En olisi ajatellut kirjoittavani tällaista tarinaa koskaan, mutta tässä tulee.
Olen neljännen vuoden opiskelija ja eräällä kurssilla törmäsin mukavaan mieheen (opettaja). Alussa jo tämä käppäili saliin ja silmät osuivat yksiin ja tunne oli, kuin olisi ihan missä tahansa törmännyt ihanaan tapaukseen. Hän sitten siinä on katsellut kulmien alta vähän enemmänkin suuntaani. Kertaakaan en ole kokenut, että hän noina hetkinä olisi opettajani, ainoastaan aika mukavan oloinen mies. Arvostan paljon hänen työtään ja plärään itse samojen asioiden parissa jatkuvasti. Huomasin sitten, että kaveri kokee vetovoimaa myös meikäläistä kohtaan. En nyt tässä lähde yksityiskohtia selvittelemään, mutta selväksi se on tullut. Olisi vain kiva tavata tämä kaveri, mukava mies tulee niin harvoin vastaan, hän on hyvä tyyppi ja kunnollinen mies. En koe olevani alakynnessä, tai muuta vastaavaa. Vähän vaikea kai kuitenkin alkaa lähestyä ja hän kokee tietenkin saman vaikeuden! Kun kurssi on ohi ja hän ei arvioi minua millään tavalla. Hullua! Mitä mahtaa miesopettajan päässä pyöriä, kun näin tapahtuu.. Sitä mietin. Luentojen ulkopuolella kaveri on rento ja flirttailee, salissa ihailtavan fiksu ja hillitty, fiksu mies.
Yliopiston opettaja/opiskelija/kemiaa
2
265
Vastaukset
- Ei hullua
Yliopistossa opettaja ja opiskelijan suhde on aivan mahdollinen. Molemmat ovat aikuisia, eikä ikäeron tarvitse olla mitenkään valtava. Aloitteen pitää tulla sinun puolelta, koska opettaja hillitsee itsensä eikä tee aloitetta. Laki nimittäin suojaa opiskelijoita seksuaaliselta häirinnältä, eikä opettaja tiedä, miten juuri sinä kokisit lähestymisen. Sinulla sen sijaan ei ole mitään menetettävää, enintään punastelet hetken, jos tulee pakit. Miesopettajaa et voi loukata, sillä aloite nostaa joka tapauksessa hänen itsetuntoaan. Päätös on sinun, kiinnostaako niin paljon, että haluat pyytää treffeille. Mitään sopimatonta tai noloa siinä ei ole.
- a.p
En ollut ajatellut tuollaista lakia, joka suojelisi opiskelijoita.. Yritin kovasti selvittää oman yliopistoni lainsäädäntöä, enkä löytänyt sieltä kummempia pykäliä. Minä se kainosti olen odottanut, että kaveri tajuaisi pyytää kahville, kun hän kaikki kiinnostumisen signaalit on jo kommunikoinut.
Meren takana mm. U.S.A:n yliopistoilla näyttää olevan paljon selkeämmät säännöt, toisaalta siellä on myös kenties jotenkin tiukempia sääntöjä joissakin yliopistoissa.
Taidan odottaa ihan vähän ja katsastaa näyttääkö hän itse kiinnostuneelta vielä jonkun ajan päästä - Jos hän on, silloin hän selkeästi on sitä materiaalia, jonka haluan vakavasti ottaakin ja tulkintani hänestä pitää paikkansa :)
Olen itse ajatellut, että mikäli suhde kehkeytyy opiskelijan ja opettajansa välille, opettaja ei ainakaan saa arvostella ko. opiskelijaa, vaan passata tämän työt jollekin toiselle arvosteltavaksi. Vapauttavinta kai sellaisessa tilanteessa olisi nimenomaan tehdä julki se suhde, niin että se ei ole mikään salaisuus enää kenellekään.
Nykyinen tilanne on omalla tavallaan kiusallinen, koska nimenomaan "vetovoiman" ei toivoisi olevan näkyvää ja sitä se kuitenkin on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2772885Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka472280Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3471987- 1131717
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051644Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121365- 661307
- 681243
- 551179
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771161