kävisikin niin, että ihailemasi/rakastamasi henkilö kuolisi, olisitko tyytyväinen, kun et ehtinyt kertoa tunteitasi vai olisitko pettynyt? Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.
Entä jos
kannattaisiko kertoa
12521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kerrankin jotain fiksua kirjoitettu ja niin totta.
Haluaisiko hän sinun kertovan suoraan tunteistasi häneen. Sinulla voi olla tarve kertoa, toisella ei halua kuulla. Aina voit sanoa jotakin häntä ilahduttavaa tunteella. Suora tunteidesi kertominen ei aina ole viisasta.
Tunteista kertominen ei kuitenkaan pidä ketään hengissä. Rakkaasi saattaa silti kuolla huomenna vaikka kertoisitkin.
Minä en kyllä ymmärrä, että kuka ei pitäisi siitä että hänelle kerrotaan että hänestä pidetään. Älkääkä taas vastatko, että sille ja sille ei voi kertoa siitä ja siitä syystä. Aina ei tartte ajatella alapäällä vaan voi ajatella yläpäälläkin.
Pelkkä ystävällisyys ja lämpöinen käytös saattaa auttaa montaa ihmistä eteenpäin silloin kun kaikki näyttää täysin mustalta.
Samaa mieltä. Harva ihminen herättää suuria tunteita, joten ne ketkä herättää ansaitsee tietää sen. Elämä on liian lyhyt siihen, että positiivisia asioita kannattaisi hautoa sisällään.
Kerroin tunteeni jo vuosia sitten, vaikka ei siitä mitään ihanaa seurannut.
Enpä ole ketään muuta rakastanut yhtä paljon, kuin häntä...
Ehti hän ainakin ennen kuolemaani tehdä minulle selväksi, kuinka vastenmielinen olen ja sen miten hän vihaa minua.Kerrottu siis on tälläisetkin tunteet.
Tämän tiedon kanssa minä sitten kuolen.Ymmärrän kyllä, kaikista ei voi pitää, eikä kaikkia voi rakastaa.Mutta toivoin, edes jonkinlaista ystävyyttä.Sitäkin turhaan.
Kyllä se kertomattomuus aina vähän hymyilyttää.
,,
joten ei jää asia vaivaamaan mieltä.
Olen tyytyväinen kun kerroin vaikka tunteet olisikin sitten yksipuolisia.
en tiedä vaikea sanoa, varmaan olisin harmissani, miten voi rakastaa jotain joka ei halua olla sinun?