Hiljaisuuden syitä

Aina hiljaako? kirjoitti:

Ehkä kukaan ei erityisemmin ymmärrä tätä, mutta kirjoitampa tänne. Olen olllut hiljainen muiden seurassa, mutta kun pääsee pois muiden seurasta alkaa kamala hölötys. Seinänaapuri on varmasti huomannut sen:). No minun sulkeutumis kausi alkoi ala-asteella, kun jäin luokalle. Uudessa luokassa ei ollut kuin muutama jotka tunsin. Niinpä olin melko hiljaa. Eihän kukaan huoli kiviriippaa kaverikseen:). Häpesin luokalle jäämistä niin kovasti, että en pitänyt yhteyttä entisin kavereihini. Vetäydyin omiin oloihini mielikuvitusmaailmaan. Siellä kukaan ei ollut minulle kiukkuinen tai satuttanut minua. Eihän kunnon kaverit tehneet niin, mutta joukkoon sattui muutama pettäjä. Olin niin sinisilmäinen. Noiden muutaman ikävän kokemuksen vuoksi häpesin kovasti. Vetäydyin entistä enemmän. Lopulta alkoi yläaste. Tutstui siellä muutamaan kaveriin. No kun kävi ilmi että olin jäänyt luokalle. Häpesin itseäni kovasti ja vetäydyin taas. Ajattelin että mitä äsken oli on nyt mennyttä. Ei ole enää kavereita. Varsinkin kun muuta alkoivat nälviä minua. Se veti minut entistä syvemmälle kuoreeni. Lukiossa sama kuvio toistui, tosin syvennyin pelkästään opiskeluun. Aikaa eikä voimia olisi voinut jäädä muhun. Kun muutin uudelle paikkakunnalle opntojen perässä. Sama kuvio toistui. Tällä kertaa pelko, siitä että en uskaltanut tutstua kämppiksiini. Se sai minut veetäytymän koulusta ja lopulta kaiken ulkopuolelle. Sitten koin yhden elämäni pahimman draaman. Siitä olen yrittänyt toipua, mutta todella hidasta se on. Kun jatkoin opintoja sain kavereita, mutta vetäännytin taas. En osaa pitää yllä kaveruutta. Se on ongelmani sekä luulottelu ja uskottelu että kukaan ei välitä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä