Moi kaikille tasapuolisesti!
Oman laajan ja pitkäkestoisen,ajoittain vaikean paniikkihäiriön tuntemusten ja lääkitysten ja ihmis-suhde ongelmien jne.jne.kokemuksien JÄLKEEN voin sanoa että ikä ehdottomasti auttaa. Eli aika parantaa -monen muun asian ohella.Toki vieläkin saan kohtauksia..muutaman vuodessa.. Monet paniikkihäiriöiset on olleet "ujoja". Itse olin etenkin murros iässä aivan kertakaikkisen täydesti elämästäni nauttiva normaali nuori neiti. Joku lääkäri väitti kovasti vastaan tässä asiassa, että olisin nuorena jotenkin "näytellyt kovaa". En näytellyt enkä ollut sellainenkaan vaan perus-iloinen ja hiukan villi.Olen muuten perus-luonteeltani mielestäni iloinen ja positiivinen. 18 vuotiaana sairastuin toden teolla.. sitten masennuin kun otti pääähän oudot tuntemukset mitä muilla ei ollut,oli tärinää ja huimausta ja sydän hakkasi kuin katapultti,maha sekaisin ja silloin ei oltu kovin "tietoisia" mikä mulla oli,mikä mua vaivasi(nykyään on sikäli helpompaa kun hyväksytään enemmän..)..Jokainen keskustelija tietänee tunteen,ja sitten alettiin syöttää rauhoittavia(xanor). Minulle sanottiin ettei siitä TULE LAINKAAN RIIPPUVUUTTA. Älkää aloittako -te nuoret sielut- syömään niitä ,sillä kymmenen vuoden jälkeen on jo pahasti koukussa.. Itsellä en enää koe olevan mitään erityistä tarvetta saada kamalasti muilta apua mihinkään ongelmaan mistään. Pilleritkin tiputan hiljalleen pois ihan itse..vaikka päähän ottaa kun edes aloitin ne ja uskoin lääkäreitä kaikessa, mutta siitä on todellakin jo 15 vuotta.. Joskus tulee joku kohtaus,mutta en jaksa piitata-tulkoon! Ei siihen todellakaan kuole,ei edes pyörry(se on kyllä harmi..).Kohtaukselle oppii nauramaan-mikä sekin on hyödyllistä..itse koen olevani koominen kun menen muovipussi päässä ympäriinsä jos paniikki tulee visiitille. Työkykyni on pysynyt "puolikuntoisena".. Teen kyllä joitain töitä itselleni (KIVAA)! Pidän elämästäni,nautin pikku asioista,ihan pienistä.
Olen opetellut sen ihan juurta jaksain ja jokseenkin "kantapään kautta". Osaan arvostaa sitä mitä minulla ON,enkä jäänyt suremaan sitä mitä mulla ei ole,enmpä siitä ainakaan mitään hyödy-suremisesta tai jossittelusta tai pelon ajattelusta.. Olihan siinä TYÖTÄ -vuosikaupalla- ja paniikkikausia-väkivaltaista ukonreppanaa(joka muuten ei selvitynyt vaan on edelleen alkoholisti..) ja kaikenlaista "pahaa" kuten isäni äkillinen kuolema käsiini.. Mutta ne on ohi ja tästä kaikesta huolimatta minulla on suuri määrä toivoa,uskoa ja rakkautta kaikkeen siihen kauniiseen mitä minulla on.En menettänyt luottamusta itseeni, enkä muihin - kuin välillisesti. Kerron tämän siksi että toivon koko sydämestäni että edes joku , joka tämän lukee pääsee paniikkinsa kanssa tasapainoon ja sitä kautta voisi sen jättää taakseen ja itsenä hyväksyä sellaisenaan.Sillä pelko ruokkii itseään, mutta sama pätee toisinpäin-onnistuminen ja myönteisyys ruokkivat itseään kun niitä ruokitaan! (Suuri hyöty minulle on ollut myös Bio-Karnosiinista omega3 öljystä B-vitamiinikuurista ajoittain..)
Rohkeutta ja voimaa kaikille =0)
PS:Katsokaa leffa "Kaunis Mieli"
Oman laajan ja pitkäkestoisen,ajoittain vaikean paniikkihäiriön tuntemusten ja lääkitysten ja ihmis-suhde ongelmien jne.jne.kokemuksien JÄLKEEN voin sanoa että ikä ehdottomasti auttaa. Eli aika parantaa -monen muun asian ohella.Toki vieläkin saan kohtauksia..muutaman vuodessa.. Monet paniikkihäiriöiset on olleet "ujoja". Itse olin etenkin murros iässä aivan kertakaikkisen täydesti elämästäni nauttiva normaali nuori neiti. Joku lääkäri väitti kovasti vastaan tässä asiassa, että olisin nuorena jotenkin "näytellyt kovaa". En näytellyt enkä ollut sellainenkaan vaan perus-iloinen ja hiukan villi.Olen muuten perus-luonteeltani mielestäni iloinen ja positiivinen. 18 vuotiaana sairastuin toden teolla.. sitten masennuin kun otti pääähän oudot tuntemukset mitä muilla ei ollut,oli tärinää ja huimausta ja sydän hakkasi kuin katapultti,maha sekaisin ja silloin ei oltu kovin "tietoisia" mikä mulla oli,mikä mua vaivasi(nykyään on sikäli helpompaa kun hyväksytään enemmän..)..Jokainen keskustelija tietänee tunteen,ja sitten alettiin syöttää rauhoittavia(xanor). Minulle sanottiin ettei siitä TULE LAINKAAN RIIPPUVUUTTA. Älkää aloittako -te nuoret sielut- syömään niitä ,sillä kymmenen vuoden jälkeen on jo pahasti koukussa.. Itsellä en enää koe olevan mitään erityistä tarvetta saada kamalasti muilta apua mihinkään ongelmaan mistään. Pilleritkin tiputan hiljalleen pois ihan itse..vaikka päähän ottaa kun edes aloitin ne ja uskoin lääkäreitä kaikessa, mutta siitä on todellakin jo 15 vuotta.. Joskus tulee joku kohtaus,mutta en jaksa piitata-tulkoon! Ei siihen todellakaan kuole,ei edes pyörry(se on kyllä harmi..).Kohtaukselle oppii nauramaan-mikä sekin on hyödyllistä..itse koen olevani koominen kun menen muovipussi päässä ympäriinsä jos paniikki tulee visiitille. Työkykyni on pysynyt "puolikuntoisena".. Teen kyllä joitain töitä itselleni (KIVAA)! Pidän elämästäni,nautin pikku asioista,ihan pienistä.
Olen opetellut sen ihan juurta jaksain ja jokseenkin "kantapään kautta". Osaan arvostaa sitä mitä minulla ON,enkä jäänyt suremaan sitä mitä mulla ei ole,enmpä siitä ainakaan mitään hyödy-suremisesta tai jossittelusta tai pelon ajattelusta.. Olihan siinä TYÖTÄ -vuosikaupalla- ja paniikkikausia-väkivaltaista ukonreppanaa(joka muuten ei selvitynyt vaan on edelleen alkoholisti..) ja kaikenlaista "pahaa" kuten isäni äkillinen kuolema käsiini.. Mutta ne on ohi ja tästä kaikesta huolimatta minulla on suuri määrä toivoa,uskoa ja rakkautta kaikkeen siihen kauniiseen mitä minulla on.En menettänyt luottamusta itseeni, enkä muihin - kuin välillisesti. Kerron tämän siksi että toivon koko sydämestäni että edes joku , joka tämän lukee pääsee paniikkinsa kanssa tasapainoon ja sitä kautta voisi sen jättää taakseen ja itsenä hyväksyä sellaisenaan.Sillä pelko ruokkii itseään, mutta sama pätee toisinpäin-onnistuminen ja myönteisyys ruokkivat itseään kun niitä ruokitaan! (Suuri hyöty minulle on ollut myös Bio-Karnosiinista omega3 öljystä B-vitamiinikuurista ajoittain..)
Rohkeutta ja voimaa kaikille =0)
PS:Katsokaa leffa "Kaunis Mieli"
Vastaukset 1
Vanhimmat
ollut ja rankkaa. Omat kokemukset aika samoja,oon kanssa vanhempi jo,yli kolkyt, ja toivn et vähän viisaampi näitten paniikkien kans. Munsta olisi kiva vaihtaa ajatuksia enemmänkin!?