Senjan saari-Norja

Ensi kesänä

Kirjoitan tämän aiheen nyt tänne koska en ole saanut viestiä lähtemään ulkomaat puolella. Olemme ensi kesänä menossa matkailuautolla ihailemaan kuuluisaa Senjan saarta. Matkaa Kilpisjärveltä Senjan saarelle on vain reilu 100 km ja nyt olisi kiva tietää jo ennakkoon mitä kaikkea nähtävää siellä on? Olen itse kuullut että Norjan pohjoisimmat serpentiini tiet menisivät myöskin siellä..

51

8928

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei Senjaa kauniimpaa

      Senjan saarella on todella upeat maisemat ja huikeita maantie osuuksia joita et löydä mistään muualta pohjois-Norjan alueelta. Saarella tosiaan on muistaakseni ainakin kolme todellista serpentiini osuutta jollaisia ei myöskään löydy muualta pohjois-Norjasta. Lisäksi saaren lukuisat maantie tunnelit ovat kokemus ja Finssnesin kaupungista saarella johtava pitkä ja korkea silta on myös todella upea.

      • Viimeksi

        Tänä kesänä tuli käytyä Senjan saarella. Olemme käyneet siellä nyt jo kolmena kesänä peräkkäin. Tässä yksi kuva saaren kauneimmasta Husöyn kylästä. Aloittajalle vaan tiedoksi että todellakin kannattaa Senjaan lähteä kun matkakin on ihan kohtuullinen.

        http://www.botnhamn.com/Neighbourhood/Husoy12.JPG


      • Ja vielä
        Viimeksi kirjoitti:

        Tänä kesänä tuli käytyä Senjan saarella. Olemme käyneet siellä nyt jo kolmena kesänä peräkkäin. Tässä yksi kuva saaren kauneimmasta Husöyn kylästä. Aloittajalle vaan tiedoksi että todellakin kannattaa Senjaan lähteä kun matkakin on ihan kohtuullinen.

        http://www.botnhamn.com/Neighbourhood/Husoy12.JPG

        Kannattaa myös käydä katsomassa saaren kuuluisinta nähtävyyttä Senjatrollenia.

        https://reissukuviamaailmalta.files.wordpress.com/2014/07/senjatroll.jpg


    • Norjan kiertäjä

      Olen kiertänyt pohjois-Norjan kuuluisimmat paikat eli Nordcapin,Hammerfestin,Lofootit,Gamvikin, Berlewågin ja Senjan. Ehdoton ykkönen on ollut juuri Senjan saari uskomattomine maisemineen ja henkeäsalpaavine maanteineen. Kyllä siinä aina on tullut surupuseroon kun ajaa pois saarelta Finnsnesin siltaa pitkin ja ajattelee että sinne se "paratiisi" jälleen jäi taakse.

    • Route de Senja

      Senjan saarella kulkee paljon maanteitä ja kaikille niistä ei kannata lähteä. Route se Senja on saaren turisti ja maisema tie reitti joka jokaisen saarelle menijä pitäisi ajaa.

      Reittiohje.

      Finnsnesin sillan jälkeen käännytään oikealla tielle 861. Tie seurailee komeaa rannikko maisemaa Skognesin ja Gibostad nimisten kylien ohi. Blomdalsholtetista käännytään oikealle tielle 862 suuntana Husöyn kaunis saari. Seuraa opasteita Husöy. Husöysta palataan takaisin ja jatketaan tietä 862 kohti Senjahopenia. Maisemat ovat tässä kohtaa todella huikeita. Senjahopenin lähellä kannattaa pysähtyä ihailemaan näköaloja hoppet näköalatasanteelle " kieleke serpenttiini mutkassa". Senjahopetista jatketaa huikeita maisemia ihaillen tietä 862 niin pitkälle että tie 86 tulee eteen. Halutessaan voi ajaa tietä noin 6km Gryllefjordin suuntaan ihailemaan Norjan suurinta peikkoa. Peikon luota palataan takaisin ja jatketaan tietä 86 takaisin Finnsnesiin päin. Tieltä 86 käännytään kuitenkin oikelle tielle 232 eli kuuluisalle Flakstadvåg veienille joka on kuuluisa huikeista korkeus eroistaan ja serpentiini mutkistaan. Ennen Sifjordia käännytään vielä vasemmalle tielle 243 joka kuuluu edelleen Flakstadvåg veieniin ja serpentiini tiet ja upeat maisemat senkun jatkuvat. Flakstadsvågenista palataan takaisin samaa tietä tielle 86 josta jatketaan sitten jo reitin alkuun eli Finnsnesiin. Jokaisen Senjalle käviän olisi kyllä syytä ajaa tämä reitti ja vielä mielummin kertomani suunnan mukaan.

      • Kirov

        Kävin tänä kesänä Senjalla pikaisesti käymässä ja ajoin vain tietä 86 joka minusta ei ollut kyllä mitenkään ihmeellinen maisemiltaan. Olisin tietysti ajanut tuo turistireitin läpi, mutta eipä ollut aikaa silläkertaa.


      • naulankantaan
        Kirov kirjoitti:

        Kävin tänä kesänä Senjalla pikaisesti käymässä ja ajoin vain tietä 86 joka minusta ei ollut kyllä mitenkään ihmeellinen maisemiltaan. Olisin tietysti ajanut tuo turistireitin läpi, mutta eipä ollut aikaa silläkertaa.

        Olet ihan oikeassa että rv86 ei ole mikään ihmeellinen tie eikä anna oikeastaan mitään kuvaa Senjan kauneudesta. Jotta saisi käsityksen saaren luonnosta ja maisemista niin silloin rv861 ja 862 Husöy sekä rv232 ja 243 Flakstadvåg veien.


    • Rainerr

      Mie olla menossa ens kesän iso Tabbert vaunu kans Senja saarel kattoo maisemi. Meit lähte mukaan pien poruka ja voikos siel aja vaunu kans vai pitäk vaun jättä siihe Finnsnessiin silla piel? Oln lukennu ett siel tiet mutkikas ja vaun kans aiks riskapelli. Ku Kilpisjärv ku lähte niin aja ensi skipotteni ja känty sitä koht etelä Narvikki suunt. Ajeta joku matk ja sit mie käänny oikea ku sii pitä luke tievarre taulu Senja sek Finssnessi?

    • Sorreisa

      Olen käynyt Senjan saarella joka kesä vuodesta 2009 lähtien matkailuautolla. Joka kesä olen ajanut turisti reitin läpi ja aina se vain on yhtä kaunista katsottavaa. Reitti myös todellakin kannattaa ajaa Route se Senjan kertoman suunnan mukaan. Mitäpä nähtävävyyksiä ja koettavaa reitin varrella sitten on....

      1. Finnsnesin kaupunki ja silta

      2. Husöyhin johtava tie sekä Husöyn saari. Husöyn serpentinin yläosasta näkyy Husöyn saari upeasti kaukana alhaalla.

      3. Senjahoppen veien eli tie Blomdalsholtetista Senjahopetin kautta RV86 asti. Uskomattoman vaihtelevat maisemat. Tiellä ylänköjä, vuonojen kiertoja, jyrkkiä tuntureita,syviä pudotuksia, pitkiä tunneleita ja serpentiini osuuksia. Ehdoton nähtävyys on Senjahoppet spiral eli serpentiinin näköala kieleke.

      4. Flakstadvåg veien. Rv232 ja 243 muodostavat yhdessä yhden koko Norjan komeimmista maantie osuuksista. Tällä tie osuudella on kaikkea eli Norja pienois koossa.

      • Muistoja Senjasta

        Elokuussa oltiin juuri Senjan reissulla ja kyllä mieleen jäivät ehdottomasti nämä kohteet. Husöy veien eli tie Blomdalsholtetista Husöyn saarelle. Senjahoppen veien eli tie Blomsdalsholtetista Senjahoppenin kautta aina tielle 86 asti. Senja spiral eli näköalakieleke tiellä 862. Senjatrollet eli Norjan suurin peikko tien 86 varressa. Flakstadvåg veienin vaihtelevat maisemat kuten Senjaflelletin karu ja kivinen tunturi ylänkö, Senjahorn eli serpentini teiden jyrkkä lasku Sifjord vuonon rantaan, Senjan kauneimman vuonon sifjord vuonon rantatie, ja vuonon päästä jyrkkä serpentiini nousu Flakstadvågin tasangolle. Mikä parasta niin Flakstadvåg veien pitää ajaa myös takaisinpäin jolloin masemat näyttävät ihan erillaisilta.


    • Senjaaa

      Senjalle ei ole pakko ajaa mennen tullen Kilpisjärven kautta vaan myös Pellosta,Pajalan ja Kiirunan kautta pääsee. Matka eroa ei ole kuin noin 20 km.

    • :-)

      Ajoimme viime kesänä pellosta, Pajalan ja Kiirunan kautta Senjalle ja takaisin Suomeen Kilpisjärven kautta. Kiirunan jälkeen maisemat todellakin muuttuivat upeiksi kun lähetyttiin Norjan rajaa.

    • Senja-ystävä

      Toissa kesänä teimme asuntoautolla huikean matkan Senjalle. Reittimme kulki:

      Pello-Pajala-Vittangi-Kiiruna-Torneträsk-Riksgränsen ( Norjanraja)-Bjerkvik-Tennevoll-Sjövegan-Sorreisa-Finnsnes-Husöy-Senjahoppen-Flakstadwåg-Finnsnes ja takaisin Suomeen Kilpisjärven kautta. Uskomattoman upea koko reitti maisemineen.

      Pello-Pajala väli on normaalia Lappilaista metsämaisemaa.

      Pajala-Vittangi välissä tie seurailee Torniojoen rantaa ja välillä on upeita maisemia joelle.

      Vittangi-Kiiruna tie on jälleen Lappilaista metsämaisemaa

      Kiirunan jälkeen maisema muuttuu todella nopeasti.

      Kiiruna-Torneträsk on jo lähes puutonta suomaisemaa jossa voi erottaa kaukaiset vuorenhuiput jo horisontissa.

      Torneträsk-Norjanraja on aivan uskomattoman upeata maisemaa jossa tie seurailee Torniojärven rantaa ja toisella puolella tietä ovat korkea tunturit.

      Välittömästi kun Norjanraja ylitetään niin maisemat muuttuvat jo sanoin kuvaamattoman kauniiksi ja siksi en niitä tähän enempää kirjoita vaan sinun pitää kokea ne itse :)

    • suomivetkutin

      Milläs koet kun ei oo asuntoautoa prkl.

    • tullivaiei

      Siellä matkanneet, onko tuolla reitillä niitä tietulleja?

      • nooo

        tulleja löytyy kolme eli Suomen ja Ruotsin vastaisella rajalla, Ruotsin ja Norjan vastaisella rajalla sekä takaisin tullessa vielä Norjan ja Suomen vastaisella rajalla. Jos tarkoitat tulleja josta peritään maksua niin niitä ei enää ole koska sekä Nordfjellanin ylitys tie, Finnsnesin silta ja Senjastad tunnel ovat jo maksunsa suorittaneet. Myöskään yhtään lauttaa ei kyseisellä reitillä ole.


      • jaa_aa

        Onkohan Abiskon kohdalla vielä suuri kivivyöry vaara ja siitä kertovat merkit ja luiska Torniojärveen johon voi ajaa hätätilanteessa?


    • Muista___

      Ottaa kamera matkalle mukaan sillä ilman sitä et siellä pärjää.

    • Luossavaara

      Jos ajat Senjalle Kiirunan kautta niin kannattaa pysähtyä tekemässä edullisia ostoksia kaupungissa. Autonkin saa ilmaiseksi parkkiin aivan torin ja kävelykadun viereiselle p-parkki alueelle.

    • Husöy

      Husöy:hin laskeutuvaa serpentini osuutta ei muuten sitten suositella heikko hermoisille eikö korkeanpaikan-kammoisille. Oltiin viime kesänä ja sain ikuiset traumat Husöyn tiellä.

    • Leirintä-alue

      Senjalle jos ajaa Kiirunan kautta niin kannattaa yöpyä Sjöveganin leirintäalueella. Todella kauniilla paikalla vuononrannalla ja vaunun saa ihan rantaan. Katso alueen kauneutta street wiew palvelusta.

    • Reittivainu

      Kun suunnittelee reittiä Senjalle on syytä ottaa huomioon pitkät välimatkat. Ei ole sama ajaa siellä kuin täällä etelässä Helsinki-Tampere moottoritietä.

      Pellosta kun lähtee Ruotsin puolelle niin on hyvä tankata auto sillä tunnetusti huoltoasemia ei joka nurkalla ole.

      Ensimmäinen etappi on Pajalan kaupunki jonne matkaa kertyy 60km. Pajala on pikkukaupunki eli verrattavissa Riihimäkeen.

      Pajalasta jatketaan Vittangiin 110km. Tie seurailee paikoin Torniojokea ja välillä on upeat joki näköalat. Vittangi on idyllinen pikkukylä jossa 80% asukkaista puhuu Suomea.

      Vittangista jatketaan kohti Kiirunaa.70km. Tie halkoo tässäkohtaa Ruotsin Lapin korpimaisemaa ja 70km matkalla ei juuri muuta ole kuin synkkää korpea.

      Kiirunassa kannattaa pistäytyä käymään kaupoissa. Ostamassa edullisia Ruotsalaisia tuotteita. Kiirunan on jo kuitenkin suht iso kaupunki ja verrattavissa Lahteen.

      Kiirunasta kun jatketaan eteenpäin niin otetaankin suunta jo kohti Norjan rajaa. 130km. Ensimmäiset 50km Torneträskiin asti on suomaisemaa jota koristaa vaivaiskoivut. Torneträskistä alkaakin sitten odotetut maisemat sillä tie seurailee Torniojärven rantaa 50km ajan.Tie seurailee kokoajan Torniojärven rantaa. Torniojärven päästä alkaakin sitten 30km loiva nousu kohti Norjan rajaa. Maisema muuttu tässäkohtaa jo aika karuksi.

      Norjan rajan ylitettyä alkaakin sitten Nordflellanin ylitys upeine kallio maisemineen. Nordflellanilta lasketaan alas Narvik vuonnon rantaan jossa E10 yhtyykin sitten E6 tiehen.. 30km .

      E6 jatketaan Narvik vuonoa seuraillen Bjerkviikin kylään asti 15km josta E10 erkanee lofooteille ja E6 jatkuu kohti Senjaa. Tässä kohtaa noustaan Laphaugenin ylängölle jonka ylitettyä laskeudutaan Fosbakkeniin 30km josta käännytään tielle 84 kohti Finnsnesia.

      Tietä 84 jatketaan noin 100km niin Saavutaan Finnsnesin kaupunkiin josta silta viekin sitten jo Senjan saarelle.

    • Lapphaugen

      Täällä oli puhetta Sjöveganin leirintäalueesta, mutta siinä on vain se ongelma että varsinkin kesä-heinäkuussa paikat ovat lähes aina tupaten täynnä ja paikka pitäisikin varata etukäteen. Myös alueen hintataso on aika raju sillä alueelle on myös henk.maksut.


      Siksi kannattaakin menomatkalla yöpyä Lapphaugen nimisellä leirintäalueella joka on noin 50km ennen Sjövegania. Pengerretyt vaunupaikat ja hintakin muistaakseni vain 150 kruunua joka on Norjan tasossa todella vähän ja alueella ei myöskään ole henk.maksuja.

      Paluumatkalla suosittelen sitten yöpymään Finnsnesin camping alueelle. Alue noin 5km Finnsnesin kaupungista Kilpisjärvelle päin. Tälläisen suunnitelman kun tekee niin kerkeää kokopäivän tutustumaan Senjan huikeisiin maisemiin. Lapphaugenista ei ole Senjalle kuin 100km.

    • Tietyö

      Ragnar Lassinantin vägenille on valtava tietyö joten kannattaakin heti Ruotsin rajan ylitettyä kääntyä oikealle pellovägenille ja sitä pitkin tielle 99.

    • Kalastus_reissu

      Oltiin Vappu viikolla kalastamassa Senjalla ja eihän sieltä kalaa tullut, mutta ei se lopulta haitannut kun niitä maisemia katsoi niin se voitti kyllä kaikki maailman kalat.

    • Giveup_senja

      En tiedä enkä tunne kyseistä saarta, mutta pakko sen olla varmaan ihan helevetin hienoa aluetta kun täällä jaksetaan siitä jauhaa..

      • adventure2

        vapauta itsesi tuosta ja lähde seikkailemaan sinne. vapautin itseni siitä pari vuotta sitten kuultuani tarpeekseni. nyt olen vapautunut. ehkä lähden toistekki, kunhan Lofootit näen ensin.


    • Onko_tietoa

      Joko Ballesviikin uusi tunneli ja silta on avattu? Pääseekö vielä vanhaakin serpentiini osuutta ajamaan?

      • Tunnelbru

        Kyllä on avattu jo vuonna 2013 ja edelleen pääsee ajamaan myös vanhaa serpentiini osuutta. Asiahan oli Norjassa valtavan kohun keskellä vuonna 2013 kun tapeltiin että tuleeko Ballesviktraumeniin maksu vai ei, mutta oikeus voitti ja tunneli sekä silta Gryllefjordiin ovat ilmaisia.


    • Senja_kohtalon_oma

      Juhannuksen jälkeen ollaan lähdössä asuntovaunulla Senjalle kalastamaan ja olisiko jollain tietoa että mistä sieltä saa kalaa parhaiten ja missä kannattaisi yöpyä. Matkaparkkeja?

      • Rethonen

        Parhaat kalastus vedet ovat Gryllefjordin alueella ja matkaparkki (rasteplats) löytyy Torskenista.


    • Uusi_tiestö

      1.7 alkaen Tour de Senja eli Senjan saaren turistireitti kokee pienen muutoksen. Kansainvälistä matkailutietä tullaan viitoittamaan 1.7 alkaen jatkumaan Senjatrolletin ohi aina Torskenin kylään asti. Muuten reitti pysyy samana, mutta tämän 20km uusi pätkä avataan myös nyt turistireitiksi ja ohjataan Ballesviktraumeniin tunnelin ja Senjan pisimmän saaren sisäisen sillan yli.

    • nojaajaa
      • siis..pä

        Tungeneset tarkoitan.


    • VisitNorway

      Luin eilen VisitNorwayn matkaesitteitä Senjansaarelta ja huomasin mielenkiintoisen jutun. Husoyn veien ja Flakkstads veien eivät sovellu asuntovaunun kanssa ajoon. Asuntovaunu kannattaa jättää Finnsnesin rasteplatsiin ja ajaa nuo tiet vain henk.autolla.

    • Senja_working

      VisitNorwayn esitteessä on joku Senjaa koskeva ilmoitus Norjan kielellä.

      Attention!

      Sommeren 2016 Senja turistveien begynner en stor motorvei forbedringsarbeid. Veien 861 og 862 er gjenstand for arbeidet og delvis lukket . Senjahopen og Husøy kontrollert Botnhamnin flåte bruker. Du vil også bli fjernet asfalt under arbeidet .

      • Norja_seinänä

        Jos yhtään Norjan kielen ymmärrykseni ja aivo kapasiteettini ovat kohdallaan niin eikös tuo tarkoita ensikesää eli vuotta 2016?


    • Grilgul

      Vetävin paikka Senjassa on GrillGull. Ehdoton grillauspaikka.

    • Finnsnesin_prinssi

      Oltiin suunniteltu ensikesänä eli 2016 menevämme Senjalle, mutta jos siellä alkaa tietyöt niin pakko sitten ottaa palkatonta lomaa elokuussa ja lähteä sinne vielä tänä kesänä.

    • Silsand

      Senjan "pääkaupungissa" Silsandissa on heinäkuun 9-12 päivä vuotuiset Senja markkinat ja tavaraa niin rihkamaa kun matkamuistoa ym. riittää ja kojuja on kuin suuremmallakin torilla. Itse olen käynyt Senjan markkinoilla jo kahtena vuonna.

    • Senjalta.palanneet

      Perjantaina tultiin kotiin Senjan reissulta ja täytyy kyllä sanoa että upeampaa reissua maisemiltaan en ole koskaan eläissäni kokenut.

      Ajoimme Senjalle Ruotsin kautta ja takaisin Suomeen Kilpisjärveltä. Ruotsin rajan ylitimme Pellosta josta matka jatkui Pajalan ja Vittangin kautta Kiirunaan. Noin 3 tunnin ajoon jälkeen saavuimme Kiirunaan jossa kävimme shoppingmall platsenin kauppa alueella Östermalmissa. Ajoimme myös Kiirunan historiallisen keskustan läpi ja yövyimme kaupungin leirintäalueella. Seuraavana aamuna suuntasimme kohti Finnsnesia " Senjanporttia". Noin 5 tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Finnsnesiin jossa yövyimme kaupungin leirintäalueella. Seuraava aamuna jatkoimme Senjalle ja ensin ylitimme komean,korkean ja pitkän sillan. heti sillan jälkeen käännyimme oikealle tour de senja reitille ja ajoimme kohti Husöyn kylää "Senjan kaunein kylä". Husöyn paikallistien ajaminen FV277 oli todella huikea elämys eikä unohdu hetkessä. matkamme jatkui seuraavaksi Senjahoppet veieniä pitkin ja ne maisemat kun Blomsdalholtetista jatkoi matkaa niin muuttuivat vaan kokoajan hienommaksi. Senjahopen veien eli tien 862 varressa on kaksi huikeaa näköalapaikkaa Tungeneset ja senja-spiral joihin molempiin pitää ehdottomasti pysähtyä. Vielä pitää mainita senjalta ehkä koko saaren kaunein tieosuus eli Flakstadsvåg veien. 40km matkalla maisema muuttuu todella uskomattoman paljon. Tie ylittää Senjan korkeimman vuoristoisen alueen jossa on paikoin lunta vielä heinäkuussakin. Myös saaren jyrkimmät ja pisimmät serpentiini osuudet löytyvät Flakstadsvåg veienin varrelta.

    • Käyty_on

      Tulipas sitten käytyä Senjalla ja mielestäni maisema oli ihan normaalia Norjalaista maisemaa. Olen kyllä nähnyt alempana Norjassa hienompia maisemia.

      • Senjan.silmin

        On tietysti totta että etelämpänä Norjassa on maisemat ovat hienompia, mutta Senjalla on pohjois-Norjan kauneimmat maisemat. Eihän tietystikkään esim Flakkstadsvåg veienin serpentiini osuus vedä vertoja Norjan pisimmälle serpentiini osuudelle Lysebotnin tielle jossa 35 serpentiini mutkaa.

        http://images-cdn.9gag.com/photo/anK6wjn_700b.jpg


    • Senjalta_palanneet

      Tultiin eilen kotiin Senjan reissulta ja maisemat olivat uskomattoman kauneita. Vietimme kaksiyötä Husöyn saarella rasteplatsissa ja toiset kaksi Torskenin leirintäalueella. Ensi kesänä taas suuntana Senjansaari.

    • hjfhjfu

      Hei Te Senja-tietäjät.Olisi tarkoitus siellä käydä, ennen ei ole käyty. Yöpyminen jossakin mökissä, 2 henkeä. Olisko hyvää vihjettä jostakin mökkikylästä, jossa mökissä varusteet, suihku, wc yms., eikä aivan huippuhinnoissa. Ja jos olisi vielä sellainen sijainti, että jos siinä on useamman yön, niin siitä käsin voi kierrellä koko Senjan tieverkoston. Vai tuleeko liikaa ajelua ja onko viisasta yöpyä eri paikoissa?

    • kieleke

      Kertokaapa missä kohtaa tarkalleen on tuo Senja Spiral näköalakieleke tiellä 862. Viime kesänä tuolla ajeltiin, mutta ohi meni, ei nähty. Ehkäpä ensi kesänä?

      • Husöy

        Yöpymis paikkoja kyselleilleille voin kertoa että täällä on kymmenniä camping alueita joista saa mökin vuokrattua. Huippuhintoja ei mielestäni ole niissäkin on kilpailua, se vaan tuntuu kalliilta kun ollaan eri tulotason maassa. Jos kesällä varaa pitkän päivän ehtii kyllä kiertää saaren ja katsellakin. Näin talvella välttäisin asuntovaunun kanssa kulkua (viime viikolla oli Husöyalta lähtevä tie kahdesta kohti poikki lumivyöryn takia) Mutta kesällä ihan Ok.muutamamia jyrkkiä serpentiini mäkiä missä voi alas tullessa jarrut lämmetä ja ylös noustessa moottori.
        Tunneli työmaa nyt parhaillaan käynnissä; Finnsnessin sillan jälkeen valotaulu kertoo aukioloajat. (vaihtelee) käsitykseni mukaan pitäisi olla kesäksi valmis. Suosittelen lämpimästi käymään täällä. Voin tällä palstalla vastailla tarkemmin kysymyksiin mitä Senjaan tulee.


      • Senjalle2016

        Hei, onko kesällä 2016 siis tiedossa mitään suurempia tietöitä, jotka voisivat matkaan vaikuttaa (esim. tiesulkuja yms.)? Ja olisiko missään tarkkaa reittiohjetta, missä olisi kaikki nähtävän arvoiset asiat saarella? Kiitos jo näin etukäteen.
        Heinäkuun 2016 alussa ollaan Senjalle siis asuntovaunun kanssa menossa.


      • htrhtr
        Husöy kirjoitti:

        Yöpymis paikkoja kyselleilleille voin kertoa että täällä on kymmenniä camping alueita joista saa mökin vuokrattua. Huippuhintoja ei mielestäni ole niissäkin on kilpailua, se vaan tuntuu kalliilta kun ollaan eri tulotason maassa. Jos kesällä varaa pitkän päivän ehtii kyllä kiertää saaren ja katsellakin. Näin talvella välttäisin asuntovaunun kanssa kulkua (viime viikolla oli Husöyalta lähtevä tie kahdesta kohti poikki lumivyöryn takia) Mutta kesällä ihan Ok.muutamamia jyrkkiä serpentiini mäkiä missä voi alas tullessa jarrut lämmetä ja ylös noustessa moottori.
        Tunneli työmaa nyt parhaillaan käynnissä; Finnsnessin sillan jälkeen valotaulu kertoo aukioloajat. (vaihtelee) käsitykseni mukaan pitäisi olla kesäksi valmis. Suosittelen lämpimästi käymään täällä. Voin tällä palstalla vastailla tarkemmin kysymyksiin mitä Senjaan tulee.

        Hei, ovatko Senjan tietyöt jo valmiit?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      65
      2147
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1732
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1418
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      244
      1402
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      237
      1347
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      83
      1202
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1195
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1165
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      360
      1143
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      330
      1108
    Aihe