Plaah

Olipa kerran se ainoa kerta, kun satunnaisista jutusteluista netissä kehittyykin pidempiä jutusteluja, aina aamuöihin asti. Kunnes eräänä iltana on käymässä ulkona ja vastapuolikin haluaa tulla mukaan. Ja ulkoilua seuraa kutsu kylään ja jutustelua seuraa aamuun asti. Sitten varovaisesti kyläillään muutaman päivän välein uudelleen ja vasta pitemmän ajan jälkeen tilanne alkaa muistuttamaan seurustelusuhdetta. Ei mitään kiirettä, ei mitään pyrkyritouhua. Jotenkin toinen tuntuu vain loksahtavan sopivasti itselle. Tilanteet tuntuvat mukavalta, ei tarvitse kiirehtiä eikä jännätä asioita. Ja toinen jotenkin ymmärtää paljon ja hylkäämisen sijasta panostaa myös omalta suunnalta yhdessä pysymiseen. Ne mukavat hetket, illat, ulkoilut luonnon tarjoamia mahtavia näytelmiä katsellen. Sydämeen liittyvä vertaus tunteista oli ennen outo ja tuntematon käsite kunnes viikkojen aikana kehittyi se Tunne, ja se tuntuu oikeasti rintakehän kohdalla. Se miten toista katsellessa sydän hypähtelee ja rintakehästä virtaa koko kehoon selittämättömän hyvän olon tunne. Ja aina kun näkee toisen ajavan pois päin, iskee myös voimakas tuntemus kuin sydän yrittäisi lähtä toisen luokse vetäen koko kehon mukanaan. Sitten kuluu aikaa. Pieniä vaikeita tilanteitakin tulee vastaan mutta eivät ne koskaan ole pärjänneet sille Tunteelle, kun halii ja saa halin, kaikki hyvin, olet siinä.
... Olet yhä, Rakas. En tiedä miksi otin välimatkaa. Sinullakin oli arjen kiireitä, itkit, menetit melkein voimasi, mutta et hyljännyt minua. Kaiken palkkioksi minä hylkäsin Sinut. Yritin huutaa, koputtaa takoa huitoa täältä kuoreni sisältä että Rakastan Sinua. Kuori oli vahva ja voitti. Niin vahva että viimeisen kerran Sinut nähdessäni tavaroita palauttaessani en saanut näytettyä Sinulle mitään elonmerkkejä, vaikka kuinka yritin. Jo ensimmäisistä lyhyistä keskusteluistamme lähtien koko ajan meinattiin lähtä omille teillemme. Ehkä maailmankaikkeus ei tarkoittanut meitä yhteen mutta jostain syystä emme irtautuneet, jolloin lopulta sain tuon demonisen kuoren pilaamaan kaiken.
Tapahtunut mikä tapahtunut. Näin monien vuosienkin jälkeen, tunnen edelleen sen Tunteen. Saimme omat koordinaatistomme, se mitä tunnen, kohdistuu versioosi joka jäi elämään mieleeni omassa koordinaatistossani. Olet varmasti edennyt elämässä, löytänyt uusia hetkiä... olen kulunut pois koordinaatistostasi. Siis pidän Tunteen itselläni ja palan sen kanssa loppuun asti. Suututtaa, suru, ikävä.. Ja ne kivat muistot. Lupasin sinua Rakastaa ainiaan, muistatkos? En ole rikkonut lupausta. Voi hyvin
094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ihan huvikseen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu