Surkea palvelu Kiimingin grillillä

Menetetty asiakas

Käsittämättömän huonoa palvelua Kiimingin keskustan grillillä. Kahdesti olen asioinut autoluukulla. Toisella kertaa jaksoin pitkään odotella, mutta viime perjantaina en jaksanut. Olisin ymmärtänyt jos henkilökunta olisi palvellut asiakkaita, mutta kun myyjänä ollut nainen puuhaili vaan omiaan vaikka näki selvästi että luukulla odotti asiakas. Tapaus sattui illalla noin kuuden aikaan. Toivottavasti Kiimingin keskustaan tulee joskus kilpaileva grilli jossa ymmärretään asiakaspalvelun merkitys.

29

4636

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • grilliherkku

      Minä olen saanut aina oikein hyvää palvelua Kiimingin grilliltä. Olen käynyt usein. Kerran mutisin itsekseni, että grillimakkarani on vähän kylmä sisältä, minulle tuotiin oitis uusi makkara, joka oli kuuma myös sisältä. Vaikka en edes pyytänyt tuomaan toista tilalle. Pyydeltiin anteeksi ja oltiin kohteliaita. Ei mitään valittamista. Kukaan yrityksen omistaja ei palvele huonosti. Ja jos työntekijät palvelee huonosti tai eivät palvele ollenkaan, omistajalle soitto, niin hän osaa kouluttaa porukkaansa asiakaspalveluun. Täältä ei välttämättä omistaja osaa etsiä palautetta. Se pitäisi antaa omistajalle/yrittäjälle, jotta yritys menestyisi ja kauan eläisi ihmisten ilona.

    • grillin ystävä

      Huonontunut palvelu. Eipä viitsi juuri käydä enää.

      • Anonyymi

        Todellakin huonoa palvelua. Kävin elokuun puolenvälin tienoilla siellä fillarireissulla ( 16pv & 2400Km) nälkäisenä ja nälkäiseksi jäin koska palvelua ja ruokaa ei irronnut. Meinasivat saada hepulin kun laitoin ylikuormitetun Helkamani nojaamaan ulkopöytää vasten. Nyt tiedän ainakin kiihdyttää kohdalla kun liikun sielläpäin. Hannu Suosalmi , Ulvila


    • järvinen

      Niinpä.

    • ei roskaruokaa

      Kannattaa päivällä arkisin ja la 15.00 mennessä käydä syömässä halpa kunnon lounas siinä Halpa-Hallissa. Pärjää pitkään. , ei maksa kuin 7,9€ ja erittäin hyvä ruoka. Joka 11:sta atåeria ilmainen

      • Ylihintainen

        Hampurilaisateriakin on Halpa-hallissa paljon halvempi, isompi ja paremman makuinen.
        Yhden kerran erehdyin grillille, toiste en mene. Täysi pettymys oli, pieni hampurilainen ja muutama ranskanpottu vieressä.


      • Servetti5

        Kilpailun puute on huono asia. Ei tarvitse yhtään panostaa mihinkään kun kilpailua ei ole. Entinen omistaja oli huippu, mutta nykyiset asiakaspalveluun soveltumattomia. Jos joku perustaisi kilpailevan grillin jossa asiallinen palvelu niin asiakkaat siirtyisi sinne.


      • Pettynytsyöjä

        Orittäin pettynyt nykyisiin grillinpitäjiin. Ylimielisempää palvelua ei löydä mistään. Kaikki muu puuhastelu kiinnostaa mutta asiakkaasta vain rahat


      • burgerkingg
        Ylihintainen kirjoitti:

        Hampurilaisateriakin on Halpa-hallissa paljon halvempi, isompi ja paremman makuinen.
        Yhden kerran erehdyin grillille, toiste en mene. Täysi pettymys oli, pieni hampurilainen ja muutama ranskanpottu vieressä.

        Siwassa on tarjouksessa neljä hampurilaista 2 eurolla.


      • Anonyymi

        Totta. Siellä hinta-laatusuhde kohdallaan ja kummasti jaksoi taas käskyttää Helkamaa ja taivaltaa kohti Pudasjärveä josta edelleen Ranuan kautta Rovaniemelle jne...


    • jääliläinen

      Siellä on hyvä palvelu jäälin messiin verrattuna...

    • HamburGare

      Jäälin Messin kokolihapihvit huonon makuisia, muuten valikoima laaja ja erilainen verraten jääli-kiiminki alueen muuta grilli tarjontaa, hyvä että tarjontaa on, jokaiselle jotakin ..

    • Kurjaapalvelua

      Varmasti maakunnan törkein palvelu.Ennen Kiimingissä oli kunnon palvelualtis grilliyrittäjä. Nyt aivan surkeaa touhua.

    • jopo-82

      Ainahan tuolta on sapuskat saanu sekä kiimingistä että jäälistä. Kyllä teitä valittajia riittää... Vai liekkö kateuttaki joukossa.

    • seipare

      Kannattaa aijaa Oulun autogrilliin. Siellä on hyvät evväät ja nopia ,hyvä palavelu.

    • peltori

      Samaa mieltä.. Tunnelma kuin hautajaisissa.
      Hampurilaiset ihan mitättömän kokoisia. Rullakebab ainoa jonka saattaa nälkäänsä ottaa tosin siinäkin laatu laskenut jatkuvasti.

    • Ammattiautoilija26

      Eipä huonompaa palvelua voi olla kuin Kiimingin Grillillä. Kilpailun puuttuessa kuvitellaan että asiakas voidaan rahasta ilman minkääntasoista palvelumieltä.

    • Kiiminkiläinen

      No haloo, onpa mielenkiintoista löytää tämmöisiä kommentteja :). Ei noille voi ku nauraa. Monia vuosia olen käynyt aina sillon tällöin Kiimingin grillillä ja ihan hyvin on pelannut. Muutenkin ovat laajentaneet tarjontaansa. Kieltämättä nyt kuin ajattelee, niin voisihan sinne tulla jotain uuttakin...jotain mitä ei mistään muualta saisi!!! Oikein kunnon 'mättö-annos' :). Taitaa olla taas kerran lestojen panettelua osittain tuo homma...ja mitä HH:iin tulee, niin onnetonta...kaiken lisäksi kiinni sunnuntaisin :)

    • Grilliruokienystävä

      Itse olin joskus Kiimingin Grillin vakioasiakas. Silloin se oli Kuusamontien toisella puolella. Nykyiset yrittäjät (varsinkin se naispuolinen) ei osaa alkeellisintakaan asiakaspalvelua. Eipä tee mieli asioida enää siellä.

      • räkänokkalestatitkee

        Ihmeellistä uikutusta täällä, mene antamaan palaute paikanpäälle, niin siitä voi olla jotain hyötyäkin. Onko räkänokkaa kehoitettu menemään ulos notkumaan, vai mikä ahdistaa?


      • Anonyymi
        räkänokkalestatitkee kirjoitti:

        Ihmeellistä uikutusta täällä, mene antamaan palaute paikanpäälle, niin siitä voi olla jotain hyötyäkin. Onko räkänokkaa kehoitettu menemään ulos notkumaan, vai mikä ahdistaa?

        600Km fillarilla. En lähde ainakaan ennen 2022 kesää ja taidan jättää väliin silloinkin , palvelua ei kannata odottaa.


    • jurpo

      huonot kokit.molä tee ite kaikki niin maistuu muillekkin

    • Asiakkaat äänestää jaloillaan. Ja autoillaan. Hyvä palvelu on perusasia grillillä. Sitä ei Kiimingin grilillä saa. Harmittaa sillä Kiimingissä pitäisi olla ainakin yksi kunnon girlli.

    • harmistunut

      Samaa mieltä olen. Ja grilliruokiin työnsä puolesta tottuneella asiakkaalla oli mennyt vatsa ihan sekaisin tuon paikan ruuasta. Asioin itsekin tästä lähtien muualla.

      • mukavakäydä

        Kaverillakin meni vatsa sekaisin joskus 2015 siellä käväistiin. Sen jälkeen on kuulemma käynyt siellä vielä eikä ole mennyt vatsa sekaisin. Itselläni on niin että joissakin paikoissa on hyvä ruoka ja mukava käydä. Jos jompi kumpi puuttuu, en käy. Harva grilli täyttää tämän vaatimuksen.


    • huomattuon

      joo tällaisia ne kiimingin yritykset on!Kepuli juntteja

    • nälkäinen

      Palvelu suht. hyvää mutta grillin ruuat ..... vuosikausia samanlaisia laittakaa menu UUSIKSI !!!!! Jäälin täytyy ajella kun grillille tahdon siellä hyvät eväät

    • Anonyymi

      Tuolla ei ole koskaan edes yritetty tehdä asiakastilanteesta mukavaa. Omistajalle riittää että mätön hinta/laatu on asiallinen.
      Koittakaa nyt hyväksyä ettei myyjällä ole mitään tarvetta pitää teitä jonkinmoisina jumalolentoina. Mättö kouraan ja meeppä helevettiin siitä eestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      62
      6765
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      66
      6618
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      144
      5404
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      50
      4443
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4069
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3610
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3158
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      28
      3083
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      69
      2730
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      36
      2233
    Aihe