Itse olin sijaisperheessä 13-vuotiaasta 16-vuotiaaksi. Jouduin sinne siksi, etten isän luona tullut toimeen isän kihlatun kanssa ja äidin luona pikkuveljeni kanssa (pikkuveli oli silloin 6 ja minä 13, uhma- ja teini-ikä kohtasivat).
Minulle jäi sijais"perheestä" todella huonot kokemukset. Sijaisperheeni oli sellainen, että oli äiti ja hänen tyttärensä minun lisäkseni. Tytär oli saman ikäinen kuin minä.
Minä jouduin joustamaan joka asiassa, kun taas tämä biologinen tytär sai mennä miten lystäsi ja tehdä mitä lystäsi. Minun kohdallani ei ollut puhettakaan että minulla olisi ollut samoja vapauksia kuin perheen tyttärellä.
Loppuajasta minua pidettiin kuin kotiorjaa, siivosin asunnon yksin viikottain (matot ulos, lakaisu, ovien pyyhintä, pölyjen pyyhintä ja moppaaminen). Kuukausirahaa minulle ei maksettu, vaikka sopimuksessa niin luki. Tiskasin joka aamu ennen kouluunlähtöä, ja kävelin 4km matkan kouluun kolmenkymmenen asteen pakkasellakin.Aamutiskiin jouduin odottamaan perheen tyttären astiat, vaikka hän söi aamiaista puolta tuntia myöhemmin kuin minä, ja minulla oli koulumatka kuitenkin pidempi. Perheen tyttären kouluun oli matkaa 700m, mutta silti sijaisäitini kuljetti hänet kovimmilla pakkasilla.
Pahimmassa tapauksessa jouduin pesemään käsin omat vaatteeni. Yöni nukuin patjalla olohuoneessa, koska sijaisäitini jakoi huoneen kanssani, eikä hän kuulemma kestänyt kuunnella sitä kun pyörin yöllä, ei kuulemma saanut unta.
Minua syytettiin myös varastamisesta, enkä päässyt ikinä mukaan matkoille.
Tässä oli vain muutamia kokemuksiani. Olin todella onnellinen kun pääsin muuttamaan sieltä pois lukioon toiselle paikkakunnalle.Ikinä omat lapseni eivät sijaisperheeseen joudu, sen takaan.
Minulle jäi sijais"perheestä" todella huonot kokemukset. Sijaisperheeni oli sellainen, että oli äiti ja hänen tyttärensä minun lisäkseni. Tytär oli saman ikäinen kuin minä.
Minä jouduin joustamaan joka asiassa, kun taas tämä biologinen tytär sai mennä miten lystäsi ja tehdä mitä lystäsi. Minun kohdallani ei ollut puhettakaan että minulla olisi ollut samoja vapauksia kuin perheen tyttärellä.
Loppuajasta minua pidettiin kuin kotiorjaa, siivosin asunnon yksin viikottain (matot ulos, lakaisu, ovien pyyhintä, pölyjen pyyhintä ja moppaaminen). Kuukausirahaa minulle ei maksettu, vaikka sopimuksessa niin luki. Tiskasin joka aamu ennen kouluunlähtöä, ja kävelin 4km matkan kouluun kolmenkymmenen asteen pakkasellakin.Aamutiskiin jouduin odottamaan perheen tyttären astiat, vaikka hän söi aamiaista puolta tuntia myöhemmin kuin minä, ja minulla oli koulumatka kuitenkin pidempi. Perheen tyttären kouluun oli matkaa 700m, mutta silti sijaisäitini kuljetti hänet kovimmilla pakkasilla.
Pahimmassa tapauksessa jouduin pesemään käsin omat vaatteeni. Yöni nukuin patjalla olohuoneessa, koska sijaisäitini jakoi huoneen kanssani, eikä hän kuulemma kestänyt kuunnella sitä kun pyörin yöllä, ei kuulemma saanut unta.
Minua syytettiin myös varastamisesta, enkä päässyt ikinä mukaan matkoille.
Tässä oli vain muutamia kokemuksiani. Olin todella onnellinen kun pääsin muuttamaan sieltä pois lukioon toiselle paikkakunnalle.Ikinä omat lapseni eivät sijaisperheeseen joudu, sen takaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Miten tämmöistä pääsee tapahtumaan!?
Ei sitä pääse tapahtumaan vaan se on käytäntöä ja totta tälläkin hetkellä sijoitetuille lapsille. Äänessä ovat sijaisvanhemmat, lapsia uhkaillaan kertomasta. Konsteja löytyy viikkorahan pidättämisestä huoneessa yksin istuttamiseen kokonaisia päiviä. Miksi valvovat instanssit tämän hiljaisesti hyväksyvät on kysymysmerkki. Minusta ulkopuolisten, esimerkiksi naapureiden pitäisi tarkkailla ihan tietoisesti heitä ja tehdä ilmoitus välittämättä ja pelkäämättä syytöksiä ja hankalan mainetta.
Ei heille pitäisi etes lasta.
Kyllä jokin laki pitäis saada ilkeille sijaisvanhemmille!!
Tottakai joka kategoriaan mahtuu mätiä omenoita. Sitä ei koskaan kyetä täysin estämään, ellei aleta videokameravalvonnalla kontroloimaan. Mikä todellakaan ei ole millään tavoin oikein tai edes vaihtoehto.
Tälläiset siaisvanhemmat tai vanhempi ovat/on yleinsä niin hyviä suustaan ja antamaan aivan erinlaisen kuvan itsestään, kuin mitä todellisuus sitten onkaan.
Oma siaisäitini oli tälläinen. Sosiaalityöntekiän edessä hän kehui minut maastataivaisiin ja kertoi miten ylpeä on minusta ja miten olen ihana tyttö. Näitä asioita luetteli niin, että olin välillä itsekkin paikanpäällä kuuntelemassa sitä ylistyspuhetta ja voi miten olisin tahtonutkin, että siaisäiti olisi oikeasti minusta niin ajatellut. Mutta kun sosiaalityöntekijä lähti, niin olin taas se sama vanha: Saamaton, valehtelija, varas, jakorasia ja yksi varsinainen pikku piru. Ja varmasti piru olinkin, en käy kieltämään.
Tottakai sosiaalityöntekijän on vaikea uskoa, kun lapsi kertoo, sillä yleinsä me mukulat ollaan monilla tavoin niin moniongelmaisia, että joudutaan miettimään, mikä on totta ja mikä sitä lapsen liioittelua em. sopeutumisvaikeuden takia. Lapsen on kuitenkin vaikea asettua uuteen perheeseen ja uusin sääntöihin, jos on elänyt pitkään laitoksissa ja tai siellä bioperheessä, missä homma ei ole ollut hanskassa laisinkaan.
Itse en ymmärrä, miksi tälläiset perheet hakevat lapsia? Mikä heidän vaikuttimensa on? Miksi meidän siaisperhe otti meidät tai miksi yleinsäkkään tahtoivat lapsia? Mitkä olivat heidän motiivit?
Tai sitten se, että mitä minä tein, että minua kohdeltiin niin ja mikä minussa se oli joka sai siaisperheen äidin käyttäytymään minua kohtaan niinkuin käyttäytyi? Olisinko voinut tehdä asialle jotain? Olisinko itse voinut vaikuttaa omalla käytökselläni siaisperheen äitiin?
Näitä asioita tulee välillä mietittyä. Eniten minua askarruttaa se, miten minusta tuli niin karmea kakara? Aina sitä ennen ja sen jälkeenkin olen ollut todella sopeutuvainen, rauhaa rakastava ja riitoja pelkäävä ihminen. Em. lastenkodissa ja nuorisokodissa oltiin huolissaan siitä, että olen liian kiltti ja annan liian helposti periksi. Mutta välissä olevassa sioituksessa minä olin oikeasti teini from hell..tai minusta tuli sellainen...
Alkuperäiselle toivottelen paljon voimia ja olen pahoillani, että jouduit kokemaan noin kamalan sioituksen! *hali sinulle*
Hei!
Minä en ihmettele yhtään, mitä enemmän elämää näen ja kuulen sitä vakuuttuneemmaksi tulen ihmisten kaksinaamaisuudesta.
Ihminen myös (sijaisvanhemmat) eivät kaikki ole edes soveliaita ottamaan sijoitettuja lapsia, vasta viime viikolla sain taas yhden nuoren suusta kuulla, mitä ihmeempiä tarinoita, mutta tosia, näin on!
Minulta on liian usein kyselty, tuleeko niillä tuloilla toimeen, mitä me saamme, että hekin yrittävät lapsia hoitoon ja sanon, että jos heistä ainakin osa saa lapsia niin, ei tule helpot oltavat lapsille.
Valitettavasti ihminen osaa näytellä ja menee läpi ns. EI toisista niinkään välittäviä EI empaattisia "hakijoita".
Kyllä toisten on sitten puututtava jos tietää paikan jossa lapsia ei hyvin hoideta, minä ainakin otin sossuihin heti yhteyttä, kuultuani kertomani nuoren väärinkäytökset.
tapahtuu aivan tavallisessa kodissakin ei ole edes sijoitettulapsi, mutta kuitenkin tyttö joutuu tekemään töitä kotona mielestäni aivan liikaa ja kun ottaa huomioon että sisaria on vanhempia sekä nuorempia eli yht. 8 lasta. Jos tämä tyttö joka kolmas vanhemmasta päästä, olisi sijoitettu lapsi niin varmasti valittaisi. Mutta nyt kun on aivan tavallinen perheen biologinenlapsi niin tyttö vain tekee työt ilman narinoita. Muut sisarukset sitten taas marisevat kaikesta ja ovat aina "vapaalla" menossa.
En meinaa että eikö olisi väärin jos sijoitettulapsi joutuu tekemään kuten keskustelun aloittaja kertoo, vaan on näitä vanhempia olemassa jotka käyttävät joitakin lapsistaan "työjuhtana", ovat ehkä helppoja lapsia tekemään töitä.
Miettikääpäs te joilla on useampi lapsi että miten sujuu työnjako kotiaskareissa.
Ei ole ehkä niin selvää kuin luulisi, vai mitä?
Sen voin sanoa että tämän perheen töitätekevä tyttö kyllä pärjää tulevaisuudessa hän on niin taitava ja huolehtivainen, etevä koulussa, kaikista lapsista pitää hyvää huolta jne.
Eikä tämä tyttö saa mitään taskurahaa, sisarukset kylläkin saavat pitävät selleisen metelin että seinät pullistelee. Tyttö käy lapsenvahtina ja näin kerää omaa rahaa. En tiedä miten hän sitten ajattelee sisimmässään se ehkä tulee esiin isompana nyt hän on 14 vuotias.
Se mitä on minusta pahinta niin on se epäoikeudenmukaisuu. Tehdä kohtuullisesti töitä kotonaan ei ole väärin vaan täysin hyväksyttävää.
Jostakin kummasta syystä sijoitetut lapset voivat kuvitella asuvansa jossakin hotellissa. Usein vaan moni sijoitettulapsi luulee että nyt saa olla vaan ja pyytää, toivoa niin kaikkea saa mitä sormellaan osoittaa.
Jos vaatimuksia asetetaan niin siitäkös meteli syntyy ainakin meillä ja monella tutulla.
Näinpä näin. Muiden ihmisten edessä kaikki oli aina hyvin, kotiin kun päästiin niin eipä enää hymyiltykään nätisti. Jouduin kokemaan (kuten sinäkin) sitä että syntipukki oli löydettävä, ja yleensä se olin aina minä. "Paras" tapaus jäi muuten edellisessä kertomatta: Perheen oma tytär oli järjestämässä kotibileitä, ja oli sovittu että menen kaverini luo silloin yöksi (perjantai). No, perjantaiaamuna heräsin todella kurjaan oloon. Mittasin kuumeen ja: 39,4. Lähdin kuitenkin kouluun, koska tiesin, että sijaisäitini syyttäisi minun sairastuttaneen itseni tahallani, ettei hänen tyttärensä voisi pitää kotibileitä.En olisi jaksanut kuunnella sitä syyttelyä, joten menin kouluun, ja kaverini luo yöksi ilman, että olisin puhunut sijaisäidilleni mitään koko asiasta. Myöhemmin, kun sijaisäitini väitti minua itsekkääksi, nostin tämän ko. tapauksen esille. Silloin hän väitti minun vain valehtelevan, mutta eipä enää sillä kertaa itsekkääksi sanonut.
Mutta, toivon todella, että suurin osa sijaisperheistä (siis ihan oikeista perheistä, ei yksinhuoltajaperheitä) pitäisi sijaislapsiaan hyvin. Paras tilanne on sijaislapsen ottamiseen ehkä se, ettei perheellä ole omia lapsia, vaikken toki lapsettomuutta tms. kenellekään toivo. Sijaislapsi kuitenkin tulee perheeseen saamaan tavallisen perheen mallia.Mikäpä siinä, jos todellakin pystyy asettamaan omat ja sijaislapset samalle viivalle, mutta mielestäni asia on kuitenkin niin, että oma lapsi on aina oma lapsi, ja vieraan on vieraan.
Olen samoilla linjoilla, kun sijaisisä.
Meillä jokainen tekee kotihommia ikänsä huomioidulla tavalla.
Biolapsi ei tee niistä sellaista numeroa, kuin sijoitetut. Sijoitetut voivottelevat, kuinka heidän pitää aina tehdä? Kun sitten mietimme mitä biolapsi on tehnyt ja mitä ne itse, huomaavat he että vähemmän he ovat tehneet.
Kuitenkin joka kerta joudumme vääntämään saman jutun rautalangasta, ennenkuin he huomaavat ettei heitä kohdella huonommin kuin biolasta.
He ovat niin kateellisia biolapselle vaikka ei olisi syytä.
En tiedä onko se huono vai hyvä juttu, että on omia lapsia...oma veljeni, joka pääsi perheeseen, jossa oli kolme omaa lasta, ei olisi voinut parempaan päästä. Vaikka kyse olikin perhekodista, niin toiminta paljolti samanlaista kuin siaisperheessä. Todella ihanat vanhemmat, jotka tukivat veljeäni todella paljon!
Siinä perheessä, jossa olimme yhdessä kaikki, oli jo omat lapset aikuisia. Todella kivoja ja ihania tapauksia! Oli aina juhlaa, kun perheen lapset tulivat kyläilemään ja ne olivat oikeasti aina parasta aikaa perheessä.
Mutta minut asetettiin kyllä veljiini nähden ihan eri asemaan. En tiedä mistä se sitten johtui? Veljilleni em. ostettiin ihan uudet pyörät ja tiesin, että minullakin oli mahdollisuus pyörä saada ja se luvattiinkin. Mutta sitten siaisäiti ei pyörää suostunut ostamaan vaan sanoi, että voin lainata hänen pyöräänsä. Asia sopi minulle ihan hyvin, mutta aina kun olin lainaamassa pyrää 9/10 kerrasta minä varastin sen, siaisäidin mielestä. No tähän tappeluun kyllästyneenä siaisisä osti minulle ihka oman pyörän, josta he saivat rahat takaisin. Mutta sekään ei ollut siaisäidin mielestä minun, vaan hänen ja jos sen pyörän otin, niin varastin senkin.
Muistan kun lähdin siaisperheestä, niin en suostunut ottamaan pyörää mukaan. Jos olisin ottanut, olisin saanut veljieni kautta kuulla, miten olin sen pyörän siaisäidiltä ryövännyt. Kun veljieni sioitus purettiin ko. perheessä tarjosi sosiaalityöntekijäni pyörää uudestaan minulle, mutta en silloinkaan sitä suostunut ottamaan, kun en tahtonut, että siaisäiti pääsee sanomaan, miten olin sen häneltä vienyt. Pyörä matkasi sitten veljieni mukana uuteen perheeseen, sillä sitä ei voinut siaisperheeseen jättää, koska pyörä ei ollut heidän. Toivottavasti pyörästä on iloa nykyisessä perheessä...vaikka muistelen, että tältä perheeltä otettiin kaikki sioituslapset pois ja heidän toiminnalleen pistettiin stoppi. Ihan tarkalleen en tiedä mitä kaikkea siellä perheessä tapahtui, mutta toiminta ei ollut ihan toivotun lainen.
Itse pelkäsin juurikin sitä, että sairastun, siaisperheessä, koska sitten olisin joutunut jäämään kotiin. Ja muistankin hyvin, kun sitten sairastuin ja tulin kipeäksi enkä jaksanut/voinut lähteä syömään ystävälleni (tällöin minulta oli kielletty pääsy ruokapöytään eikä ollut asiaa syömään, ainakaan silloin, jos siaisäiti oli paikan päällä) ja sinä päivänä ainut mitä sain oli siaisisän tuoma kuuma mehu minulle. Itse en uskaltanut alas mennä hakemaan ruokaa, juurikin siinä pelossa, että saan haukut ja jään silti ruuatta. Mutta olin kuitenkin todella kiitollinen siitä eleestä joka siaisisältä tuli ja siitä kupposesta. Tuntui, että edes joku välittää.
Tiedän, että siaisisällä ei ollut oikein tietoa missä mentiin, koska joutui työnpuolesta olemaan niin paljon poissa kotoonta ja että hänelle oli mysteeri miksi minä lähdin/halusin lähteä heiltä pois. Tätä hän oli ihmetellyt lähtöni jälkeen ja kuulin sen kiertotietä pitkin, sillä pidän yhteyksiä viellä ystäviini, joita minulle sinne jäi. Ja kun kyseessä on pieni kylä/yhteisö, niin asiat/juorut kulkevat.
No, mutta en ole katkera...tai yritän olla olematta. Olipahan kokemus ja kai siitäkin jotain opin:)