Isännöinti ja huoltotoiminta yleensä huijausta

Itse toimin opettajana keskisessä suomessa ja olen insinööri taustainen. Olen huomannut, että suurin osa isännöinnistä on huijausta kuten myös huoltoyhtiöiden toimintakin.
Olen itsekkin noita tehnyt ja voin sanoa, että kilpailutuksessa kilpaillaan aina sillä kuka jättää halvimmalla kaikki tekemättä ja puhuu sen parhain päin hallitukselle.
Loppupeleissä isännöitsijällä ja huoltoyhtiöllä ei ole mitään vastuuta vaan vastuun kantaa hallitus.
Tosin hallituksellakaan ei ole mikään pakko tehdä yhtään mitään vaan voi antaa suunnitelmallisesti kaiken rapistua.
Paras isännöinti ja huolto saadaan aina jos on omasta talosta molemmat mutta kun ei haluta maksaa kummastakaan vaan kaikki ovat niin kateellisia toisille, että mielummin jätetään tekemättä ja otetaan talon ulkopuolelta nimellinen hoitaja.
Tässä suurin syy taloyhtiöden kunnot huononevat eivätkä koskaan tule paranemaankaan.
25657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Palvelua saa jos siitä on valmis maksamaan. Esim. Se onko huolto 30 euroa per huoneisto vai 50 niin siihen se kaatuu. Vaikka kyse on per asunto 20 eurosta. Monessa muussa asiassa se 20 euroa ei tunnu missään..

Äänestä

Älä viitsi mainita, että olet insinööri, jos sinut on heittetty opettajaksi, kun et insinöörinä pärjännyt.

Viestissäsi ei ole mitään logiikkaa. Ihanko toissasi väität, että Suomen yli 80 000 asunto-osakeyhtiötä pärjäävät talkoovoimin. Mistäköhän aiot hankkia tuon 160 000 ammattilaista ja vielä asumaan eri taloihin. Tilastollinen mahdottomuus, laskee sen miten päin vain.

Olet häpeäksi koko insinöörikunnalle, joten älä mainosta olevasi insinööri. Ole vain opettaja.

Äänestä

Eikö aloittaja osaa nähdä kiinteistöalan toimijoiden epätervettä kilpailutilannetta tuloksena hallitustyön rappeutumisesta. Nykyään asunto-osakeyhtiöiden hallituksiin ei löydy osaamiseltaan riittävällä tasolla olevia jäseniä. Hankintaosaamisen puute aiheuttaa pelkän hinnan tuijottamisen. Yrityksillä ei puolestaan ole juuri muita mahdollisuuksia kuin lähteä mukaan hintakilpailuun tai supistaa toimintaansa hiljalleen.
Talkootyö hallinnon suhteen ei liene realistinen mahdollisuus keskikokoisessakaan taloyhtiössä.

Äänestä

Alota nyt ihmeessä huoltomiehenä työskentely! Jatkuva kiire ja alipalkattuna ilman lomia.
Tai perusta oma firma?
25 vuotta huoltomiehenä ja voin sanoa
että jos jotaki on huijattu
niin Se on huoltomies.

Äänestä
  • Alota nyt ihmeessä isännöitsijänä työskentely! Jatkuva kiire ja alipalkattuna ilman lomia. Tai perusta oma firma?
    25 vuotta isännöitsijänä ja voin sanoa, että jos jotaki on huijattu niin se on isännöitsijä.

    Äänestä

Samaa olen miettinyt, etenkin huoltoyhtiöiden kohdalla.

Mistä taloyhtiö huoltöyhtiölle maksaa?

Oman keskikokeisen (n 50 huoneisto kerrostalo) maksu huoltoyhtiölle on 800€/kk ja käytännössä tähän palveluun kuuluu vain pihatyöt ja 24/h "huoltopäivystys"

No toki huoltomiehen saa paikalle mihin vuorokauden aikaan tahansa, mutta tästä tulee tietenkin virka-ajan ulkopuolella tuntiveloitus. Vähänkin vaativampaan hommaan täytyy soittaa aina ammattimies ja tällöin siellä on sitten huoltoyhtiön huoltomies tuntiveloituksella katsomassa, kun esim. putkimies tekee töitä...tuntiveloituksella.

Toki huoltosopimukseen on kirjattu pitkä lista eri "talon kunnon ja turvallisuuden valvontaan liittyviä tehtäviä" joita huoltoyhtiö hoitaa tai jättää hoitamatta...Käytännössä lampun vaihto on vaativin tehtävä, johon huoltomies kykenee...

Olemme vaihtaneet huoltoyhtiötä pariinkin otteeseen, mutta ainakin näillä isoimmilla alan toimijoilla palvelu on yhtä """hyvää ja edullista"""...

Äänestä
  • Teillä liian halpa hinta. Mitä muuten itse osaat? Taitaa jäädä se lamppukin vaihtamatta ja jääkin.

    Äänestä

  • yrittäjäitsekin kirjoitti:

    Teillä liian halpa hinta. Mitä muuten itse osaat? Taitaa jäädä se lamppukin vaihtamatta ja jääkin.

    "se älähtää, johon kalikka kalahtaa"

    Eikö se ole juuri kiinteistöhuollon idea huolehtia kiinteistön kunnosta, esim. lampun vaihdosta? Teillä se ei ilmeisesti kuulu palvelutarjontaan tai osaamisalueeseen...

    800€/kk on sika-hinta siitä palvelusta, jonka tuolla rahalla saa. Valitettavasti edes isommalla rahalla ei saa parempaa, koska kiinteistöhoitoalalle ei näköjään hakeudu ne "eniten koulussa viitanneet" henkilöt.

    Äänestä

  • vanha sanonta kirjoitti:

    "se älähtää, johon kalikka kalahtaa"

    Eikö se ole juuri kiinteistöhuollon idea huolehtia kiinteistön kunnosta, esim. lampun vaihdosta? Teillä se ei ilmeisesti kuulu palvelutarjontaan tai osaamisalueeseen...

    800€/kk on sika-hinta siitä palvelusta, jonka tuolla rahalla saa. Valitettavasti edes isommalla rahalla ei saa parempaa, koska kiinteistöhoitoalalle ei näköjään hakeudu ne "eniten koulussa viitanneet" henkilöt.

    Harvassa on huippulaatua tarjoavat kiinteistöhuoltoyhtiöt. Porissa ainut oikeasti laadukas on Kiinteistöhuolto Råberg, mutta kuten nimestäkin jo näkee, se on pieni firma, jonka legendaarinen laatu lepää perustajansa nimen varassa.

    Kun on jotain laadukasta, ei sitä sovi sössiä heikolla laadulla. Säälittää vaan eniten ne taloyhtiöt, jotka valitsevat halvimman huoltofirman. He eivät nimittäin koskaan valitse Råbergiä, koska Kiinteistöhuolto Råberg on paras ja kallein. Tässä tapauksessa rahoille tosiaan saa vastinetta, ja paljon!

    Mmaksatko mieluummin 800 eur/kk siitä, että hommat jää tekemättä vai 900 eur/kk siitä, että kaiki tehdään oikeasti joka päivä ihan viimeisen päälle?

    Äänestä

Naurettavan edullinen! Mitä tuohon hintaan odotatte? Jätin tarjouksen samankokoiseen yhtiöön. 2400 eur ilman siivousta. EI ole kuulunut. Mielestäni alle 50 eur per asunto on edullinen.

Äänestä
  • "eihän se tyhmä ole joka pyytää, vaan se joka maksaa"

    Mitä tuo 2400€ sisältää?

    Meinaan 29000€ vuodessa on aika suolainen hinta pelkästä portaiden lakaisusta ja nurmikon leikkuusta. Tuolla rahalla saa jo melkein täysipäiväisen talonmiehen.

    Äänestä

Tuo 29 000 sisältää kaiken. EI lisäveloitettavaa.

Äänestä
  • Varmaan Pk-seudulla?

    Täällä Porissa hinnat ovat hivenen alemmat. Täällä 800 eur/kk on paljon 50 asunnon kerrostalon talohuollosta!

    Äänestä

Näin huoltoyhtiö naruttaa.

Taloyhtiömme talvisin liukkaudentorjuntaa(hiekoitusta)tarvitsemat bruttoneliöt ovat 200 m 2. Hämmästelin kun tilinpäätöksessä oli summa 1180,99 e.Tämä olisi edellyttänyt Helsingin kalleimmasta rautakaupasta n.150 sepelisäkin ostoa.
Kun tämä havaittiin,niin taloyhtö osti sepelin ja sulatusaineen itse Bauhausista ja kas kummaa
lasku oli 165 e.STARA n ohje jalkakäytävien hiekotuksessa on 80-150 gr, per.m 2.
riippuen jäisyysasteesta.

Äänestä
  • Vaikuttaa enempi liiketoiminnalta, ai niin mutta sehän pitäs hakea, säilöä, levittää koneella ja kerätä tietenkin ilmaiseksi. Toisinaan voi käydä niin että saa itse levittää sen soran.

    Äänestä

  • tosiaan kirjoitti:

    Vaikuttaa enempi liiketoiminnalta, ai niin mutta sehän pitäs hakea, säilöä, levittää koneella ja kerätä tietenkin ilmaiseksi. Toisinaan voi käydä niin että saa itse levittää sen soran.

    Liukkaudentorjunta kuuluu yleensä kiinteähintaiseen kiinteistönhoitosopimukseen, työssä tarvittava hiekka ei, joka huollon tarveaineena tilataan erikseen. Mikä pointtisi on?

    Äänestä

  • kusetettu1 kirjoitti:

    Liukkaudentorjunta kuuluu yleensä kiinteähintaiseen kiinteistönhoitosopimukseen, työssä tarvittava hiekka ei, joka huollon tarveaineena tilataan erikseen. Mikä pointtisi on?

    No, se liiketoiminta.

    Äänestä

Niin ja ne kulut kun kaupasta ostaa? laske nekin mukaan

Äänestä
  • Bauhausista toimittavat 50 kuluilla kotiovelle, joten pointtisi on?

    Äänestä

Kyllä talonmiesjärjestely on varmaankin pitkänpäälle edullisempi taloyhtiöille ja niiden
asukkaille.Esimerkiksi kattokruunun lampun vaihdosta veloitetaan 60 e.tai jos roska-
katoksen saranat on revitty pois paikoiltaan niin korjaustyö tehdään vain nk.lisätyönä
jne.Esimerkiksi pienet korjausmaalaukset eivät kuulemma kuulu toimenkuvaan kun
ammattitaito ei riitä,mutta katumaalia kyllä ostetaan määriä joka riittäisi suurienkin
alueiden maalaamiseen.

Äänestä
  • Miksi taloyhtiön osakkaiden pitäisi maksaa yksittäisen asukkaan kattokruunun asennuksesta.

    Äänestä

  • öhmö kirjoitti:

    Miksi taloyhtiön osakkaiden pitäisi maksaa yksittäisen asukkaan kattokruunun asennuksesta.

    Pyydetty hinta oli osakkaalta ja lampusta(t.s polttimosta) joka oli kattokruunussa.Työn
    kesto max.5 min.Niin että sellaista yrittäjyyttä ja asiakasystävällisyyttä.

    Äänestä

Ei vaan talonmiehen pitäisi tehdä se ilmaiseksi tai pullapalkalla!!!

Äänestä
  • Kai talonmiehen toimenkuvaan kuuluu muutakin kuin palkan kuittaus.

    Äänestä

  • Ullanlinnalainen kirjoitti:

    Kai talonmiehen toimenkuvaan kuuluu muutakin kuin palkan kuittaus.

    Kuuluu, eräskin talonmies rahasti suoraan osakasta luonnossa!

    Patterin termostaatin korjaukset tulivat halvoiksi. Osakas ei tiennyt, että ne olisivat olleet yhtiön kunnossapitovastuulla... Maksu hoidettiin talonmiehelle paikan päällä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


harri 69 kirjoitti:

Itse toimin opettajana keskisessä suomessa ja olen insinööri taustainen. Olen huomannut, että suurin osa isännöinnistä on huijausta kuten myös huoltoyhtiöiden toimintakin.
Olen itsekkin noita tehnyt ja voin sanoa, että kilpailutuksessa kilpaillaan aina sillä kuka jättää halvimmalla kaikki tekemättä ja puhuu sen parhain päin hallitukselle.
Loppupeleissä isännöitsijällä ja huoltoyhtiöllä ei ole mitään vastuuta vaan vastuun kantaa hallitus.
Tosin hallituksellakaan ei ole mikään pakko tehdä yhtään mitään vaan voi antaa suunnitelmallisesti kaiken rapistua.
Paras isännöinti ja huolto saadaan aina jos on omasta talosta molemmat mutta kun ei haluta maksaa kummastakaan vaan kaikki ovat niin kateellisia toisille, että mielummin jätetään tekemättä ja otetaan talon ulkopuolelta nimellinen hoitaja.
Tässä suurin syy taloyhtiöden kunnot huononevat eivätkä koskaan tule paranemaankaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu