Haluaisin apua eroonpääsyssä puolisostani. Hänessä on narsismiin viittaavia luonteenpiirteitä.
Hän juonittelee ja mustamaalaa minua selkäni takana, ei halua minua enää niin fyysisesti kuin muutenkaan, jopa omaisuuttani on terrorisoitu, esim. puhkomalla autoni renkaat.
Tätä en tietenkään voi todistaa mutta tällainenkin tapaus sattui.
Monta kertaa olen ollut lähdössä, aina ääni muuttuu kellossa ja minua pyydetään jäämään kotiin tai palaamaan sinne jos olen hetken ollut muualla, jopa polvillaan rukoillen itketään ja sen jälkeen ollaan pari kk kunnolla, sitten sama vainoaminen alkaa taas. Olen hänelle kuin ilmaa tai sitten jatkuvan vittuilun kohteena. Taas on se aika jolloin tekisi mieli läjteä. Miten pääsen hänestä eroon.
Meillä on yhteisiä lapsiakin, hän varmasti keksii konstit erottaa minut lapsistani.
Miten eroon narsistista?
13
307
Vastaukset
- Jotenkin tulee sell.
Jotenkin tulee sellainen olo sinusta, että elät kuitenkin fiiliksen mukaan. Miten olet ennen päässyt hänestä eroon, niin samalla tavalla pääset hänestä nytkin eroon. Älä jää kuuntelemaan mitään vit*uilua, jos et kerran mitään aihetta sellaiseen ole antanut.
Keskustelu ei taida sujua? Kuulostaa jotenkin vaaralliseltakin, jos renkaitakin puhkoo...
Nämä on jotenkin niin vaikeita nämä jutut. Aina tulee mieleen, että on tietoa liian vähän, että voisi sanoa sitä tai tätä, mitä joku kaveri voisi sanoa, joka tuntee sinut hyvin. Mitä kaverisi sanovat tuosta? Oletko uskaltanut kertoa? Minkälainen olet, onko sinulla kavereita? Tai ystäviä?- Ruutiukko
On kavereita ja he tietävät. Eivät kuitenkaan puutu asioihini mutta ollaan puhuttu välillä. Pakko ollut puhua, muuten tukehtuu.
- Et kuitenkaan tahdo
Ruutiukko kirjoitti:
On kavereita ja he tietävät. Eivät kuitenkaan puutu asioihini mutta ollaan puhuttu välillä. Pakko ollut puhua, muuten tukehtuu.
Et kuitenkaan tahdo täällä palstalla avautua enempää? Vastata vaikka tuohon missä kysyn noista kriteereistä?
- Ruutiukko
Et kuitenkaan tahdo kirjoitti:
Et kuitenkaan tahdo täällä palstalla avautua enempää? Vastata vaikka tuohon missä kysyn noista kriteereistä?
Suurin osa noista kriteereistä täyttyy, se on totta. Eli puolisossani on narsistisia piirteitä.
- Tässä sinulle sama
http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/naita-merkkeja-ei-haluta-nahda-tunnista-henkinen-vakivalta/2793598
Tässä sinulle sama linkki, minkä laitoin toiseen ketjuun. - Mitä noista oireista
"DSM-IV:n kriteerit
DSM-IV:n mukaan narsistiselle persoonallisuushäiriölle ovat ominaisia laaja-alaiset suuruuskuvitelmat, ihailun tarve ja empatian puute. Se on psykiatrinen diagnoosi, joka määritellään vähintään viidellä seuraavista oirekriteereistä:
suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan;
keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta;
uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot;
vaatii korostunutta ihailua;
mielestään oikeus erityiskohteluun;
muiden hyväksikäyttö;
empatian puute;
kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä); ja
ylimielisyys ja röyhkeys.
Theodore Millonin jaottelu
Psykologi Theodore Millon erottaa narsistisessa luonteessa neljä alatyyppiä, joista samalla henkilöllä voi esiintyä vain yksi tai kaikki yhtä aikaa:
periaatteeton, epäsosiaalisia piirteitä
elitistinen, edellyttää etuoikeuksia, hyödyntää tuttavuuksia, julkisivu ei pidä yhtä todellisuuden kanssa
don Juan -tyyppi, viettelevä, hedonistinen, patologinen valehtelija
kompensatorinen, syvän huonommuuden tunteen täyttämistä ylemmyydentuntoisuudella" -lainaus wikipediasta
Mitä noista oireista puolisollasi on?
Ainakin osa noista oireista on oltava, että voisi olla narsistinen persoonallisuushäiriö. NPH poikkeaa muista huomattavasti ja tosiaan erottuu ympäristöstään selvästi, kun asian oppii näkemään. - Olen heittänyt josk.
Olen heittänyt joskus parilla pikaneuvolla, joista itselleni on ollut hyötyä. Mutta ikävä kyllä noiden neuvojenkin toteuttaminen on ainakin minulta vaatinut paljon työtä ja hikeäkin. Selvää ei ole hetkessä tullut.
Oletko tutustunut syvällisesti narsismiin? NPH tarkoittaa todella mutkikasta persoonallisuutta ja kokonaisvaltaista ilmiötä.
Vaikeinta on tajuta, että NPH:lla ei ole empatiaa, vaan hän näyttelee kaiken semmoisen. Tuon seuraksena hän ei myöskään kykenen rakastamaan, vaan ainoastaan esittää teatteria hyötyäkseen täysin tunnekylmästi ja röyhkeästi kaikista uhreistaan.
Hän voi esittää vaikka mitä tahtoessaan päästä päämääräänsä. Hän on viimeinen henkilö, kenestä tuota kaikkea ikävää tahtoisi uskoa, mutta siinä se salaisuus onkin. Hän pystyy esittämään empaattista aivan yli suuresti. Kaikkea tunnetta hän kiskoo uhristaan. Hän on uhrin vanhempi, isovanhempi, lapsi, ystävä... ihan mitä vain (siis esittää noita).
Keino 1. Ajattele narsistia tyhjänä kuorena, joka esittää näytelmäänsä teatterilavalla. Hän näyttää roolihahmoltaan, mutta hahmon takana (jossa normaalisti olisi siis näyttelijä), ei nyt olekaan ketään. Pelkkää tyhjää ilmaa.
Keino 2. Tee itsellesi visio tulevaisuudesta. Missä haluaisit olla tulevaisuudessa? Mikä on sinun unelmasi? -Muista tehdä tämä harjoitus niin, että suljet narsistin pois kaikin tavoin. Hän ei ole mukana unelmassasi. Unelman täytyy ehdottomasti ja vain ja ainoastaan olla sinun oma unelmasi. Sinä itse olet unelmoinut sen.
Lähde toteuttamaan unelmaasi kaikin tavoin. Jos sorrut välillä narsistiin, älä anna hänen haitata unelmasi toteutumista, vaan pidä sitä kuin yhtenä tupakkana, jonka olet polttanut humalassa lopetettuasi tupakanpolton. Älä aloita uudestaan.
Onnea matkaan.
Kaikki toteuttaminen vaatii yleensä kovia ponnisteluja. Työ on tehtävä itse, muut voivat ainoastaan tukea, sikäli mikäli tuntevat ongelmaa. Kirjoittele palstalle. Täällä lukee ja kirjoittelee monta narsistin kokenutta (ikävien trollien lisäksi). Niin syntyy näkökulmaa. Jos sinulla on todella vaikeaa, niin kuin yleensä narsistien uhreilla on, kannattaa kääntyä NUT:in puoleen (Narsistien uhrien tuki). Apua voi hakea myös vaikka terveyskeskuksesta ja pyytää päästä psykologin juttusille.- Ruutiukko
Hei, koska olen "sivukylältä", onkohan mahdollista jossain kokoontua johonkin ryhmään, joissa uhrit voisivat jakaa kokemuksiaan?
Täälaisesta olisin kiinnostunut. - En nyt muuta osaa
Ruutiukko kirjoitti:
Hei, koska olen "sivukylältä", onkohan mahdollista jossain kokoontua johonkin ryhmään, joissa uhrit voisivat jakaa kokemuksiaan?
Täälaisesta olisin kiinnostunut.http://www.narsistienuhrientuki.fi/
En nyt muuta osaa tuosta ryhmästä sanoa, kuin että heillä on tuo sivu. Sieltä löydät tarvitsemasi tiedot.
- päästä yli
oon kokenut narsistin aluksi hän toi kukkia ja suklaata tiskaili jopa ja esitti hienoo miestä jopa mun kavereille kelvattavaksi ku aika vierähti ni kaikki muuttui järkytyin hän rupesi tönimään,puremaan,kuristi kaks kertaa ja löi nyrkillä päähän sit hän aina esitte humalas herkkää seki oli vaa esittämistä myötätuntoo halusi vaa sit alennuin hänen tahtoonsa pyysi hän mitä tahansa en uskaltanut kieltäytyy koska olisi tullu nyrkistäsit hän hajotti minulta silmälasit sanoi vaa ups se oli vahinko ja naamasta otti kii ku tein tai sanoin jotai väärää hänen mielestä..pääsin hänestä eroo ku jätin hänet puhelimen välityksellä uhkasi itsarilla että en jättäisi häntä mut sain jätettyy hänet lopullisesti..
- narskun tuplakohde
Nimimerkille: "Olen heittänyt joskus parilla pikaneuvolla", entäs kun ei ole tukijoita? Kun narsku perheen sisällä on tehnyt työnsä, kääntänyt joka ikisen asian nurinpäin, joka ikiselle ihmiselle. Myös isälle ja muille lapsilleen. Valehtelee. Sisarusten (uhrien) välit narsku tuhoaa, koska hän, narsku on aurinkokuningatar. Sitä ei ole voinut itse käsittää. Narskun työsara oli vuosien pitkä ja siinä vain ihmetteli läheisten outoja reaktioita. Kun narsku kohtaa narskun, joilla molemmilla ollut kohde oma lapsi (näkymätön lapsi, myös kaikesta aina syytetty, kiltti lapsi), niin kuka tämän voisi edes uskoa. Tai ymmärtää.
Narsku ei välitä siitä, oletko hyvässä vai huonossa parisuhteessa, ei muustakaan. Kiiltokuvalla on merkitystä, miltä se näyttää narskun meriitteihin. Yhtä pahassa tilanteessa olet, jos "tukijasi" on narskun psyykattu hedelmä, muu perheenjäsen. Tai rakastettusi, ystäväsi, joka ei ymmärrä mitään näistä asioista, koska hän on kokenut aidosti välittävistä ihmissuhteitaista, lapsesta asti. Hänelle hyvä, hänelle sen kertokoon jotenkin hyvällä, mistä hän voi olla onnellinen.
Hyvä asia, että näistä asioista puhutaan. Narskujen uhrit ovat äänessä olleet, kunpa näihin asioihin saisi myös narskujen tukijoiden ääntä kuuluviin. Tuntuu jotenkin, että heillä ei ole kapasiteettia, millä pohdiskella? Itse uskon, ettei narsku muutu, mutta ympäristö osaa muuttua, vaikuttaa positiivisesti elämänkulkuun. Ympäristöllä pitäisi olla tietoa, mihin tarttuvat. - Ehkäpä ne narskujen
" kunpa näihin asioihin saisi myös narskujen tukijoiden ääntä kuuluviin. "
Ehkäpä ne narskujen tukijat eivät ymmärrä, että tukevat nimenomaan narsisteja. NUT:n osoite löytyy heidän sivustoiltaan. Siinä kohtaa, kun olet luonut omat unelmasi tulevaisuudesta ja lähdet toteuttamaan niitä, kohtaat varmasti uusia ihmisiä, jotka eivät tiedä mitään narsistiongelmastasi. Olet vapaa etenemään ilman narsistia, ainoastaan normaaliriskein. - Älä mitätöi
Herää unelmistasi, helposti asioista tietämättöminä heität vaan ratkaisua NUT:ään. Itse et voi olla todellisen pitkän matkan juoksun narskun uhri, koska käsittelet asiaa noin pinnallisesti. Ja kyllä, tämä ongelma, narsistin uhrina on vaikuttanut koko elämäääni, todellakin, elämääni. Ja on näkynyt, vaikka en sitä olisi halunnut. Enkä halua näyttää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770