Daffin maahantuonti vaakalaudalla?Onko jollain tarkkaa tietoa.
huhu kuultu
3
344
Vastaukset
- sini trans
Kato uusin ajolinja siinä juttu.
- daffari
kiitos,lukasen sen
- Hanoi Trucks
"DAF-toiminnoista Suomessa vastaavan CT Finland Oy:n hollantilainen emoyhtiö Koops Furness on ajautunut talousvaikeuksiin, mikä on johtanut toimintojen uudelleenjärjestelyihin Hollannissa. Hannoverin hyötyautomessuilla saatujen tietojen mukaan Hollannissa toimivan Cosmo Trucksin DAF-toiminnot ovat siirtyneet viiden paikallisen piirimyyjän huomaan.
"Toiminta Hollannissa jatkaa siten tutuilla paikoilla tuttujen ihmisten kera", kerrotaan messuilla. Cosmo Trucksin Suomen ja Ruotsin toiminnoille sen sijaan etsitään uutta omistajaa. Hannoverissa saatujen tietojen mukaan asian pitäisi ratketa lähiviikkojen aikana.
DAF nojaa maahantuonti-, myynti- ja jälkimarkkinatoiminnoissa paikallisiin yksityisiin toimijoihin lähes kaikilla markkina-alueillaan, jolloin tehtaan oman organisaation perustaminen Suomeen on epätodennäköistä.
"Tehdas kuitenkin tukee toimintaa Suomessa ja Ruotsissa kaikin mahdollisin keinoin muun muassa varaosahuollon keskeytyksettömän toiminnan takaamiseksi", muistutetaan DAF-osastolla."
http://www.koneporssi.com/uutiset/daf-pysyy-suomessa/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1804690Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k233608Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392542Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1572227Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet331388- 721250
Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711132Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751131En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391043- 53973