Useat silminnäkijät ovat ottaneet yhteyttä MTV Uutisiin ja epäilleet sitä, että kettu olisi purrut eläintä Launeen puistoon häätämään tullutta poliisia.
Komisario Taisto Kuhlman Hämeen poliisista oikoo epäilyjä ja sanoo, että kettu puri toista paikalle tullutta poliisia vasemman käden etusormeen.
– Poliisi sai puremasta kaksi vertavuotavaa haavaa. Tämä on fakta. Ei poliisi lähde tuollaisesta mitään satuja kertomaan.
Kuhlman kertoo, että puremahaava vaati lääkärissä käyntiä.
– Tietääkseni tikkausta tai sairauslomaa ei kuitenkaan tarvittu.
Kuhlmanin mukaan oli myös vaikuttanut siltä, että kettu on kapinen. Hän huomauttaa, että tartuntatautien riski on suuri, kun on kyse villieläimen puremasta. Tästä syystä ketun purema poliisi sai asianmukaisen lääkityksen.
- Epäilty mahdollinen tartunta vaatii lääkintää. Vaikka eläin ei edes itse olisi sairas, se voi kantaa bakteeria, koska villieläimet ovat raadonsyöjiä. Vesikauhu ja kapi ovat eläinten keskuudessa liikkuvaa tautikantaa.
Poliisi pitää tapahtumaa valitettavana.
– On surullista meidänkin kannalta, että poliisi pääsi haavoittumaan. Eihän se ole suinkaan tarkoitus, että poliisi ottaa vammoja virkatehtävän yhteydessä mutta valitettavasti näin pääsi käymään.
Kauhea rikollinen kuoli
8
218
Vastaukset
- Lahdessa hei
Miksi tämä on turkupalstalla kun tapaus sattui lahdessa?!
- samma här.
Juu, ja mä kans ihmettelen että miten se sormi sinne ketun suuhun joutui? Ja totta kai, jos ei muuta, niin tetanuspiikki.
- Mmm niin
samma här. kirjoitti:
Juu, ja mä kans ihmettelen että miten se sormi sinne ketun suuhun joutui? Ja totta kai, jos ei muuta, niin tetanuspiikki.
Niin, kuin lähellä sitä kettua tarvi olla että pääsee puremaan?? Kai se nyt puolustautuu.. Olisivat voineet kyllä hiukka ajaa niitä lapsia ensin sieltä pois ennen ampumista.
- suusuppuu
http://www.hel.fi/www/Helsinki/fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/ajankohtaiset-kaavat/
www.hel.fi -sivustolta löytyy kaikenlaista kaupunkiimme liittyvää. Laitoin tuohon linkin kaupungin kaavoitussivuille, josta voit etsiä vastauksia kysymykseesi - Kurahousu-Urkki
Onko tämä se sama ketsu, jonka kiinniottaja suutuspäissään ja purusta kostoksi(?) ampui lasten hiekkalaatikon edessä kesken hiekkakakkutalkoiden?
- stolisnjayaeh
Miehen työ
- Kapinen kyttä
Joutuikohan vartoo aikaa pari viikkoa lääkärille. Jos nii hyvä.
- Voi Reetuparkaa
Laulaja Frederik "Reetu" joutui todistamaan Rovaniemen lentokentällä silmitöntä raivokohtausta.
Kaikki sai alkunsa siitä, kun Fredikin lento laskeutui Rovaniemelle. Reetun tarkoituksena oli jatkaa matkaa bändiläisten kanssa kohti Kuusamoa.
- Olimme vuokranneet auton, ja meillä oli kamaa noin 150 kilon edestä. Vuokra-auto ajettiin lentokentän eteen siten, että saimme kamat kätevästi lastattua, Reetu kertaa.
Lentokentällä myös kuljetuspalveluja tarjoava mies ei tätä hyväksynyt.
- Hänen mielestään olimme tiellä, vaikka emme todellisuudessa olleet. Sillä paikalla on lastaus sallittu.
- Hän huusi, haukkui ja riehui.
Kun Reetu seurueineen oli saanut auton pakattua, häirikkömies asettui seisomaan auton eteen niin, etteivät he päässeet jatkamaan matkaansa.
- Avasin ikkunan ja kysyin hänen nimeään. Taisinpa kutsua häntä Putinin ystäväksi, Reetu tunnustaa.
Lukuisia silminnäkijöitä
Ilmeisestä tästä vitsailusta suivaantuneena mies suuttui niin paljon, että alkoi takoa nyrkein auton konepeltiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2732750Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2101761Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt581475Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t11231- 791176
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2371086- 801022
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.52953- 73837
Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15740