Totuudella on aina kaksi puolta. Se ei ole totuus jos kuunnellaan vain yhtä osapuolta, tai että luot vain itse oman todellisuutesi. Se on se sinun oma pieni maailmasi. Uskalla päästää sinne muitakin. Uskalla puhua asioista ja tilanteista mitkä sinun mieltäsi vaivaavat. Älä syytä, suotta. Ainakaan ennenkuin olet luonut ja saanut hyvän kattavan kokonaiskuvan tilanteesta. Totuus on se, minkä voit rehellisesti sanoa ääneen. Totuus on se, mitä voit hyvällä omallatunnolla kuunnella jonkun muun sanomana.
Älä laita sanoja jonkun muun suuhun, tukahdutat sillä toiminnalla vain itsesi ja muut. Elämä on vastavuoroisuutta. Jos jätät toisen kokonaan huomiotta, teet sillä loppupeleissä enemmän hallaa itsellesi kuin muille.
Älä laita sanoja jonkun muun suuhun, tukahdutat sillä toiminnalla vain itsesi ja muut. Elämä on vastavuoroisuutta. Jos jätät toisen kokonaan huomiotta, teet sillä loppupeleissä enemmän hallaa itsellesi kuin muille.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Että aina se toinen ei ole halukas tulemaan sinne toisen pieneen maailmaan, ei halua puhua asioista mistä minä olisin halunnut puhua, ei puhua ylipäätään ollenkaan, ei halua kuunnella mitään mikä on vaivannut minun mieltäni.
Silloin kun toinen on täysin mykkä ja välinpitämätön ei ole mahdollisuutta saada
minkäänlaista kokonaiskuvaa mistään.
Kaikkien ihmisten kanssa ei ole vastavuoroisuutta, ei silloin kun hän toimii yllä mainitulla tavalla.
Viimeisen lauseen olen joutunut itse kokemaan hänen taholtaan mutta enpä
tiedä onko siitä hänelle mitään hallaa ja minäkin alan päästä siitä yli.
Joskus elämä asettaa eteen vieläkin isompia asioita.
jos ihminen on jo enättänyt lukkiutua - kun toiset eivät tajunneet ajoissa. Siinä ei mitkään maanittelut auta, ainoastaan aika tekee parhaansa, parantaa haavat. Jos ei ole oikein sanottavaa monellekaan mitään, minkäs teet. Toki voi kuunnella toista. Mutta kaikkien väärinkäsitysten korjaaminen, onko edes mahdollista. Mistä alkaa? Liian vaikeeta. Kun on ollut loukkaantunut kaikkeen sydänjuuriaan myöten. Ja vaikka haluaakin antaa anteeksi, kokee että itsestä ei ole enää ihmistä tehtävissä ilman ajan kulua ja pitkän terapiaprosessin apua. Toinen toisillemme voimme antaa sen ihmisyyden kokemuksen kohtaamalla lähimmäisemme oikein. Ei sen tarvitse olla aina edes sanallista. Pienet inhimilliset eleet voivat auttaa jo paljonkin asiaa. Miten katsot toista, miten reagoit hänen läsnäoloonsa esim. samassa tilassa.
Toki sitä voi esim. edesauttaa sillä terapialla. Että menis jotenkin eteenpäin Ja julkilausutulla toiveella, että ETTÄ MUUT, TULKAA MUN LUO - ÄLKÄÄ OOTTAKO ETTÄ TUUN TEIDÄN LUO. Olen yrittänyt, mutta niin paljon on myös sitä pystymättömyyttä ja kykenemättömyyttä.
Sillä just tuohon kilpistyy sen kaiken alamäen alkulähde, miksi asiat aikanaa lähti menemään niin kuin lähti. Ketään ei saa jättä yksin. Taito on osata olla ihmisenä ihmiselle.
Itselläni kylläkään parin itsepintaisen ihailijan suhteen ei ole ollut muuta vaihtoehtoa, kuin jättää "kylmästi" huomiotta. Koska niin alkanut ahdistamaan he, kun eivät tunnu tajuavan, että ei kiinnosta. (EVVK, eihän tuota voi kelläkään päin naamaa pamauttaa. Tätyy yrittää viestiä muin keinoin - mut toivotonta jos se ei tehoa!) En haluais alkaa ilkeäksi, mut mikä voi toimia ellei väliinpitämättömyys. Jos katson ystävällisesti tai edes ylipäätään neutraalisti - siis ylipäätään heitä katson; huomaan, että he ovat siinä jossain lähellä (tuota inhimillisyyden ajatusta noudattaen, kun huomaan, että ertitoten toisen itsetunto lähes olematon, niin siksi), siitä he vasta innostuvat ja piiritys sen kuin jatkuu. AHDISTAVAA! nämä tyypit, älkää hankkituko läheisyyteni, KIITOS!
Jotta ei nämä mustavalkoisia asioita. Itse en ole ahdisitellut ketään, joten asia siinä mielessä eri.
voi tuntuu pahalta.