Meillä jokaisella on oma mielirunoilijamme, jonka lukemiseen emme kyllästy vaan haemme hyllystämme yhä uudelleen.
Vieläkö luette Eino Leinoa, Mustapään, Kailaan, Onervan, Lorcan tekstejä.
Kerro, minkä runon sanoma puhuttelee sinua yli muitten ?
Vieläkö luette Eino Leinoa, Mustapään, Kailaan, Onervan, Lorcan tekstejä.
Kerro, minkä runon sanoma puhuttelee sinua yli muitten ?
Vastaukset 39
Vanhimmat
Netistä en montaa hänen runoansa löytänyt, mutta tässä kuitenkin hieman näytettä.
Nuori runoilija kuoli keuhkotautiin jo 23 vuotiaana.
Tulen kuoleman varjon maasta.
Tulen iltaan vaaleaan.
Näen mykkänä: vihreä huntu
on tullut ja kietonut maan.
Ja on tuulta ja tuoksua lauhaa,
ja linnunlaulua soi,
- kun omassa rinnassani
sydän kuoleva vaikeroi.
Oi ei! Tämä maa on kaunis!
Tämä on ja pysyy ja jää.
Se, mikä on iskenyt minuun,
ei voi tätä järkyttää.
Tämä heleä, kostea multa,
tämä kirkkaus loppumaton,
se ei välitä, välitä, vaikka
joku sydän murtunut on.
Yksinollessa tulee aatoksiini Saima Harmajan runo.
Kuvaus ympärillä tapahtuvista luonnon mielikuvista, ikäänkuin rauhoittaa ajatukset lepäämään, kokemaan luonnon hiljaisuuden.
"Ihanat vaaleat pilvet,
liukuvat taivaalla.
Hiljaa lumoavasti
laulaa ulappa.
Aaltojen hyväilystä,
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa.
Tulisit juuri nyt."
ja sanoilla maalattuja maisemia niin ihmismielestä kuin tapahtumistakin, niitä löytää suurten runoilijoiden teksteistä.
Luen aika ajoin, nyt iän karttuessa olen yhä enemmän löytänyt Aleksis Kiven; Elegiasta.
Haihtuvi nuoruus
- niinkuin vierivä virta.
Langat jo harmaat
- lyö elon kultainen pirta.
Turhaan, oi turhaan
- tartun ma hetkehen kiinni;
riemua ei suo
- rattoisa seura ei viini.
.....
Tämä runo miellyttää vakavuudellaankin.
Otto Manninen, Aaro Hellaakoski, Einari Vuorela,
Viljo Kajava, Eino Leino, Saima Harmaja jne... heidän tuotantoaan lukee mielellään yhä uudelleen.
Olen löytänyt myöskin Nikolai Laineen tuotannosta mieleenpainuvia ajatuksia.
Elegia on Eino Leinon kynästä lähtöisin.
Pieni jatko Saima Harmajan runoihin.
Tuskan ahjossa kerran suli
sydämmeni kova ja hiljainen.
Sitä liekit söi, sen puhdisti tuli,
ja itse kuolema takoi sen.
Niin, elämä: aseellas raskaimmalla
lyö, iske! Enää en murtua voi.
Minun sydämeni helisee moukarin alla,
mitä kipeämmin lyöt, sitä syvemmin se soi.
Sain aikoinaan nuorena Saima Harmajan kootut
runot, jossa on hänen päiväkirjana samassa ja
se jotenkin kosketti hyvin suuresti.
Kirja on tullut runoineen hyvin rakkaaksi
ja on kulkenut monessa mukana.
Kuka kirjoitti runon jossa sanotaan:
Anteeksi pyytäen tahtoisin luokseni tulla,
Tutkien syytäin,
vaan mitä syytä on mulla.
Rakkaus sinuun ,
siinä on ainoa syyni.
Rauhoitu rintani
mieleni taas ole tyyni... jne
En muista oliko sanat aivan noin
mutta sinnepäin.
Olen etsinyt runoa netistä, löytämättä kuitenkaan.
Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu.
ikkunan edessä
Pystyynkuivunut omenapuu reppunaulassa siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut kun olen kuollut
Kesä jatkuu Kesä.
jäänyt Einari Vuorelan ,Velka elämälle,sisareni esitti sitä monissa juhlissa.
Myös sellainen kuin,
Veräjän Mikko,sokean suopa raajarikko
viisto on veräjä ,vanha ja harmaa,
harmaapi huonompi ,Mikko on varmaan.
Eihän ne kulkijat veräjää siedä,
vastus on Mikkokin,vaik´hän ei tiedä,,,,
Kirjoittajaa en muista,enkä ole löytänyt runokirjoistani,nythän voisi etsiä Cooglesta.
Tätä runoa minä esitin koulun kilpailussa,kauan,kauan sitten.
Olet juuri löytänyt minun sielunmaisemani!;-)
Minäkin
Kirjoittamisesta annettava palaute on oppimisen ja kehittymisen tärkeimpiä asioita.
Hyvä palaute on kriittistä, perusteltua ja sellaista, että arvostelija on paneutunut tehtävään tuoden esiin korjausehdotuksia, mutta myös kannustavaa kiitosta hyvistä puolista.
Tällöin kirjoittajalle jää hyvä mieli ja hän innostuu kirjoittamaan lisää vielä paremmin.
Näinhän teemme muuallakin.
"Oppe nyt wanha ja noori..."
viittaa siihen , ettemme osanneet tarpeeksi kriittisesti ja perustellusti vastata avaukseesi?
Myönnän omalta kohdaltani niin tehneeni, mutta kun minulla ei ole hyllyssäni yhtäkään runokirjaa, ekä minulla ole erkoisempaa suosikkiakaan, niin vastaukseni oli mitä oli.
Jokatapauksessa Eino Leinon ja Saima Harmajan tyylisestä runoudesta pidän. Niissä on selvät sanonnat joita nykyajan runoilijasta ei löydy kenestäkään.
Sen joukon johtajaksi nimittäisin,
ken pitkäkaulaisin on ja pienipäisin,
takapuoleltansa täyteläisin.
Kas kun jää painopiste matalalle,
voi nousta kukon nuppi korkealle,
ja loistaa tunkiolta maailmalle.
(Lauri Viita)
Näin iän karttuessa ja nuoruuttaan muistellessa tulee mieleen Viljo Kojon runo "En tiedä muistatko mua":
En tiedä muistatko mua.
En tiedä muistatko koskaan.
Minä ajattelen sinua aina
ja unhotan kaikki muut
kuin ei olis ollut ketään
sua ennen ja niinkuin ketään
sinun jälkeesi tulla ei voisi.
En muuta niin halaja saada
kuin pitää kaihoni kauniin,
näin olla illalla yksin,
näin katsella kauas, minne
jo aurinko yöhön sammuu.
_ _ _
En tiedä muistatko mua.
Saanhan laittaa tähän toisenkin Viljo Kojon kauneimmista -sarjasta:
Minä untako näinkin?
Ihan äskenhän keinui
varsi notkea, nuori
ohi silmieni.
Kevyt askel äsken
ohi liitelihän.
Ihan äsken...
Kuinka siis kuitenkin
niin monta syksyä, kesää
on vaihtunut?
Miten äkkiä siis
elo ihmisen ehtivi iltaan?
Kevyt askel äsken.
Ihan äsken...
Ja kuitenkin siitä asti
kesät kymmenet kerkesi pois.
Minun suosikkini (ainakin tällä hetkellä ) on Viljo Kajava. Hän kirjoitti Tampereen keväästä 1918, jolloin oli itse vasta n. 10-vuotias. Runot julkaistiin vasta v. 1966...
"...Minun lapsuuttani kohti he tulivat kolmelta suunnalta: Hämeenkatua, Satakunnan siltaa pitkin ja Näsijärven yli. He tulivat kolmelta suunnalta minun lapsuuttani kohti ja kaikilla heillä oli silmät lempeät; he tulivat kolmelta suunnalta lasta kohti ja kaikilla heillä oli aseet ja silmät lempeät. He tulivat kolmelta suunnalta minua kohti.
Ja minä lapsi seisoin täynnä mustaa vihaa, mutta vaiti"
Myös Anna Ahmatova on eräs suosikeistani, vaikka mikään runotyttö en ole.
Kaidepuu: Vaikutat kiinnostavalta ja omaperäiseltä ihmiseltä!
Joku tästä ohi mennessään
iski terävällä kirveellään
haavan syvän koivuun valkoiseen.
Viilsi niin kuin suoraan sydämeen.
Koivu vaiti suree vaivojaan,
kyynelinä pitkin runkoaan
maahan mahlojansa juoksuttaa
kunnes aika haavan parantaa.
Vuodet vierii. Haava arpeutuu.
On kuin entisellään seisois puu.
Sano, eikös ole samaten
laita myöskin meidän ihmisten?
Joskus kova kolhu elämän
viiltää rintaan haavan kipeän.
Aika sitten tuskaa lievittää.
Haava parantuu, vain arpi jää.
Mutta kuinka usein jälkeenpäin
kirveleekään sitä, ystäväin!
Mielestäni Nikolai Laine on tässä runossaan, jonka hän on osoittanut Antti Timoselle, kuvannut niin sattuvasti luonnon ja ihmisen saamia haavoja, niiden arpeutumista ja jälkiä, ettei tähän voi mitään lisätä.
Hiljaiseksi saa. -
Kiitos hyvästä lukuhetkestä, Kirjar.
Myös L. Onervan kauneimpia luen mielelläni.
Sensijaan - tunnustan taas kerran lukemattomuuttani - olen saanut Pablo Nerudan Valitut runot 50-vuotislahjaksi. Alusta vähän selailin. Olisiko sitten aikanaan ollut jotenkin liian etäistä kerrontaa, joten lukematta on jäänyt, hieno kirja, vahvaa sanomaa. Mutta pitänee tutkailla uudelleen joskus, josko jo maistuisi.
edustaja, diplomaatti, jonka maailmankotsomus muuttui Espanjan sisällissodan kansalle aiheuttamien kärsimysten ja runoilija Federico Garcia Lorcan murhan vuoksi. Hänestä tuli äärivasemmistolainen ja sitä hän oli loppuun asti.
Lorca sanoi hänestä;
" Runoilija lähempänä kuolemaa kuin filosofiaa, lähempänä tuskaa kuin älyä, lähempänä verta kuin mustetta; runoilija tulvillaan salaperäisiä ääniä, joita hän ei itse onneksi kykene tulkitsemaan; todellinen mies, joka tietää, että kaisla ja pääsky ovat ikuisempia kuin patsaan kova poski."
Vaikeasti tajuttavaa runoutta tuo Nerudan teksti, mielestäni kautta linjan.
Toinen Nobel palkittu runoilija; Thomas Eliot, omaksui runouteensa puhekielen kokonaisuudessaan ja karttoi jyrkästi ns. yleisrunollista.
Lyyristä runoutta, hyvin syvällä tunteissa ja ironiakin on mukana. Hänen runoistaan löytyy ajatusta ja niitä minäkin ymmärrän.
Niinpä ja Nobelinsa aivan varmasti ansainnut. Sitä vain edelleen tulee miettineeksi, miten vaikeaa onkaan ostaa toiselle mieleistä kirjaa lahjaksi.
Ystävättäreni - olimme silloin kiireisiä kumpainenkin - valitsi VARMAN Nobel-palkitun hyvän kirjan ajattelematta sielunmaisemiani. Vielä vähemmän kirja sopisi hänen käteensä!
No, kiitollinen täytyy silti olla, hyvä runoteos kuitenkin, kunhan kasvan...
Dan Andersson/Tommy Tabermann & Hector
Luossan kerjäläinen
Minulle tuli mieleen kouluaikaan lukemani runo,
muistaakseni kilpailin sillä,taisin olla viimeinen.
Runo oli
Auttamaton Pekka.
Tämä tarina jonka nyt,
nyt luen tässä,
On kuvaus Pekasta järkevästä.
Hän itsepäinen oli,
kuin pakana,
mutta pysyi aina sanansa takana.
j.n.e
Tämän kirjoittajaa en taaskaan muista ja laiskuuttani en ole etsinyt.
Lasten runo lähinnä.
Kaikki tässä ketjussa olevat runot ovat kauniita,ajatuksia antavia,joten toin vähän tälläisen kevyemmän mukaan.
Itselläni on huono keskittymiskyky,joudun joskus todella puristamaan,että pääsen sisältöön käsiksi.
Ajatushan tuossakin runossa on,riippuu lukijasta huomaako siitä jotakin olennaista.
Lempirunoni ei ole,mutta tykkään lukea myös hauskoja runoja.
Antaisiko kenellekään toiselle mitään ?
Tuon Hectorin levyllä olevan tekstin olen kuullut kerran laulettuna. Miksi se jäi mieleeni, en tiedä syytä. Nyttemmin, kun sain nettiyhteyden, päätin etsiä tuota kappaletta ja löysinkin sanat. Siinä on vain niin paljon säkeistöjä, etten aikonut niitä tähän mahduttaa, teki vain mieleni tuo biisi mainita.
Ehkä se olikin vain se silloinen mielentila, joka ne syövytti alitajuntaan. Sävelmästä minulla ei olekaan enää minkäänlaista mielikuvaa.
Usein pienet sattumukset saattavat olla kimmokkeena johonkin asiaan ja herättää kiinnostuksen. Nuorena opiskelija 17 v.
olin Hesassa jossain nuorisotilaisuudessa, jossa sen ajan tavan mukaan järjestettiin tietokilpailu.
Voittopalkinnoksi sain japanilaisen runokirjan, jossa oli haiku- ja tankarunoutta. Kiinnostuksella luin noita lyhyitä muinoin hyvin suosittuja alkuaan jumalien ja keisarin ylistykseksi kirjoitettuja runoja.
Tämä muoto on ollut pitkään jopa unohduksissa, mutta nyt on myös meillä alettu näistä kiinnostua.
Laitan linkin, jossa voitte tutustua tähän kultturin alueeseen ja vaikkapa kirjoittaa omia runojanne tietokoneohjelman avustamana.
http://teppo.tv/haikueditori/historia.html
Todella hyvä ja mielenkiintoinen linkki.
Kiitos.
Olen pitkin matkaa hämmästellyt sinun laaja-alaista kiinnostustasi mielestäni melkein kaikkiin mahdollisiin tieteen-, taiteen-, elämänfilosofian jne. alueisiin.
Jos et loukkaannu, niin utelen miten aikasi riittää tähän kaikkeen? Vai otatko palasen sieltä, toisen täältä, niinsanotusti?
Oiva esimerkki henkilöstä joka haluaa olla ajan sykkeessä kiinni, pysyä mukana eri tapahtumien kulussa. Toisella nimellä sitä voisi sanoa jatkuvaksi opiskeluksi, aivot saavat toimintaa ja se taas ehkäisee dementiaa ali emmentaalin muodostumista aivojen tiedonvälitykseen. Näin sitä pitää!!!!!
Jevgeni Jevtusenko.
monta runoa hänen runokirjastaa (nimi sama kun otsikko)
Saima Harmaja-faneille: Radio Suomesta tuli perjantaina loistava ohjelma Saimasta: Kiveen hakatut. Kuunneltavissa kuukauden ajan Areenassa http://areena.yle.fi/radio/1852793
Suosittelen lämpimästi. Itse olen Harmaja-aloittelija. Hänen elämänsä ja luontoaiheiset runonsa koskettavat minua.
Wislawa Szymborskan runokokoelma Täällä! Lukekaapa! Palaan yhä uudelleen nimirunoon, jossa kerrotaan, mitä täällä maailmassa tapahtuu. Aina soditaan, sitten taas rakennetaan, aika kuluu, mutta oikeastaanmitään ei tarvitse pelätä. Se antaa ylevän olon, lohduttaakin.
“Kun kuolen kerran, minut peskää viinisammiossa,
ja juomalaulu hauska soikoon kuolinkammiossa!
Ja mua jälkimaailma jos kysyy, etsii milloin,
niin luuni lepää viinituvan tuhka-rauniossa.”
Omar Khaijam.
"Kaidepuu: Vaikutat kiinnostavalta ja omaperäiseltä ihmiseltä!"
Kaidepuu oli alias Pilmari, jonka ruune kateuksissaan ajoi pois palstalta serifinä ollessaan ja vielä senkin jälkeen he olivat sovittamattomassa riidassa keskenään.
Onneksi joku on tämänkin ketjun herättänyt henkiin, niin meni viimeinenkin uskottavuus ruunen juttuihin, joissa hän jatkuvasti moitti aloittajan useita nikkejä ja kelvottomuutta.
Harmi, että tämänkin aloituksen aikaan olin aika kiireinen ja sidottu työelämään, jotan netin käyttö jäi minimiin.
Ruune on riitojen rakentaja aina ollut.
Osatte te lukea ja kirjoittaakin. Mihin ja koska olen tuon Pilmari ym. nimimerkin ajanut?
Kohtaamisemme tällä palstalla ei tosiaan sujunut ongelmitta. Sheriffinä olisin voinut hänet poistaa palstalta. Niin en koskaan tehnyt. Sopua ei koskaan syntynyt vaikka sitä yhdessäkin yritettiin.
Pilmari Hajupoika poistui itse ilmeisen sairaana. Takaisintulolle ei liene estettä jos oma kunto riittää.
Kiitätte Pilmaria nimimerkeistäkin. Mainitsemanne Kaide de Puu on varastettu nimimerkki kuten itsekin maitsette.
Minusta pääsette pian eroon ja lopullisesti. Hajupoika Pilmarin maine sälyy ja kasvaa.
varastettu muka. Syytöksiä siulla riittääääääääääääää.
Kaidepuu oli yksin parhaimmista,
hyvästä huumorintajustaan, tuo nimikin on hyvä keksintö.
Almila oli Sanoma Osakeyhtiön eri lehtien pitkäaikainen toimittaja, joka käytti pakinoissaan nimimerkkiä Kai de Puu.
Samoin kuin se Stg Framåt, oikealta nimeltään ilkka Uotila, jos oikein muistan,
joka oli pitkään Yleisradion musiikkitoimittaja .
Stig Framåt muistaakseni oli Ilkka