Ruotsi ei halua Natoon

Saattaisi olla Suomenkin parempi pidättäytyä liittymästä jo siitäkin syystä, että eiköhän Eu niele kaikki liikenevät varantomme, eikä näin ollen kaivata enää enempiä rahareikiä sillä ilmaiseksihan ei Natossa oltaisi. On ilmiselvää myös että maamme on ns. selvitys- konkurssitilassa, sanovat luottoluokitukset mitä tahansa. Jo se että näitä luottoluokituksia ylipäänsä tehdään, kertoo maamme taloudellisen tilan.

6

203

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jooo*o

      Nythän Suomella olisi hyvä mahdollisuus irtaantua EU:sta. Kansalaisaloite on allekirjoitettavana vielä nelissä.

      Euro meidät tähän syvään lamaan on ajanut. Siitäkin oli kirjoitus muutama viikko sitten Satakunnan Kansassa. Ero yhteisvaluutasta ja ero EU:sta olisi pelastuksemme.
      Venäjän poikotti oli viimmeinen niitti maataloudellekin ja omavaraiselle ruokatuotannolle. Sekin tässä ihmetyttää, että vaikka tuottajahinnat ovat alle tuotantokustannuksien, halpaa SUOMALAISTA lihaa, maitotuotteita ja viljatuotteita ei löydy kaupan hyllyiltä. Kuka vetää välistä ja paljonko?

    • Koskela II

      Ruotsin sotahistoria onkin vaille vertaa.... Ja mikäs on keskustelun aloittajan oman maanpuolustushalun laita, kun täällähän on mielestäsi kaikki päin persettä???

      • von Lagerbom

        Aloittaja on erittäinkin isänmaallinen. Harmi vaan kun maamme on poliitikkojen toimesta myyty ulkomaalaisomistukseen huomattavalta osaltaan, siis esim yritykset, työvoima, ja onhan maaomistuksiakin ulkomaalaisilla.


      • evp tups

        Ruåtsihan soti viimeksi 1808-1809 ja sen oli ihan täysi fiasko. Venäläiset etenivät Luulajaan saakka ja miehittivät nykyisen Suomen alueen.
        Viime sotien aikana kielsivät mm. avustuskuljetukset Suomeen kauttansa ja lymyilivät muutenkin meidän selän takana. Muutama vapaaehtoinen oli Talvisodan aikana mm. Lapin suunnalla. Heidän toimiaan ei saa kuitenkaan väheksyä.

        Ja mitä sitten tulee Natoon...
        Naton ei liitytä. Se ei edelleenkään ole mikään nuorisoseura, johon mennään ilmoittautumalla ja maksamalla jäsenmaksu lähimpään postiin.
        Natojäsenyyttä haetaan Suomen Eduskunnan ja ulkopoliittisen johdon taholta. Jos yksikin Nato-maa kieltää, niin ei siitä sitten tule mitään. Hakuprosessi kestää vähintää vuoden.
        Ja hakemus on jätettävä normaaliakana. Kriisiaikana tai jos Suomi on hyökkäyksen kohde, on ihan turha hakemusta lähettää. SE on jo sitten housuissa!

        Nato ei ole mikään mörkö, vaan valtioiden yhteenliittymä, jossa asioista päätetään yhdessä. Jäsenvaltioilla on myös vapauksia, ihan kaikkea ei tarvitse "totella".
        Mutta - tärkeänä seikkana - yksikään Nato-maa ei voi poimia rusinoita pullasta. Jäsenyys myös velvoittaa - kuten mikä tahansa jäsenyys. Jos olemme Natossa, niin joudumma myös hankaliin ja jopa kamaliinkin asioihin mukaan. Sellainen ei käy, että emme osallistu mihinkään, mutta vaadimme täyden tuen ja suojan, jos meitä kohtaan hyökätään.
        Parhaimmillaan saamme esim. Naton hävittäjiä suojaamaan ilmatilaamme ja laivastoa laivaliikenteen suojaksi.
        Pahimmillaan olemme höökimässä jossain aavikolla jotain kiihko-Isisiä vastaan. Ja poikia tuodaan peltikopassa kotiin.

        Ei tää Natoasia nyt ihan yksinkertainen ole.


    • Pjutin

      Keskusteluketjun aloittaja halajaa selvästi Venäjän Karhun syleilyyn...

      • von Lagerbom

        Heh, olet pahasti väärässä. Minun mielestäni poliitikot ovat toiminnallaan hankkinut itsenäisen maamme vieraiden komentoon. Itse olen kirjoituksillani jo vuosia tuominnut poliitikkojen toiminnan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1550
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      100
      758
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe