Sain eilen tietää ettei elokuussa jättämääni oikaisuvaatimusta käsitellä ja se on otettu pois lautakunnan asialistalta. Minulla olisi toki oikeus perua oikaisuvaatimus ja olisin voinut sen tehdäkin jos minulta olisi sitä kysytty. Nyt en sitä tee koska joku virkanilkki on perunut sen puolsestani.
Hallintolain 7a luvun 49g pykälän mukaan (linkki alla) "Otettuaan oikaisuvaatimuksen tutkittavakseen viranomainen voi muuttaa hallintopäätöstä, kumota päätöksen tai hylätä oikaisuvaatimuksen." Eli laki ei anna mahdollisuutta olla käsittelmättä oikaisuvaatimusta mutta se on silti otettu pois lautakunnan esittelylistalta.
Juttu on sikäli "varma" ettei lautakunta voi lailliseti päätyä muuhun ratkaisuun kun päätöksen kumoamiseen tai hyväksyä oikaisuvaatimuksen ja muuttaa päätöksen vaatimukseni mukaiseksi ja silloin päätöksen tekijä on k*sessa koska on tehnyt selvästi laittomn päätöksen. Jos lautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen niin sitten lautakunta on k*sessa koska HaO 99% varmuudella kumoaa lautakunnan päätöksen. Joka tapauksessa tuo asialistalta oikaisuvaatimuksen poistanut virkahenkilö on jo nyt k*sessa.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030434#L7aP49g
Tärkeämpi lainkohta. Perustuslaki 21§.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L2P21
Oikaisuvaatimuksen käsittely
10
270
Vastaukset
- ikinä kuullutkaan
Miten niin otettu pois asialistalta? Otetaanko se seuraavassa kokouksessa asialistalle?
- kuusessa ollaan
Minulle vain ilmoitettiin että se on poistettu asialistalta, joten eivät varmaan aikoneet sitä käsitellä ollenkaan. Kun rupesin kyselemään sitä koska oikaisuvaatimus käsitellään niin sitten vasta ilmoittivat poistaneensa sen asialistalta, mutta lupasivat käsitellä sen mikäli ilmoitan siitä heille. Miten muka olisin voinut ilmoittaa kun en tiennt heidän tempuistaan mitään.
- yopyot
"Minulle vain ilmoitettiin että se on poistettu asialistalta, joten eivät varmaan aikoneet sitä käsitellä ollenkaan. "
Syytä olisi pitänyt kysyä, että miksi oli poistettu, jos vaikka on jotain puutteita siinä vaatimuksessa jotta eii tule turhaa pyöritystä.
Saahan sen lautakunnan vastuuseen, mutta tuskin hyödyttää lähteä sitä rataa, vaan kun kerta ovat sanoneet että pitää ilmoitaa ensin, niin tarkoittaneen päivättyä, allekirjoitettua kirjallista vaatimusta ao. instanssin kirjaamoon jätettynä ja lautakunnalle osoitettuna. - Avatkaa
yopyot kirjoitti:
"Minulle vain ilmoitettiin että se on poistettu asialistalta, joten eivät varmaan aikoneet sitä käsitellä ollenkaan. "
Syytä olisi pitänyt kysyä, että miksi oli poistettu, jos vaikka on jotain puutteita siinä vaatimuksessa jotta eii tule turhaa pyöritystä.
Saahan sen lautakunnan vastuuseen, mutta tuskin hyödyttää lähteä sitä rataa, vaan kun kerta ovat sanoneet että pitää ilmoitaa ensin, niin tarkoittaneen päivättyä, allekirjoitettua kirjallista vaatimusta ao. instanssin kirjaamoon jätettynä ja lautakunnalle osoitettuna.Tässä kanssa aloittaja ja kysyjä ei kerro minkän tyyppisestä asiasta kyse. Eihän me pystytä muuten arvioimaan. Ja tuo prosessin kuvauskin vähän horjuvaa. Otetaan pois listalta jne. Näin ei toimita. Normaalisti.
- kuusessa ollaan
yopyot kirjoitti:
"Minulle vain ilmoitettiin että se on poistettu asialistalta, joten eivät varmaan aikoneet sitä käsitellä ollenkaan. "
Syytä olisi pitänyt kysyä, että miksi oli poistettu, jos vaikka on jotain puutteita siinä vaatimuksessa jotta eii tule turhaa pyöritystä.
Saahan sen lautakunnan vastuuseen, mutta tuskin hyödyttää lähteä sitä rataa, vaan kun kerta ovat sanoneet että pitää ilmoitaa ensin, niin tarkoittaneen päivättyä, allekirjoitettua kirjallista vaatimusta ao. instanssin kirjaamoon jätettynä ja lautakunnalle osoitettuna.Olen kysynyt sähköpostilla poistajan nimeä ja sitä minkä lain mukaan on toimittu mutta saas nähdä saanko vastausta, kyseessä olevalla organisaatiolla kun on tapana leikkiä lukutaidotonta mykkää jos jotain heille epämiellyttävää tapahtuu ja valitettavan usein sellaista on viime aikoina tapahtunut. Mutta odottelen vastausta muutaman päivän, eilen aamulla vasta tuon sähköpostin lähetin ja sain siitä vastaanottokuittauksen. Jos eivät minulle vastaa niin aluehallintovirastolle etai oikeusasiamiehelle eivät voi jättää vastaamatta.
Nimim. Avatkaa:lle
Uteliaisuus ei kuulu sivistykseen. Hallintolaki on sama asiasta ja lautakunnasta riippumatta kaikille oikaisuvaatimuksille joten asian tyyppi ei ole oleellinen tieto.
- ikinä kuullutkaan
Olisiko oikaisuvaatimus ollut myöhässä? 2 viikkoa lienee valitusaika.
- kuusessa ollaan
Ei ollut myöhässä, monta päivää oli vielä aikaa. Ilmoittivat että se on kirjattu asianumerolla [numero]. Ja nyt kun rupesin kysymään koska se käsitellään kun on tässä olen jo kohta pari kuukautta päätöstä odotellut niin ilmoittivat että se on positettu asialistalta, eli se on siellä ollut. Taitavat hoitaa hankalat asiat tuolla tavalla. Saas nähdä millainen sota tästä vielä tulee ja voi ne selityksetkin menettelylle olla mieleniintoisia.
- yopyot
"Eli laki ei anna mahdollisuutta olla käsittelmättä oikaisuvaatimusta mutta se on silti otettu pois lautakunnan esittelylistalta."
Kyllä laki antaa mahdollisuuden olla käsittelemättä oikaisuvaatimusta ja siinähän nimenomaan sanotaan, että jos on ottanut. Ja tässä tapauksessa ei syystä tai toisesta ole ottanut, olisiko mennyt väärään lautakuntaan mahdollisesti.
- kuusessa ollaan
"Kyllä laki antaa mahdollisuuden olla käsittelemättä oikaisuvaatimusta"
Laki? pykälä? momentti?
Hallintolain 7a:49g§:ssä on sanottu mitä oikaisuvaatimukselle saa tehdä, p*seen pyyhkimistä ei laki salli.
Onhan se otettu käsiteltäväksi kun on ollut asialistallakin, mutta otettu sieltä pois laittomasti. Eivät ole ainakaan vielä kertoneet miksi noin on tehty ja minkä lain mukaan on toimittu, ei ainakaan Suomen lain.
"olisiko mennyt väärään lautakuntaan mahdollisesti"
Taidat pitää minua hölmönä? Niin moni muukin, mutta erehtyy. - Kirrjurri
Ne totes sen olevan epäilyttävä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1265334Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313842No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv371972Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241694- 241693
- 411630
- 501608
- 291443
- 141362