Systemasta ja muusta

Tere!

Luin tuossa just systemasta jonkun toisen saman foorumin kirjoituksen innoittamana. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, todellakin. Onko kähmintää kyseisen lajin kohdalta tarjolla muualla kuin pääkaupunkiseudulla, esim Turussa?!

Toinen juttu mikä mietityttää on sellanen, että työskentelen lainvartijana ja etsiskelisin työntekoani tukevaa kamppailulajia kuumeisesti. Kokemusta on aiemmin mm. nyrkkeilystä, tae kwon dosta, krav magasta sekä juoppopainista. Lajilla ei loppujen lopuksi ole muuta merkitystä, kuin että saisi harjoitella jo hieman varttuneemman porukan kanssa. Tällä tarkoitan päälle parikymppisiä vähintään. Kyse ei ole siitä, ettenkö kunnioittaisi junioritoimintaa, mutta itselläni on vain kotoisampi olo aikuisten äijien kanssa treenatessa. Itsellänikin on kuitenkin ikää vasta vajaat 30.

Alan äijät, vinkkejä!

Tuli vielä mieleen tuo jitsu tuite, Onko Turun EKJT:seura vielä voimissaan?
3829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Systemaa ei tietääkseni ole Turussa, eikä ylipäätänsä muualla kuin yhdessä seurassa Helsingissä.

Työskenteletkö vartijana vai lainvartijana (so. poliisi)? Poliiseille on olemassa Turussakin mahdollisuus harrastaa virkaryhmässä alan tekniikoita.

EKJT on (jonkinlaisissa) voimissa Turussa. Tekee nykysin entistä tiiviimpää yhteistyötä krav magan kanssa, alkeiskurssit pyörii kahdesti vuodessa. Muulloinkin saattaa päästä mukaan.

Äänestä
  • On ollut kuulemma puhetta systema-treeneistä tku:ssa sekä treella... Katsoo nyt, ei mitään varmaa vielä.

    Olen poliisi kyllä, ja olen kuullut vähän ristiriitaisia puheita tuosta Turun poliisien treenauksesta. Tarkoitatko nyt jujutsuseuran vai magailijoiden tiloja? Molemmissa on ollut joitain ryhmiä. Kuulin myös, että jotkut JP:n kenttäryhmissä vetäis ukkeloilleen treenejä, mutta kyseessä saattavat olla vain ne lakisääteiset kuukausittaiset treenit. Menen tottakai mukaan, jos vain saan tietää miten homma toimii.

    Kiitokset muuten vastauksestas!

    Äänestä

  • raKki kirjoitti:

    On ollut kuulemma puhetta systema-treeneistä tku:ssa sekä treella... Katsoo nyt, ei mitään varmaa vielä.

    Olen poliisi kyllä, ja olen kuullut vähän ristiriitaisia puheita tuosta Turun poliisien treenauksesta. Tarkoitatko nyt jujutsuseuran vai magailijoiden tiloja? Molemmissa on ollut joitain ryhmiä. Kuulin myös, että jotkut JP:n kenttäryhmissä vetäis ukkeloilleen treenejä, mutta kyseessä saattavat olla vain ne lakisääteiset kuukausittaiset treenit. Menen tottakai mukaan, jos vain saan tietää miten homma toimii.

    Kiitokset muuten vastauksestas!

    Olen itsekin kuullut huhun, että Turussa joku venäläinen opettaisi jotain "salaisia" juttuja, mutta huhun todenmukaisuudesta ei ole tietoa.

    Hokutoruyilla on ainakin ollut vuosikaudet omat treenit poliiseille (ns. poliisi-jutsua).

    Turun krav magalla on oma viranomaisryhmänsä, jossa siis myös vartijoita, VaHon porukkaa jne. Yksi seuran vetäjistä on poliisi, ja muutama poliisi käy ihan perustreeneissä suhtkoht aktiivisesti.

    EKJT:llä on ollut aika hyvät suhteet poliisiin (toinen päävalmentajista poliisi), mutta loukkaantumisen takia, hän ei ilmeisesti enää vedä treenejä juuri lainkaan. Tekniikka aika pitkälle hallintaotteita ja muuta alalle sopivaa.

    Myös Turun ju-jutsu seuran BJJ voisi olla kokeilemisen arvoinen. Siellä saisi hyvää vääntötreeniä. Tekniikka on siis enemmän vääntämistä kuin lyöntejä/potkuja -> siis asiakasystävällisempää, ja painimiseksihan se touhu yleensä menee jos on mennäkseen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


raKki kirjoitti:

Tere!

Luin tuossa just systemasta jonkun toisen saman foorumin kirjoituksen innoittamana. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, todellakin. Onko kähmintää kyseisen lajin kohdalta tarjolla muualla kuin pääkaupunkiseudulla, esim Turussa?!

Toinen juttu mikä mietityttää on sellanen, että työskentelen lainvartijana ja etsiskelisin työntekoani tukevaa kamppailulajia kuumeisesti. Kokemusta on aiemmin mm. nyrkkeilystä, tae kwon dosta, krav magasta sekä juoppopainista. Lajilla ei loppujen lopuksi ole muuta merkitystä, kuin että saisi harjoitella jo hieman varttuneemman porukan kanssa. Tällä tarkoitan päälle parikymppisiä vähintään. Kyse ei ole siitä, ettenkö kunnioittaisi junioritoimintaa, mutta itselläni on vain kotoisampi olo aikuisten äijien kanssa treenatessa. Itsellänikin on kuitenkin ikää vasta vajaat 30.

Alan äijät, vinkkejä!

Tuli vielä mieleen tuo jitsu tuite, Onko Turun EKJT:seura vielä voimissaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu