Mooi! Oon 12 vuotias tyttö ja oon tosi masentunut.
Mun elämässä ei yksinkertasesti ketään joka välittäis.
Oon aina se huomaamaton, hiljainen, mitätön varjo.
Mulla ei oo yhtään ystävää.
Mun äiti ei ymmärrä mua, joten en sen kaa voi puhua.
Mä puhuisin mun iskälle ehkä, mutta mun vanhemmat Eros kun olin pieni. Ja näin iskä viimeksi reilut 10 kuukautta sitten.
Onks kaikilla tälläne tunne vai oonks se vain mä?
Tätä on kestänyt nyt noin vuoden.
Mä masennuin vuos sitten ja sitten viime talvella lopetin syömisen. En laihtunut kuitenkaan koska söin sit kuitenkin aina ja sitten toukokuussa lopetin sen koska halusin kolea olevani tarpeeksi jollain muulla tiellä ja olla onnellinen edes kerran elämässäni.
Nyt taas oon alkanu kesän jälkee kokee et oon huono ja epämiellyttävä ihminen.
En halua syödä, mutta syön silti koska millään ei oo väliä. Mitä väliä olla laiha jos haluaa vaa unohtaa kaiken?
Ja kaiken lisäksi meidä luokan joku oli nähnyt mun kädessä viiltelyjälkiä ja menny sanoo terveydenhoitajalle. En tiedä kuka tai ketkä, koska kukaa ei mulle oo sanonu mtn.
Terveydenhoitaja soitti sit äidille ja olin nii surullinen koska en halunnu ihmisten sääliävän mua, mutta kun sanoin "anteeksi äiti, mä lopetin sen jo ajat sitten" (vaikka en itseasiassa lopettanut) niin äitien vastaus oli "joo ihan sama mulle mut itteskannalta hyvä"
Eikä kukaa oo puhunu siitä sen jälkee.
Eli tää on iha normaali juttu?
Miks kukaa ei välitä edes sen vertaa et olis varustanut et lopetan tai sanonu ees jotain mulle?
Jos ihminen satuttaa itseään tahallisesti niin harvemmin se on vaan "okei".
Mitä mun niiku pitäis enää ajatella?
Osaals kukaa neuvoa? Mä oon vaa nii väsynyt tähän tunteeseen:(
Mun elämässä ei yksinkertasesti ketään joka välittäis.
Oon aina se huomaamaton, hiljainen, mitätön varjo.
Mulla ei oo yhtään ystävää.
Mun äiti ei ymmärrä mua, joten en sen kaa voi puhua.
Mä puhuisin mun iskälle ehkä, mutta mun vanhemmat Eros kun olin pieni. Ja näin iskä viimeksi reilut 10 kuukautta sitten.
Onks kaikilla tälläne tunne vai oonks se vain mä?
Tätä on kestänyt nyt noin vuoden.
Mä masennuin vuos sitten ja sitten viime talvella lopetin syömisen. En laihtunut kuitenkaan koska söin sit kuitenkin aina ja sitten toukokuussa lopetin sen koska halusin kolea olevani tarpeeksi jollain muulla tiellä ja olla onnellinen edes kerran elämässäni.
Nyt taas oon alkanu kesän jälkee kokee et oon huono ja epämiellyttävä ihminen.
En halua syödä, mutta syön silti koska millään ei oo väliä. Mitä väliä olla laiha jos haluaa vaa unohtaa kaiken?
Ja kaiken lisäksi meidä luokan joku oli nähnyt mun kädessä viiltelyjälkiä ja menny sanoo terveydenhoitajalle. En tiedä kuka tai ketkä, koska kukaa ei mulle oo sanonu mtn.
Terveydenhoitaja soitti sit äidille ja olin nii surullinen koska en halunnu ihmisten sääliävän mua, mutta kun sanoin "anteeksi äiti, mä lopetin sen jo ajat sitten" (vaikka en itseasiassa lopettanut) niin äitien vastaus oli "joo ihan sama mulle mut itteskannalta hyvä"
Eikä kukaa oo puhunu siitä sen jälkee.
Eli tää on iha normaali juttu?
Miks kukaa ei välitä edes sen vertaa et olis varustanut et lopetan tai sanonu ees jotain mulle?
Jos ihminen satuttaa itseään tahallisesti niin harvemmin se on vaan "okei".
Mitä mun niiku pitäis enää ajatella?
Osaals kukaa neuvoa? Mä oon vaa nii väsynyt tähän tunteeseen:(
Vastaukset 2
Vanhimmat
siinä ei oo mitään normaalia, se on ainoostaan surullisen yleistä :( kannattaa alottaa psykiatrilla käynti, mulla itellä alko masennus 12v ja nyt oon 15v ja oon vuoden käyny psykologeilla. toivon et olisin alottanut hoidon aikasemmin, sillä ilman minkäänlaista hoitoa masennus aina vaan pahenee. mut muista, JOKAINEN ihminen on tositosi tärkee ja arvokas, myös sinä! kaikilla ei vaan ole elämässä ihmisiä jotka välittäisi :/ mä toivon sulle kaikkea hyvää, enkä nyt ala selittämään että kyllä se siitä et kyl toi menee ohi, sillä se ei auta. toivon vaan sulle jaksamista ja paljon haleja!! sulla on vaan yks elämä etkä voi vaihtaa sitä muuhun, joten pitää vaan tyytyä siihen mitä on saanu (:
Kiitos ja jaksamisia sullekkin