Opetustyöstä(kö) pois!?

Itse miettinyt aivan samaa! Olenko yksin tuntemusteni kanssa? Olen työskennellyt opetustöissä 5 vuotta ja nyt jo tuntuu, että en jaksa enää omaa alaa. Ajattelin aina että tämä helpottaa työkokemuksen karttuessa, eipä tämä tästä muutu.

Lapset ovat rauhattomia, temppuilevat mitä vaan tunnilla. Eivät tottele ja suurin osa ajasta menee työn alkuun saamiseen. Suuri luokkakokokaan ei auta asiassa, 21 ekaluokkalaista samassa luokassa, liikaa todellakin. Yritä siinä nyt eriyttää kaikkia. Kauhulla odotan taas huomista työpäivää. Väsynyt ja loppu vaikka vasta lokakuu. Ideoita uudesta ammatista ei ole, joten tyytynyt vain jäämään samaan työhön. Ehkä ruoho ei olekaan vihreämpää muualla? :) mitenkäs muut kokevat alansa, onko muita turhautuneita? Koulussa tästä ei todellakaan puhuta kollegoiden kanssa.

Luokanopettaja nainen, ikä 30 vasta 5 v.töissä

Tänä vuonna julkaistiin OECD-maissa tehty Talis 2013 tutkimus, jonka mukaan suomalaiset yläkoulujen opettajat viihtyvät erittäin hyvin työssään. Tutkimuksen mukaan 85% valitsisi saman ammatin uudestaan ja 95% on sitä mieltä, että työn hyvät puolet voittavat huonot.

Et aloituksessasi varsinaisesti sano, että monet haluaisivat vaihtaa alaa, mutta jotenkin tuntuu, että jonkun intresseissä on levittää käsitystä opettajista alanvaihtoa hinkuvana ammattiryhmänä.

Voisin kuvitella, että ammattia haluavat vaihtaa ne, jotka eivät lähtökohtaisesti soveltuneetkaan alalle tai sitten vaihtelua ja uusia haasteita kaipaavat persoonat. Alakoulun puolelta taitaa löytyä ensin mainittuja enemmän. Sinne pyrkivillä lienee useammin harhainen kuva opettajan työstä ja sitten ollaan pettyneitä, kun ei saadakaan eteensä kirkassilmäisiä pienokaisia, jotka palvovat opettajaansa ja kuuntelevat hänen jokaista sanaansa ja ovat kiitollisia avusta. Jos ihanteista ja illuusioista ei kykene luopumaan ja ottamaan työtä sellaisena kuin se on, edessä on loppuun palaminen.

Toimin aineenopettajana kuudetta vuotta ammattiopistolla. En koe työtä omakseni, vaan olen tehnyt työtä tähän asti vain palkan ja lomien vuoksi. Toki osittain myös siksi, että monen vuoden opiskelun jälkeen tuntuu lähes velvollisuudelta tehdä työtä, jota varten on opiskellut. Tulen tavallaan oppilaiden kanssa toimeen, mutta huomaan väsyväni kurinpidosta ja siitä, etten oikein itsekään jaksa aina uskoa työni merkitykseen. En motivoidu työni sisällöstä. Suunnitelmissa olisi lähivuosina vaihtaa alaa.

Olen myös vaihtamassa alaa 4 vuoden työn jälkeen. Edellä onkin jo mainittu suhteellisen kattavasti niitä syitä, miksi jään työstäni pois. Näiden lisäksi en pidä sitä, että joudun tuomaan töitä kotiin. Oletin myös, että työni on muuta kuin oppilaiden henk. koht. asioiden selvittelyä, oppilaspalaverista toiseen juoksemista jne.

Opettajankoulutuksessa on ISO aukko sen suhteen, millainen kuva siellä opettajan työstä annetaan. Erittäin suuri määrä hyödyllistä tietoa jää pimentoon, eikä esim. moniongelmaisten oppilaiden ja perheiden kohtaamiseen anneta mitään opastusta tai kerrota koulujen arjesta tämän asian suhteen.

Pidän lasten ja nuorten kanssa työskentelystä ja haluaisin opettaa, mutta kaikki muu "sälä" vie työn teolta ilon. Päätös alan vaihtamisesta tuli, kun huomasin usein työhön mennessäni olevani jo valmiiksi stressaantunut sekä vapaa-aikanakin työasiat pyörivät mielessä kohtuuttoman paljon. Jopa niin paljon, että välillä yöunetkin olivat hukassa. Lomat ovat pikät, mutta mitä se auttaa, kun lomien päätyttyä on aina sellaisen olo, että voi hitto, kun töihin pitää taas mennä.

Hatun nosto heille, jotka jaksavat olla vuosikymmeniä opettajina. Minä en jaksa.

Yksi ala voisi olla suuntautua kansainvälisissä järjestöissä kasvatus- ja koulutussektorin tehtäviin, mutta ne ovat usein projektiluontoisia.