Tulipa lueskeltua facebookin jouluapua-ryhmää, joka on nyt taas lähtenyt vilkastumaan kun joulu häämöttää ja lapsiperheiden kurjuudelle ei loppua näy..itsekin ollaan pienituloinen perhe, mut pärjätään sentään omillamme tiukalla säästölinjalla penniä venyttämällä.
Viikko sitten olimme kummityttömme syntymäpäiväjuhlilla. Lahjatoiveena oli merkkilelut, joita ei alle 30e löydy. Tupa oli täynnä vieraita ja kaikki toivat samaisia leluja päivänsankarille, joka ei moisista hienouksista vielä tajua hölkäsen pöläystä. Muutenkin on pikkuisella niin valtavasti uutta ja kiiltävää, että on (ihan tosi) vanhemmat pinonneet tytön huoneen nurkkaan itse ostamiaan avaamattomia lelupakkauksia pois tieltä..ne eivät ole lahjoja, vaan "muuten vaan" ostettuja. On merkkivaatteet, olemme heille vieneet muutamia hyväkuntoisia vaatteita omalta lapseltamme käyttämättä jääneitä, mutta eivät ole kelvanneet, kun ei ole hienoa merkkiä.
Tyttö on meille hyvin rakas, mutta miehemme kanssa huokasimme juhlista lähtiessämme, että olisipa ollut mukavampaa tuokin lahja antaa jollekin oikeasti tarvitsevalle, eikä sellaiselle perheelle, jossa jo hukutaan materiaan ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista. He osaavat kyllä pyytää, mikä on jännä. Köyhälle on niin kovin vaikeaa pyytää hätäänsä, mutta varakas on usein röyhkeä ja suorastaan vaatii lisää ja lisää. Sen lisäksi köyhä on usein yksinäinen ja syrjäytynyt, jolloin tukiverkkoa ei ole, varakkaalla on varaa mennä ja harrastaa..siinä sitä ehtii tutustua ihmisiin, joita sitten pyytää vaikka tällaisiin juhliin ja antaa kallis lahjatoive.
Tällaisia mietteitä tänä aamuna..mutta eipä ketään sanonutkaan, että maailma reilu paikka olisi=)
Rikkaan perheen lahjat
7
192
Vastaukset
- pienet ilot
Vanhemmilta on tökeröä käytöstä esittää lahjatoiveita ja opettaa samalla lapsikin vaativaksi lahjojen suhteen. Lahjanhan pitäisi olla pyytämättä saatu, yllätys ja antamisen ilosta hankittu. Näen aina punaista kun esitetään lahjavinkkejä tai toivomuslistoja, vaikka ne toki helpottavatkin lahjan keksimistä. Sen verran voisi vaivata päätään että keksisi itse jotakin kivaa, ja jos vastaanottaja ei ole jo nirppanokaksi opetettu, kaikenlaiset lahjat ilahduttavat.
Jos lapseni saa halvan ja vaatimattoman lahjan, ilahdun, koska ajattelen että sellaiset opettavat lasta iloitsemaan ja arvostamaan vaatimatontakin. Usein köyhempien perheiden lapset osaavat iloita paljon pienemmistä asioista kuin rikkaiden, ja se on minusta todellista rikkautta. - Hyväksikäyttöä jo
Kyllä on kamalaksi mennyt. Ihanko jo lahjatoivelista kakaran synttäreille niin kuin häissä? Ihan uskomatonta! Ja näitä kekkereitä sitten kun alkaa olla useampi vuodessa. Tuohan alkaa olla jo bisnestä. Itse en ala maksamaan kahvikupista ja kakunpalasesta maltaita olen jättänyt suosilla väliin sellaiset kekkerit. Itse en ole ikinä yksiäkään rahastus juhlia pitänyt, niin eikä meillä osteta lahjoja edes jouluna. Vaikka olisi lapsiakin niin ei alettaisi millään rahastus syntymäpäivillä kiusaamaan ihmisiä. Ostetaan itse mitä tarvitaan eikä toisilla niitä kustanneta.
- ...
Minulla on kokemusta köyhästä perheestä, joka haluaa kaikki lasten lahjat rahana. Olen kokeneut se jotenkin loukkaavana. Aivan kuin minun arvostelukykyyni lahjan hankkimisessa ei luoteta. Itse koen, kun menen lapsen juhliin rahakirjeen kanssa, kuin menisin tyhjin käsin. Lapsi haluaa lahjan, ei rahaa, jonka äiti sitten käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla. Ehkäpä äiti ostaakin rahallani lelun ja saa sitten sen antamisesta nähdä ilapsen ilon ja varastaa tavallaan kaiken kunnian.
- vanha äiti
Toivottavasti lahjarahat eivät mene viinaan tai huumeisiin.
Minusta ihmisellä on oikeus antaa lahjaksi mitä tahansa tai olla antamatta mitään. Lahjahevosen suuhun ei sovi katsoa. - ...
vanha äiti kirjoitti:
Toivottavasti lahjarahat eivät mene viinaan tai huumeisiin.
Minusta ihmisellä on oikeus antaa lahjaksi mitä tahansa tai olla antamatta mitään. Lahjahevosen suuhun ei sovi katsoa.Ei kyllä tämä äiti on täysin absulutisti, mutta isälle maistuu kahden edestä. :D
Todennäköisemmin rahat menee äidin mieltymysten mukaan hankittuun lapsen tavaraan/vaatteeseen/leluun, mutta minusta on lapsellista, että äiti haluaa hankkia lapselleen lahjat oman makunsa mukaan.
- inhottaa
Suututtaa joka kerta kun näen lahjalistan, olkoon lapsen synttäri tai vanhempien häät, yhtä laskelmoivaa molemmissa. Sitä saatetaan muka perustella että helpotetaan lahjan ostajan vaivaa, mutta todellisuudessa halutaan varmistaa että tulee kunnon lahjoja. Hyi olkoon! Ei luoteta antajan arvostelukykyyn ja viedään yllättämisen ilo. antajalle voi olla isokin erkitys sillä että saa ideoida jotain omaperäistä, vaikka se ei hirveön hyödyllistä olisikaan.
lapset pitäisi pienestä alkaen opettaa siihen että lahjat eivät ole tärkeitä, vaan ihmiset jotka tulevat juhlaan. - Köyhä ja nuuka
Jos saatua lahjaa ei arvosteta, hävetä sietää lahjan saajan, antajan ei tarvitse. Joukossamme on niitä, joille ei ole opetettu käytöstapoja - ja silloin häpeä on heidän vanhempiensa.
Ymmärrät varmaan ihan helposti, että perheessä, jossa vaatteeseen kiinnitetty valmistajan merkki on tärkeä, eivät arvot ole kohdillaan. Onneksi teillä on mahdollisuus näyttää kummilapsellenne terveempiäkin arvoja ja ajatusmalleja. Tsemppiä, leuka pystyyn vaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745129Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025941SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32115629Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16110772Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229687Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369041Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla808445Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2386808Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri566068