Hei!
Olisiko kellään fiksuja ajatuksia/neuvoja.
Minulla on velkaa tällä hetkellä kaiken kaikkiaan hitusen alle 60.000 euroa. Näihin velkoihin kuuluu hirveä määrä pikalainoja, opintolaina, visa mm.
Osa on mennyt jo ulosottoon, ja olen ulosottoviranomaisen kanssa keskustellut ja hän sanoi että ulkomailta he eivät lähde perimään (asun siis toisessa pohjoismaassa), vaan kyseeseen tulisi vapaaehtoinen maksujärjestely. Jos velkaa ei maksa oma-aloitteisesti takas, lähtee se varaton merkinnällä takaisin velkojille. Mutta velkoja on tippumassa sinne ulosottoon pikkuhiljaa lisää, ja haluisin päästää nyt kaikki sinne. Elämääni luottotietojen lähteminen ei vaikuta millään lailla, koska en siis asu Suomessa enkä ole sinne muuttamassakaan lähivuosina.
Aikomuksena on maksaa kaikki pois, ja siksi tämä painaakin mieltä kovasti kun on ollut niin tyhmä ja päästänyt itsensä tähän tilanteeseen. Plussana on että olen hyväpalkkaisessa työssä, jolla kuittaan nuo velat vajassa parissa vuodessa kyllä pois.
Mutta mistä kannattaisi aloittaa? Tilanne on niin hankala kun en voi hakea täältä lainaa eri maassa oleviin velkoihin, ja en voi sitä luonnollisesti Suomestakaan hakea. En voi myöskään mennä täällä velkaneuvojalle tai hakea minkäänlaista velkajärjestelyä kun velat ovat ulkomailla.
Mistä aloittaa/apua
3
257
Vastaukset
No mikähän sitten on ongelma? Annat kaikkien vain valua ulosottoon joko ajan kanssa tai ilmoituksella perinnän lopettamisesta ja velan siirtämisestä ulosottoon.
Onhan se hieno homma jos aikoo maksaa 60.000€ ulosottoon, tosin kulujen kanssa summa voi kohota lähelle 100.000€. En ihan usko että 2 vuodessa saisit maksettua tuota velkaa. Ja ainahan voi odottaa sen 15 vuotta velkojen vanhememistta.- Joopajoo maksat
Uskokoon ken tahtoo...
- Onneksi maksukykyä
Jos sinulla on noin hyvä palkka kai pystyt maksamaan jotain velkoja pois. Aloita pienimmistä, säästät kuitenkin pitkän äyrin(?) jos et päästä kaikkea ulosottoon. Ja jos sulla on noin paljon palkkaa voithan sopia suoraan ulosottoon vapaaehtoisesta maksusta. Saat sieltä luettelon velkojista ja summista ja maksat pikkuhiljaa niiden saatavat pois. En tiedä milloin ulosotto veloittaa ulosottokuluja, mutta yleensä jos on velkojalle maksanut suoraan jonkun summan joka on just päässyt ulosottoon (esim veron) tulee ulosotosta jälkeenpäin lasku ulosottokuluista. Kannattaa tosiaan ryhtyä suoraan itse saneeraamaan velkoja miten nopeammin saat ne pois sitä nopeammin luottotietosi puhdistuu tässä Suomessakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1167003Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1084767L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa574017TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133364Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7002108Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2401469- 661368
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581348Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531306Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12982