Etsitään S.häiriöstä PARANTUNEITA supersiistiin fotoprojektiin!

ideanikkari

Hei siellä kaikki ihanat kauniit naiset !

Olen anoreksian selättänyt 25-vuotias nainen etelä-Suomesta. Olen pannut alulle eräänlaisen valokuvaprojektin, johon etsin s.häiriöstä parantuneita, sairaudestaan täysin kuivilla olevia naisia. Meitä on 5 naisen jengi jo kasassa ja tarvittaisiin semmoiset 6 naikkosta lisää. Joukossamme on yksi valokuvaaja joka hoitaa siis kuvauspuolen. Lokaatiot ja aikataulut päätetään myöhemmin. : )

Idea pähkinänkuoressa: Olemme duunaamassa (puoli)alastonkalenteria, jossa poseeraamme me, s.häiriöistä parantuneet naiset. Jokaiselle on varattu 1 kuukausi, ja kuvassa saa poseerata jonkun itselleen tärkeän harrastuksen tms. parissa. Päällä esim. bikinit tai vaikka jokin 'esine (kitara? piirustuslehtiö? huivi?)' kriittisten paikkojen edessä. Kukin saa itse vaikuttaa siihen miten ja missä tulee kuvatuksi. Joulukuun kuvassa olemme kaikki yhdessä.

Olen ottanut yhteyttä SYLI:n ja muihin sponsoreihin, jotka saattaisivat lähteä projektiamme tukemaan. Ensteksi olisi kuitenkin tärkeää saada porukka kasaan. Sitten mietitään rahoitus-, markkinointi- ja toteutusvaihtoehtoja.

Siinäpä se. Pliis, jos tunnette ketään joka voisi sopia tähän prokkikseen tai jos itse koette olevanne The Henkilö, ottakaa pikaisesti yhteyttä minuun s.postitse: [email protected]

En malta odottaa että päästään projektin kimppuun ! =)

T. Maria

PS. Normaalipaino on kaunista ja ihanaa ! Vitsit kun on hyvä olla terveenä ! =)

0

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

        Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
        Maailman menoa
        213
        4716
      2. Sinä eräs, pyydän......

        AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
        Ikävä
        188
        2626
      3. Nimikirjaimet

        Kuka kaipaa ketä 🥰
        Ikävä
        67
        1542
      4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

        Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
        Ikävä
        96
        1220
      5. VOI TÄTÄ ILON

        JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
        Tuusniemi
        128
        1163
      6. Kohta katson sun kuvaasi

        ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
        Ikävä
        9
        1152
      7. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

        jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
        Ikävä
        107
        1150
      8. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

        Olet mielessäni, vanhempi mies
        Ikävä
        73
        1103
      9. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

        Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
        Maailman menoa
        141
        1083
      10. Bim bom ovikello soi!!

        Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
        Ikävä
        109
        999
      Aihe