KAHDESTI...

olen joutunut kaksi kertaa elämässäni suuren päätöksen eteen. enkä ole yhtään ylpeä omasta toiminnastani. sillä olen vähät välittänyt ehkäisystä, jonka seurauksena olen päätynyt kahteen aborttiin. ensimmäisellä kerralla minulle tehtiin kaavinta, koska raskaus oli edennyt jo niin pitkälle (tuolloin olin vain 15v.) ja toisella kerralla jouduin lääkkelliseen keskeytyksen ( ja silloin olin 17v..) nyt mietin tulevaisuutta, perheen perustamista jne... onkohan minulla mahollisuutta lapseen noiden kahden jälkeen..? mitenhän ne vaikuttaa hedelmällisyyteen? tiedän, että ei ainkaan positiivisesti...
102061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

17-vuotiaana olen joutunut tuon saman päätöksen eteen...tämän jälkeen, kyllä olen ollut ehkäisyn suhteen enemmän kun huolehtivainen, joten toista kertaa ei ole tullut, eikä tule. Sen verran kova kokemus oli mulle, että opin kerrasta.

Samaa lapsensaanti kysymystä olen monesti miettinyt. Itse olen kuullut, että abortti voi aiheuttaa lapsettomuutta ja keskenmenon riskiä...ja se riski tietty nousee mitä enemmän abortteja on tehnyt. Itse en jaksa enää stressata tulevaisúus näyttää, ei se pähkäilystä muutu.

Mutta kyllä sulla varmasti on viä mahd. saada lapsi, mikäli toimenpiteissä on mennyt kaikki ok.
Toivotaan, että olet siinä määrin pysähtynyt miettimään näitä asioita, jottei sinun tarvitse koskaan enää kohdata sitä 3 kertaa...mielestäni se menisi jo "yli"...

Tsemppiä sulle!

Äänestä
  • no niin sen täytyy ollakin, hyvä Nora että olet kerrasta oppinut ja "tunnustat" asiat niin kuin ne ovat etkä puolustele!! Sä et ainakaan saarnaa kaipaa koska näet itsekkin asiat niin kuin ne ovat... kaikki ei vaan tajua, puolustelevat, syyttelevät ja tekevät samat virheet monta kertaa vaikka itsestä se on kiinni!! Nostan hattua sinulle Nora.

    Äänestä

toivottovasti et saa lapsia, sinusta ei ole äidiksi. kunnollisen, normaalin perheen tytär ei sekstaile 15-vuotiaana. mistä roskasakista olet lähtöisin?

Äänestä
  • arvostella toista, kun ei asiasta sen kummemmin tiedä. Itselläni on kolme lasta 5-, 10- ja 15-vuotiaat. Nuorin oli vasta puolivuotias, kun totesin olevani raskaana (siis älä luota imetyksen ehkäisytehoon).
    Tein abortin ilman mieheni lupaa ja suostumusta, koska tunsin etten jaksa enää yhdestä vauvasta huolehtia. Ja suhde mieheen ei muutenkaan toiminut, mutta tuosta abortista mm. johtuen alamäki vasta alkoikin ja erosimme pian sen jälkeen.
    Kyllä sitä on monta kertaa tullut itkettyä vieläkin, vaikka siitä on jo yli viisi vuotta aikaa - varsinkin,kun nuorin ilmoittaa haluavansa siskon tai veljen..
    Asian kanssa on vain opittava elämään. Itse ajattelen helpottaakseni oloani, että tiedän etten olisi sitä jaksanut siinä tilanteessa.
    Kokemus sinänsä oli ihan kauhea: itkien menin (yksin tietysti )aamulla sairaalaan,enkä saanut hoitajilta minkäänlaista henkistä tukea - pikemminkin syyllistämistä ja epäilyjä (oletko nyt ihan varma jne).Siis tosi tylyjä akkoja sekä ennnen että jälkeen toimenpiteen. Sellaista en soisi kenellekään muutenkin noin raskaassa tilanteessa.
    Mutta ei kai joka paikassa ole sellaista.
    Kaikesta huolimatta on ihanaa olla nainen ja niinhän sitä sanotaan, et mikä ei tapa se vahvistaa.
    Kuuntele itseäsi, sinä se parhaiten omat voimavarasi tiedät. Tsemppiä!

    Äänestä

  • Mikä sä olet muita haukkumaan roskasakiksi!! Et taida tietää miltä tuntuu tehdä abortti, ei hyvältä! Mutta joskus se on pakko. Kaikkein järkevin ratkaisu on abortti jos tietää ettei ole valmis äidiksi! se on vastuunkantoa jos mikä!
    Ja jos luulet ettei 15-vuotiaana harrasteta seksiä, olet totaalisen väärässä..ja jos sulla on itellä lapsia, säälin heitä todella koska heillä on ahdasmielinen äiti! Toivottavasti SULLA EI ole lapsia!!

    Äänestä

  • kahdesti kokenut kirjoitti:

    Mikä sä olet muita haukkumaan roskasakiksi!! Et taida tietää miltä tuntuu tehdä abortti, ei hyvältä! Mutta joskus se on pakko. Kaikkein järkevin ratkaisu on abortti jos tietää ettei ole valmis äidiksi! se on vastuunkantoa jos mikä!
    Ja jos luulet ettei 15-vuotiaana harrasteta seksiä, olet totaalisen väärässä..ja jos sulla on itellä lapsia, säälin heitä todella koska heillä on ahdasmielinen äiti! Toivottavasti SULLA EI ole lapsia!!

    mnä olen myös sitä mieltä, että 15 vuotiaitten ei tarvitsisi vielä harrastaa seksiä. Aborttiin en ota kantaa, se on tapauskohtainen.

    Äänestä

No, toivottavasti et tosiaan koskaan tule äidiksi, ei tuolla asenteella tule kuin vastaavia kusipäisiä lapsia. Typerys.

Äänestä
  • Kusipäitä on monenlaisia.

    Äänestä

Mullekin on tehty kaksi kertaa abortti. Luulen ettei abortit vaikuta lasten saantiin tulevaisuudessa jos aborttia tehdessä mikään ei ole mennyt vikaan.
Ja kyllä nykyään lääkärit hommansa osaa.
Älä huoli, kyllä sinä lapsia saat vielä..sitten kun olet siihen valmis. Hyvää jatkoa.

Äänestä

Minulle on tehty abortti kahdesti ja olen nyt pienen lapsen äiti. Tiesin molemmat abortit tehdessäni tekeväni oikein elämäntilanteeni kannalta. Vaikea paikka aborttien suhteen tuli yllättäen saatuani oman toivotun lapsen. Rakkaus oli niin suuri, että vasta silloin tajusi aiheuttamansa menetykset.
Valoisaa tulevaisuutta. Pidä huoli ehkäisystä jatkossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


katuva kirjoitti:

olen joutunut kaksi kertaa elämässäni suuren päätöksen eteen. enkä ole yhtään ylpeä omasta toiminnastani. sillä olen vähät välittänyt ehkäisystä, jonka seurauksena olen päätynyt kahteen aborttiin. ensimmäisellä kerralla minulle tehtiin kaavinta, koska raskaus oli edennyt jo niin pitkälle (tuolloin olin vain 15v.) ja toisella kerralla jouduin lääkkelliseen keskeytyksen ( ja silloin olin 17v..) nyt mietin tulevaisuutta, perheen perustamista jne... onkohan minulla mahollisuutta lapseen noiden kahden jälkeen..? mitenhän ne vaikuttaa hedelmällisyyteen? tiedän, että ei ainkaan positiivisesti...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu