Opettaja, lähtisitkö haastateltavaksi työuupumustutkimukseen?

maripartanen

Hei peruskoulussa toimiva/toiminut opettaja!

Olen yleisen- ja aikuiskasvatustieteen opiskelija Helsingin yliopistosta. Haen haastateltavia kandidaatintutkielmaa varten suoritettavaan tutkimukseen, jonka aiheena on opettajien työuupumus. Mikäli olet Uudenmaan alueelta, olet toiminut tai toimit parhaillaan opettajana perusasteella ja sinulla esiintyy tai on esiintynyt työuupumuksen oireita. Mikäli olisit vielä valmis uhraamaan noin puolituntisen ajastasi haastatteluun hyvän asian puolesta, ota rohkeasti yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Haastattelut suoritetaan Helsingin yliopistolla tai sovittaessa muussa sopivassa paikassa viikoilla 43 tai 44.

Olisin myös syvästi kiitollinen, mikäli laitat sanaa kiertämään jos tiedät jonkun kollegan, joka voisi soveltua tutkimukseen haastateltavaksi.

Ystävällisin terveisin: Mari Partanen

1

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seija 77

      Jaaha. Tehdään tikusta asiaa. Kyllä varmaan jostain joku uupunut löytyy kun oikein kaivelee. Sitten vain julkaistaan suuri tutkimus. Oletteko ikinä kuulleet että mievaltaiselta alalta esim rakennus tehtäisiin tutkimuksia työuupumuksista. Tutkijat potkittaisiin kotiin itkemään. Vaan voi meidän herkkiä opettajia. Ovat niin uupuneita. Hävetkää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      186
      3151
    2. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      173
      2303
    3. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      68
      2019
    4. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      50
      1449
    5. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      83
      1447
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      182
      1344
    7. Kuvaile omaa ulkonäköäsi

      Niin kaivattusi voi bongata sinut täältä.
      Ikävä
      97
      1261
    8. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      61
      1123
    9. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      373
      1120
    10. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      24
      998
    Aihe