Minulla on yritys 207xx postinumero alueella ja viime aikoina on ollut postinkulun kanssa taas ongelmia. Parina päivänä jäi posti kokonaan tulematta ja kun soittelin syytä Postin asiakaspalveluun niin ensimmäisellä kerralla kerrottiin että se johtui tapaturmasta ja toisella kerralla ei ollut syytä!?
Postin työ on jakaa postia kaikkina työ/arkipäivinä lain mukaan. Minulle yrittäjänä tulee päivittäin tärkeätä postia jotka tulee saada käsitellyksi nopeasti.
Viikonloppuna törmäsin paikallisessa kaupassa erääsen toiseen postinjakajaan joka työskentelee samalla alueella ja kyselin häneltä syitä miksi postia ei ollut jaettu. Hän ihmetteli noita edellä mainitsemiani syitä ja kertoi että jakajalle joka jakaa minulle ei ollut todella tapahtunut mitäään tapaturmaa vaan hän oli ollut töissä ihan normaalisti. Kyseinen jakaja oli kieltäytynyt tekemästä ylitöitä kumpanakin päivänä ja postit olivat sen takia jätetty jakamatta.
Toista syytä hän kanssa ihmetteli että "ei ole syytä" hänen ja minunkin mielestäni tämä syyttää suoraan sitä jakajaa joka hoitaa jakelua minun yritykseeni.
Postinjakaja kertoi että monilta sadoilta oli jäänyt postit saamatta kun ylitökieltäytymisiä oli ollut niin paljon ja syyksi hän sanoi viime keväänä tapahtuneet vähennykset ja siitä johtuneet työmäärien lisäykset. Hän kertoi itse saaneensa melkein 40%-50% lisää työtä ja hän kieltäytyy päivittäin ylityönteosta kun ei pysty millään tekemään sitä työmäärää työajan puitteissa.
Laisäädäntöä tuntien tämähän on suoranaista kiusaamista, työntekijälle ei saa antaa sellaista työmäärää mitä hän ei pysty suorittamaan työajan puitteissa. Jatkuvaa ylityötä ei voi muodostua. Toivottavasti viestintäministeriö tekee tälle asialle jotain ja toivottavasti Postin asiakaspalvelu lopettaa tuon valehtelun asiakkaille ja omistajille.
Posti asiakaspalvelu valehtelee
6
678
Vastaukset
- Eläke2014
Samanlaisia syitä sain minäkin kun postia jäi jakamatta kahtena päivänä viime viikon ajalta Turun alueella missä asun. Laskut jäivät tulematta samoin kuin aikakauslehdet mitä minulle tulee.
Kysyin postimieheltä asiaa tällä viikolla ja hän sanoi että ei pysty yksinkertaisesti tekemään sellaista työmäärää siinä ajassa mikä työaika on, töitä tullut lisää aivan liikaa. - Jo on touhua
Ja Itella taas irtisanoo.
Siellä ei varmaan ole kuin pomoja jäljellä ja hehän eivät postia jaa, helppo sanoa irti suorittavaa työhenkilökuntaa. - Kiitoksin Itellalle.
Tilasin torstaina netistä tavaran, joka oli kotonaini perjantaina. odotitko omasi tyulevan nopeammin?
- Anonyymi
Tänään juuri Postin aspa valehteli törkeästi pakettimme sijainnista ha syystä 8pv viiveeseen. Kommari Postilla ei vastuuta tekemisistään, valtion virkamiehiä kun ovat.
Jos valehtelet sujuvasti pääset postille töihin....Törkeää!- Anonyymi
Sosialidemokraattista tehokkuutta
- Anonyymi
Tavaran toimituksen nopeus riippuu olennaisesti siitä, milloin se saapuu postiin.
Lähettäjä voi kupata monta päivää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213650
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt513383Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka523066Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222859Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1351379