Alla oli keskustelua iskemispelistä. Jokainen meistä varmaan joskus haluaa tulla hyväksytyksi ja halutuksi, se on varmaan pelin yksi pohjimmaisista tarkoituksista. Ja ehkä joskus saada se vakituinen kumppani viereen.
Tuli yksi iso asia mieleen, mikä erottaa ihmiset toisistaan. Eli Pelimies ymmärtää, miten nainen ajattelee ja tunnistaa naisen tarpeet. Suurin osa täällä meuhkaavista luulee ymmärtävänsä, miten nainen ajattelee ja senhän pelin lopputuloksen saa täältä päivittäin lukea. Täälläkin naiset jakavat ilmaista hyvää tietoa, johon kannattaisi miesten tarttua. Toiseen vaikutuksen tekeminen ei ole kiinni rahasta yms. puitteista, joita ei päältä näe. Ulkonäöllä on luonnollisesti merkitystä, mutta sekään ei ole niin tärkeä kuin toisen YMMÄRTÄMINEN, KUUNTELEMINEN ja OMA ASENNE.
Jos saat toisen tuntemaan itsensä tärkeäksi ja ymmärretyksi sekä tekemään itsesi mielenkiintoiseksi olet hyvin vahvoilla tuolla maailmassa. Ja tämä koskee useita elämän osa-alueita.
En pidä luokittelusta ATM,KTM, YTM jne. Koska painamalla itsensä / muut johonkin muottiin, sulkee itsensä henkisesti väärään tilaan, joka ei tee tavoitteelle hyvää. En edes mieti, mikä oma tasoni olisi, koska sillä ei ole mitään väliä sen kanssa mihin elämässäni pyrin.
Pelimies vs. Perusmies
66
331
Vastaukset
- argentina
Totta, totta.
- ht ...
Totta tuokin.
Tosin kaikkea muuta kuin yksinkertaista toteuttaa jos luonne ei ole oikeanlainen. Ja samaten vaikeaa päästä toteuttamaan jos se ulkonäkö ei ole halutunlainen.
Voisi sanoa että aloittajan ohjeet ovat ehkä totta, aivan kuten ovat monet "pelimiesopitkin", mutta kaikkien niiden ongelmana on yrittää luontevasti ja automaattisesti toteuttaa niitä kaikkia ohjeita samanaikaisesti. Joillakuilla se sujuu melkeinpä luonnostaan omien luonteenpiirteiden takia ja sen takia että ne luonteenpiirteet ovat jo ohjanneet koko elämän ajan sopiviin tilanteisiin mistä on vieläpä oppinnut lisää noita taitoja. Ne joille tuo ei ole luontevaa syystä tai toisesta, joutuvat (epämiellyttäväksi) työkseen opiskelemaan noita taitoja että tulisivat niissä edes keskinkertaisiksi.
On vähän sama kuin neuvoisi ihmisille että jos olette fiksuja, luovia ja valmiita tekemään työtä ja näkemään vaivaa ammatillisten unelmienne eteen, niin voitte nousta omalla työllänne huipulle ja ansaita miljoonia! Varmasti totta. Kyllähän näitä tapauksia näkee jossa peruskoulun hädin tuskin läpäissyt tyyppi perustaa intohimostaan firman ja ansaitsee sillä miljoonia. Mutta kuinka moni siihen silti kykenee. Vain pieni murto-osa ihmisistä.
Sama se on noissa naisten iskemisasioissa. Kenestä vaan "voisi" tulla se supliikki naistenmies kun vaan seuraa ohjeita ja fiksusti ja määrätietoisesti opettelee niitä taitoja. Mutta kuinka monesta ihan oikeasti on siihen. Se onkin sitten toinen juttu. - Ex PUA
ht ... kirjoitti:
Totta tuokin.
Tosin kaikkea muuta kuin yksinkertaista toteuttaa jos luonne ei ole oikeanlainen. Ja samaten vaikeaa päästä toteuttamaan jos se ulkonäkö ei ole halutunlainen.
Voisi sanoa että aloittajan ohjeet ovat ehkä totta, aivan kuten ovat monet "pelimiesopitkin", mutta kaikkien niiden ongelmana on yrittää luontevasti ja automaattisesti toteuttaa niitä kaikkia ohjeita samanaikaisesti. Joillakuilla se sujuu melkeinpä luonnostaan omien luonteenpiirteiden takia ja sen takia että ne luonteenpiirteet ovat jo ohjanneet koko elämän ajan sopiviin tilanteisiin mistä on vieläpä oppinnut lisää noita taitoja. Ne joille tuo ei ole luontevaa syystä tai toisesta, joutuvat (epämiellyttäväksi) työkseen opiskelemaan noita taitoja että tulisivat niissä edes keskinkertaisiksi.
On vähän sama kuin neuvoisi ihmisille että jos olette fiksuja, luovia ja valmiita tekemään työtä ja näkemään vaivaa ammatillisten unelmienne eteen, niin voitte nousta omalla työllänne huipulle ja ansaita miljoonia! Varmasti totta. Kyllähän näitä tapauksia näkee jossa peruskoulun hädin tuskin läpäissyt tyyppi perustaa intohimostaan firman ja ansaitsee sillä miljoonia. Mutta kuinka moni siihen silti kykenee. Vain pieni murto-osa ihmisistä.
Sama se on noissa naisten iskemisasioissa. Kenestä vaan "voisi" tulla se supliikki naistenmies kun vaan seuraa ohjeita ja fiksusti ja määrätietoisesti opettelee niitä taitoja. Mutta kuinka monesta ihan oikeasti on siihen. Se onkin sitten toinen juttu."Voisi sanoa että aloittajan ohjeet ovat ehkä totta, aivan kuten ovat monet "pelimiesopitkin", mutta kaikkien niiden ongelmana on yrittää luontevasti ja automaattisesti toteuttaa niitä kaikkia ohjeita samanaikaisesti. Joillakuilla se sujuu melkeinpä luonnostaan omien luonteenpiirteiden takia ja sen takia että ne luonteenpiirteet ovat jo ohjanneet koko elämän ajan sopiviin tilanteisiin mistä on vieläpä oppinnut lisää noita taitoja. Ne joille tuo ei ole luontevaa syystä tai toisesta, joutuvat (epämiellyttäväksi) työkseen opiskelemaan noita taitoja että tulisivat niissä edes keskinkertaisiksi."
Ongelma näissä on se, että ne eivät toimi vaan ne ovat eräänlainen fantasia, koodisto joka myydään miehielle kuten jokin peniksen kehitin.
Itselläni on joitakin piirteitä luonnostaan, joita pelimiesopit markkinoivat, mutta tapa jolla minä ne luontaisesti toteutan ja miten ne ne käsittävät usein eroavat.
Eli sielä on paljon osatotuuksia, valheita ja jotain toimivaa.
Monelle taitaa ainoa tapa olla, siinä miten ne ovat heille toimineet, se kun he ovat nyt vain olleet aktiivisempia naisia kohtaan mutta silti pelimiesopeista vain osittain tietoisia etteivät ne ole vielä tuhonneet hänen mahdollisuuksiaan naisten kanssa.
Jopa yhteisössä olen törmännyt siihen lukuun, että 90% epäonnistuu kaikista jotka siihen peliin ryhtyvät. - ht ...
Ex PUA kirjoitti:
"Voisi sanoa että aloittajan ohjeet ovat ehkä totta, aivan kuten ovat monet "pelimiesopitkin", mutta kaikkien niiden ongelmana on yrittää luontevasti ja automaattisesti toteuttaa niitä kaikkia ohjeita samanaikaisesti. Joillakuilla se sujuu melkeinpä luonnostaan omien luonteenpiirteiden takia ja sen takia että ne luonteenpiirteet ovat jo ohjanneet koko elämän ajan sopiviin tilanteisiin mistä on vieläpä oppinnut lisää noita taitoja. Ne joille tuo ei ole luontevaa syystä tai toisesta, joutuvat (epämiellyttäväksi) työkseen opiskelemaan noita taitoja että tulisivat niissä edes keskinkertaisiksi."
Ongelma näissä on se, että ne eivät toimi vaan ne ovat eräänlainen fantasia, koodisto joka myydään miehielle kuten jokin peniksen kehitin.
Itselläni on joitakin piirteitä luonnostaan, joita pelimiesopit markkinoivat, mutta tapa jolla minä ne luontaisesti toteutan ja miten ne ne käsittävät usein eroavat.
Eli sielä on paljon osatotuuksia, valheita ja jotain toimivaa.
Monelle taitaa ainoa tapa olla, siinä miten ne ovat heille toimineet, se kun he ovat nyt vain olleet aktiivisempia naisia kohtaan mutta silti pelimiesopeista vain osittain tietoisia etteivät ne ole vielä tuhonneet hänen mahdollisuuksiaan naisten kanssa.
Jopa yhteisössä olen törmännyt siihen lukuun, että 90% epäonnistuu kaikista jotka siihen peliin ryhtyvät.Niin. Siis pelimiesoppeja ei pidä lukea liian kirjaimellisesti. Kyllä ne ihan järkevähköihin ajatusmalleihin tuntuvat usein perustuvan, mutta ovat aivan liian yli-yksinkertaistettuja malleja oikeasta ihmisten välisestä kanssakäymisestä.
Käytännössä niitä lukemalla ei voi tulla suureksi iskijä mestariksi. Pikemminkin ehkä ne voivat vain toimia jonain alkusysäyksenä siihen että saa itsevarmuuden mennä juttelemaan naisille (kun kuvittelee että tämähän on vain tätä peliä minkä voin opetella ja minulla on mahdollisuudet).
Loppupeleissä se oikea taito tulee kuitenkin vain käytännön oppimisen kautta. Ja luultavasti pitkälti "turtumisen" kautta. Kun tarpeeksi yrittää, niin ainakin se pahin ensikerran jännitys poistuu, vaikkei koskaan poistuisikaan. Pohjimmainen luonne säilyy kaikilla, mutta pahimmat särmät ehkä hioutuvat.
Silti turha kuvitella että introvertista nörtistä ihan oikeasti jossain vuodessa voisi tulla joku extrovertti naistenmies vaikka kuinka treenaisi naisten iskemistaitoja.
Mutta parempi elää vaikka tuossa valheessa ja yrittää (ja ehkä joskus onnistua) kuin elää itsesäälissä kotona ja voivotella kohtaloaan - eikä taatusti voi koskaan onnistua kun ei edes yritä. Kunhan ei täysin hurahda mihinkään pelimiesoppiin. (Kohtuus kaikessa.)
Tai sitten voi päättää että parisuhteet ei ole se oma juttu, ja keskittyä johonkin ihan muuhun ja elää hetken onnellisena. Mutta vinkkinä voisin todeta että sitten kun on tarpeeksi vaikkapa niitä töitä tehnyt ja rahaa ansainnut, niin eipä sillä rahallakaan juuri mitään yksinään tee. Raha ei tuo onnea. Parisuhde saattaa sitä hieman tuodakin. - Ex PUA
ht ... kirjoitti:
Niin. Siis pelimiesoppeja ei pidä lukea liian kirjaimellisesti. Kyllä ne ihan järkevähköihin ajatusmalleihin tuntuvat usein perustuvan, mutta ovat aivan liian yli-yksinkertaistettuja malleja oikeasta ihmisten välisestä kanssakäymisestä.
Käytännössä niitä lukemalla ei voi tulla suureksi iskijä mestariksi. Pikemminkin ehkä ne voivat vain toimia jonain alkusysäyksenä siihen että saa itsevarmuuden mennä juttelemaan naisille (kun kuvittelee että tämähän on vain tätä peliä minkä voin opetella ja minulla on mahdollisuudet).
Loppupeleissä se oikea taito tulee kuitenkin vain käytännön oppimisen kautta. Ja luultavasti pitkälti "turtumisen" kautta. Kun tarpeeksi yrittää, niin ainakin se pahin ensikerran jännitys poistuu, vaikkei koskaan poistuisikaan. Pohjimmainen luonne säilyy kaikilla, mutta pahimmat särmät ehkä hioutuvat.
Silti turha kuvitella että introvertista nörtistä ihan oikeasti jossain vuodessa voisi tulla joku extrovertti naistenmies vaikka kuinka treenaisi naisten iskemistaitoja.
Mutta parempi elää vaikka tuossa valheessa ja yrittää (ja ehkä joskus onnistua) kuin elää itsesäälissä kotona ja voivotella kohtaloaan - eikä taatusti voi koskaan onnistua kun ei edes yritä. Kunhan ei täysin hurahda mihinkään pelimiesoppiin. (Kohtuus kaikessa.)
Tai sitten voi päättää että parisuhteet ei ole se oma juttu, ja keskittyä johonkin ihan muuhun ja elää hetken onnellisena. Mutta vinkkinä voisin todeta että sitten kun on tarpeeksi vaikkapa niitä töitä tehnyt ja rahaa ansainnut, niin eipä sillä rahallakaan juuri mitään yksinään tee. Raha ei tuo onnea. Parisuhde saattaa sitä hieman tuodakin.Niin, noinhan se usein tuppaa olemaan.
Osatotuuksien kanssa ei vpääse määräänsä pidemmälle, ja eivät ne firmat sitä edes halua.
Joten siinä päädytään siihen, että pitää itse ottaa uusia askelmia.
Itse olen tehnyt niin ja kyllähän sen huomaa että tavallaan jokin kokemus on taustalla, samalla kun pitää aloittaa alusta.
Parhaimmilaan itseluottamus nousee niin korkealle, että se ei ole koskaan sitä ollut pelimiesaikoina.
Toisaalta nyt ei voi olla yhtään varma miten menee, sillä pelimiesopeissa tietysti oltiin pumpattu täyteen vääriä odotuksia ja itseluottamus- sekä kontrolliharhaa joten tavallaan niin kauan kun siihen uskoi, jatkoi kokeiluja.
Nämä entisten MPUA:in (eli gurujen) jotka ovat lopettaneet tai reformoituneet, haastatteluja ja juttuja on sittemmin tullut kuunneltua paljon. Ja aika useat niistä vahvistivat näitä juttuja. Joku menestyi paremmin kun jätti koko yhteisön, toinen taas totesi että koko "peli-mentaliteetti" oli omana esteenä jne.
Ehkä eniten näistä metodeista kostuu, ainakin omissa toiveissaan, niiden kehittäjät.
- Ex PUA
Naisethan tekevät juuri niin, että ne jakavat disinformaatiota, ja miehen pitäisi vähän kuin paskatestinä selvittää että mitä naiset oikeasti haluavat. (Tosin on täällä eräs joka paljasti jo minkälainen naisen seksuaalisuus on, joten se niistä siveyskuvitelmista).
Tämän katalan ja lapsellisen pelleilyn vuoksi suhteista ei tule mitään.
Mutta vastapainoksi minä joka taas tunnen naiset jo ihan kyynisyyteen saakka. Olenkin pääasiassa torjunut kaikki naisten yritykset suhteeseen kanssani, sillä lumous on kohdallani rikkoutunut.
Kostoni toki olen saanut, mutta sekin väsyttää pidemmän päälle.
Nyt sitten lähinnä katsotaan että löytyykö mitään "mitä ei pitänyt olla olemassakaan".- Ex PUA
"En pidä luokittelusta ATM,KTM, YTM jne. Koska painamalla itsensä / muut johonkin muottiin, sulkee itsensä henkisesti väärään tilaan, joka ei tee tavoitteelle hyvää. En edes mieti, mikä oma tasoni olisi, koska sillä ei ole mitään väliä sen kanssa mihin elämässäni pyrin"
Teoreettisessa jutustelussa ja arvinoinnissa tämä on ihan hyvä.
Mutta minäkin olen sitä mieltä, ettei tee hyvää liiaksi ainakaan asettua, tai sementoitua johonkin tiettyyn luokkaan.
Itse olen pitänyt tasonani KTM:ää, olen ollut suhteissa, olen saanut aloitteita, olen antanut pakit, olen tehnyt sitä ja olen tehnyt tätä.
Muytta olen vastapainoksi kyllä kokenut myös näitä kuivia kausiakin, joten tiedän miltä ätmeistä tuntuu.
Ehkä ketminä oleminen on vuorottelua ytmien ja ätmien välissä, joten on helppoa kuvitella miten pahalta toinen näistä luokista tuntuu ja miten hyvältä toinen.
- Peruspelimies
Pointti siis tässä avauksessa on (ht:lle tiedoksi) se, että lopetettaisiin jauhaminen eri tasoista ja omien totuuksien levittäminen faktatietona, varsinkin kun se ei suurimmalla osalla ole tuntunut johtavan mihinkään hyvään. Jokainen miettiköön kohdallaan onko jotain mitä haluaa poimia esim. naisten kirjoituksista. Mutta kirjoituksesi oli hyvin asiallinen, jos elämä olis helppoa ja rikastuminen ja six-päk tulisi helpommin kuin niiden hävittäminen, niin olisimme kaikki näyttelemässä Kauniissa ja Rohkeissa :)
Ja EX PUA:lta hyvä pointti tuo, että monet ihmiset varmasti kokevat liikkumista ylä- ja alamäessä. Jokaisella on enemmän tai vähemmän näitä kuivia kausia. Niin miehillä kuin naisilla.- ht ...
Juu. No, kuten kaikessa muussakin nettikirjoittelussa, lukijan tulisi ymmärtää suhtautua tietyllä kriittisyydellä kaikkeen lukemaansa. Koska jokaisen lauseen perään ei viitsi kirjoittaa "ehkä", "omasta mielestäni", "tilastollisen todennäköisyyden mukaisesti", yms. :)
Kaikki palstatotuudethan ovat enemmän tai vähemmän radikaaleja kärjistyksiä joistain ilmiöistä, joita jollain tasolla maailmassa tapahtuu oikeastikin... ehkä. ;)
- Raaka totuus
Mutta kun ei se naisten jakama ilmainen tieto toimi. Pelimies ymmärtää naisen tarpeet paremmin kun nainen itse, ja toimii niiden mukaan, ei sen mukaan mitä naiset sanovat.
Sekä pelimies että ätmi itse asiassa ymmärtävät mitä nainen haluaa, mutta siinä missä pelimies pystyy käyttämään sitä hyväkseen osin aidosti ja teeskentelemällä loput, ätmi ei pysty. Ätmi pysty hyödyntämään tätä tietoa koska hän haluaa sisimmässään yhä uskoa, että nainen voitetaan sillä tavalla millä nainen sanoo hänet voitetettavan vaikka tietääkin ettei se toimi.- Ex PUA
"Sekä pelimies että ätmi itse asiassa ymmärtävät mitä nainen haluaa, mutta siinä missä pelimies pystyy käyttämään sitä hyväkseen osin aidosti ja teeskentelemällä loput, ätmi ei pysty. Ätmi pysty hyödyntämään tätä tietoa koska hän haluaa sisimmässään yhä uskoa, että nainen voitetaan sillä tavalla millä nainen sanoo hänet voitetettavan vaikka tietääkin ettei se toimi."
Juuri näin.
Itse edustan näistä toista ryhmää.
Syy miksi pelimiehet eivät kunnioita naisia, on juuri tässä niiden halvesuttavassa, selkärangattomassa eläimellisyydessä.
Itse toimin sillä periaatteella, että otan sen mitä saan, mutta en omakseni.
Naiset itse luovat naisvihaa ja kyynisyyttä, eivätkä ymmärrä että me miehet olemme objektiivisia.
Tällöin ei ole väliä olemmeko me nauttimassa naisten haureuden hedelmiä, vai kärsimässä niistä; me näemme mitä nainen todella on.
Emmekä unohda sitä koskaan. - hghdrrrrree

Emmekä unohda sitä koskaan.Sinä olet pelimies vai hahahahahaha, salli mun nauraa, yhtä luuseri sinä olet kun kaikki ätmin-reppanat täällä :D
- Ex PUA
hghdrrrrree kirjoitti:
Sinä olet pelimies vai hahahahahaha, salli mun nauraa, yhtä luuseri sinä olet kun kaikki ätmin-reppanat täällä :D
Olet näemmä näitä lutkia jotka kuvittelevat, että panoalustaksi oleminen olisi jokin saavutus naiselle, ja että pelimiehet kunnioittaisivat sellaista naista.
No, totuus sattuu. :)
- Ex PUA
Oletko koskaan koittanut näitä kolmea kysymystä?
- ei pelimies
Ex PUA kirjoitti:
Oletko koskaan koittanut näitä kolmea kysymystä?
Ei naista isketä puhumalla vaan toimimalla.
- Peruspelimies
En ole onneksi tarvinnut lunttilappua mukaan, mutta ensimmäinen kysymys on hyvä, joka tuo pitkäksi aikaa keskustelunaiheita toisen kanssa. Ja ennen kaikkea antaa arvokasta tietoa toisesta ihmisestä. On ollut erittäin toimiva puheenaihe. Puhun usein naisten kanssa juuri ko. asioista. Toinen on myös hauska ja siitä saa varmaan hyvää väittelyä ja perustelua aikaiseksi.
Tietysti, jos oma tavoite on rutistaa kaikkien "vitukkeiden" pää perunakellarissa, nii sit ei toimi :D - tottatuolinon
Täällä on ätmejä, heillä on oma totuus ja näkemys elämästä joista pidetään tiukkasti kiinni jä väitellään vastaan ihan vaik huvin vuoksi. Tulostakin saa lukea päivittäin sanaat pas**kat itkuketjut. Mut on heil ainakin joku yhteinen käymälä asioita jakaa.
- Kіs-kіsu
Ei kaikki pelimiehet todellakaan ymmärrä, miten nainen ajattelee. Enimmäkseen keskittyvät siihen, mitä itse haluavat. Toiminta on tärkeämpää kuin tiedostaminen.
- 16+9
Mutta jotain ymmärtävät, kun saavat sen haluamansa? Tunnehan on tärkein, kun toisen matkaan nainen lähtee. Ja silloin on onnistunut, jos saa toisen haluamaan itseään ja se onnistuu vain sitä kautta, kun ymmärtää mitä toinen haluaa. Totta kai osa miehistä ja naisista käyttää toista osapuolta joskus hyväkseen... :(
- Kіs-kіsu
Ymmärtävät intuitiivisesti miten tulee menetellä, mutta jos pelimiestä pyytäisi verbalisoimaan, mitä hän kuvittelee naisen ajattelevan, niin useimpia pelimiehiä ei voisi vähempää kiinnostaa. Yksi kaataja kerran totesi, että hänelle on vaan aina ollut helppoa saada naisseuraa. Ei hän sitä osannut analysoida. Yhtä paljon kuin on kyse pelimiehen omista ominaisuuksista on kyse itseään vahvistavasta myönteisestä kierteestä.
- Ex PUA
Kіs-kіsu kirjoitti:

Näitä kutsutaan PUA:n maailmassa "naturaaleiksi" joista kerrot.
Eli ne saavat naisia, mutta vähän kuin luonnostaan.
Yleensä kuitenkin mitä ei-niin-onnistuvan pelimiehen päässä pyörii on miljoona assburgeroivaa ajatusta jotka liittyvät itsetietoisuuteen ja siihen että yritetään ennakoida ja muistella ulkoa tekniikoita ja käsikirjoituksia.
Ei kovinkaan toimivaa, mutta tuota ajatusta firmat myyvät.
Sitten siihen vielä päälle se että yritetään mahdollisimman montaa naista avata, ja sitten katsoa että kenen kohdalla tärppää.
(Mystery myönsi kirjassaan, että lähestyy yli kymmentä naista illassa, niistä joskus ei tärppää yksikään - ja tämä mies etenkin markkinoi tuota burgeroivaa peliä jota kuvaiin).
Itse olen jättänyt tuon taakseni, ja huomannut että nyt onnistuminen on ollut parempaa, joten lähestymiset ovat pudonneet, mutta onnistumiset nousseet.
Eräs mitä on voinut huomata, on se että naisilla ei suojaus nouse enää ylös, ja että vaikka kanssakäyminen ei enää ole sellainen että yritetään mahdollisimman näyttävää pokausta, se silti aina johtaa johonkin.
Myöskin olen täysin samaa mieltä tuosta itseään vahvistavasta myönteisestä kierteestä.
Se on niitä juttuja joissa tulee itseluottamusta, rentoutta ja ns. märkä kausi. Se on ihan ehdoton jos meinaa hoitaa asian "naturaalisti". - millamalli
Ex PUA kirjoitti:
Näitä kutsutaan PUA:n maailmassa "naturaaleiksi" joista kerrot.
Eli ne saavat naisia, mutta vähän kuin luonnostaan.
Yleensä kuitenkin mitä ei-niin-onnistuvan pelimiehen päässä pyörii on miljoona assburgeroivaa ajatusta jotka liittyvät itsetietoisuuteen ja siihen että yritetään ennakoida ja muistella ulkoa tekniikoita ja käsikirjoituksia.
Ei kovinkaan toimivaa, mutta tuota ajatusta firmat myyvät.
Sitten siihen vielä päälle se että yritetään mahdollisimman montaa naista avata, ja sitten katsoa että kenen kohdalla tärppää.
(Mystery myönsi kirjassaan, että lähestyy yli kymmentä naista illassa, niistä joskus ei tärppää yksikään - ja tämä mies etenkin markkinoi tuota burgeroivaa peliä jota kuvaiin).
Itse olen jättänyt tuon taakseni, ja huomannut että nyt onnistuminen on ollut parempaa, joten lähestymiset ovat pudonneet, mutta onnistumiset nousseet.
Eräs mitä on voinut huomata, on se että naisilla ei suojaus nouse enää ylös, ja että vaikka kanssakäyminen ei enää ole sellainen että yritetään mahdollisimman näyttävää pokausta, se silti aina johtaa johonkin.
Myöskin olen täysin samaa mieltä tuosta itseään vahvistavasta myönteisestä kierteestä.
Se on niitä juttuja joissa tulee itseluottamusta, rentoutta ja ns. märkä kausi. Se on ihan ehdoton jos meinaa hoitaa asian "naturaalisti".Kuuleppas niin kutsuttu pelimies :D jos siksi sinua voi kutsua, itse olen nainen joka ei kertaakaan ole lähteny tuollaisen lipevän ja niin selkeästi luettavan miehen matkaan. Kahdesti olen antanut pelin vain tapahtua, seuraillut sivusta kun se ah niin ihana pelimies luulee valloittavansa minut, tilaa taksin ja luulee saavansa seksiä mutta ei. Ilmoitan tylysti lähteväni ystäväni matkaan taksilla kotiin. Pelimiehet ovat helppoheikkejä ja heidän pelinsä on niin helppo nähdä ja he ovat hyvin ennelta arvattavissa. Kyllä jokainen nainen älyää, mitä pelimies yrittää, toiset vaan antavat pelimiehen "pelata" itseään koska seksi jonkun hyvä kroppaisen miehen kanssa on ihan ok ja jos tekee mieli, siinä helppo kohde eikä itse tarvitse tehdä mitään.
- Ex PUA
millamalli kirjoitti:
Kuuleppas niin kutsuttu pelimies :D jos siksi sinua voi kutsua, itse olen nainen joka ei kertaakaan ole lähteny tuollaisen lipevän ja niin selkeästi luettavan miehen matkaan. Kahdesti olen antanut pelin vain tapahtua, seuraillut sivusta kun se ah niin ihana pelimies luulee valloittavansa minut, tilaa taksin ja luulee saavansa seksiä mutta ei. Ilmoitan tylysti lähteväni ystäväni matkaan taksilla kotiin. Pelimiehet ovat helppoheikkejä ja heidän pelinsä on niin helppo nähdä ja he ovat hyvin ennelta arvattavissa. Kyllä jokainen nainen älyää, mitä pelimies yrittää, toiset vaan antavat pelimiehen "pelata" itseään koska seksi jonkun hyvä kroppaisen miehen kanssa on ihan ok ja jos tekee mieli, siinä helppo kohde eikä itse tarvitse tehdä mitään.
Kuulehan lutka, jos sinua voi siksi kutsua, ja tekstistäsi päätellen voi, niin olen sanonut että valtaosa pelimiehistä ja sellaisina itseään pitävisti omaa kontrolliharhan. Tiedätkö sinä, kurppa, mitä se sellainen meinaa?
Se meinaa sitä, että nainen valitsee miehen, mutta mies luulee vaikuttaneensa siihen jotenkin. - Naaras on se, joka tekee luonnossa valinnan.
Mikä sinun taas kannattaisi muistaa, on se, että se toimii myös niin päin, että lutka uskoo sen olevan jokin saavutus, jos se harrastaa monen miehen kanssa seksiä, vaikka se on jotain täysin päinvastaista, ja laskee naisen kokonaisarvoa. (Tämä johtuen edellisestä syystä; seksi ei ole mikään saavutus naiselle). - Kіs-kіsu
millamalli kirjoitti:
Kuuleppas niin kutsuttu pelimies :D jos siksi sinua voi kutsua, itse olen nainen joka ei kertaakaan ole lähteny tuollaisen lipevän ja niin selkeästi luettavan miehen matkaan. Kahdesti olen antanut pelin vain tapahtua, seuraillut sivusta kun se ah niin ihana pelimies luulee valloittavansa minut, tilaa taksin ja luulee saavansa seksiä mutta ei. Ilmoitan tylysti lähteväni ystäväni matkaan taksilla kotiin. Pelimiehet ovat helppoheikkejä ja heidän pelinsä on niin helppo nähdä ja he ovat hyvin ennelta arvattavissa. Kyllä jokainen nainen älyää, mitä pelimies yrittää, toiset vaan antavat pelimiehen "pelata" itseään koska seksi jonkun hyvä kroppaisen miehen kanssa on ihan ok ja jos tekee mieli, siinä helppo kohde eikä itse tarvitse tehdä mitään.
Ei se ole pelimies, joka ei saa. Joka alalla on wannabeitä. Sulla ei ole vielä kokemusta pelimiehestä, jos et näitä kahta erota toisistaan.
- millamalli
Ex PUA kirjoitti:
Kuulehan lutka, jos sinua voi siksi kutsua, ja tekstistäsi päätellen voi, niin olen sanonut että valtaosa pelimiehistä ja sellaisina itseään pitävisti omaa kontrolliharhan. Tiedätkö sinä, kurppa, mitä se sellainen meinaa?
Se meinaa sitä, että nainen valitsee miehen, mutta mies luulee vaikuttaneensa siihen jotenkin. - Naaras on se, joka tekee luonnossa valinnan.
Mikä sinun taas kannattaisi muistaa, on se, että se toimii myös niin päin, että lutka uskoo sen olevan jokin saavutus, jos se harrastaa monen miehen kanssa seksiä, vaikka se on jotain täysin päinvastaista, ja laskee naisen kokonaisarvoa. (Tämä johtuen edellisestä syystä; seksi ei ole mikään saavutus naiselle).Kuulehan ei-pelimies ätmi. En ole lutka, seurustelen ja ikäni on 22v. joten mikään mitä oletat ei pidä paikkaansa.
Minä en ainakaan kuvitteöe saavuttavani jotain jos harrastaisin monen miehen kanssa seksiä, enkä olekaan harrastanut. Se, että joku nainen tai mies on ei tee heistä sen hunompaa verrattuna toisiinsa, samankaltaisiin. Mutta minä pidän enemmän seurustelusta, siinä saa naida niin paljon kuin haluaa juuri sen kanssa jota haluaa ja rakastaa. Ja ei seksi ole saavutus miehelle. - millamali
millamalli kirjoitti:
Kuulehan ei-pelimies ätmi. En ole lutka, seurustelen ja ikäni on 22v. joten mikään mitä oletat ei pidä paikkaansa.
Minä en ainakaan kuvitteöe saavuttavani jotain jos harrastaisin monen miehen kanssa seksiä, enkä olekaan harrastanut. Se, että joku nainen tai mies on ei tee heistä sen hunompaa verrattuna toisiinsa, samankaltaisiin. Mutta minä pidän enemmän seurustelusta, siinä saa naida niin paljon kuin haluaa juuri sen kanssa jota haluaa ja rakastaa. Ja ei seksi ole saavutus miehelle.Piti lisätä että ei seksi ole saavutus miehelle, päin vastoin. Se ajaa samalla tavalla naisehdokkaita pois jos haluiaisi jotain vakavampaa kuin sinun mielestäsi toisinpäin. Ei mies ole sen parempi tässä tilanteessa kuin nainenkaan.
- Ex PUA
millamali kirjoitti:
Piti lisätä että ei seksi ole saavutus miehelle, päin vastoin. Se ajaa samalla tavalla naisehdokkaita pois jos haluiaisi jotain vakavampaa kuin sinun mielestäsi toisinpäin. Ei mies ole sen parempi tässä tilanteessa kuin nainenkaan.
Vain lutkat kuvittelevat että asia olisi noin päin, tai että miehen ja naisen saaminen olisi jotenkin yksi ja sama asia. Se on ainoa tapa millä ne ihmisrauniot kestävät itseään. Naisen heikko mieli ei pysty kantamaan mitään vastuuta.
Todellisuudessa mies on se joka saa, ja jolle se on ainakin tiettyyn rajaan asti työ, kun taas nainen on se joka antaa.
Tämä antaminen taas ei ole mikään saavutus, vaan pikemminkin kuten tänään on palstalla osoitettu, on naiset kiimavittunsa ajamia, joten voisi sanoa että antamattomuus olisi naisille saavutus.
Sinä typerä lutka itsekin sanoit, että nainen on joka antaa, mutta nyt tuo feministinen päteminen taas ylitti kykysi loogiseen johdonmukaisuuteen.
Sen siitä saa kun yrittää keskustella hysteerisen femakon kanssa, joka luultavasti on seonnut kullikarusellissa. - Peruspelimies
millamalli kirjoitti:
Kuuleppas niin kutsuttu pelimies :D jos siksi sinua voi kutsua, itse olen nainen joka ei kertaakaan ole lähteny tuollaisen lipevän ja niin selkeästi luettavan miehen matkaan. Kahdesti olen antanut pelin vain tapahtua, seuraillut sivusta kun se ah niin ihana pelimies luulee valloittavansa minut, tilaa taksin ja luulee saavansa seksiä mutta ei. Ilmoitan tylysti lähteväni ystäväni matkaan taksilla kotiin. Pelimiehet ovat helppoheikkejä ja heidän pelinsä on niin helppo nähdä ja he ovat hyvin ennelta arvattavissa. Kyllä jokainen nainen älyää, mitä pelimies yrittää, toiset vaan antavat pelimiehen "pelata" itseään koska seksi jonkun hyvä kroppaisen miehen kanssa on ihan ok ja jos tekee mieli, siinä helppo kohde eikä itse tarvitse tehdä mitään.
Sinä et tiedä mitä olen, mutta emme varmasti toistemme mukaan eksyisi :D täällä on puhuttu naisen pokaamisesta, ei urpoista pelimiestyrkyistä, joiden parissa ilmeisesti olet pyörinyt. Ja tiedoksesi, juuri tuollaiset naiset luulee, että kun vähän pyllistää, niin heti saa miehen.
Valloittamisessa ei aina ole edes kyse seksistä, eikä sitä kannata päämääränä pitää. Vähän sama kuin jos raha on ainoa motivaattori työssä, stressi tulee ja reisille menee. Sinunlaisia pirpanoita olen dumpannut ravintoloissa ja taksissa kotiovelle (kohteliaasti siis vienyt naisen kotiin), vaikka on kuinka yritetty repiä yläkertaan naama myttyrässä mukaan. - Peruspelimies
millamalli kirjoitti:
Kuulehan ei-pelimies ätmi. En ole lutka, seurustelen ja ikäni on 22v. joten mikään mitä oletat ei pidä paikkaansa.
Minä en ainakaan kuvitteöe saavuttavani jotain jos harrastaisin monen miehen kanssa seksiä, enkä olekaan harrastanut. Se, että joku nainen tai mies on ei tee heistä sen hunompaa verrattuna toisiinsa, samankaltaisiin. Mutta minä pidän enemmän seurustelusta, siinä saa naida niin paljon kuin haluaa juuri sen kanssa jota haluaa ja rakastaa. Ja ei seksi ole saavutus miehelle.Millamallille: olet vielä nuori tyttönen ja opit paljon. Itse olen 35v. Ollut naimisissa, 2 lasta, seurustellut n 14v. Elämästäni ja olen matkan aikana oppinut ja nähnyt paljon. Mutta ei hätää, joku päivä sinäkin kasvat aikuiseksi ja huomaat ettet tiedäkään ihan kaikesta kaikkea :)
- niinpäää
Ex PUA kirjoitti:
Vain lutkat kuvittelevat että asia olisi noin päin, tai että miehen ja naisen saaminen olisi jotenkin yksi ja sama asia. Se on ainoa tapa millä ne ihmisrauniot kestävät itseään. Naisen heikko mieli ei pysty kantamaan mitään vastuuta.
Todellisuudessa mies on se joka saa, ja jolle se on ainakin tiettyyn rajaan asti työ, kun taas nainen on se joka antaa.
Tämä antaminen taas ei ole mikään saavutus, vaan pikemminkin kuten tänään on palstalla osoitettu, on naiset kiimavittunsa ajamia, joten voisi sanoa että antamattomuus olisi naisille saavutus.
Sinä typerä lutka itsekin sanoit, että nainen on joka antaa, mutta nyt tuo feministinen päteminen taas ylitti kykysi loogiseen johdonmukaisuuteen.
Sen siitä saa kun yrittää keskustella hysteerisen femakon kanssa, joka luultavasti on seonnut kullikarusellissa.Vielä yksi munaton ätmi todisti kaikki teorioita kilteydesta ja kunnollisuudesta ätmien omaksi keksityksi jutuksi. Sun kommunnikointi- ja keskustelutaito on vain siihen sun omaan syvään per**seeseen tungettava, kun ei mitään järkeäkään siinä ole.
- Ex PUA
niinpäää kirjoitti:
Vielä yksi munaton ätmi todisti kaikki teorioita kilteydesta ja kunnollisuudesta ätmien omaksi keksityksi jutuksi. Sun kommunnikointi- ja keskustelutaito on vain siihen sun omaan syvään per**seeseen tungettava, kun ei mitään järkeäkään siinä ole.
"Sun kommunnikointi- ja keskustelutaito on vain siihen sun omaan syvään per**seeseen tungettava, kun ei mitään järkeäkään siinä ole."
Tämä!
Sinä todella annoit minulle nyt demonstraation siitä, mitä on järkevä kommunikaatio- ja keskustelutaito. - ht ...
Kіs-kіsu kirjoitti:
Ei se ole pelimies, joka ei saa. Joka alalla on wannabeitä. Sulla ei ole vielä kokemusta pelimiehestä, jos et näitä kahta erota toisistaan.
Naiset ei todellakaan ole kovin hyviä tunnistamaan kuka mies on pelimies tai joku muu mies.
Minuakin on luultu baareissa naisten puolesta aina homosta ja kokeneesta peli/panomiehestä lähtien varmaan ties millaiseksi... On siinä naisilla mennyt vähän puurot ja vellit sekaisin. Täysin kokematon mies = Naisen silmissä kokenut panomies. :D Onpa taas osunut naisen intuitio siinäkin todella nappiin.
Jos naiset pitää täysin kokemattomia miehiä jonain kokeneina panomiehinä, niin voin vain kuvitella minkälaisina naiset sitten pitää niitä kaikista pahimpia panomiehiä ja pelimiehiä. Luulevat varmaan että ne on niitä puhtaita pulmusia... Niitä neitsytmiehiä, jotka etsivät vielä sitä ensirakkauttaan. :P - voi voi
niinpäää kirjoitti:
Vielä yksi munaton ätmi todisti kaikki teorioita kilteydesta ja kunnollisuudesta ätmien omaksi keksityksi jutuksi. Sun kommunnikointi- ja keskustelutaito on vain siihen sun omaan syvään per**seeseen tungettava, kun ei mitään järkeäkään siinä ole.
mies saa, nainen antaa. Asia täysin selvä. Ja hauskinta on että, 80% naisista antaa 20%:lle miehistä.. on siinä pantavaa ja paljon kyvykkäillä panomiehillä.
- panomiesN^N
Kіs-kіsu kirjoitti:
Ei se ole pelimies, joka ei saa. Joka alalla on wannabeitä. Sulla ei ole vielä kokemusta pelimiehestä, jos et näitä kahta erota toisistaan.
taidat olla palstan ainoa täysjärkinen nainen..
- Ex PUA
ht ... kirjoitti:
Naiset ei todellakaan ole kovin hyviä tunnistamaan kuka mies on pelimies tai joku muu mies.
Minuakin on luultu baareissa naisten puolesta aina homosta ja kokeneesta peli/panomiehestä lähtien varmaan ties millaiseksi... On siinä naisilla mennyt vähän puurot ja vellit sekaisin. Täysin kokematon mies = Naisen silmissä kokenut panomies. :D Onpa taas osunut naisen intuitio siinäkin todella nappiin.
Jos naiset pitää täysin kokemattomia miehiä jonain kokeneina panomiehinä, niin voin vain kuvitella minkälaisina naiset sitten pitää niitä kaikista pahimpia panomiehiä ja pelimiehiä. Luulevat varmaan että ne on niitä puhtaita pulmusia... Niitä neitsytmiehiä, jotka etsivät vielä sitä ensirakkauttaan. :PJoo tämä naisen kuudes aisti on aikamoista humbugia.
Ilmeisesti ne joko tarkoituksella sitten eksyy väärien miesten matkaan, tai sitten se toimii aika huonosti tuo mainittu tutka. (Esim. Jeffrey Dahmeria ne eivät tunnistaneet, vaikka siinä kävi todella köpelösti, sillä niin jännä tuo mies oli!)
Muutenkin tuossa lienee kyseessä enemmänkin defenssi siitä, kun on jäänyt jonkun panomiehen luvuksi, että se olisi muka osannut asiansa, vaikka todellisuudessa se vain sattui onnistumaan numeropelissä, yritettyään jokaista muuta naista sitä ennen.
Se on illuusio, usein molemmille osapuolille.
Mutta niin se temppu tehdään. - antioksidantti
Ex PUA kirjoitti:
Joo tämä naisen kuudes aisti on aikamoista humbugia.
Ilmeisesti ne joko tarkoituksella sitten eksyy väärien miesten matkaan, tai sitten se toimii aika huonosti tuo mainittu tutka. (Esim. Jeffrey Dahmeria ne eivät tunnistaneet, vaikka siinä kävi todella köpelösti, sillä niin jännä tuo mies oli!)
Muutenkin tuossa lienee kyseessä enemmänkin defenssi siitä, kun on jäänyt jonkun panomiehen luvuksi, että se olisi muka osannut asiansa, vaikka todellisuudessa se vain sattui onnistumaan numeropelissä, yritettyään jokaista muuta naista sitä ennen.
Se on illuusio, usein molemmille osapuolille.
Mutta niin se temppu tehdään.Ex PUA, en mä oikein jaksa tähän sulle mitään vastata, kun olet oman psykologiasi/filosofiasi tähän riipustanut ja uskot olevasi 100% oikeassa, täysin yhdentekevää mulle sinänsä, mutta jos nyt kumminkin huomautan siitä, että Jeffrey Dahmer oli 100% homo ja uhrit kaikki miehiä...
- Ex PUA
antioksidantti kirjoitti:
Ex PUA, en mä oikein jaksa tähän sulle mitään vastata, kun olet oman psykologiasi/filosofiasi tähän riipustanut ja uskot olevasi 100% oikeassa, täysin yhdentekevää mulle sinänsä, mutta jos nyt kumminkin huomautan siitä, että Jeffrey Dahmer oli 100% homo ja uhrit kaikki miehiä...
Ah paskat, niinpäs olikin.
Sekoitin sen toiseen jännämieheen nimeltä Ted Bundy!
Juuri sellainen psykopaatti joka edustaa naisten ihannetyyppiä.
Se meni jopa naimisiin ollessan jo vankeudessa, sillä nainen halusi palkita miehen tämän puhtaasta pahuudesta. Sekä tietysti murhaavasta naisvihasta (se siitä "naiset tykkävät miehistä jotka tykkäävät naisista" BUHAHAHAHAHAA! Naiset rakastavat pahuutta silmittömästi.)
Jännä juttu, NAL omaa ihan saman mentaliteetin kuin Ted Bundy.
Tällöin olisi ilmeistä naisten näennäinen tuomitseminen häntä kohtaan täällä hälvenisi, heti jos he saisivat tilaisuuden tavata hänet. - antioksidantti
Ex PUA kirjoitti:
Ah paskat, niinpäs olikin.
Sekoitin sen toiseen jännämieheen nimeltä Ted Bundy!
Juuri sellainen psykopaatti joka edustaa naisten ihannetyyppiä.
Se meni jopa naimisiin ollessan jo vankeudessa, sillä nainen halusi palkita miehen tämän puhtaasta pahuudesta. Sekä tietysti murhaavasta naisvihasta (se siitä "naiset tykkävät miehistä jotka tykkäävät naisista" BUHAHAHAHAHAA! Naiset rakastavat pahuutta silmittömästi.)
Jännä juttu, NAL omaa ihan saman mentaliteetin kuin Ted Bundy.
Tällöin olisi ilmeistä naisten näennäinen tuomitseminen häntä kohtaan täällä hälvenisi, heti jos he saisivat tilaisuuden tavata hänet.Juu, juu jokainen nainen haluaa Ted Bundyn, kyllä vankilalla oli 3 miljardin naisen jono. Olen yrittänyt kertoa näille hokijoille tutkimuksista mitkä naiset näitä miehiä harrastaa, mutta kukaan ei ole kiinnostunut, koska heitä vain kiinnostaa nähdä naiset mahdollisimman idiootteina ja alhaisina, kun ei ole ala, jolla pystyvät itse pätemään, noh for what its worth, niin kerron tutkimuksesta, eihän kukaan järjissään oleva Pettersoneille kirjoita, pitää muistaa, että naisissa on myös näitä potentiaalisia Pettersoneja ja jotkut psykopaattinaiset kirjoittavat näille näkemyksessään vahvoille miehille, koska nämä miehet uskalsivat toteuttaa hirmutekoja mistä itse unelmoivat ja se kiihottaa psykopaattinaisen mielen ihailemaan. Tietenkin kaikki tunnetut hirmutekijät saavat myös ihailijakirjeitä miehiltä enenmänkin. mutta siihen ei kiinnitetä mitään huomioita, koska valtamedia tietää mainiosti mitä mätämunia jotkut miehet ovat kuten ihailtavansa, mutta se naisten pahuus pitää jotenkin ymmärtää joksikin muuksi. On loputon määrä psykopaatti naisia, jotka menisivat Hitlerin kanssa naimisiin ja loputon määrä miehiä, jotka tekisivät saman jos olisivat naisia, mutta ketä kiinnostaa totuus, kun nörtti voi uskoa ilman uhkaa asian toden laidan paljastumisesta yksinään ja oikeassa oleminen on joillekin 'persoonallisuustyypeille' kaikki kaikessa, nämä miehet eivät pysty pitämään naisia tutkimusten mukaan, besserwisser jää aina yksin...sen jäljkeen etsitään vika muista, koska itsessä sitä ei ole, eikä tule koskaan olemaan, eikä hän myös väärässä voi olla.
- control freak
voi voi kirjoitti:
mies saa, nainen antaa. Asia täysin selvä. Ja hauskinta on että, 80% naisista antaa 20%:lle miehistä.. on siinä pantavaa ja paljon kyvykkäillä panomiehillä.
Mistäköhän noi prosentit on revitty? No, ei väliä, itse uskon, että tuossa voi olla perääkin, suosituissa miehissä on usein kahta ryhmää, toinen panee kun löytää varsin kauniin naisen ja valitsee seurusteluun kauniin naisen ja toinen ryhmä, joka panee ihan mitä vaan, tämä ryhmä kaksi sitten nussii ne 'rumien miesten mahdolliset kaadot', onnea vaan rumien naisten kontrolloitiin, mutta eiköhän olisi helpompi tai ainakin vaihteeksi yrittää kertoa näille miehille, että vievät teidän naiset, kun naiset eivät pane kaikkea mikä liikkuu, kuten teitä ätmejä, toisin kuin tämän ryhmän miehet.
- Ex PUA
antioksidantti kirjoitti:
Juu, juu jokainen nainen haluaa Ted Bundyn, kyllä vankilalla oli 3 miljardin naisen jono. Olen yrittänyt kertoa näille hokijoille tutkimuksista mitkä naiset näitä miehiä harrastaa, mutta kukaan ei ole kiinnostunut, koska heitä vain kiinnostaa nähdä naiset mahdollisimman idiootteina ja alhaisina, kun ei ole ala, jolla pystyvät itse pätemään, noh for what its worth, niin kerron tutkimuksesta, eihän kukaan järjissään oleva Pettersoneille kirjoita, pitää muistaa, että naisissa on myös näitä potentiaalisia Pettersoneja ja jotkut psykopaattinaiset kirjoittavat näille näkemyksessään vahvoille miehille, koska nämä miehet uskalsivat toteuttaa hirmutekoja mistä itse unelmoivat ja se kiihottaa psykopaattinaisen mielen ihailemaan. Tietenkin kaikki tunnetut hirmutekijät saavat myös ihailijakirjeitä miehiltä enenmänkin. mutta siihen ei kiinnitetä mitään huomioita, koska valtamedia tietää mainiosti mitä mätämunia jotkut miehet ovat kuten ihailtavansa, mutta se naisten pahuus pitää jotenkin ymmärtää joksikin muuksi. On loputon määrä psykopaatti naisia, jotka menisivat Hitlerin kanssa naimisiin ja loputon määrä miehiä, jotka tekisivät saman jos olisivat naisia, mutta ketä kiinnostaa totuus, kun nörtti voi uskoa ilman uhkaa asian toden laidan paljastumisesta yksinään ja oikeassa oleminen on joillekin 'persoonallisuustyypeille' kaikki kaikessa, nämä miehet eivät pysty pitämään naisia tutkimusten mukaan, besserwisser jää aina yksin...sen jäljkeen etsitään vika muista, koska itsessä sitä ei ole, eikä tule koskaan olemaan, eikä hän myös väärässä voi olla.
No naisiahan ne ovat, joten ihan naisten oma vika että tuollaisen maineen saa. Kannattaa varmaan lopettaa murhaajien palkitseminen seksillä jos sitä ei halua.
Jos tuo psykopaattihypoteesisi on totta, niin on se aika huolestuttavaa, että jokaista tuomittua miespsykoa kohti tulee lukemattomia aviotarjouksia ja säkkitolkulla rakkauspostia.
Samoin jopa ihan "kunnialliset naiset" jotka ovat työskenneellet näiden hirviöiden kanssa ovat jättäneet lapsensa ja miehensä. Siinä vasta oiva esimerkki naisten pahuudesta. Ne pitäisi tuomita kuten murhaajatkin, joita ne rakastaa, sillä molemmat ovat tuhoavia voimia ja varastavat toisilta onnea.
Onko sinulla mitään muuta kuin mutua siltä pohjalta, että nämä naiset olisivat edes virallisia psykoja? Vai meneekö se tuohon "patriarkaatin juonia viattomia enkeleitä vastaan"-sarjaan? - millamalli
Ex PUA kirjoitti:
Vain lutkat kuvittelevat että asia olisi noin päin, tai että miehen ja naisen saaminen olisi jotenkin yksi ja sama asia. Se on ainoa tapa millä ne ihmisrauniot kestävät itseään. Naisen heikko mieli ei pysty kantamaan mitään vastuuta.
Todellisuudessa mies on se joka saa, ja jolle se on ainakin tiettyyn rajaan asti työ, kun taas nainen on se joka antaa.
Tämä antaminen taas ei ole mikään saavutus, vaan pikemminkin kuten tänään on palstalla osoitettu, on naiset kiimavittunsa ajamia, joten voisi sanoa että antamattomuus olisi naisille saavutus.
Sinä typerä lutka itsekin sanoit, että nainen on joka antaa, mutta nyt tuo feministinen päteminen taas ylitti kykysi loogiseen johdonmukaisuuteen.
Sen siitä saa kun yrittää keskustella hysteerisen femakon kanssa, joka luultavasti on seonnut kullikarusellissa.Missä vaiheessa seurustelevasta naisesta on tullut lutka? Minä seurustelen, sinä et :D hmm...veikkaan ettet sitä ikinä tee, vain irtosuhteita ja muuta, ei oikeata rakkautta tms. Ja väärin minä en ole femakko, joten senkin haukkumisnimen voit jättää pois surkeista teksteistäsi.
Kyllä, nainen antaa jos on helppo, mutta minunkaltaiseni vaikeasti saavutettava ja tavoiteltu nainen ei anna. Enkä minä yritä päteä toisin kuin sinä.
- -M-
Eihän tässä naisten ymmärtäminen ole mikään ongelma. Ongelma on se että pariutuminen on järkyttävän epäreilu prosessi miehen kannalta ja täysin epäromanttinen sellainen. Palkinto voi tulla joskus myöhemmin, siinä vaiheessa kun itse on jo masentunut huomion, romantiiikan, kipinöiden ja kemian puutteessa.
- Kіs-kіsu
Nyt en ymmärrä. Pariutuminen on epäreilu prosessi? Oletko joutunut mukaan tuollaiseen tahtomattasi?
- -M-
Kіs-kіsu kirjoitti:
Nyt en ymmärrä. Pariutuminen on epäreilu prosessi? Oletko joutunut mukaan tuollaiseen tahtomattasi?
Ensimmäiseen kysymykseesi vastaus on "kyllä" ja jälkimmäiseen "en".
- Kіs-kіsu
-M- kirjoitti:
Ensimmäiseen kysymykseesi vastaus on "kyllä" ja jälkimmäiseen "en".
Minä haluan oman atollin, ja se vasta onkin epäreilu prosessi.
- ht ...
Jep. Vaatii kyllä jonkinlaista sinnittelyä ettei luovuta tai ainakin kyynisty jo matkan varrella.
Tosin ei tämäkään ole puhtaasti sukupuoli-pohjainen ero, vaan taaskin on yleisestä haluttavuudesta kyse. On varmasti myös naisia, jotka kokevat saman kuin miehetkin. Naisissa niitä on vain murto osa, miehissä paljon isompi prosentti. Sitten on myös muutamia miehiä, jotka ovat haluttavuudessaan vastaavalla tasolla millä joku keskivertoa kauniimpi nainen. Noille miehillehän pariutuminen on kivaa puuhaa. Kіs-kіsu kirjoitti:
Minä haluan oman atollin, ja se vasta onkin epäreilu prosessi.
Et voi oikeasti verrata näitä toisiinsa? Kenelläkään ei ole tarvetta atollille, mutta parisuhdetta mainostetaan lapsesta asti ihmisen perustarpeena. Pitää olla melko itsenäinen ja yksilöllinen tyyppi, jos osaa antaa sille piut paut.
- -M-
Kіs-kіsu kirjoitti:
Minä haluan oman atollin, ja se vasta onkin epäreilu prosessi.
Joku niitä "atolleja" kuitenkin saa tekemättä juuri mitään. Vaikea sen paremmin viedä vertauskuvaa eteenpäin kun se oli niin kaukaa mereltä haettu, mutta ehkä ymmärrät silti.
Juha Vainio lauloi "tällä pienellä atollin pätkällä, maja velaton on joka jätkällä". Ei liity asiaan, mutta tulipa mieleen. - Kіs-kіsu
outsider1 kirjoitti:
Et voi oikeasti verrata näitä toisiinsa? Kenelläkään ei ole tarvetta atollille, mutta parisuhdetta mainostetaan lapsesta asti ihmisen perustarpeena. Pitää olla melko itsenäinen ja yksilöllinen tyyppi, jos osaa antaa sille piut paut.
Voinhan. Oma atolli symboloi yksityisyyttä.
Parisuhde voi olla hyvin monenlainen. Kaikille ei sovi yhteinen asuntosäästäminen, kakatettava koira ja vakityöpaikkoihin päästyä suunniteltu lapsi. Ei tarvitse antaa piut paut parisuhteelle, mutta kylläkin pankkien mainostamalle versiolle siitä. outsider1 kirjoitti:
Et voi oikeasti verrata näitä toisiinsa? Kenelläkään ei ole tarvetta atollille, mutta parisuhdetta mainostetaan lapsesta asti ihmisen perustarpeena. Pitää olla melko itsenäinen ja yksilöllinen tyyppi, jos osaa antaa sille piut paut.
"parisuhdetta mainostetaan lapsesta asti ihmisen perustarpeena."
Ai? En minä ainakaan muista tuommoista koskaan kuulleeni. Onko tuo nyt sitten jotain 80-luvulla syntyneille alkanutta bulls*it propagandaa?femnerd kirjoitti:
"parisuhdetta mainostetaan lapsesta asti ihmisen perustarpeena."
Ai? En minä ainakaan muista tuommoista koskaan kuulleeni. Onko tuo nyt sitten jotain 80-luvulla syntyneille alkanutta bulls*it propagandaa?Olen syntynyt vuonna 78, ja ensimmäiset seksuaalivalistustunnit pidettiin jo ala-asteella. En tiedä, mikä on koulun osuus kokonaisuudessa, mutta aikuisuuden kynnyksellä meikäläiselle oli eri tuuteista teroitettu aika selväksi, että parisuhde on samanlainen aikuiselämän itsestäänselvyys ja velvollisuus kuin palkkatyö. Onneksi ymmärsin myöhemmin, etteivät kummatkaan pidä paikkaansa. :-)
- Ex PUA
outsider1 kirjoitti:
Olen syntynyt vuonna 78, ja ensimmäiset seksuaalivalistustunnit pidettiin jo ala-asteella. En tiedä, mikä on koulun osuus kokonaisuudessa, mutta aikuisuuden kynnyksellä meikäläiselle oli eri tuuteista teroitettu aika selväksi, että parisuhde on samanlainen aikuiselämän itsestäänselvyys ja velvollisuus kuin palkkatyö. Onneksi ymmärsin myöhemmin, etteivät kummatkaan pidä paikkaansa. :-)
No jopas nyt on markkinat, jos naiset eivät muka tuossa ole samaa mieltä. :D
Ex PUA kirjoitti:
No jopas nyt on markkinat, jos naiset eivät muka tuossa ole samaa mieltä. :D
En minä ainakaan ole samaa mieltä tuosta. En ole koskaan ollut.
No minähän olenkin mies joten ihmekös tuo sitten on.
- 6677765677uu676yui7
Pelimies ei tiedå mikä toimii kaikkiin naisiin vaan yrittää niin kauan kunnes löytyy nainen kehen temput toimii, perusmies taas joko ei yritä tai antaa periksi liian aikaisin.
- panomiesN^N
Jos haluaa kaataa naisia pitää hetkeksi pysähtyä miettiään erästä yksinkertaista asiaa.. nimittäin sitä, että onko lähistöllä naista/naisia, jotka pitävät sinusta. Tämä on erittäin yksinkertainen asia. Ei kannata tehdä mitään mooveja, jos nainen ei ole kiinnostuneen oloinen. Sinun pitää vain ja ainoastaa selvittää lähiympäristön potentiaaliset halukkaat naiset. Ja niitähän on aina saatavilla, jos tarkkaan katsoo.
Ihan fiksu kirjoitus aloittajalta ja mielenkiintoisia kommenttejakin on tullut.
Itselläni on ikää jo 38-vuotta ja olen törmännyt monenlaisiin miehiin ja melkein voisin sanoa pystyväni tunnistamaan pelimiehen, viimeistään siinä vaiheessa kun hän tulee juttelemaan minulle.
Ja se on todella ihailtavaa kuunneltavaa. Kaikki elementit kohdillaan; katsoo pelkästään minua, puhuu ja kyselee kiinnostuneena juuri oikeita kysymyksiä, koskettaa ohimennen... sitä on hieno seurata ja välillä tulee jopa sellainen tunne, että tää tyyppi on tässä hommassa niin hyvä, että pitäis melkein palkita sen urakointi :D
Mutta siis juu, ihmisten välisessä kanssakäymisessähän on kyse toisen ihmisen "lukemisesta" ja siihen reagoinnista. En tiedä mitä noissa pelimiesoppaissa opetetaan, mutta ihan kirjaimellisesti ei varmaan kannata kaikkea ottaa. Se tiedon soveltamisen taito lienee se tärkein ja sitä ei oikein kai voi opettaa, kun jokainen ihminen ja tilanne on erilaisia.
Täälläkin tulee ohjeita meiltä naisilta ja jonkun verran miehiltäkin. Niistä kannattaa jotain pistää muistiin. Itse ainakin eilen kokeilin muutamia juttuja (liittyen elekieleen ja kosketukseen) ja ilmeisesti toimi.- Ex PUA
"Ja se on todella ihailtavaa kuunneltavaa. Kaikki elementit kohdillaan; katsoo pelkästään minua, puhuu ja kyselee kiinnostuneena juuri oikeita kysymyksiä, koskettaa ohimennen... sitä on hieno seurata ja välillä tulee jopa sellainen tunne, että tää tyyppi on tässä hommassa niin hyvä, että pitäis melkein palkita sen urakointi :D"
Jep, sain huomata tuon saman "kentällä".
Juuri kun ajattelin että "nyt se ei ole ainakaan materiaalin hallitsemisesta kiinni" alkoivat naiset rokottamaan tuosta että "yritän jotain", "olenko opetellut jonkun käsikirjoituksen" jne. Eli toimiessaankaan nuo eivät toimi, paitsi jos nainen sitten ehdoin tahdoin haluaa antaa kun tietää että mitä siitä seuraa. Tällöin tietysti on niitä helpompiakin, ja vähemmän burgeroivia tapoja saavuttaa sama maali. Ex PUA kirjoitti:
"Ja se on todella ihailtavaa kuunneltavaa. Kaikki elementit kohdillaan; katsoo pelkästään minua, puhuu ja kyselee kiinnostuneena juuri oikeita kysymyksiä, koskettaa ohimennen... sitä on hieno seurata ja välillä tulee jopa sellainen tunne, että tää tyyppi on tässä hommassa niin hyvä, että pitäis melkein palkita sen urakointi :D"
Jep, sain huomata tuon saman "kentällä".
Juuri kun ajattelin että "nyt se ei ole ainakaan materiaalin hallitsemisesta kiinni" alkoivat naiset rokottamaan tuosta että "yritän jotain", "olenko opetellut jonkun käsikirjoituksen" jne. Eli toimiessaankaan nuo eivät toimi, paitsi jos nainen sitten ehdoin tahdoin haluaa antaa kun tietää että mitä siitä seuraa. Tällöin tietysti on niitä helpompiakin, ja vähemmän burgeroivia tapoja saavuttaa sama maali.Annan vinkin, jolla saat tuon yliopetellun vaikutelman rikottua; esitä vähän ujoa, sotkeudu sanoihisi tahallaan tai tee hetkeksi kiusallinen hiljaisuus. Toimii.
Silloin naiset eivät pidä sua pelimiehenä, vaikka olisitkin.
Tämä toimii myös toisinpäin. Olen huomannut, että miehiä pelottaa itsevarma nainen, joten esitän joskus vähän ujoa, että mua on helpompi jututtaa...
Taidan olla siis pelinainen! :D- nainen antaa
pimppaloora kirjoitti:
Annan vinkin, jolla saat tuon yliopetellun vaikutelman rikottua; esitä vähän ujoa, sotkeudu sanoihisi tahallaan tai tee hetkeksi kiusallinen hiljaisuus. Toimii.
Silloin naiset eivät pidä sua pelimiehenä, vaikka olisitkin.
Tämä toimii myös toisinpäin. Olen huomannut, että miehiä pelottaa itsevarma nainen, joten esitän joskus vähän ujoa, että mua on helpompi jututtaa...
Taidan olla siis pelinainen! :Dmies saa, nainen ei voi siis olla pelinainen.
- Ex PUA
pimppaloora kirjoitti:
Annan vinkin, jolla saat tuon yliopetellun vaikutelman rikottua; esitä vähän ujoa, sotkeudu sanoihisi tahallaan tai tee hetkeksi kiusallinen hiljaisuus. Toimii.
Silloin naiset eivät pidä sua pelimiehenä, vaikka olisitkin.
Tämä toimii myös toisinpäin. Olen huomannut, että miehiä pelottaa itsevarma nainen, joten esitän joskus vähän ujoa, että mua on helpompi jututtaa...
Taidan olla siis pelinainen! :DHmm joo voi olla.
Itse olen jättänyt tuon PUA-humbugin taakseni, ja siirtynyt tähän palstalla "eettisluomu-iskennäksi" nimitettyyn uuteen tyyliin, tai sen etsimiseen.
Silloin nuo naiset eivät ole enää heittäneet suojausta pystyyn, sillä tässä "tyylissä" ollaan aika pitkälti omana itsenään, ei yritetä muistella repliikkejä vaan improvisoidaan eli siis ollaan normaaleita, ja katsotaan mihin tilanne menee, mutta hurmaavalla tavalla. Luontaisen hurmaavalla, tiätsä? :)
Onnistumisprosentti ollut toistaiseksi 100% (eli aina tullut ainakin yhteystiedot, PUA-aikoina "not so much" :D).
Hirveän ujo en suoranaisesti ole ollut, vaan olen oppinut tuon aika itsevarman maneerin, vaikka muistan miten viime lähestymisessä kaikki mene tunnelinäöksi :D eli adrenaliini virtasi ja kroppa oli kuin olisin mennyt gladiaattoriareenalle. - Ex PUA
pimppaloora kirjoitti:
Annan vinkin, jolla saat tuon yliopetellun vaikutelman rikottua; esitä vähän ujoa, sotkeudu sanoihisi tahallaan tai tee hetkeksi kiusallinen hiljaisuus. Toimii.
Silloin naiset eivät pidä sua pelimiehenä, vaikka olisitkin.
Tämä toimii myös toisinpäin. Olen huomannut, että miehiä pelottaa itsevarma nainen, joten esitän joskus vähän ujoa, että mua on helpompi jututtaa...
Taidan olla siis pelinainen! :DMitä tulee ujoon naiseen, se on naisellinen ja söpö.
Samoin se ei vaikuta sellaiselta että se olisi sinua vastaan, vaan että mahdollisesti puolellasi.
PUA-pelleilyssä taas pyrittiin takomaan toisen suojausta matalaksi negauksien ja muiden avulla, mikä ei kyllä johda mihinkään hyvään. Ex PUA kirjoitti:
Mitä tulee ujoon naiseen, se on naisellinen ja söpö.
Samoin se ei vaikuta sellaiselta että se olisi sinua vastaan, vaan että mahdollisesti puolellasi.
PUA-pelleilyssä taas pyrittiin takomaan toisen suojausta matalaksi negauksien ja muiden avulla, mikä ei kyllä johda mihinkään hyvään.Aivan. Ja sen olen huomannutkin, että kun pikkasen "downsiftaa" itseään ujommaksi, niin homma toimii paremmin. Ei sillä, että olisin jotenkin ylimielinen, vaan en yleensä ujostele missään tilanteessa. Se tuntuu olevan miehille vähän turn off, kun pystyn höpöttelemään kaikille kaikkea, katson silmiin, hymyilen...
Toimii myös naisen pukeutumisen suhteen. Jos olen tälläytynyt ihan viimeisen päälle upeaksi, niin flaksi ei käy juuri ollenkaan, mutta jos menen baariin hiukset ponnarilla ja tennarit jalassa, niin miehille tulee melkein tappelu :D
Onko se sitten niin, että jos yrittää liikaa, niin se vaan on silloin liikaa.- Ex PUA
pimppaloora kirjoitti:
Aivan. Ja sen olen huomannutkin, että kun pikkasen "downsiftaa" itseään ujommaksi, niin homma toimii paremmin. Ei sillä, että olisin jotenkin ylimielinen, vaan en yleensä ujostele missään tilanteessa. Se tuntuu olevan miehille vähän turn off, kun pystyn höpöttelemään kaikille kaikkea, katson silmiin, hymyilen...
Toimii myös naisen pukeutumisen suhteen. Jos olen tälläytynyt ihan viimeisen päälle upeaksi, niin flaksi ei käy juuri ollenkaan, mutta jos menen baariin hiukset ponnarilla ja tennarit jalassa, niin miehille tulee melkein tappelu :D
Onko se sitten niin, että jos yrittää liikaa, niin se vaan on silloin liikaa.No naisella ujous on voimavara kyllä.
Yleensä tämä puhe "itsevarmasta vahvasta naisesta" ei toimi kuin feministilesbojen hullussa maailmassa, jossa miehen kanssa kilpaillaan.
Minun viimeisin suuri ihastus on sellainen kaunis ja hyvä ryhtinen brunetti, mutta joskus alkuaikoina se teki niin, ettei saanut purkkia auki. Näin kun se väänteli sitä, ja meni hakemaan työkaluja, ja kysyin että eikö aukea?
Se ei edes sanonut mitään, vaan otti sellaisen sydämensulattajakatseen, kallisti päätänsä ja ojensi minulle sen purkin, jonka totta kai avasin kuin MIES! :D
En tiedä miten laskelmoitu se oli, mutta huh huh miten se kiihdytti näitä jo kovassa alussa olleita "kemioita". Se muutenkin osaa heittäytyä hyvin ihanaksi.
Eli jos nainen saa miehen tuntemaan että tämä on mies, se on sen naisen etu.
Mitä tulee vaatimattomampaan pukeutumiseen, niin nyt kun sinullakin on tunnetusti herkulliset tissit ynnä muuta, niin totta kai se lisää vähän liikaa markkina-arvoa ja muuta sellaista, mikä lisää paineita entisestään. Ex PUA kirjoitti:
No naisella ujous on voimavara kyllä.
Yleensä tämä puhe "itsevarmasta vahvasta naisesta" ei toimi kuin feministilesbojen hullussa maailmassa, jossa miehen kanssa kilpaillaan.
Minun viimeisin suuri ihastus on sellainen kaunis ja hyvä ryhtinen brunetti, mutta joskus alkuaikoina se teki niin, ettei saanut purkkia auki. Näin kun se väänteli sitä, ja meni hakemaan työkaluja, ja kysyin että eikö aukea?
Se ei edes sanonut mitään, vaan otti sellaisen sydämensulattajakatseen, kallisti päätänsä ja ojensi minulle sen purkin, jonka totta kai avasin kuin MIES! :D
En tiedä miten laskelmoitu se oli, mutta huh huh miten se kiihdytti näitä jo kovassa alussa olleita "kemioita". Se muutenkin osaa heittäytyä hyvin ihanaksi.
Eli jos nainen saa miehen tuntemaan että tämä on mies, se on sen naisen etu.
Mitä tulee vaatimattomampaan pukeutumiseen, niin nyt kun sinullakin on tunnetusti herkulliset tissit ynnä muuta, niin totta kai se lisää vähän liikaa markkina-arvoa ja muuta sellaista, mikä lisää paineita entisestään.Tuossa on se pointti mikä nykyaikana on hukassa; naisten pitää antaa miesten olla miehiä. Ja naisen pitää olla välillä nainen.
Nyt vaan on niin muotia olla femakko ja tasa-arvoinen ja siksi miehet ovat aivan pihalla nyky-yhteiskunnassa. Ei ole enää miesten rooleja, kun naiset osaavat tehdä kaiken eikä oviakaan saa enää avata naiselle ilman, että tulee julmettu jäkätys aiheesta.
Osaan mäkin vaihtaa renkaat autoon ja korjata pesukoneen, mutta mikä onkaan ihanampaa kuin mies, joka tekee sen puolestasi ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082575
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo411741Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1431345Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3211221Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3361194Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen241111Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe571083- 55956
Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H13932Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21863