Marihuana

Onko kenelläkään kokemuksia kannabiksesta alkoholismin hoidossa? Tai niin sanotusti viinan korvaamista pilvellä? En kaipaa terveysvalistusta vaan tietoo kannattaako yrittää?
5988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vielä vuosi sitten viime kevääseen käytin melko paljon alkoholia (eli ehkä litra olutta päivässä, ei ehkä ihan vielä alkoholismia), mutta kun keväällä valmistui ensimmäinen suuri ja onnistunut itsekasvatettu sato, viinankittauskin loppui siihen enkä ole kesän ja nyt syksyn aikana juonut kuin muutaman tuopin yhteensä. Kannabista tosin on mennyt päivittäin, kesälomalla se ei niin haitannut, eikä todellakaan haittaa työntekoakaan. Alkoholinkäyttö haittasi paljon enemmän keskittymiskykyä ja huolellisuutta seuraavana päivänä.

Äänestä
  • Yhden kesän nyt homma pysyy vielä käsissä. Puolikin vuotta helposti. Mut ongelma on siinä että sulle kehittyy toleranssi pääkoppaan ja aivot virittyy "pilvikanavalle" eikä osaa lopulta päästä sieltä pois kun sen aika tulee... Silloin ei voi enää lopettaa vaikkei siit pössystä ole enää muuta kuin haittaa.

    Jos jatkat tolleen niin arviolta puolen vuoden päästä siinä pilvessä ei ole sulle enää juuri mitään hauskaa. Sit se on hyvän pössyn tuhlaamista sen jälkeen.

    Ittellä meni 2 vuotta kannabiksen kanssa, viimeinen vuosi jotakuinkin penkin alle. En tajunnut lopettaa ajoissa. Ne jutut siis tulee tosi hiipimällä, sitä ei oikeastaan huomaa edes mistään vaan se on tiedettävä että niin tapahtuu...

    Pidä taukoo ja siirry viikonloppukäyttäjäksi... se on mun suositus (ja olis käsky jos olis valtaa käskee). Silleen voit nauttii pilvest paljon pidempään kuin päivittäiskäytössä.

    Tajuut tän kun koitat pitää taukoo... Se tauon pitäminen on pirun vaikeeta loppujen lopuks tolla tahdilla.

    Ei täs muuta. Olis sääli jos tulis taas yks huono esimerkki maailmaan noinkin hyvästä päihteestä :-P

    Äänestä

Siis tietoja siintä jos on jo alkkis voiko päihteen korvata terveellisemmällä? Sis tiedän kummankin haitat,mutta toimiiki kannabis jo alkoholisoituneella,niinsanottuna korvaavana päiteenä? Kuitenkin sillä sisäelin haitat vähäisempiä?

Äänestä
  • Se ei toimi korvaavana päihteenä, sillä vaikutusmekanismit ovat niin erilaiset. Toiminta perustuu siihen, että pilvessä ei kertakaikkiaan vaan tarvitse viinaa. Kun rupeaa tekemään pulloa mieli, kääriikin sätkän ja polttelee sen kaikessa rauhassa. Siinä kivasti unohtuu sitten koko pullo.

    Kannattaa vielä tehdä niin, että viinaa ei ole koskaan kotona, siis sen saaminen merkitsisi kauppareissua. Sen sijaan kannabista kannattaa olla aina saatavilla. Mutta ei sitä pidä liikaa käyttää. Vain silloin kun on tunne, että pakko saada viinaa.

    Äänestä

  • Ant0n kirjoitti:

    Se ei toimi korvaavana päihteenä, sillä vaikutusmekanismit ovat niin erilaiset. Toiminta perustuu siihen, että pilvessä ei kertakaikkiaan vaan tarvitse viinaa. Kun rupeaa tekemään pulloa mieli, kääriikin sätkän ja polttelee sen kaikessa rauhassa. Siinä kivasti unohtuu sitten koko pullo.

    Kannattaa vielä tehdä niin, että viinaa ei ole koskaan kotona, siis sen saaminen merkitsisi kauppareissua. Sen sijaan kannabista kannattaa olla aina saatavilla. Mutta ei sitä pidä liikaa käyttää. Vain silloin kun on tunne, että pakko saada viinaa.

    "Kun rupeaa tekemään pulloa mieli, kääriikin sätkän ja polttelee sen kaikessa rauhassa. Siinä kivasti unohtuu sitten koko pullo."

    Pullo unohtuu kun lyhytmuisti pätkii paukuissa? ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pintu kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemuksia kannabiksesta alkoholismin hoidossa? Tai niin sanotusti viinan korvaamista pilvellä? En kaipaa terveysvalistusta vaan tietoo kannattaako yrittää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu