säästöä syntyisi jos ei kuntatyäntekijät olisi päättämässä.
eihän työntekijä itse voi säästää omista etuisuuksista.
päätöksen tekoon maalais järkeä
kunnan rattaissa on liikaa porukkaa nyökyttelemässä
kaikki päättäjät eivät pysty käsittelemään asioita oikealla tavalla vaan nyökyttelevät
joukon jatkona.
kunta osaa menoja tehdä MUTTA tulojen teko onkin nolla
Lähtökohta on väärä eri sektoreille varataan määrärahat ja siitä vaan tuhlaamaan
kaikki pitää tuhlata ja enemmäkin muuten seuraavana vuotena määräraha pienenee.
Yksityisellä sektorilla määrärahat on tienattava ensin ja sitt käytetään
ja tulot on aina oltava menoja suuremmat se on se yksinkertainen niksi
säästöä
8
250
Vastaukset 8
- taaloja
Juurikin näin pitäisi tehdä ,että kuntatyöntekijät pois syntyy säästöjä ja samoin maatalousyrittäjät pois päätöksen teosta syntyy todella isoja säästöjä.
- vinkkari
Jos kuntatyöntekijöiden palkkoja nostettaisiin reippaasti niin myös kunnan verotulot kasvaisivat rajusti. Tässä ilmainen vinkki.
- laskija
Maataloustukia kannattaisi lisätä oikein reilusti ,ruuan hinta laskisi.Tukea voisi maksaa niin,että tuki maksettaisiin kauppiaalle suoraan ei tarvitsisi kierrättää alkutuotannon kautta kun se sinne tahtoo myös jäämään.Kauppa saisi esimerkiksi myymästään tuhannesta maitolitrasta tuhat euroa tukea,kun olisi myynyt maidon esim 10 sentin litrahinnalla.Olisi monta tyytyväistä asiakasta eikä maksa paljon.
- manit ww
vinkkarilla kävisi samoin kuin hölmöläisten viltin jatkamisella ,että jalkopäästä
leikataan ja yläpäähän jatkettais.
vinkkarin pitäis katsoa miten paljon kunnan pudjetista menee työntekijöiden palkkoihin aina palkkamenot ovat suuremmat kuin kunnan palkkatulovero- Laskija
Maataloustukimenot on aina suuremmat ,kuin maataloustulo verot.
- Haukotus ja huokaus
Manit- kysynpä sinulta, että tahtoisitko vähentää työntekijöiden määrää sosiaali- ja terveyspuolelta - vai hallinnolliselta - jotka jäytävät kunnan budjettipussin pohjaa?
Vai ihanko ajattelit sopimuspalkkojen laskemista? Valaise nyt asiaa.- Haukotus ja huokaus
Taikka haista iso penis!
- poispois
kunnan johtaja ihan turha! Siinä ois myös yksi iso säästö!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231024- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha589861- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646- 69644