Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

laitoshuoltajan palkka Turussa

Erityisesti Tyksissä työskentelevien palkka, koska olen tyksiin laitoshuoltajakis hakenut ja kiinnosaisi tosiaan tietää mikä palkkataso siellä on ?

20

2015

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oletettavasti.

      Tyksissä varmaankin noudatetaan kvtesiä ja katsopa vaikka googlaten tämä opus KVTES. Siellä on annettu palkkahinnoittelut erilaisille ammattiryhmille.

      No, kyl mä niin höveli taas olen, että ite hain sen kirjan eikä kestänyt kuin pari sekkaa, ja sivu 162 kertoo sosiaali- ja terveysalan peruspalvelutehtävien palkkahinnoittelun 1711,20 peruspalkka mm. laitosapulaiselle. Tähän oletettavasti Tyksin laitoshuoltajat sijoittuvat, ja lisäksi tulee ilta- ja sunnuntailisiä, jos sellaisella osastolla on, jossa iltoja ja sunnuntaitöitä tehdään.

      Kyl mä taas jotain avutonta autoin. Osaaks sää mittää ite?

      Ja siis koko KVTES ja sivun hakeminen kesti korkeintaan 1 min 30 sek.

      • flagonnakki

        Ja sulle pitää antaa marttyyrin viitta..."mä joudun kaikki hoitamaan vaikkei mun oikeasti tarvitsisi".

      • sen kus annat
        flagonnakki kirjoitti:

        Ja sulle pitää antaa marttyyrin viitta..."mä joudun kaikki hoitamaan vaikkei mun oikeasti tarvitsisi".

        Oletan, että alkuperäinen kysyjä ei olisi kuitenkaan sitä KVTESiä kaivanut esiin. Joten ole hyvä vaan, anna se marttyyrin viitta, tosin en minä tiedä miten marttyyrius tähän liittyy...

      • marttyyri katselee.
        flagonnakki kirjoitti:

        Ja sulle pitää antaa marttyyrin viitta..."mä joudun kaikki hoitamaan vaikkei mun oikeasti tarvitsisi".

        Rekisteröityneen käyttäjän jutut on helppo tsekata. Huomasin, että kysyjä on syyskuun alussa kysellyt työpaikan vaihtamisesta. On siis ugista ja tulossa miehen perässä turkuun. Miehen - uuden rakkauden vai vanhan ja sitoutuneen. Tyksistä voi kyllä sanoa, että ei sinne niin vain päästä edes laitossiivoojaksi. Ja oikea paikka hakea on Tyks rekrytointi. ISS:t ja vastaavat varmaan ovat kiinnostuneita kun kerran on kokenut siivooja kyseessä, varmaan pysyvää paikkaaki löytyy heti.

      • Oleta vaan

        Oletpas sinä ylivertainen ihminen, kun tällaisen palvelun teit toiselle.
        Kysyisinkin, että pakottiko joku, kun tuntuisi kommenteistasi päätellen olleen kuitenkin kovin vastenmielinen teko sinulle?

      • vastaus annettu.
        Oleta vaan kirjoitti:

        Oletpas sinä ylivertainen ihminen, kun tällaisen palvelun teit toiselle.
        Kysyisinkin, että pakottiko joku, kun tuntuisi kommenteistasi päätellen olleen kuitenkin kovin vastenmielinen teko sinulle?

        Ei, mutta alkuperäinen ei kuitenkaan olisi sitä itse selvittänyt. Olisi vain jatkanut, että kertokaa. Ja asiahan tuli selväksi nyt, että KVTESin mukainen palkka on tuo, mitä on kerrottu.

        Lisäksi jos kysyjä on käynyt haastattelussa, laittanut vastauksen johonkin hakuilmoitukseen, käynyt rekrytoinnissa, pitäisi palkka-asiat sieltä selvitä. Uskoisin kuitenkin että Tyksissä ei edes laitoshuoltoa ole ulkoistettu. Jos on , niin sitten mennään kyllä ISS:n, Lassila Tikanojan tai SOLin tai mitä niitä onkaan palkkahinnoittelulla, joka on ehkä alempi kuin KVTES.

        Asian pitäisi olla vastattu. Oliko sulla jotain muuta urputtamista vielä? Vai koetko olevasi tyyppiä, jolle myös käy näin, eli joku muu löytää vaan sinä et, kun et edes viitsi.

      • Flatusmakkara
        sen kus annat kirjoitti:

        Oletan, että alkuperäinen kysyjä ei olisi kuitenkaan sitä KVTESiä kaivanut esiin. Joten ole hyvä vaan, anna se marttyyrin viitta, tosin en minä tiedä miten marttyyrius tähän liittyy...

        Ja näköjään tarina jatkuu näin: "minä, vaatimaton tiedonetsijä, en teidän pilkkakirvestänne tunnista.."

      • aikaa on
        vastaus annettu. kirjoitti:

        Ei, mutta alkuperäinen ei kuitenkaan olisi sitä itse selvittänyt. Olisi vain jatkanut, että kertokaa. Ja asiahan tuli selväksi nyt, että KVTESin mukainen palkka on tuo, mitä on kerrottu.

        Lisäksi jos kysyjä on käynyt haastattelussa, laittanut vastauksen johonkin hakuilmoitukseen, käynyt rekrytoinnissa, pitäisi palkka-asiat sieltä selvitä. Uskoisin kuitenkin että Tyksissä ei edes laitoshuoltoa ole ulkoistettu. Jos on , niin sitten mennään kyllä ISS:n, Lassila Tikanojan tai SOLin tai mitä niitä onkaan palkkahinnoittelulla, joka on ehkä alempi kuin KVTES.

        Asian pitäisi olla vastattu. Oliko sulla jotain muuta urputtamista vielä? Vai koetko olevasi tyyppiä, jolle myös käy näin, eli joku muu löytää vaan sinä et, kun et edes viitsi.

        Näyttäisi ainakin Tyks rekrytoinnin facebook-sivulla olevan ihan oppisopimuskoulutuksesta laitoshuoltajan tehtäviin ilmoitus, eli tuskin on ulkoistettu.

      • tobi
        Oleta vaan kirjoitti:

        Oletpas sinä ylivertainen ihminen, kun tällaisen palvelun teit toiselle.
        Kysyisinkin, että pakottiko joku, kun tuntuisi kommenteistasi päätellen olleen kuitenkin kovin vastenmielinen teko sinulle?

        Hänellä on marttyyrin viitta. Hän ei tosin tiedä miten marttyyriys liittyy omaan tekstiinsä. Pitäiskö jonkun selvittää hänen puolestaan mikä on marttyyri.

      • kysymysmerkit puuttu
        tobi kirjoitti:

        Hänellä on marttyyrin viitta. Hän ei tosin tiedä miten marttyyriys liittyy omaan tekstiinsä. Pitäiskö jonkun selvittää hänen puolestaan mikä on marttyyri.

        Marttyyri käsittääkseni antaa henkensä toisen puolesta. Onko joku antanut hengen toisen puolesta. Onkohan tässä annettu vastaus alkuperäiselle kysyjälle. Jaksa sinä vaan urputtaa nyt siitä marttyyriydestä. Saahan sitä joskus vittuilla, kun ihmiset eivät itse tee mitään asioittensa eteen.

        Hyvin yksinkertaisesti löydettävissä oleva vastaus tähänkin alkuperäisen kysyjän kysymykseen on annettu. Oliko jokin asia vielä epäselvää.

    • mistä kysyisit

      oletko käynyt Tyksin rekrytoinnissa? Olisit voinut kysellä palkkoja sieltä tai jos olet jonkun esimiehen kanssa keskustellut paikasta.

    • kaupungille.

      Hae ennemmin Turun kaupungille, heillä taitaa olla rekrytointi joen varrella vielä jossakin päin. Tosin Turun kaupungillahan on tarkoitus vähentää porukkaa. Siellä myös KVTES käytössä. Ja huomattavasti helpompi päästä kuin Tyksiin. P.S. Jos menet Tyks-rekrytoinnissa käymään, laita parhaat vaatteet päälle ja meikkaa ja kampaajalla olis hyvä käydä myös, siellä tavallisiin vaatteisiin ja arkioloisena muutenkin tuleva jätetään listoilta takuuvarmasti veks.

      • niin siis , kuntarekryn kauttaa hainkin, tyksiin hakivat 14 laitoshuoltajaa, että se siitä ulkoistamisesta....

        vakituinen työpaikka kyseessä, ja haastattelu maanantaina.

        olen ihan vakityössä uudessakuapungissa, kokemustakin 10 vuoden verran.tutkinnot löytyy niin ruokapuolelta kuin siivouksestakin.
        joten sollit ja iss, jääkööt muille.

        kysyin koska en niin kauheasti ymmärrä kvtes ym..siksi ajattelin kysyä täältä.
        ja meikkipellet tuskin niin hyvin jhaastatteluissa pärjää jos ulkonäkö on se pääasia, toki siisti pitää olla, mutta en ole meikkejä myymässä tytökseni joten vähempi sa riittää. ja kampaajaan tuota varten on jo naurettavaa.
        .

      • potku perseelle
        hunajainen79 kirjoitti:

        niin siis , kuntarekryn kauttaa hainkin, tyksiin hakivat 14 laitoshuoltajaa, että se siitä ulkoistamisesta....

        vakituinen työpaikka kyseessä, ja haastattelu maanantaina.

        olen ihan vakityössä uudessakuapungissa, kokemustakin 10 vuoden verran.tutkinnot löytyy niin ruokapuolelta kuin siivouksestakin.
        joten sollit ja iss, jääkööt muille.

        kysyin koska en niin kauheasti ymmärrä kvtes ym..siksi ajattelin kysyä täältä.
        ja meikkipellet tuskin niin hyvin jhaastatteluissa pärjää jos ulkonäkö on se pääasia, toki siisti pitää olla, mutta en ole meikkejä myymässä tytökseni joten vähempi sa riittää. ja kampaajaan tuota varten on jo naurettavaa.
        .

        Onnea vaan haastatteluun!
        Laitoshuollosta en tiedä sen enempää, mutta ainakin muut toistaiseksi voimassa oleviksi ilmoitetut työpaikat Kuntarekryssä (ihan joitain ylempiä tehtäviä lukuun ottamatta) tuppaavat tulemaan täytetyiksi talon sisältä. Siellä kun on aina niitä määräaikaisia jo tekemässä duuneja.
        Mutta onhan sinulla sitten, mitä näyttää kokemuksena. Sinänsä omituista, ettei tuo palkka ollut tiedossa, jos kerran työssä olet... Eihän se minulle kuulu tietenkään.

        Mutta onnea vaan sinne haastatteluun. Kysypä samalla kuinka paljon oli hakijoita 14:ään vakipaikkaan? Tuhansia varmaan?

      • potku perseelle kirjoitti:

        minun työhön ei kuulu ikltalisiä eikä viikonloppuja, saatikka pyhiä..että ihan sillä kyselin jos joku SIELLÄ KO AMMATISSA TYÖSKENTELEVÄ , olisi sattunut tämän lukaisemaan.

        hakijoita voi olla vaikka miljoona ,. ei niitä kaikkia hastatella.
        useasmmassa työnhaku koneessa netissä tämä oli, ja ihan vakituisesta paikasta kyse, se luki selvällä suomen kielellä, erikseen haettiin samaan työhön vielä 5 väliaikaista.

        kyllä meilläkin talon sisältä ensin täytetään, itse olin pitkäaikainen sijaistaja , kun minut palkattiin ensimmäisellä yrityksellä, kun monella niitäkin on useampi ennen kuin tärppää, kannataa olla reipas ja iloinen, tehdä työnsä hyvin, ja pitkä työura on aika melkoinen etu näissä hommissa, ja tietenkin alan tutkinto.

        ruokapuolta tässä työssä on myös ja ns. vaatehuoltos...mutta onneksi löytyy turkinto siihen ruokapuoleenkin..lapsen teko iän olen lähes jo ohittanut että ssekin varmasti on eduksi työnhaussa.

      • kuntalainen g

        ammatissa työskentelevä tai ei, mutta KVTESistä se palkka löytyy.

        Oliko mahdollisesti mol.fi:n ilmoituksessa sanottu jopa tämä KVTES palkkauskohdassa?

        Onnea kuitenkin vielä uudelleen.

    • oot hakenut

      Niin joo ja Raision ja Naantalin terkkari kanssa, eihän se ole matka eikä mikään matkustaa Turusta niihin.

      • no jopas on.

        Onkohan näistä jompikumpi pistänyt siivouksensa (hoitoapulainen!!!!9 siivousfirmoille ulkoistuksena. Mihin SOL hakee terveydenhuollon tiloihin siivoojaa muualle Raisioon,,, Mehiläiseenkö? Ei kai... Toisaalta tämä kyllä selittäisi joitakin asioita, varsinkin jos Turussakin on terkkarin siivoojat jonkin firman piikissä.

    • mehiläinen79

      Missä opiskelit?

      • jos minulta kysyit, niin ihan Innowassa Laitilassa.
        Normi laitoshuoltajan ammattitutkinto.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2217
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1652
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1466
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1367
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe