Heips.
Olen reilusti yli 30 nainen.
On pakko sanoa,että lapsenteko on mielessäni käynyt,sekä miesystävälläni,vaikkemme kumpikaan olekaan oikein valmiita asiaan.Mutta tunnustan,että kadehdin naisia,jotka ovat ikäisiäni tai miten vaan,joilla on lapset tehtynä,ja jotka ovat kotona /hoidossa odottamassa kun tulet töistä kotiin.Jouluna pyörii tenavat ympärillä,ja kaikkea muutakin kivaa varmaan on.Kaipaan itsekin sitä,mutta,kun tulemme kotiin ystäväperheittemme luota,jossa on pieniä lapsia,tuntuu maailman ihanimmalta,kun on rauhallista!Saamme olla miten itse haluamme,ja nukkua miten huvittaa.Itsekästä? Emme tiedä,miten elämä lapsen kanssa sujuisi.Itse haluaisin tuntea varmasti.Haluaisin haluta lasta!! Niin,ettei se jättäisi tilaa epäilylle.Tai haluaisin olla varma,etten halua lasta,mutta kun en ole sitäkään.
Taidan olla maailman ristiriitaisin nainen tässä asiassa.Tai maailman ristiriitaisin pariskunta,sillä ukkoni tuntee aika samoin.
Kadehdin naisia,joilla nämä asiat ovat selviä.
Kumpa haluaisin lasta,se olisi niin mukavaa.=)
odottelen josko jotain vielä tapahtuisi,mutta jos ei,näin on hyvä.Valittaa en aio.=)
Mukavaa syksyä kaikille teille onnellisille äideille ja isillekin ja tuhiseville nyyteille ja vähän isommillekin tenaville.=)
Olen reilusti yli 30 nainen.
On pakko sanoa,että lapsenteko on mielessäni käynyt,sekä miesystävälläni,vaikkemme kumpikaan olekaan oikein valmiita asiaan.Mutta tunnustan,että kadehdin naisia,jotka ovat ikäisiäni tai miten vaan,joilla on lapset tehtynä,ja jotka ovat kotona /hoidossa odottamassa kun tulet töistä kotiin.Jouluna pyörii tenavat ympärillä,ja kaikkea muutakin kivaa varmaan on.Kaipaan itsekin sitä,mutta,kun tulemme kotiin ystäväperheittemme luota,jossa on pieniä lapsia,tuntuu maailman ihanimmalta,kun on rauhallista!Saamme olla miten itse haluamme,ja nukkua miten huvittaa.Itsekästä? Emme tiedä,miten elämä lapsen kanssa sujuisi.Itse haluaisin tuntea varmasti.Haluaisin haluta lasta!! Niin,ettei se jättäisi tilaa epäilylle.Tai haluaisin olla varma,etten halua lasta,mutta kun en ole sitäkään.
Taidan olla maailman ristiriitaisin nainen tässä asiassa.Tai maailman ristiriitaisin pariskunta,sillä ukkoni tuntee aika samoin.
Kadehdin naisia,joilla nämä asiat ovat selviä.
Kumpa haluaisin lasta,se olisi niin mukavaa.=)
odottelen josko jotain vielä tapahtuisi,mutta jos ei,näin on hyvä.Valittaa en aio.=)
Mukavaa syksyä kaikille teille onnellisille äideille ja isillekin ja tuhiseville nyyteille ja vähän isommillekin tenaville.=)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Et sinä ole maailman ainoa nainen, joka on ristiriitainen omien ajatustensa kanssa. Olen elämäni aikana pohtinut monta kertaa lapsen "hankkimista", tuntien itseni itsekkääksi. Minulle on ollut suurin vaikeus ajatella, että joutuisin olemaan kotona.
No, lapsettomuushan on tarkoittanut sukulaisten ja tuttavien kannalta sitä, että olen ns. uraihminen. Olen pitänyt joistakin lapsista, toiset ovat olleet "kauhukakaroita", ja ollut onnellinen päästessäni oman kodin rauhaan.
Mutta, siellä jossain, syvällä.. Se ajatus omasta lapsesta... On se ollut olemassa. Kunnes päätin lopettaa asian pohdinnankin; jos on tarkoitettu, ettei ole lapsia, niin ei ole.
No, nyt nelikymppisenä, rv 9 4, odotan ensimmäistä lastani. Toisaalta sekasortoisena ajatuksiltani, toisaalta täysin rauhallisena ja vakain miettein siitä, että kaikki järjestyy. Asioilla on aikansa ja paikkansa, kyllä se sinullekin valkenee.
oli samankaltaisia ajatuksia kuin sinulla. Mietin ja mietin asioita... ja kieltämättä olin toisaalta kateellinenkin niille, joilla oli jo lapsi/lapsia. Sitten päätin lopettaa pähkäilyn ja ryhtyä tuumasta toimeen (kun tuota ikää rupeaa todella jo olemaan)! Mies oli kyllä ihan valmis. No, nyt olen sitten raskaana ja et arvaa... tuntuu tosi hyvältä ja oikealta. Alkuraskaudessa oli todella sekavat tunteet, välillä jopa kadutti!! Kai se luonto järjestää asiat, sillä nyt olen valmiimpi äidiksi kuin koskaan!! Suosittelen lämpimästi.
Lasten saaminen on yksi naisen elämän tabuista, yhä edelleen. Siihen liittyy jos jonkinmoista ilmiötä, toisilla ruusunpunaista lässytystä siitä, miten ihania vauvat ovat ja miten täydellistä äitiys on. Toisilla sitten, varsinkin nuorina mennään ihan toiseen suuntaan - ei mulle kakaroita ikinä!
On todella terve ilmiö käydä asioita läpi sen sijaan, että suunnittelisi elmänsä vain sen perusteella, mikä sopii omaan muodikkaaseen ideologiaan ja imagoon, tai sitten vastaa ajatusta siitä, miten elämä "pitäisi elää".
Itse olen miettinyt tuota äitiyttä todella paljon elämässäni. Olen kasvanut ajatuksesta "ei ikinä!" siihen tietoisuuteen, että haluan elämääni muutakin kuin oman napani. En ole koskaan neuroottisesti halunnut lapsia, vaan suhtautunut koko prosessiin aika neutraalisti.
Olen nyt kohta kouluun menevän äiti, toista odotan. Äitiys ei koskaan ole ollut minulle elämän päätarkoitus tai -sisältö, eikä identiteettini koostu siitä, että olen Äiti, vaan se on ainoastaan osa minua. Lapseni ovat minulle tärkeimpiä, mutta eivät myöskään sulje omaa elämääni pois. Terveesti itsekkäitä ratkaisuja teen ilman omantunnontuskia, ja haluan (ja tarvitsen) aikaa itselleni.
Ei minun mielestäni naisen tai äidin mitta ole se, miten romanttisesti ja tunteellisesti lapsen saantiin suhtautuu. Ei ole mitään mittaria, minkä mukaan asioita pitäisi tuntea - riittää, että on omien ajatustensa kanssa sinut.
Huonoa omaatuntoa ei kannata ainakaan tuntea siitä, että asiasta ei ole varma, päin vastoin - mielestäni on todella terve piirre tutkiskella omia halujaan.
Mielestäni pahempaa voi olla, että elättelee ruusunpunaisia kuvitelmia lapsen saannin täydellisestä onnesta ja autuudesta, ottaa raskaaksitulemisen riskin toisarvoisista syistä (esim. tuoreessa suhteessa umpirakastuneena tahdotaan oma pikkunyytti sinetöimään onnen täydellisyyttä). Jostain syystä tuttavapiiriini on kerääntynyt naisia, joilla ei ole elämässään mitään muuta kuin Äidin roolinsa.
Täydellisyyden illuusiota vedetään läpi vaikka hammasta purren, todistellaan, että 9 kk pää vessanpöntössä on ihanaa, ja että on autuutta hoitaa koliikkivauvaa tms. Väsymys, omien valintojen ajoittainen, normaali epäily, kaikki negatiiviset tunteet ovat kiellettyjä, niistä ei voi eikä saa puhua, sillä se rikkoisi illuusion täydellisestä Äitiydestä.
Täydellisten tunteiden, rajoittamattoman onnen ja supervarmuuden tunteet ovat mielestäni kuitenkin jotain, jonka elokuvamaailma ym. ovat luoneet. Ne ovat enemmänkin epärealismia ja todellisten tunteiden pakenemista, pelkoa tunnustaa tosiasioita.
Kuitenkin onni tulee niin paljon pienemmistä asioista ja tunteet voivat olla suuria, vaikka niistä puuttuisikin dramatiikka.
Jatka vain ajattelua omilla aivoillasi, mutta älä myöskään pelkää tehdä ratkaisuja ja heittäytyä. Elämä muuttuu, mutta muutokset eivät välttämättä ole pahasta.
Hienosti sanottu!!!!!!!!
Moikka,ja kiitos hienosta kirjoituksesta.Varmasti sen muistan pitkään,ja ehkäpä se vielä auttaa minua saamaan asiani päätökseenkin joskus,on se sitten mikä tahansa.Eipä tuohon paljoa muuta voi enää sanoa,kuin että olen samaa mieltä kanssasi.Tunnut tosiaan tietävän ja tajuavan äitiyden todellisen tilan.Olen aina ajatellut itsekin,ettei lasten saanti voi olla pinkkiä hössäämistä ja pumpulissa elelyä.Minua mietiyttää oikeastaan kaikki se realistisuus,joka lasten saantiin liittyy.Vastuu ja se,että haluanko sellaista muutosta elämääni,joka on pysyvä.
Kiitos myös muille vastaajille! Hyvää jatkoa kaikillle.=)