikuttaa kuitenkin siltä, että siihen ei olla tyytyväisiä?

        Ei olla, koska suomi24 porukka on lauma oman idiotisminsa paskaksi mädänttämiä vittuaivoja.


    • Harakkatar

      Ei kyse suinkaan ole siitä, että me traddut pitäisimme eklektikkoja huonompina emmekä siksi viitsisi jutella "tietämättömämpien" kanssa. Huom. Itse ajattelen nöyrästi niin, että todella kaikkien oppivuosien jälkeen tiedän sen, miten vähän tiedän ja kuinka paljon on edelleen loputtomasti oppimista. Ja jokainen noviisi opettaa myös opettajaansa. Mikä on suurempi ilo, kuin huomata, että ohjaamasi henkilö löytää oman potenttiaalinsa ja kehittyy taitavammaksi kuin ylipapittarensa? Se tarkoittaa sitä, että työ on hyvin tehty.

      Me traddut tapaamme coventapaamisissa toisiamme ja sitten käymme satunnaisesti esim. Pakanaverkon ja Lehdon tapaamisissa. Tai ulkomailla esim. Witcfest Internationalin kaltaisissa tapahtumissa. Tämä oikeastaan pääasiassa tyydyttää sosiaalisen tarpeen, joten niin kovasti ei tarvitse samanmielistä juttuseuraa netissä etsiä. Käyn tätä palstaa vilkaisemassa ehkä 5-10 krt vuodessa. Emme huutele pakanatapaamisissa omasta suuntauksestamme, koska se on traditiomme tapa.

      Ja AP:lle. Juuri luen kirjaa Doreen Valientesta (Jonathan Tapsell: Ameth: The Life & Times of Doreen Valiente) ja kyllä hänkin aloitti magia harjoittamisen jo ennen varsinaista initiaatiota. Samoin allekirjoittanut. Itse mielsin itseni wiccaksi (eklektiseksi tai neowiccaksi) jo ennen initiaatiotani aleksandrialaiseen coveniin ja tein yksinkertaisia kehärituaaleja ja kynttilämagiaa. Ei siinä mielestäni ole mitään väärää, että harjoittelee. Päin vastoin. Jostainhan se aina on aloitettava. Mutta tietenkin vastuu omista toimista on jokaisella itsellään eli olisi hyvä harkita mitä ja miten tekee aina ennen kuin toimii, jotta välttyy suuremmilta kömmähdyksiltä. Mutta esim. täysikuun juhlistaminen tanssimalla (energian nostaminen) ja kynttilöitä sytytellen on suhteellisen turvallista.

      ~ Ylipapitar

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2733
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2320
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2080
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      15
      1827
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1721
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1705
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1686
    8. 100
      1646
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1477
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe