Tylsä nuoren yh-äidin elämä

tihrusuu

Olen 2vuotiaan pojan yh-äiti ja itse olen vasta 20vuotias.
Lapsen isä ei ole kuvioissa mukana.
Asun pienellä paikkakunnalla jossa myös vanhempani asuvat.
arkipäivät minulla menevät töissä ja lapsi on lastentarhassa hoidossa.
Töiden jälkeen olen aina väsynyt ja meneekin loppu ilta yleensä lapsen kanssa kotona kun olen hakenut hänet hoidosta. Viikonloput ovat minulla on vapaat mutta nekin menevät yleensä lapsen kanssa ja joskus käymme vanhempieni luona mikäli he eivät ole töissä.

Mutta harvoin pääsen mihinkään koska en saa lapselleni hoitajaa omilla vanhemmillani ei ole aikaa auttaa hoitamisessa töiden takia.
Eivätkä lapsen isän vanhemmat ole missään tekemisissä myöskään meidän kanssa.

kaikki kaverini ovat muuttaneet pois tältä pieneltä paikkakunnalta asumaan suurempiin kaupunkeihin ja heitä näen harvoin.
Olen yrittänyt tutustua hiukan paikkakuntani muihin äiteihin mutta kaikki ovat minua vanhempia ja olisi mukavempi tutustua saman ikäisiin äiteihin mutta niitä ei tahdo näin pienellä paikkakunnalla olla.

Olen miettinyt suurempaan kaupunkiin muuttamista mutta en tiedä miten pärjäisimme kahdestaan lapseni kanssa jos vanhempani eivät ole lähellä auttamassa.

31

1290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksi olla yh

      lapsella on isäkin; ainoa oikea isä..häpeä!!!

      • luygliyg

        Kaikki eivät halua olla isiä. Ja osa eivät ole kelvollisia isiksi. Niissä tapauksissa täytyy vain nostaa hattua äideille, jotka jäävät yksin huolehtimaan lapsista.

      • Höpö höpö
        luygliyg kirjoitti:

        Kaikki eivät halua olla isiä. Ja osa eivät ole kelvollisia isiksi. Niissä tapauksissa täytyy vain nostaa hattua äideille, jotka jäävät yksin huolehtimaan lapsista.

        Höpö höpö... yksinhuoltaja ei tarvitse olla; lapsella on isä elossa!!!

      • ...
        Höpö höpö kirjoitti:

        Höpö höpö... yksinhuoltaja ei tarvitse olla; lapsella on isä elossa!!!

        Entä, jos se isä sanoo "painukaa helvettiin"? Hyödyttääkö se elossa olo?

      • silti ei
        ... kirjoitti:

        Entä, jos se isä sanoo "painukaa helvettiin"? Hyödyttääkö se elossa olo?

        tarvitse olla yksinhuoltaja; isä elossa.. isälle kunnon suhteet lapseen
        eikä naurettavaa joka toista vkl.. ja muutamaa muuta tapaamista..
        asetu isän asemaan ja maksa itse elatusapua saamatta asua lapsen
        kanssa

      • Anonyymi
        Höpö höpö kirjoitti:

        Höpö höpö... yksinhuoltaja ei tarvitse olla; lapsella on isä elossa!!!

        Harvinaisen tyhmä jankuttaja!

    • Bailu yh

      Hommaa hoitoapua ja lähe bilettää.Niin minä teen.

      • ja lapsi heitteillä

        sossu ei tee mitään..lapsi naapuriin vaikka isäkin haluis hoitaa omaa lastaan
        mut narsku yhärille se ei käy kun pitää vieraannuttaa lasta sossun kanssa..

    • Muaki vituttaa

      tää kotona kökkiminen. Sulla on sentään työpaikka, johon pääset tuulettumaan.

    • ön käikenläistä

      kyl yksinhyöltäjä sää öllä jös väin hälyää

    • Sitä saa mitä tilaa

      Mutta tuota elämäähän sä olet varmaan halunnut? Miksi muuten olisit 18-vuotiaana lapsen tehnyt? Älä yhtään valita.

    • ystävällinen

      Onpas taas tullu fiksuja vastauksia. Itse olen yksinhuoltaja ja yritän parhaani mukaan saada lapsen isää enemmän kuvioihin. Hän harvoin ottaa yhteyttä joten itse olen sitten se joka sinne soittelee ja sopii tapaamisia. Aina ei mene asiat niin kuin on suunniteltu, mutta sille ei voi mitään. Ei kenelläkään ole oikeutta arvostella toisen elämää jos ei koko kuviota tunne. tsemppiä aplle, äläkä välitä näistä jotka ovat kaikkitietäviä. Missä päin asustelet ap?

      • Miksiköhän?

        harvoin ottaa yhteyttä; olisikohan syy yhteys- yksinhuoltajuutesi...
        kasva aikuiseksi, lapsellasi elossa kaksi vanhempaa ja huoltajaa
        sovi yhteishuollosta, lapsen asumisesta tasapuolisesti molemmilla..
        ei elatusapua

      • voiko yksinhuoltaja

        olla fiksu tai edes ihminen joka päättää yhteisten lasten asioista; no ei voi!!!!

    • Hei tihrusuu.

      Kerrot tilanteestasi, johon kaipaisit varmasti vertaistukea. Joudut hoitamaan yksin lapsen, kun isä ei ole mukana jakamassa hoitovastuuta. Tosi ihanaa, että omat vanhempasi kuitenkin kuuluvat elämäänne ja tapaatte heitä. Onko elämässänne muita aikuisia, esimerkiksi setiä,,tätejä, kummeja joita tapaatte edes joskus?

      Kerrot yksinäisyydestä ja seuran puutteesta. Olet pettynyt, kun et ole vielä tutustunut muihin äiteihin. Monilla seurakunnilla on erillisesti yksinhuoltajillekin tarkoitettua virkistys- ja tukitoimintaa. Esimerkiksi retkiä tai 'olohuoneita'. Oletko ottanut selvää, onko paikkakuntasi seurakunnalla tai lähialueilla mitään tällaista yksinhuoltajille suunnattua toimintaa, jossa voisit tutustua muihin yh-äiteihin? Diakoniatyöntekijälle voi myös varata ajan keskustelua varten, jossa voitte kartoittaa, löytyykö sinulle tukea paikkakunnaltasi.

      Rohkaisen sinua myös ajattelemaan äitiytesi ydintä. On mahtava lahja, että olet saanut lapsen. Noin pieni ja tarvitseva hän on vain lyhyen aikaa. Päiväkoti-eskari- ja kouluiässä lapsi alkaa jo irtaantua äidistään siten, että kavereidn merkitys tulee korostumaan. Eipä aikaakaan, kun jo lapsesi viilettää päivät kavereiden kanssa. Voitko koettaa ajatella, että sitten sinullekin tulee luontaista aikaa ns omaan aikaan?

      Jos olet kuitenkin nyt jotenkin aivan uuvuksissa, voit esimerkiksi neuvolasta kysyä tukiperhettä tai jotain muuta tukimuotoa, jotta jaksaisit hoitaa lapsesi.

      Muista kehua sekä itseäsi että lastasi päivittäin. Olet tehnyt ison työn, kun olet selvinnyt tähän asti vauvasi hoitamisesta jo 2-vuotiaaksi. Hän on varmasti aivan ihana pikkuinen, vaikkakin 2-vuotias tarvitsee vielä herkeämätöntä hoivaa ja vahtimista koko ajan. Oma vapaa-aikasi lisääntyy ajan mittaan. Nyt arki on täynnä ja oma aika vähissä. Hienoa, että olet kamppaillut. Kaikkea hyvää elämääsi toivoen

      Meiju, diakoni

      • on se kumma..

        kun äidin ollessa uuvuksissa voi kysyä neuvolasta apua ja tukea, jotta jaksaisi lapsen kanssa; isän taas ollessa uuvuksissa viranomaisten pelleilyn ja valeh-
        telun vuoksi lapsia koskevassa asiassa lemataan isä ns.hulluksi jolle ei lasta
        voi antaa...sairasta viranomaisvieraannuttamista ja lapsen manipulaatiota..
        Voisit vähän diakonina miettiä kannattaako näitä yhäriruikkuja täällä puolustella

      • Lisäys...
        on se kumma.. kirjoitti:

        Isä ei ole jakamassa hoitovastuuta kun isän ei anneta äidin ja viranomaisten
        toimesta osallistua oman lapsensa hoitoon ja huoltajuuteen- missä on lap-
        sen isän tuki näissä lapsiasioissa- aiheutetaan lapselle pahaa, ei haluta näh
        dä viranomaisten ja äidin mielipuolista menettelyä- ei ymmärreta, haluta ym-
        märtää mitä eroa on vanhemmuudella ja erolla..yhäriruikkujen paapominen jatkuun viranomaisten ja seurakuntien toimesta- lapset kärsii..

      • aika outoo settii
        Lisäys... kirjoitti:

        mitä sää helvetti oikein oia traumojas jaksat jauhaa tässä ketjussa! et tiedä yhtikäs mitään noista tilanteista, jotain omia harhojasi /katkeruuttasi

        ja tiedoksi että yksin- tai yhteishuollolla ei ole tai pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa haluaako isä olla lapsensa elämässä vai ei

        ei se lapsi mitään kauppatavaraakaan ole

    • Miettikää jampat

      Kyllä te pojat voitte tykönänne miettiä, moniko on kypsä isäksi 18-vuotiaana tai nuorempana... naisillahan se on pakkorako eli vaihtoehtoa ei ole. Pojat voivat vain ilmoittaa, että eivät aio olla mukana siinä projektissa. OK toki äiti voi antaa vauvan adoptioonkin, mutta se ei ole ihan niin helppoa kuin te häntäheikit luulette.

      Ap:lle minäkin ehdottaisin tukiperheen hankkimista, sossut auttavat siinä. Kun lapsen isä on surkea vastuuta välttelevä luuseri, niin täytyyhän yhteiskunnan sitten paikata se jollain tavalla.

      • Korjaus

        sossut auttaa yhäriruikkuja; joo niin isä on aina se surkea vastuuta välttelevä luuseri, tottakai täytyyhän yhteiskunnan sitten paikata se jollain tavalla sossun
        ja äidin valehdellessa tuomioistuimessa lapsen olosuhteet ja lausunnot puhu essaan täyttä p.askaa estäessään isän huollon ja lapsen oikeudet/ asumisen
        tai tapaamiset isäänsä

      • hyi hyi tost tsot
        Korjaus kirjoitti:

        sossut auttaa yhäriruikkuja; joo niin isä on aina se surkea vastuuta välttelevä luuseri, tottakai täytyyhän yhteiskunnan sitten paikata se jollain tavalla sossun
        ja äidin valehdellessa tuomioistuimessa lapsen olosuhteet ja lausunnot puhu essaan täyttä p.askaa estäessään isän huollon ja lapsen oikeudet/ asumisen
        tai tapaamiset isäänsä

        en ihmettele jos sinut on tuomioistuimessa katsottu soveltumattomaksi lapsesi huoltajaksi kielenkäyttösi on todella alentavaa

        voihan olla niinkin että nainen tulee raskaaksi ja parisuhdetta ei edes ole, isä ei ole kiinnostunut ja äitiä ei haittaa

        typerää herjata täällä arvokasta työtään tekeviä yh-vanhempia hyi hyi

      • typerää..
        hyi hyi tost tsot kirjoitti:

        en ihmettele jos sinut on tuomioistuimessa katsottu soveltumattomaksi lapsesi huoltajaksi kielenkäyttösi on todella alentavaa

        voihan olla niinkin että nainen tulee raskaaksi ja parisuhdetta ei edes ole, isä ei ole kiinnostunut ja äitiä ei haittaa

        typerää herjata täällä arvokasta työtään tekeviä yh-vanhempia hyi hyi

        viranomaisten valehdella tuomioistuimessa lapsen olosuhteet, toiveet ja lausunnot
        asumisesta myös isällään..

    • tylsästä_eroon

      Kysy suoraan äidiltäsi kenen sukulaisen hän ajattelisi voivan auttaa lapsenhoidossa.
      Tällöin joko äitisi havahtuu siihen että sinä ja poika todellakin tarvitsette häntä juuri nyt enemmän kuin S-market tai terveyskeskus (tai missä hän sitten onkin töissä) tai sitten yhdessä keksitte kuka mummo tai täti voi nyt jelppiä avun tarpeessa olevaa.
      Kaksivuotias on aika pieni olemaan täysiä päiviä päiväkodissa, voisitko lyhentää omaa työpäivääsi tilapäisesti/pariksi vuodeksi? Sinun ehkä kannattaisi piakkoin alkaa opiskella pidemmälle, eli ehkä kokonaan siirtyä työntekijästä opiskelijaäidiksi. Tällöin ainakin muutto on edessä, se saattaisi olla ihan virkistävääkin sinulle.
      Äitisi ei taida ymmärtää kuinka raskasta/yksinäistä sinulla on. Hän kun ei ole ollut yksinhuoltaja vaan heitä on ollut kaksi jakamassa vastuuta.
      Jos ei auta muu niin sitten joko MLL:n kautta tai ilmoittelemalla ja kyselemällä etsit jonkun jolla on aikaa, kykyä ja halua hoitaa poikaasi muutama tunti viikossa. On tärkeää hoitaa kuntoaan vaikka ulkoilemalla tai uimahallissa käyden jos teilläpäin edes on moista? Samoin mielenvirkeydeksi sinun täytyisi päästä tapaamaan ikäisiäsi ihmisiä. Oikeastaan sekä nuoria äitejä (neuvolassa tietäisivät keitä on kohtuullisen matkan päässä) että miehiäkin. Jälkimmäinen toki onnistuisi nettitreffeillä melkein missä päin maata hyvänsä, jos haluat koettaa onneasi.

      • tärkein unohtui

        lapsella on isäkin- ei tarvitse olla yksinhuoltaja..isä hoitaa yhteishuoltajana lasta
        ja lapsi asuu molemmilla..ei elatusapua- onko se niin vaikea ymmärtää..

      • mikäisä
        tärkein unohtui kirjoitti:

        lapsella on isäkin- ei tarvitse olla yksinhuoltaja..isä hoitaa yhteishuoltajana lasta
        ja lapsi asuu molemmilla..ei elatusapua- onko se niin vaikea ymmärtää..

        Miten tämä viesti liittyy aloittajan elämäntilanteeseen?

      • Anonyymi
        tärkein unohtui kirjoitti:

        lapsella on isäkin- ei tarvitse olla yksinhuoltaja..isä hoitaa yhteishuoltajana lasta
        ja lapsi asuu molemmilla..ei elatusapua- onko se niin vaikea ymmärtää..

        Entä jos on väkivaltainen, epäluotettava, varasteleva juoppo? Sellaisen on parasta pysyä poissa.

      • Anonyymi
        tärkein unohtui kirjoitti:

        lapsella on isäkin- ei tarvitse olla yksinhuoltaja..isä hoitaa yhteishuoltajana lasta
        ja lapsi asuu molemmilla..ei elatusapua- onko se niin vaikea ymmärtää..

        Jos ei halua onkia ongelmaa takaisin pilaamaan ja sotkemaan elämää?

    • Anonyymi

      Mulla ei oo omaa aikaa. Oon 45v ja vammainen tyttö 12v

      • Anonyymi

        Onko päivätoimintamahdollisuutta lapsille? Tai joitakin hoito/kuntoutusjaksoja jolloin voisit kerätä voimia? On varmasti uuvuttavaa jos joudut olemaan koko ajan käytettävissä.

    • Anonyymi

      NUORENA ÄIDIKDSI tulleena voin san oa että kaiksta isistä ei ole isäksi,joten antakaa asian olle kellä ei ole o makohtaista kokemusta,muumimaalmassa elävät possut!

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1473
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1311
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1293
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1154
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1086
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      319
      1027
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      226
      1022
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      949
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      278
      933
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      915
    Aihe