Aloitin kyseisessä oppilaitoksessa autoalan ammattiperustutkinnon 1.9. Meidän piti mennä työharjoitteluun jo 5.9. Emme ole vielä saaneet koulusta edes haalareita, emmekä päässeet edes korjaamohalliin. Emme ole opiskelleet työtavoista tai työkaluista mitään. En ole siis saanut mitään hallikokemusta tai päässyt edes lenkkiavainta pitämään kädessa koulussa, mutta työharjoitteluun meidät pistettiin heti töihin jo 5.9. Työharjoittelua on 3 viikkoa kuussa ja koulua vain 1 yksi viikko kuussa, eli 3/4 tulee olemaan työharjoittelua. Koulutuksen kesto on 1.5 vuotta.
Itse en osannut suhtautua tähän mitenkään epäluuloisesti, mutta nyt on jokainen sukulainen ja kaveri ympäri Suomesa ihmetellyt, että miten voidaan täysin autoalasta tietämättömät opiskelijat pistää etsimään itselleen ensimmäisellä viikolla työharjoittelupaikka ja sitten mennään vielä mm. merkkikorjaamoihin harjoittelemaan, eikä koulusta olla vielä opetettu mitään. Ja työharjoittelua tuntuu muutenkin olevan melko runsaasti.
En pitänyt tätä mitenkään omituisena tai huonona ennen kuin kaverit ja sukulaiset alkoivat ihmettelemään koulun käytäntöjä ja nyt minulle kävi seuraava tilanne:
Olin hetken eräässä merkkiliikkeessä työharjoittelussa, jonka jälkeen he sanoivat, ettei heillä ole resursseja kouluttaa minua, koska ei ole aikaisempaa kokemusta autoalalta. Korjaamopäällikkö käski viedä terveisiä kouluun asti siitä, että koulun toimintamalli on outo ja huono. Ja että koulu saa minusta isot rahat ja olettaa, että kyseinen merkkiliike leipoo minusta ammattimiehen ja koulu ei tee mitään. Hän kysyikin pari pahaa kysymystä mm. "mitä konkreettista hyötyä koulusta on ollut tähän asti?". Mitä hyötyä? No eipä juuri mitään. Jotain diipadaapa juttuja käyty siellä mm. työsuojelusta jne. ja suoritettiin tulityö, työturva ja hätäensiapu, jotka minulla jo kaikki kolme olikin entuudestaan.
Mielipiteitä? Nyt joudun siis etsimään uutta työharjoittelupaikkaa ja pelkään, että Kela lyö rahahanat kiinni, koska olen työvoimapoliittisessa koulutuksessa. Kovin moni harjoittelupaikka ei ole valmis ottamaan 1.5 vuodeksi 3 viikkoa kuukaudessa harjoittelemaan ilman aikaisempaa kokemusta autoalalta. Onko koulun tavassa toimia jotain outoa vai onko muillakin tällaista?
Jämsän AO
Neuvoja kaivataan
1
173
Vastaukset
- Neuvoja kaivataan
Up.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2733472Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1261839Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2861577- 751457
- 771416
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001140Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531136- 631011
- 22987
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois61940