Diabeteskö?

Itse huomaamiani oireita:

Jatkuvalta tuntuva jano (vettä menee pitkin päivää runsaasti), suu on kuiva, öisin ravaan wc:ssä kerran-pari, jatkuva hiivatulehdus. Jos syön sokeri/energiapitoista (esim. pikaruokaa tai limsaa), alkaa välittömästi huimaus, tuskanhiki, paha olo ja maha menee sekaisin. Kuin olisi humalassa.

Kolme kuukautta sitten todettiin tosi alhainen hemoglobiini verrattuna aiempaan joka aiheutti jatkuvaa pyörtyilyä. Se on aina ennen ollut hyvä. Nyt hemo on hieman parantunut rautakuurilla (leipää, appelsiinimehua jne). Rautatabletteja ei kuulemma kannata syödä, sanoi lääkäri.

Sokeriarvo otettiin kuukausi sitten aamulla ennen syöntiä, mutta sekin oli kuulemma "ihan hyvä", eikä verestä löydetty mitään erikoista muutenkaan.

Mutta kaikki ei ole kunnossa... voikohan pelkkä hemoglobiini tehdä tuon?
91988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olen siis normaalipainoinen, painoindeksi jotain 21.

Luin tuolta aiemmista viesteistä, ja myös minulla tulee erityisesti perunan nauttimisen jälkeen todella raskas olo, suoranaisesti meinaan nukahtaa (muuten olen huono-uninen).

Äänestä
  • Mahtaakohan sinulla olla Silikonirinnat?

    Äänestä

  • vastaus siinä kirjoitti:

    Mahtaakohan sinulla olla Silikonirinnat?

    En ikinä voisi tunkea itseeni moisia pallukoita. Enkä kyllä ymmärrä mitä se tähän edes liittyy?

    Äänestä

Mene nyt ihmeessä lääkäriin! Mä en kyllä tiedä noista oireista, itelläni ei ole koskaan tullu korkeista sokereista mitään huimausta tms, väsymystä ja janoa kylläkin. Ja mulla sokerit sentään keikku TODELLA korkeissa lukemissa kun jouduin sairaalaan, eli siis kun mulla diabetes todettiin. Toi kuvaamasi tunne "kun ois humalassa" liittyy mun kokemuksen mukaan enemmänkin siihen, kun verensokeri on laskenut liian alas. Hiivatulehdus oli mullakin koko ajan ennen kun tauti todettiin. Sun oireet voi hyvin johtua jostain muusta, mut varaa nyt silti ihmeessä lääkäriltä aika. Nimittäin jos jonai päivänä kuitenkin pökräät huonon verensokerin takia niin siitä on leikki kaukana.

Äänestä
  • Lääkärissä olen ollut ja asiaa valittanut, he eivät ole ottaneet asiaan oikein mitään kantaa... enkä varsinaisesti ole ollut missään diabeteskokeessa tai testissä (onko sellaista edes?). Verensokerit on mitattu kerran aamulla ja ne oli ok.

    Tuo humalan tunne liittyy vain pikaruuan /joskus tavallisenkin ruoan syömiseen, eli ennen ruokaa on ihan hyvä olo, mutta heti ruoan jälkeen tulee tuo huimaus jne.

    Pitää tosiaan katsoa, missä saisi selvyyden asiaan... ajattelin vain kysellä muiden kokemuksia, miltä on tuntunut ja mitä oireita muilla ollut jos/kun moinen todettiin.

    Äänestä

Tuli vain mielee, ettet vain olisi raskaana?

Äänestä
  • En ole raskaana, se on 100% varma.

    Äänestä

Yksi testi kotona on, se on vaan miehille helpompi. Kun kusee lattialle ja jää sukka siihen kiinni. Ihan tosi homma.
Helpompi on kuitenkin käydä ottamassa veri- tai virtsakoe syönnin jälkeen.

Jos asia selviää, kertoisitko mikä oli kyseessä.

Äänestä

Minulla todettin juuri aikas alhainen hemoglobiini,ihmettelin aikas pitkään kun olo tuntui "humalaiselta"ja meinasin viikko sitten pyörtyä saunan jälkeen.Sydämmessä oli hieman rytmihäiriön tuntua ja pistoja,joten sen takia meni lääkäriin ja sieltä paljastui alhainen hemo.Aloitin rautakuurin ja odottelen jos olo helppaisi.Lääkäri sanoi minulle,että siitä hemosta kaik johtuu,janottaakin välillä todella paljon.Että yritähän sinäkin saada rauta tasapainoon,niin eiköhän se siitä.Ja kokeili siihen hiivaan maitohappoja,TOD.hyvä juttu,muista syödä säännöllisesti,niin uskon,että hiiva lähtee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nainen25 kirjoitti:

Itse huomaamiani oireita:

Jatkuvalta tuntuva jano (vettä menee pitkin päivää runsaasti), suu on kuiva, öisin ravaan wc:ssä kerran-pari, jatkuva hiivatulehdus. Jos syön sokeri/energiapitoista (esim. pikaruokaa tai limsaa), alkaa välittömästi huimaus, tuskanhiki, paha olo ja maha menee sekaisin. Kuin olisi humalassa.

Kolme kuukautta sitten todettiin tosi alhainen hemoglobiini verrattuna aiempaan joka aiheutti jatkuvaa pyörtyilyä. Se on aina ennen ollut hyvä. Nyt hemo on hieman parantunut rautakuurilla (leipää, appelsiinimehua jne). Rautatabletteja ei kuulemma kannata syödä, sanoi lääkäri.

Sokeriarvo otettiin kuukausi sitten aamulla ennen syöntiä, mutta sekin oli kuulemma "ihan hyvä", eikä verestä löydetty mitään erikoista muutenkaan.

Mutta kaikki ei ole kunnossa... voikohan pelkkä hemoglobiini tehdä tuon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu