Kun evolutionistit puolustavat teoriaansa, he puhuvat maakerrostumista, fossiileista tai solujen toiminnasta, he yleensä perustelevat näkemyksiään tieteellisillä tutkimuksilla ja luonnossa tehdyillä ns. objektiivisilla havainnoilla.
Näillä tieteellisillä tutkimuksilla ja ns. objektiivisilla havainnoilla voidaan kuitenkin todistaa vain se, miltä tutkittavat kohteet näyttävät tutkimushetkellä. Mitkään luonnontieteelliset tutkimukset ja havainnot eivät kuitenkaan todista mitään siitä, miksi ja miten esim. maakerrostumat, fossiloituneet eläimet tai elävät solut ovat saaneet alkunsa ja asettuneet siihen järjestykseen, missä ne havaintohetkellä ovat.
Juuri tähän ongelmaan evoluutioteoria aina kompastuu ja kaatuukin.
Ihminen voi tietenkin mielikuvituksen pohjalta sepitellä vaikka minkälaisia tarinoita ja teorioita niiden synnystä ja "kehityksestä, mutta ne ovat kaikki vain uskonvaraisia teorioita ja arvausta, eikä mitään tieteellisiä todisteita.
Siksi evoluutioteoriakin on vain pelkkä uskonvarainen teoria, eikä tule koskaan nousemaan sitä korkeammalle tasolle.
Kreationismi sen sijaan todistaa Jumalan ilmoituksen pohjalta, mistä kaikki on saanut alkunsa. Siitä käy samalla myös selville se, että kaikki on luotu valmiiksi ja täydelliseksi yhdellä kertaa, yhden luomisviikon aikana, eikä mitään evolutionistista kehitystä, lukuun ottamatta rajallista lajinsisäistä muuntelua, ole tapahtunut.
Evolutionistien ylistämä tiede todistaa, että luonto ei ole saanut monimuotoisuuttaan evoluution kautta, vaan monimuotoisuus on rappeutunut alusta alkaen (syntiinlankeemuksen seurauksena). Siten noin 100:sta eläinten pääjaksosta noin 70 on jo kuollut sukupuuttoon.
Jaakob
Tiede on rajallinen
46
128
Vastaukset
- kyllästyttääääääääää
Joo joo joo. Ja lehmä lentää ja prinsessa Diana oli mies.
Pystytkö Jaska todistaman että ei? :-D- rhdkderabhi.kj.k
Olitko välkky?
Ehkä evokiksi?
- Epäjumalienkieltäjä
Kreationismi on erehtyväisten ihmisten kehittämä oppi, joka perustuu siihen, näiden erehtyväisten ihmisten tekemään tulkintaan, että Raamattu on sananmukaisesti totta.
Miksi erehtyväisten ihmisten arvauksia kannattaisi pitää totena?- opadgj´fgjt
te pedot kirjoitti:
Kuka uskoo teihin??
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12661286Niin mitä tekemistä tuolla on sen kanssa, että Raamattu on tosiaan pelkkä satukirja, eikä sitä missään nimessä voi käyttää minään mielekkäänä maailmankatsomuksen perustana?
xxxxxx Kreationismi on erehtyväisten ihmisten kehittämä oppi, joka perustuu siihen, näiden erehtyväisten ihmisten tekemään tulkintaan, että Raamattu on sananmukaisesti totta xxxxx
Jumala on antanut ihmiselle viisauden ymmärtää, että Jumala on kaiken Luoja.
Tiedämme myös, että Raamattu on Jumalan sana ja absoluuttinen totuus, koska Raamatussa on yliluonnollinen Jumalan voima, jota ei ole missään muussa kirjassa.
Evoluutioteoria sen sijaan ei perustu mihinkään sellaiseen tietolähteeseen, joka olisi absoluuttinen totuus.- Olet sokea typerys
En ole ikinä oikein uskonut jumalaan tai luomiseen ja en myöskään häntä kaipaa.
Raamatussa ei ole mitään yliluonnollista, se on vain ihmisten kirjoittama nippu kertomuksia, joista osa on vielä kopioitu vanhemmista teksteistä.
Evoluutio perustuu tarkkailuun, todisteisiin ja ihan faktoihin. Sinun totuus on pelkkää satua, olet vain liian tyhmä ja sokea sitä näkemään. - tieteenharrastaja
Kenelle tuo on mielestäsi annettu:
"Jumala on antanut ihmiselle viisauden ymmärtää, että Jumala on kaiken Luoja."
Ihmisten enemmistö ei tunne eikä myönnä ymmärtävänsä noin. Samoin on Raamatunn "yliluonnollisen voiman" laita. - Epäjumalienkieltäjä
Mikä on peruste sille, että sinun käsityksesi perustuvat "Jumalan antamaan viisauteen", mutta vaikkapa luonnon todistusta tutkivien tieteentekijöiden perustellut johtopäätökset eivät ole oikean viisauden hedelmiä?
Sinä intät, että olet oikeassa, koska uskot että olet oikeassa. Sinulla ei vain ole perusteita. Edelleen olet vain erehtyväinen ihminen, joka ilman mitään loogisia perusteluja väittää olevansa oikeassa. Väität jopa tietäväsi absoluuttisen totuuden. Miksi kenenkään pitäisi uskoa? - hän erehtyy
Jaakob ei tiedä mitä Raamatun totuus opettaa.
Olet sokea typerys kirjoitti:
En ole ikinä oikein uskonut jumalaan tai luomiseen ja en myöskään häntä kaipaa.
Raamatussa ei ole mitään yliluonnollista, se on vain ihmisten kirjoittama nippu kertomuksia, joista osa on vielä kopioitu vanhemmista teksteistä.
Evoluutio perustuu tarkkailuun, todisteisiin ja ihan faktoihin. Sinun totuus on pelkkää satua, olet vain liian tyhmä ja sokea sitä näkemään.xxxxxx En ole ikinä oikein uskonut jumalaan tai luomiseen ja en myöskään häntä kaipaa.
Raamatussa ei ole mitään yliluonnollista, se on vain ihmisten kirjoittama nippu kertomuksia, joista osa on vielä kopioitu vanhemmista teksteistä. xxxxxx
Kenenkään ei tietysti ole pakko uskoa, mutta jokainen rehellinen ihminen uskoo, koska hän ei voi olla uskomatta siihen, minkä tietää todeksi.
xxxxx Evoluutio perustuu tarkkailuun, todisteisiin ja ihan faktoihin. Sinun totuus on pelkkää satua, olet vain liian tyhmä ja sokea sitä näkemään xxxxxx
Evoluution " todisteet" kertovat vain sen, miltä havainnot näyttävät havaintojentekohetkellä, eikä mitään muuta.tieteenharrastaja kirjoitti:
Kenelle tuo on mielestäsi annettu:
"Jumala on antanut ihmiselle viisauden ymmärtää, että Jumala on kaiken Luoja."
Ihmisten enemmistö ei tunne eikä myönnä ymmärtävänsä noin. Samoin on Raamatunn "yliluonnollisen voiman" laita.xxxxx Ihmisten enemmistö ei tunne eikä myönnä ymmärtävänsä noin. Samoin on Raamatunn "yliluonnollisen voiman" laita xxxxxx
Ateisteja maailmassa on noin 2%. kaikki muut ajattelevat toisin kuin ateistit.Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:
Mikä on peruste sille, että sinun käsityksesi perustuvat "Jumalan antamaan viisauteen", mutta vaikkapa luonnon todistusta tutkivien tieteentekijöiden perustellut johtopäätökset eivät ole oikean viisauden hedelmiä?
Sinä intät, että olet oikeassa, koska uskot että olet oikeassa. Sinulla ei vain ole perusteita. Edelleen olet vain erehtyväinen ihminen, joka ilman mitään loogisia perusteluja väittää olevansa oikeassa. Väität jopa tietäväsi absoluuttisen totuuden. Miksi kenenkään pitäisi uskoa?xxxxxx Mikä on peruste sille, että sinun käsityksesi perustuvat "Jumalan antamaan viisauteen", mutta vaikkapa luonnon todistusta tutkivien tieteentekijöiden perustellut johtopäätökset eivät ole oikean viisauden hedelmiä? xxxxx
En ole itse todistamassa itsestäni, vaan perustan käsitykseni Raamattuun, joka on absoluuttinen totuus.
Tieteentekijät, joiden perustana ei ole Raamattu, perustavat käsityksensä vajavaisen ja erehtyväisen ihmisen hypoteeseihin ja uskonvaraisiin asioihin. Heiltä puuttuu absoluuttinen totuus asiasta.
xxxxx Sinä intät, että olet oikeassa, koska uskot että olet oikeassa. Sinulla ei vain ole perusteita. Edelleen olet vain erehtyväinen ihminen, joka ilman mitään loogisia perusteluja väittää olevansa oikeassa. Väität jopa tietäväsi absoluuttisen totuuden. Miksi kenenkään pitäisi uskoa xxxxxx
Koska Jumala on oikeassa, niin silloin jokainen, joka on yhtä mieltä Jumalan sanan kanssa, on myös oikeassa. Jumala on absoluuttinen totuus ja silloin jokainen, joka uskoo Jumalaan, tietää myös absoluuttisen totuuden asioista, jonka Jumala on ilmoittanut.
Kenenkään ei ole pakko uskoa, mutta jokainen rehellinen ihminen uskoo, koska hän ei voi olla uskomatta siihen, minkä tietää todeksi.- Olet sokea typerys
Jaakob kirjoitti:
xxxxxx En ole ikinä oikein uskonut jumalaan tai luomiseen ja en myöskään häntä kaipaa.
Raamatussa ei ole mitään yliluonnollista, se on vain ihmisten kirjoittama nippu kertomuksia, joista osa on vielä kopioitu vanhemmista teksteistä. xxxxxx
Kenenkään ei tietysti ole pakko uskoa, mutta jokainen rehellinen ihminen uskoo, koska hän ei voi olla uskomatta siihen, minkä tietää todeksi.
xxxxx Evoluutio perustuu tarkkailuun, todisteisiin ja ihan faktoihin. Sinun totuus on pelkkää satua, olet vain liian tyhmä ja sokea sitä näkemään xxxxxx
Evoluution " todisteet" kertovat vain sen, miltä havainnot näyttävät havaintojentekohetkellä, eikä mitään muuta.Minä olen paljon rehellisempi kuin sinä joka tieten tahtoen tällä palstalla vääristelet ja valehtelet.
Mutta todisteista voi tehdä päätelmiä. Evoluutiosta on sellaiset todisteet, että sitä ei voi enää kumota. Evoluutioteoria on yhtä totta kuin painovoimateoria.
Sinä et tiedä jumalaa todeksi vain uskot hänet todeksi. Jaakob kirjoitti:
xxxxxx Mikä on peruste sille, että sinun käsityksesi perustuvat "Jumalan antamaan viisauteen", mutta vaikkapa luonnon todistusta tutkivien tieteentekijöiden perustellut johtopäätökset eivät ole oikean viisauden hedelmiä? xxxxx
En ole itse todistamassa itsestäni, vaan perustan käsitykseni Raamattuun, joka on absoluuttinen totuus.
Tieteentekijät, joiden perustana ei ole Raamattu, perustavat käsityksensä vajavaisen ja erehtyväisen ihmisen hypoteeseihin ja uskonvaraisiin asioihin. Heiltä puuttuu absoluuttinen totuus asiasta.
xxxxx Sinä intät, että olet oikeassa, koska uskot että olet oikeassa. Sinulla ei vain ole perusteita. Edelleen olet vain erehtyväinen ihminen, joka ilman mitään loogisia perusteluja väittää olevansa oikeassa. Väität jopa tietäväsi absoluuttisen totuuden. Miksi kenenkään pitäisi uskoa xxxxxx
Koska Jumala on oikeassa, niin silloin jokainen, joka on yhtä mieltä Jumalan sanan kanssa, on myös oikeassa. Jumala on absoluuttinen totuus ja silloin jokainen, joka uskoo Jumalaan, tietää myös absoluuttisen totuuden asioista, jonka Jumala on ilmoittanut.
Kenenkään ei ole pakko uskoa, mutta jokainen rehellinen ihminen uskoo, koska hän ei voi olla uskomatta siihen, minkä tietää todeksi."Jumala on absoluuttinen totuus ja silloin jokainen, joka uskoo Jumalaan, tietää myös absoluuttisen totuuden asioista, jonka Jumala on ilmoittanut."
Fiksu kreationisti kertoo, että Raamatussa on ilmoitettu Auringon kiertävän Maata. Tiedätkö siis absoluuttisen totuuden tuosta asiasta ja mikä se on?- söin hänet
... Evoluutioteoria sen sijaan ei perustu mihinkään sellaiseen tietolähteeseen, joka olisi absoluuttinen totuus. ...
Muista että olet ihminen. Et siis voi tietää mikä on absoluuttinen totuus, vaan sinulla on tukenasi vain ihmisviisautesi, joka kaiken lisäksi on vähäinen. :-D - lutherus
Jaakob kirjoitti:
xxxxx Ihmisten enemmistö ei tunne eikä myönnä ymmärtävänsä noin. Samoin on Raamatunn "yliluonnollisen voiman" laita xxxxxx
Ateisteja maailmassa on noin 2%. kaikki muut ajattelevat toisin kuin ateistit.Sinä aiheutat toimillasi ateisteja selittäen asioita joista et ymmärrä itsekään yhtään mitään.
Mikä vimma sinun on esittää omia tulkintojasi totuuksina? - lutherus
moloch_horridus kirjoitti:
"Jumala on absoluuttinen totuus ja silloin jokainen, joka uskoo Jumalaan, tietää myös absoluuttisen totuuden asioista, jonka Jumala on ilmoittanut."
Fiksu kreationisti kertoo, että Raamatussa on ilmoitettu Auringon kiertävän Maata. Tiedätkö siis absoluuttisen totuuden tuosta asiasta ja mikä se on?Ap.t.17:24. Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
25. eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.
26. Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
27. että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
28. sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'.
29. Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
30. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Mikään mitä te valehdellen sanotte meidän Jumalasta uskovan, ei pidä paikkaansa. lutherus kirjoitti:
Ap.t.17:24. Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
25. eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.
26. Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
27. että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
28. sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'.
29. Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
30. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Mikään mitä te valehdellen sanotte meidän Jumalasta uskovan, ei pidä paikkaansa."Mikään mitä te valehdellen sanotte meidän Jumalasta uskovan, ei pidä paikkaansa."
Ei tietenkään, jos valehtelisimme. Sen sijaan me viittamme vain teidän omiin lausuntoihinne uskostanne. Mikä niissä ei pidä paikkaansa?- Epäjumalienkieltäjä
Jaakob kirjoitti:
xxxxxx Mikä on peruste sille, että sinun käsityksesi perustuvat "Jumalan antamaan viisauteen", mutta vaikkapa luonnon todistusta tutkivien tieteentekijöiden perustellut johtopäätökset eivät ole oikean viisauden hedelmiä? xxxxx
En ole itse todistamassa itsestäni, vaan perustan käsitykseni Raamattuun, joka on absoluuttinen totuus.
Tieteentekijät, joiden perustana ei ole Raamattu, perustavat käsityksensä vajavaisen ja erehtyväisen ihmisen hypoteeseihin ja uskonvaraisiin asioihin. Heiltä puuttuu absoluuttinen totuus asiasta.
xxxxx Sinä intät, että olet oikeassa, koska uskot että olet oikeassa. Sinulla ei vain ole perusteita. Edelleen olet vain erehtyväinen ihminen, joka ilman mitään loogisia perusteluja väittää olevansa oikeassa. Väität jopa tietäväsi absoluuttisen totuuden. Miksi kenenkään pitäisi uskoa xxxxxx
Koska Jumala on oikeassa, niin silloin jokainen, joka on yhtä mieltä Jumalan sanan kanssa, on myös oikeassa. Jumala on absoluuttinen totuus ja silloin jokainen, joka uskoo Jumalaan, tietää myös absoluuttisen totuuden asioista, jonka Jumala on ilmoittanut.
Kenenkään ei ole pakko uskoa, mutta jokainen rehellinen ihminen uskoo, koska hän ei voi olla uskomatta siihen, minkä tietää todeksi."En ole itse todistamassa itsestäni, vaan perustan käsitykseni Raamattuun, joka on absoluuttinen totuus."
Höps. On vain sinun käsityksesi, että Raamattu olisi totta. Tässä keskustellaan nimen omaan sinun käsityksiesi ja Raamatun tulkinnan oikeellisuudesta. Et kai väitä, että omat käsityksesi, jotka et pysty edes perustelemaan, olisivat "absoluuttinen totuus"? Sinähän olet vain vajavainen ja erehtyväinen ihminen, joten miten sinun tulkintasi voisivat olla absoluuttinen totuus? - tieteenharrastaja
Jaakob kirjoitti:
xxxxx Ihmisten enemmistö ei tunne eikä myönnä ymmärtävänsä noin. Samoin on Raamatunn "yliluonnollisen voiman" laita xxxxxx
Ateisteja maailmassa on noin 2%. kaikki muut ajattelevat toisin kuin ateistit.Luuletko viestiesi lukijoita umpisokeiksi:
"Ateisteja maailmassa on noin 2%. kaikki muut ajattelevat toisin kuin ateistit."
Kyse oli "kaikista" ihmisistä, joilla väität olevan synnynnäisen viisauden tuntea Raamatun "yliluonnollinen voima" ja sekä objektiivisen tiedon Jumalasta.
Ja sinä rupeat höpertelemään ateisteista. Jaakob kirjoitti:
xxxxx Ihmisten enemmistö ei tunne eikä myönnä ymmärtävänsä noin. Samoin on Raamatunn "yliluonnollisen voiman" laita xxxxxx
Ateisteja maailmassa on noin 2%. kaikki muut ajattelevat toisin kuin ateistit.>Ateisteja maailmassa on noin 2%.
Edelleenkin oikea luku parhaasta puolueettomasta tutkimuksesta on 12 %.lutherus kirjoitti:
Ap.t.17:24. Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
25. eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.
26. Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
27. että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
28. sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'.
29. Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
30. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Mikään mitä te valehdellen sanotte meidän Jumalasta uskovan, ei pidä paikkaansa.>30. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Ja "nyt" tarkoittaa tässä noin vuotta 100 jaa.
- Fiksu kreationisti
"Näillä tieteellisillä tutkimuksilla ja ns. objektiivisilla havainnoilla voidaan kuitenkin todistaa vain se, miltä tutkittavat kohteet näyttävät tutkimushetkellä. Mitkään luonnontieteelliset tutkimukset ja havainnot eivät kuitenkaan todista mitään siitä, miksi ja miten esim. maakerrostumat, fossiloituneet eläimet tai elävät solut ovat saaneet alkunsa ja asettuneet siihen järjestykseen, missä ne havaintohetkellä ovat.
Juuri tähän ongelmaan evoluutioteoria aina kompastuu ja kaatuukin."
Niin. Siksi evoluutio ei ole tosi tiedettä.
Tosi tiede = havainnot ja kokeelliset tiede. Evoluutio ei kuulu näiden, vaan uskomusten piiriin. Sen vuoksi sillä ei ole kertaakaan voitu sulkea Raamatullista ilmoitusta pois, pikemminkin päinvastoin, se on vain vahvistunut mitä enemmän Luojan luomista hienoista mekanismeista on opittu tietämään.
Sen sijaan sokealla evouskolla taas ei tulla koskaan mitään todistamaan - ei nyt eikä milloinkaan, koska se perustuu luonnottomaan ja järjettömään naturalismiin, joka siis on jo alkujaankin pohjimmiltaankin peruuttamattomasti ristiriidassa Jumalan luonnosta löytyvän kirjaimellisen ilmoituksen kanssa, joka vahvistaa Raamatun sanat 100% todeksi.- utyrgefwdsa
Fiksu taas pälättää ihan täyttä skeidaa tapansa mukaan. Sellaista ei ole olemassa kuin "evosuko". Käyppäs ala-asteen kurssit uudestaan ja tule sitten takaisin palstalle.
- piäspiänempääääntä
utyrgefwdsa kirjoitti:
Fiksu taas pälättää ihan täyttä skeidaa tapansa mukaan. Sellaista ei ole olemassa kuin "evosuko". Käyppäs ala-asteen kurssit uudestaan ja tule sitten takaisin palstalle.
Valehtelet kuin pakana!
En ole kuullut kenenkään muun kuin sinun väittelevän hullun kiilto silmissä "evosuko`sta".
Käyppäs ala-asteen kurssit uudestaan ja tule sitten takaisin palstalle. *Tosi tiede = havainnot ja kokeelliset tiede. Evoluutio ei kuulu näiden, vaan uskomusten piiriin.*
"Fiksu" kreationisti on hyvä ja osoittaa, mikä biologisen evoluution mekanismeista ei ole totta. "Fiksu" kreationisti on myös toisella tavalla hyvä ja osoittaa, mikä biologista evoluutiota selittävässä synteettisessä evoluutioteoriassa ei pidä paikkaansa.
"Fiksu" kreationisti on täysin vapaa havainnoimaan ja toteamaan itsekin, että riippumatta siitä kuinka monta jälkeläistä suvullisesti lisääntyvät eliöt tekevät, jälkeläiset ovat ominaisuuksiltaan toisistaan ja vanhemmistaan poikkeavia. Se on muuntelua. Fakta, joka on evoluution perusta.
"Fiksu" kreationisti on täysin vapaa havainnoimaan, kuinka luonnonympäristössä elävät eliöt ovat koko elinikänsä luonnonvalinnan alaisina: osa pärjää elämässä paremmin kuin toiset. Paremmin pärjäävät kykenevät lisääntymään, ja näiden yksilöiden ominaisuuksia periytyy jälkeläisille. Perinnöllisyys ja luonnonvalinta ovat faktoja, evoluution mekanismeja.
Muita faktuaalisia evoluution mekanismeja ovat mm. mutaatiot ja geneettinen ajautuminen.
Olet vapaa todistamaan, ettei muuntelua, perinnöllisyyttä, luonnonvalintaa, mutaatioita, eikä geneettistä ajautumista ole reaalimaailmassa olemassa.
Sinun on herttaisen yhdentekevää yrittää länkyttää että joku listassa mainituista asioista ei ole evoluutioon kuuluva asioista, koska 1) ne kaikki ovat, ja 2) sinä et määrittele sitä mikä on evoluutiota ja mikä ei ole.
Jos haluat vastustaa evoluutiota, vastustat sitä sellaisena kuin se on ja millaisena sitä opetetaan. Et sellaisena, mitä sen kuvittelet olevan.
Olet myös vapaa antamaan näyttöä kreationismin puolesta, eli siitä että eliöt pysyvät ikuisesti samanlaisina tai lähes samanlaisina, osoittamalla sen mekanismin millä muuntelu ja mutaatiot loppuvat siinä vaiheessa kun osapopulaatio uhkaa erilaistua liikaa kantapopulaatioon nähden. Toisin sanoen, kerro mikä on se mekanismi joka estää lajiutumisen.
Onnea matkaan.
Sillä välin kun sinä jatkat tuota sanojen peräkkäinasettelua (etkä tee mitään sellaista millä olisi oikeasti merkitystä reaalimaailma asioiden kanssa), minä jatkan töitäni opettamalla oppilaille tietoja faktuaalisesta luonnonilmiöstä nimeltä evoluutio. Huomenna, ylihuomenna, ja sitä seuraava päivänä. Ja kun minä olen lopettanut, joku muu jatkaa. Sama kuvio jatkuu niin pitkään kun teillä ei ole esittää mitään sellaista reaalimaailmaan perustuvaa perustelua, joka antaisi syyn muuttaa käsityksiä faktuaalisista luonnonilmiöistä.
*Jumalan luonnosta löytyvän kirjaimellisen ilmoituksen kanssa, joka vahvistaa Raamatun sanat 100% todeksi.*
Voisitko kertoa missä järjestyksessä Jumala eliöt loi? Kerro samalla, miksi Raamatussa kerrotaan kaksi eri järjestystä eliöiden luomiselle.- lkjhgfds
piäspiänempääääntä kirjoitti:
Valehtelet kuin pakana!
En ole kuullut kenenkään muun kuin sinun väittelevän hullun kiilto silmissä "evosuko`sta".
Käyppäs ala-asteen kurssit uudestaan ja tule sitten takaisin palstalle.Olet jälkeenjäänyt typerys joka ei ole näköjään käynyt kouluja. "Evousko# on tämän palstan tyhmien hörhöjen keksintö.
bg-ope kirjoitti:
*Tosi tiede = havainnot ja kokeelliset tiede. Evoluutio ei kuulu näiden, vaan uskomusten piiriin.*
"Fiksu" kreationisti on hyvä ja osoittaa, mikä biologisen evoluution mekanismeista ei ole totta. "Fiksu" kreationisti on myös toisella tavalla hyvä ja osoittaa, mikä biologista evoluutiota selittävässä synteettisessä evoluutioteoriassa ei pidä paikkaansa.
"Fiksu" kreationisti on täysin vapaa havainnoimaan ja toteamaan itsekin, että riippumatta siitä kuinka monta jälkeläistä suvullisesti lisääntyvät eliöt tekevät, jälkeläiset ovat ominaisuuksiltaan toisistaan ja vanhemmistaan poikkeavia. Se on muuntelua. Fakta, joka on evoluution perusta.
"Fiksu" kreationisti on täysin vapaa havainnoimaan, kuinka luonnonympäristössä elävät eliöt ovat koko elinikänsä luonnonvalinnan alaisina: osa pärjää elämässä paremmin kuin toiset. Paremmin pärjäävät kykenevät lisääntymään, ja näiden yksilöiden ominaisuuksia periytyy jälkeläisille. Perinnöllisyys ja luonnonvalinta ovat faktoja, evoluution mekanismeja.
Muita faktuaalisia evoluution mekanismeja ovat mm. mutaatiot ja geneettinen ajautuminen.
Olet vapaa todistamaan, ettei muuntelua, perinnöllisyyttä, luonnonvalintaa, mutaatioita, eikä geneettistä ajautumista ole reaalimaailmassa olemassa.
Sinun on herttaisen yhdentekevää yrittää länkyttää että joku listassa mainituista asioista ei ole evoluutioon kuuluva asioista, koska 1) ne kaikki ovat, ja 2) sinä et määrittele sitä mikä on evoluutiota ja mikä ei ole.
Jos haluat vastustaa evoluutiota, vastustat sitä sellaisena kuin se on ja millaisena sitä opetetaan. Et sellaisena, mitä sen kuvittelet olevan.
Olet myös vapaa antamaan näyttöä kreationismin puolesta, eli siitä että eliöt pysyvät ikuisesti samanlaisina tai lähes samanlaisina, osoittamalla sen mekanismin millä muuntelu ja mutaatiot loppuvat siinä vaiheessa kun osapopulaatio uhkaa erilaistua liikaa kantapopulaatioon nähden. Toisin sanoen, kerro mikä on se mekanismi joka estää lajiutumisen.
Onnea matkaan.
Sillä välin kun sinä jatkat tuota sanojen peräkkäinasettelua (etkä tee mitään sellaista millä olisi oikeasti merkitystä reaalimaailma asioiden kanssa), minä jatkan töitäni opettamalla oppilaille tietoja faktuaalisesta luonnonilmiöstä nimeltä evoluutio. Huomenna, ylihuomenna, ja sitä seuraava päivänä. Ja kun minä olen lopettanut, joku muu jatkaa. Sama kuvio jatkuu niin pitkään kun teillä ei ole esittää mitään sellaista reaalimaailmaan perustuvaa perustelua, joka antaisi syyn muuttaa käsityksiä faktuaalisista luonnonilmiöistä.
*Jumalan luonnosta löytyvän kirjaimellisen ilmoituksen kanssa, joka vahvistaa Raamatun sanat 100% todeksi.*
Voisitko kertoa missä järjestyksessä Jumala eliöt loi? Kerro samalla, miksi Raamatussa kerrotaan kaksi eri järjestystä eliöiden luomiselle.En ole nim. fiksu kreationisti, mutta vastaan omasta puolestani joihinkin väitteisiisi.
xxxxxxx Olet vapaa todistamaan, ettei muuntelua, perinnöllisyyttä, luonnonvalintaa, mutaatioita, eikä geneettistä ajautumista ole reaalimaailmassa olemassa.xxxxxx
Kreationismi ei kiellä mainittujen ilmiöiden olemassaoloa, mutta ne kaikki saavat aikaan vain lajinsisäistä RAJALLISTA muuntelua eli ns. mikroevoluutiota. Se ei kelpaa todisteeksi evoluutiosta, jonka mukaan eläinlajit ovat kehityksen kautta muuttuneet KOKONAAN toiseksi (esim. mateli linnuksi tai nisäkkääksi)
xxxxxx Olet myös vapaa antamaan näyttöä kreationismin puolesta, eli siitä että eliöt pysyvät ikuisesti samanlaisina tai lähes samanlaisina, osoittamalla sen mekanismin millä muuntelu ja mutaatiot loppuvat siinä vaiheessa kun osapopulaatio uhkaa erilaistua liikaa kantapopulaatioon nähden. Toisin sanoen, kerro mikä on se mekanismi joka estää lajiutumisen. xxxxxx
Fossiiliaineisto todistaa, että kaikki eliöt ovat aina olleet samanlaisia kuin nykyäänkin, lukuun ottamatta rajallista lajinsisäistä muuntelua (mikroevoluutiota)
Se, että mikroevoluutio ei muutu koskaan makroevoluutioksi, on todistettu jo aikoja sitten eläin ja kasvijalostuksen kautta.
Banaanikärpäsillä tehdyillä kokeilla on puolestaan todistettu, että mutaatiot eivät koskaan muuta lajia toiseksi, vaan aiheuttavat vain vammaisuutta kyseisessä lajissa.
Olipa kyse siis luonnonvalinnasta tai mutaatiosta, niin kyse on kummassakin tapauksessa vain mikroevoluutiotasolla tapahtuvista rajallisista muutoksista.
Kokonaan uuden lajin syntyminen edellyttäisi sitä paitsi kokonaan uudenlaista informaatiota geeneihin ja sellaista mekanismia ei ole olemassa, eikä sitä ole koskaan havaittu luonnossa.
xxxxxx Sillä välin kun sinä jatkat tuota sanojen peräkkäinasettelua (etkä tee mitään sellaista millä olisi oikeasti merkitystä reaalimaailma asioiden kanssa), minä jatkan töitäni opettamalla oppilaille tietoja faktuaalisesta luonnonilmiöstä nimeltä evoluutio xxxxx
Sillä tavalla sinä vain jatkat valheiden syöttämistä oppilaillesi ja johdat heidät harhaan elämänpolulla.- söin hänet
Jaakob kirjoitti:
En ole nim. fiksu kreationisti, mutta vastaan omasta puolestani joihinkin väitteisiisi.

Sillä tavalla sinä vain jatkat valheiden syöttämistä oppilaillesi ja johdat heidät harhaan elämänpolulla.Kreationistien "laji"-käsite on täysin erilainen kuin koulubiologiassa, eikä millään tavoin estä luokittelemasta kaikkia selkärankaisia samaan lajiin kuuluviksi ja niiden evoluutiota lajinsisäiseksi!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12395180#comment-69106863 bg-ope kirjoitti:
*Tosi tiede = havainnot ja kokeelliset tiede. Evoluutio ei kuulu näiden, vaan uskomusten piiriin.*
"Fiksu" kreationisti on hyvä ja osoittaa, mikä biologisen evoluution mekanismeista ei ole totta. "Fiksu" kreationisti on myös toisella tavalla hyvä ja osoittaa, mikä biologista evoluutiota selittävässä synteettisessä evoluutioteoriassa ei pidä paikkaansa.
"Fiksu" kreationisti on täysin vapaa havainnoimaan ja toteamaan itsekin, että riippumatta siitä kuinka monta jälkeläistä suvullisesti lisääntyvät eliöt tekevät, jälkeläiset ovat ominaisuuksiltaan toisistaan ja vanhemmistaan poikkeavia. Se on muuntelua. Fakta, joka on evoluution perusta.
"Fiksu" kreationisti on täysin vapaa havainnoimaan, kuinka luonnonympäristössä elävät eliöt ovat koko elinikänsä luonnonvalinnan alaisina: osa pärjää elämässä paremmin kuin toiset. Paremmin pärjäävät kykenevät lisääntymään, ja näiden yksilöiden ominaisuuksia periytyy jälkeläisille. Perinnöllisyys ja luonnonvalinta ovat faktoja, evoluution mekanismeja.
Muita faktuaalisia evoluution mekanismeja ovat mm. mutaatiot ja geneettinen ajautuminen.
Olet vapaa todistamaan, ettei muuntelua, perinnöllisyyttä, luonnonvalintaa, mutaatioita, eikä geneettistä ajautumista ole reaalimaailmassa olemassa.
Sinun on herttaisen yhdentekevää yrittää länkyttää että joku listassa mainituista asioista ei ole evoluutioon kuuluva asioista, koska 1) ne kaikki ovat, ja 2) sinä et määrittele sitä mikä on evoluutiota ja mikä ei ole.
Jos haluat vastustaa evoluutiota, vastustat sitä sellaisena kuin se on ja millaisena sitä opetetaan. Et sellaisena, mitä sen kuvittelet olevan.
Olet myös vapaa antamaan näyttöä kreationismin puolesta, eli siitä että eliöt pysyvät ikuisesti samanlaisina tai lähes samanlaisina, osoittamalla sen mekanismin millä muuntelu ja mutaatiot loppuvat siinä vaiheessa kun osapopulaatio uhkaa erilaistua liikaa kantapopulaatioon nähden. Toisin sanoen, kerro mikä on se mekanismi joka estää lajiutumisen.
Onnea matkaan.
Sillä välin kun sinä jatkat tuota sanojen peräkkäinasettelua (etkä tee mitään sellaista millä olisi oikeasti merkitystä reaalimaailma asioiden kanssa), minä jatkan töitäni opettamalla oppilaille tietoja faktuaalisesta luonnonilmiöstä nimeltä evoluutio. Huomenna, ylihuomenna, ja sitä seuraava päivänä. Ja kun minä olen lopettanut, joku muu jatkaa. Sama kuvio jatkuu niin pitkään kun teillä ei ole esittää mitään sellaista reaalimaailmaan perustuvaa perustelua, joka antaisi syyn muuttaa käsityksiä faktuaalisista luonnonilmiöistä.
*Jumalan luonnosta löytyvän kirjaimellisen ilmoituksen kanssa, joka vahvistaa Raamatun sanat 100% todeksi.*
Voisitko kertoa missä järjestyksessä Jumala eliöt loi? Kerro samalla, miksi Raamatussa kerrotaan kaksi eri järjestystä eliöiden luomiselle.xxxxx Voisitko kertoa missä järjestyksessä Jumala eliöt loi? Kerro samalla, miksi Raamatussa kerrotaan kaksi eri järjestystä eliöiden luomiselle xxxxxx
Jumala loi eläimet siinä järjestyksessä, kuin ne on kerrottu Raamatussa 1.Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa.
Raamatussa ei ole kahta eri luomisjärjestystä. Väärinkäsitys tässä asiassa johtuu siitä, että seuraavassa luvussa palataan takaisin ensimmäisessä luvussa mainittuun ihmisen luomiseen (1.Moos.1:27-28) ja kerrotaan se yksityiskohtaisemmin (1.Moos.2:7, 21-22). Toisessa luvussa myös Jumala tuo eläimet (tai niiden maasta tehdyt mallit) Adamin eteen, jotta Adam antaisi kullekin lajille nimen. (1.Moos.2:19-20)söin hänet kirjoitti:
Kreationistien "laji"-käsite on täysin erilainen kuin koulubiologiassa, eikä millään tavoin estä luokittelemasta kaikkia selkärankaisia samaan lajiin kuuluviksi ja niiden evoluutiota lajinsisäiseksi!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12395180#comment-69106863xxxx Kreationistien "laji"-käsite on täysin erilainen kuin koulubiologiassa, eikä millään tavoin estä luokittelemasta kaikkia selkärankaisia samaan lajiin kuuluviksi ja niiden evoluutiota lajinsisäiseksi xxxxx
Koulujen biologian kirjat ovat muuttuneet satukirjoiksi. Niissä oppilaita johdetaan harhaan. Heille esitetään mikroevoluutiosta esimerkkejä ja uskotellaan niiden olevan todisteita evoluutiosta.- ohikulkia
lkjhgfds kirjoitti:
Olet jälkeenjäänyt typerys joka ei ole näköjään käynyt kouluja. "Evousko# on tämän palstan tyhmien hörhöjen keksintö.
Entäs "evosuko"? siitähän täällä tapeltiin tuossa yllä.
Vai yritätkö livistää ja muuttaa puheenaihetta? - Bokaaj
Jaakob kirjoitti:
xxxxx Voisitko kertoa missä järjestyksessä Jumala eliöt loi? Kerro samalla, miksi Raamatussa kerrotaan kaksi eri järjestystä eliöiden luomiselle xxxxxx
Jumala loi eläimet siinä järjestyksessä, kuin ne on kerrottu Raamatussa 1.Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa.
Raamatussa ei ole kahta eri luomisjärjestystä. Väärinkäsitys tässä asiassa johtuu siitä, että seuraavassa luvussa palataan takaisin ensimmäisessä luvussa mainittuun ihmisen luomiseen (1.Moos.1:27-28) ja kerrotaan se yksityiskohtaisemmin (1.Moos.2:7, 21-22). Toisessa luvussa myös Jumala tuo eläimet (tai niiden maasta tehdyt mallit) Adamin eteen, jotta Adam antaisi kullekin lajille nimen. (1.Moos.2:19-20)Höpö höpö Jaska. Ensimmäinen luku kertoo näin
"9 Jumala sanoi: "Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että maan kamara tulee näkyviin." Ja niin tapahtui. [Ps. 33:7]
10 Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.
11 Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä." Ja niin tapahtui.
12 Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä.
13 Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä.
26 Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu."
Tämä tapahtui vasta kuudentena päivänä, kun puut viheriöi, eläimet oli luotu.
Mitäpä kertoo toinen luku? Näin.
"5 ei maan päällä ollut vielä yhtään pensasta eikä edes ruoho ollut noussut esiin, sillä Herra Jumala ei ollut antanut sateen kastella maata eikä ihmistä vielä ollut maata viljelemässä.
6 Mutta maasta kumpusi vettä, ja se kasteli maan pinnan.
7 Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.*
8 Herra Jumala istutti puutarhan itään, Eedeniin, ja sinne hän asetti ihmisen, jonka oli tehnyt. [1. Moos. 13:10]
9 Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä, ja paratiisin keskelle hän kasvatti elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun.
18 Herra Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." [Saarn. 4:9]
19 Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui.
Selvästi on kaksi eri järjestystä, älä Jaska valehtele, kun se on niin helppo tarkistaa. Jaakob kirjoitti:
xxxx Kreationistien "laji"-käsite on täysin erilainen kuin koulubiologiassa, eikä millään tavoin estä luokittelemasta kaikkia selkärankaisia samaan lajiin kuuluviksi ja niiden evoluutiota lajinsisäiseksi xxxxx
Koulujen biologian kirjat ovat muuttuneet satukirjoiksi. Niissä oppilaita johdetaan harhaan. Heille esitetään mikroevoluutiosta esimerkkejä ja uskotellaan niiden olevan todisteita evoluutiosta."Koulujen biologian kirjat ovat muuttuneet satukirjoiksi. Niissä oppilaita johdetaan harhaan. Heille esitetään mikroevoluutiosta esimerkkejä ja uskotellaan niiden olevan todisteita evoluutiosta."
Etkö tiennyt, että mikroevoluutio on evoluutiota? Hassua, muistaakseni asia on kyllä tälläkin palstalla joskus mainittu.Jaakob kirjoitti:
En ole nim. fiksu kreationisti, mutta vastaan omasta puolestani joihinkin väitteisiisi.
xxxxxxx Olet vapaa todistamaan, ettei muuntelua, perinnöllisyyttä, luonnonvalintaa, mutaatioita, eikä geneettistä ajautumista ole reaalimaailmassa olemassa.xxxxxx
Kreationismi ei kiellä mainittujen ilmiöiden olemassaoloa, mutta ne kaikki saavat aikaan vain lajinsisäistä RAJALLISTA muuntelua eli ns. mikroevoluutiota. Se ei kelpaa todisteeksi evoluutiosta, jonka mukaan eläinlajit ovat kehityksen kautta muuttuneet KOKONAAN toiseksi (esim. mateli linnuksi tai nisäkkääksi)
xxxxxx Olet myös vapaa antamaan näyttöä kreationismin puolesta, eli siitä että eliöt pysyvät ikuisesti samanlaisina tai lähes samanlaisina, osoittamalla sen mekanismin millä muuntelu ja mutaatiot loppuvat siinä vaiheessa kun osapopulaatio uhkaa erilaistua liikaa kantapopulaatioon nähden. Toisin sanoen, kerro mikä on se mekanismi joka estää lajiutumisen. xxxxxx
Fossiiliaineisto todistaa, että kaikki eliöt ovat aina olleet samanlaisia kuin nykyäänkin, lukuun ottamatta rajallista lajinsisäistä muuntelua (mikroevoluutiota)
Se, että mikroevoluutio ei muutu koskaan makroevoluutioksi, on todistettu jo aikoja sitten eläin ja kasvijalostuksen kautta.
Banaanikärpäsillä tehdyillä kokeilla on puolestaan todistettu, että mutaatiot eivät koskaan muuta lajia toiseksi, vaan aiheuttavat vain vammaisuutta kyseisessä lajissa.
Olipa kyse siis luonnonvalinnasta tai mutaatiosta, niin kyse on kummassakin tapauksessa vain mikroevoluutiotasolla tapahtuvista rajallisista muutoksista.
Kokonaan uuden lajin syntyminen edellyttäisi sitä paitsi kokonaan uudenlaista informaatiota geeneihin ja sellaista mekanismia ei ole olemassa, eikä sitä ole koskaan havaittu luonnossa.
xxxxxx Sillä välin kun sinä jatkat tuota sanojen peräkkäinasettelua (etkä tee mitään sellaista millä olisi oikeasti merkitystä reaalimaailma asioiden kanssa), minä jatkan töitäni opettamalla oppilaille tietoja faktuaalisesta luonnonilmiöstä nimeltä evoluutio xxxxx
Sillä tavalla sinä vain jatkat valheiden syöttämistä oppilaillesi ja johdat heidät harhaan elämänpolulla.*En ole nim. fiksu kreationisti, mutta vastaan omasta puolestani joihinkin väitteisiisi.*
Et ole niin, ja minulle sinun ei kannata vastata koska kokemus on osoittanut ettei sinun kanssasi voi keskustella. Olet syyntakeeton.
Sen verran kuitenkin kommentoin minäkin, että jos haluat että viestisi olisivat joitain muutakin kuin harhaisten mielipiteiden muotoon kirjoitettuja sanoja peräkkäin, ole hyvä ja osoita että reaalimaailman eliöillä on mekanismi, joka pysäyttää muuntelun siinä vaiheessa kun lajirajat uhkaavat ylittyä.
Se mekanismi on nimittäin kreationistien toiveajattelua. Mutta aivan kuin ei muutakaan kreationistien väitteitä (mm. geneettinen rapautuminen luonnnonympäristön suurissa populaatioissa), ei väitettä makroevoluution estävästä mekanismista voida vahvistaa reaalimaailmasta havaittavalla näytöllä, koska sellaista ei ole. Väite makroevoluution mahdottomuudesta on siis subjektiivista hourailua, kreationististen helvetinpelkääjien hatusta kiskaisema olettamus.
*Sillä tavalla sinä vain jatkat valheiden syöttämistä oppilaillesi ja johdat heidät harhaan elämänpolulla.
Minä kerron oppilaille faktuaalisesta luonnonilmiöstä nimeltä evoluutio, jossa eliöt muuntuvat elinympäristönsä olosuhteiden ja tiettyjen mekanismien ohjaamina. Jos pidät tuota valehtelemisena ja "elämänpolulta harhaanjohtamisena", ei tarvi ihmetellä miksi minä pidän sinua syyntakeettomana.- ohikulkia
moloch_horridus kirjoitti:
"Koulujen biologian kirjat ovat muuttuneet satukirjoiksi. Niissä oppilaita johdetaan harhaan. Heille esitetään mikroevoluutiosta esimerkkejä ja uskotellaan niiden olevan todisteita evoluutiosta."
Etkö tiennyt, että mikroevoluutio on evoluutiota? Hassua, muistaakseni asia on kyllä tälläkin palstalla joskus mainittu.Huomiot ovat samat mutta nimitykset ja tulkinnat merkityksistä ovat erilaiset.
Kaikki mitä me ikinä voimme havaita kuuluvat luotuun maailmaamme. Eikä mihinkään ole jäänyt älyttömille evoluution puuhille tilaa.
Miksi tappelet tuulimyllyjä ja olkiukkojasi vastaan? - hihiiii
bg-ope kirjoitti:
*En ole nim. fiksu kreationisti, mutta vastaan omasta puolestani joihinkin väitteisiisi.*
Et ole niin, ja minulle sinun ei kannata vastata koska kokemus on osoittanut ettei sinun kanssasi voi keskustella. Olet syyntakeeton.
Sen verran kuitenkin kommentoin minäkin, että jos haluat että viestisi olisivat joitain muutakin kuin harhaisten mielipiteiden muotoon kirjoitettuja sanoja peräkkäin, ole hyvä ja osoita että reaalimaailman eliöillä on mekanismi, joka pysäyttää muuntelun siinä vaiheessa kun lajirajat uhkaavat ylittyä.
Se mekanismi on nimittäin kreationistien toiveajattelua. Mutta aivan kuin ei muutakaan kreationistien väitteitä (mm. geneettinen rapautuminen luonnnonympäristön suurissa populaatioissa), ei väitettä makroevoluution estävästä mekanismista voida vahvistaa reaalimaailmasta havaittavalla näytöllä, koska sellaista ei ole. Väite makroevoluution mahdottomuudesta on siis subjektiivista hourailua, kreationististen helvetinpelkääjien hatusta kiskaisema olettamus.
*Sillä tavalla sinä vain jatkat valheiden syöttämistä oppilaillesi ja johdat heidät harhaan elämänpolulla.
Minä kerron oppilaille faktuaalisesta luonnonilmiöstä nimeltä evoluutio, jossa eliöt muuntuvat elinympäristönsä olosuhteiden ja tiettyjen mekanismien ohjaamina. Jos pidät tuota valehtelemisena ja "elämänpolulta harhaanjohtamisena", ei tarvi ihmetellä miksi minä pidän sinua syyntakeettomana.Koskas poistat taas?
Minä poistaisin oitis. ohikulkia kirjoitti:
Huomiot ovat samat mutta nimitykset ja tulkinnat merkityksistä ovat erilaiset.
Kaikki mitä me ikinä voimme havaita kuuluvat luotuun maailmaamme. Eikä mihinkään ole jäänyt älyttömille evoluution puuhille tilaa.
Miksi tappelet tuulimyllyjä ja olkiukkojasi vastaan?"Huomiot ovat samat mutta nimitykset ja tulkinnat merkityksistä ovat erilaiset."
No miten tulkitset sellaisen huomion, että miljardien vuosien ikäisiksi ajoitetuista kerrostumista löytyvistä zirkonikiteistä löytyy radiogeenistä lyijyä niin, että sen perusteella nuo kiteet voidaan ajoittaa miljardien vuosien ikäisiksi?
"Kaikki mitä me ikinä voimme havaita kuuluvat luotuun maailmaamme."
Eli myös uusia lajeja tuottava evoluutio mekanismeineen.
"Eikä mihinkään ole jäänyt älyttömille evoluution puuhille tilaa."
Haha. Evoluutio todellakin on älytön luonnonprosessi, koska sillä ei ole tietoisuutta. Silti se on havaittu fakta ja sinun sanojesi mukaan siis kuuluu luotuun maailmaan.
"Miksi tappelet tuulimyllyjä ja olkiukkojasi vastaan?"
Ovat kreationistit ja teidän väitteenne tuulimyllyjä ja olkiukkojani?- >=3
Jaakob kirjoitti:
xxxxx Voisitko kertoa missä järjestyksessä Jumala eliöt loi? Kerro samalla, miksi Raamatussa kerrotaan kaksi eri järjestystä eliöiden luomiselle xxxxxx
Jumala loi eläimet siinä järjestyksessä, kuin ne on kerrottu Raamatussa 1.Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa.
Raamatussa ei ole kahta eri luomisjärjestystä. Väärinkäsitys tässä asiassa johtuu siitä, että seuraavassa luvussa palataan takaisin ensimmäisessä luvussa mainittuun ihmisen luomiseen (1.Moos.1:27-28) ja kerrotaan se yksityiskohtaisemmin (1.Moos.2:7, 21-22). Toisessa luvussa myös Jumala tuo eläimet (tai niiden maasta tehdyt mallit) Adamin eteen, jotta Adam antaisi kullekin lajille nimen. (1.Moos.2:19-20)"Toisessa luvussa myös Jumala tuo eläimet (tai niiden maasta tehdyt mallit) Adamin eteen, jotta Adam antaisi kullekin lajille nimen. (1.Moos.2:19-20)"
Ei. Toisessa luvussa Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja taivaan linnut. Eli toisin sanoen loi ne.
Lueppas Raamattu vähän tarkemmin. - "Matti"
moloch_horridus kirjoitti:
"Huomiot ovat samat mutta nimitykset ja tulkinnat merkityksistä ovat erilaiset."
No miten tulkitset sellaisen huomion, että miljardien vuosien ikäisiksi ajoitetuista kerrostumista löytyvistä zirkonikiteistä löytyy radiogeenistä lyijyä niin, että sen perusteella nuo kiteet voidaan ajoittaa miljardien vuosien ikäisiksi?
"Kaikki mitä me ikinä voimme havaita kuuluvat luotuun maailmaamme."
Eli myös uusia lajeja tuottava evoluutio mekanismeineen.
"Eikä mihinkään ole jäänyt älyttömille evoluution puuhille tilaa."
Haha. Evoluutio todellakin on älytön luonnonprosessi, koska sillä ei ole tietoisuutta. Silti se on havaittu fakta ja sinun sanojesi mukaan siis kuuluu luotuun maailmaan.
"Miksi tappelet tuulimyllyjä ja olkiukkojasi vastaan?"
Ovat kreationistit ja teidän väitteenne tuulimyllyjä ja olkiukkojani?Miksi autoni ABS järjestelmä sekoilee?
Olet mieleltäsi sairas. Etsi apua ennenkuin tee pahaa itsellesi tai lähimmäisillesi.
Tuollainen ei ole terveen ihmisen keskustelua. - oletko nähny
>=3 kirjoitti:
"Toisessa luvussa myös Jumala tuo eläimet (tai niiden maasta tehdyt mallit) Adamin eteen, jotta Adam antaisi kullekin lajille nimen. (1.Moos.2:19-20)"
Ei. Toisessa luvussa Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja taivaan linnut. Eli toisin sanoen loi ne.
Lueppas Raamattu vähän tarkemmin.Muovasi =loi.
Miksi te heti unohdatte mitä aiemmin on osoitettu, kun tulette seuraavaan viestiin vastailemaan.
139:13 Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa. hihiiii kirjoitti:
Koskas poistat taas?
Minä poistaisin oitis.*Koskas poistat taas?
Minä poistaisin oitis.*
Kas, poistokateutta. Siitä pääsee eroon hankkimalla rekisteröidyn nikin.
Mitäpä jos yrittäisit perustella, miksi viestini pitäisi poistaa? Vai oletko paikalla vain trollaamassa?"Matti" kirjoitti:
Miksi autoni ABS järjestelmä sekoilee?
Olet mieleltäsi sairas. Etsi apua ennenkuin tee pahaa itsellesi tai lähimmäisillesi.
Tuollainen ei ole terveen ihmisen keskustelua."Miksi autoni ABS järjestelmä sekoilee?"
varmaan tullut omistajaansa.
"Olet mieleltäsi sairas. Etsi apua ennenkuin tee pahaa itsellesi tai lähimmäisillesi.
Tuollainen ei ole terveen ihmisen keskustelua."
LOL. Et siis kykene käsittelemään väitteitäsi kumoavia argumentteja? mitä sinä sitten teet keskustelupalstalla, saarnaat?Jaakob kirjoitti:
xxxx Kreationistien "laji"-käsite on täysin erilainen kuin koulubiologiassa, eikä millään tavoin estä luokittelemasta kaikkia selkärankaisia samaan lajiin kuuluviksi ja niiden evoluutiota lajinsisäiseksi xxxxx
Koulujen biologian kirjat ovat muuttuneet satukirjoiksi. Niissä oppilaita johdetaan harhaan. Heille esitetään mikroevoluutiosta esimerkkejä ja uskotellaan niiden olevan todisteita evoluutiosta.>Koulujen biologian kirjat ovat muuttuneet satukirjoiksi.
Jahas. Mikä biologian oppikirjoista oli viimeinen, joka ei ollut satukirja?bg-ope kirjoitti:
*Koskas poistat taas?
Minä poistaisin oitis.*
Kas, poistokateutta. Siitä pääsee eroon hankkimalla rekisteröidyn nikin.
Mitäpä jos yrittäisit perustella, miksi viestini pitäisi poistaa? Vai oletko paikalla vain trollaamassa?>Vai oletko paikalla vain trollaamassa?
Perähikiän mölähtelyistä on 95 % trollaamista ja häiriköintiä. Lopuista viidestä prosentista voi löytyä jokin ajatuksentapainenkin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,582407Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1022108Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e972067Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241987MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141815Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5411714Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S121611Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?521425Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411383Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.751339