Veikonkone

Olipahan mahtavat avajaistarjoukset tuotteita 1 -5 koko kaupassa ja tarjoukset maantai iltaan saakka. Mikähän järjen jättiläinen kauppias on jos luulee että kyseinen kappale määrä riittää useaksi päiväksi.
Mutta tulipahan tehtyä kaksi käynti samaan aikaan liikeeseen, ensimmäinen ja viimeinen.
9387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tasan kerran kävin Expertin aikaan, oli niin sekaista kyllä että huh huh. Tilaamalla ois saanut juttuja mitä etsin, no osaan tilata kyllä netistä itsekkin. Expertillä käyn jatkossakin...ja tien toisella puolella Gigantissa jos ei sopivaa löydy. Harvoin on tarvinnut kyllä sinne poiketa.

Äänestä

samaan olen törmännyt minäkin liikkeestä löytyy ainostaan esittelykoneet mitä miletä on tilata liikeen kautta kun saman voi tehdä netissä ja paljon halvemmalla.

Äänestä

Tyhmät juoksee liikkeissä jonkin tarjouksen perässä, kun netistä saa kuitenkin kaikki koneet halvemmalla ja isommatkin ilmaseks kotiin tuotuna, joista pikkupulju veloittaa erikseen ylihintaa.
Onneksi on Markantalo, Pixmania ja monia muita mistä löytyy mitä tarvii.
Ruoka pitää vielä ihan ite hakkee ja kantaa kottiin, muuttuu sekin ajanmyötä ja hyvä se.

Äänestä
  • Nettikaupan yleistyminen tyhjentää liikehuoneistoja ja vie työpaikkoja. Hyvä, eikö niin?

    Äänestä

  • nuorimies25. kirjoitti:

    Nettikaupan yleistyminen tyhjentää liikehuoneistoja ja vie työpaikkoja. Hyvä, eikö niin?

    Maailma muuttuu. Nettikauppa lisää jossakin työpaikkoja ja ylihinnoitellut pikkupuljut häviää. Tyhjiin huoneistoihin vois tehä halpoja asuntoja köyhimmille, rikkaat ostaa hintakuplan kera uusia luxus asuntoja, niissä on jopa laminaatti lattioissa, joka maksaa euron pari neliö.... Niii, miksen säästäs rahojani ja liikkeissä jonottamisen vaivaa, kun netistä voi ostaa tälleen mukavasti kotona istuen.

    Äänestä

  • nuorimies25. kirjoitti:

    Nettikaupan yleistyminen tyhjentää liikehuoneistoja ja vie työpaikkoja. Hyvä, eikö niin?

    Minkä helvetin takia minun pitäisi välittää jonkun muun työpaikoista, kun ei tässä töitä ole itselläkään? Saavatpahan muutkin maistaa tätä "herkkua" kun aina työttömiä tunnutaan kadehtivan.

    Mitä yritysmaailmaan tulee, niin luonnon lait pätevät sielläkin. Elinkelpoisimmat säilyvät ja heikoimmat kuolevat pois. Niin se vaan menee.

    Minun ei siis tarvitse potea huonoa omaatuntoa muitten työpaikkojen vuoksi. Olen tulosvastuussa vain ja ainoastaan omalle lompakolleni, eli sieltä ostetaan, mistä halvimmalla saa.

    Äänestä

K ja S monopoli rutisee jo, kun Lidl vaan laajentaa ja vie asiakkaat. Samoin Tokmanni-ketju vaan laajentaa ja vie asiakkaat pikkupuljuilta ja tavarataloilta.
Suunta on, ostetaan halvemmalla kun rahat vähenee ja työttömyys vaan kasvaa.
Valtiovalta pyörittelee peukaloitaan ja kiristää vaa veroja, ja taas se sattuu köyhimpiin eniten. Milloinhan kansa oikein herää ja vaihtaa päättäjä puolueet.
Persut on ainoo vaihtoehto, nää muut on nähty moneenkertaan.

Äänestä

Pari ensimmäistä mielipiteensä toitottajaa tuntuu olevan expertin mainosmiehiä jos ei itse kilpailijoita peräti, hah!

Äänestä

Ajatelkaapa, jos kaikki kauppa käydään vain verkossa niin meillä ei ole enää täällä Iisalmessa mitään kauppoja jäljellä. Vain tyhjä keskusta ja tyhät liiketilat. Niin niihinkö meinasit sitten ne ihmiset asuttaa??? Mutta kuka haluaa edes jäädä kaupunkiin, jossa ei ole mitään. Kylläjos ihmisiltä viedään työpaikat, niin muualle ne täältä menee töiden perässä.

Kaupanalan lisäksi tänne jäisi työllistäjiksi koulut, terveyhdenhuolto ja tehtaat? HALOOOO

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jatkossa Expert kirjoitti:

Olipahan mahtavat avajaistarjoukset tuotteita 1 -5 koko kaupassa ja tarjoukset maantai iltaan saakka. Mikähän järjen jättiläinen kauppias on jos luulee että kyseinen kappale määrä riittää useaksi päiväksi.
Mutta tulipahan tehtyä kaksi käynti samaan aikaan liikeeseen, ensimmäinen ja viimeinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu