ristikeskustelu

Mille palstalle voi kuulua aihe jossa risti asetetaan sille kuuluvaan arvoon eli teloitusvälineiden joukkoon? Ei tälle?

Viestissäni, joka poistettiin pian täältä, mietin millainen on sellainen uskonto käyttää tunnuksenaan teloitusvälinettä. Millainen voisi olla uskonto joka käyttäisi tunnuksenaan teilipyörää, hirttosilmukkaa tai vaikka giljotiinia?
4422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Risti on todellakin mitä julmin teloitusväline. Se on aivan totta. Pohdinpa tässä nyt omaa suhdettani ristiin joka on uskontoni tunnus. Joskus aikojen alussa kun Jumala ja Jeesus olivat viellä taivaassa kumpikin. Jumala mietiskeli että josko loisi jonkinlaisen maailman ja sitten hän tiesi että mutta kun se ihminen lankeaa kuitenkin syntiin ja ei voikkaan sitten palata tänne. Jeesus istuskeli siinä vieressä ja mietteisään hänkin sanoi että Luo sinä Isä niin minä lunastan. No siinä sitten meitiskeltiin asiaa ja ei kun tuumasta toimeen. Maailma maailmankaikkeuksinne syntyi... Jumala oli suostunut siihen että hänen poikansa tulee lunastamaan hänän luomansa ihmiset. kaikki oli jo tiedossa silloin alussa. Tämä miksi ihminen taas täällä sortui vääriin tekoihin johtui siitä kun alkutaivaassa yksi enkeli nousi sotaan Jumalaa vastaan. Tämä enkeli hävisi sodan taivaassa ja joutui vankilaan. Siellä se huhuili että eikö tänne ole minulle ketään kaveria ja tämän tapauksen jälkeen alkoi Jumala miettiä olisko sittenkin hyvä luoda semmoinen maapallo ja sinne ihmisiä joiden sielu olisi taivaasta ja elämänjälkeen se sitten palaisi tänne takaisin. Ja kävi kuten jo olen kirjoittanut.
kun maailma oli luotu (olkoon se sitten tasan 7 päivän mahtikäskyjä tai hidas evolouutio, koska lopputulos on sama) Jumala sanoi langelleelle enkelille. Saat mennä maan päälle ja kerätä niin paljon kanssaa kuin pystyt ja langennut enkeli lähti kiireesti. se suorastaan pani kaikki peliin jotta saisi Eevan tai Aatamin syömään omenan kielletystä puusta. Ja sehän onnistui ja niin alkoi langennen enkelin työ. Sa kulkee ja keksii mitä erikoisempia keinoja eksyttää ihmiset pois Jumalan läheltä jotta se saisi ihmisen sielun itsellen. Langennut enkeli tietää että Jumala on asettanut rajan siihen kuinka kauvan se voi maanpäällä liikkua. Yksittäisellä ihmisellä se raja on siinä kun elämä loppuu mutta on olemassa myös ns. maailman loppu. Silloin kaikkien ihmisten sielut kutsutaan taivaaseen ja siellä Jumala sanoo että ne jotka tahtoivat seuratat maanpäällä langennutte enkeliä' niin se on nyt poijat silleen että sitä saa seurata täällä taivaasssakin mutta on vain semmoinen pikku mutta eli sillä enkelillä ei ole täällä valtaa ja sen pitää mennä kannatajiensa kanssa tuonne takavasemmelle siis sinne mistä se lähtikin.

Mutta ne jotka ovat jaksaneet kilvoitella ja katsoneet kauas tulevaisuuteen tai sinne mistä he ovat lähteneet voivat pelastua.

Ja sitten siihen Jeesukseen. Kun se Jeesus oli luvannut pelastaa ne ihmiset siitä langenneen enkelin pauloita se sitten tuli Jouluna tänne maanpäälle. Se kävi läpi monenlaisia muodonmuutoksi mm. muuttui ihan soluasteelle ja kiinnittyi maria kohtuun. Siinä' se sitten kasvoi ja potkiskeli kunne syntyi. Jouluna monet jo saivat tietää että tämä lapsi oli jotenkin kummallinen ja paljon sitä yritetiin surmatakkin. Kaikki ne Herodeksen alle kaksivuotiaiden surmaamiset yms. oli vain oikeestaan Jumalan ja langen enkelin taistelua. Kun se yritti vaikka mityen että lunastaja oli tuhoutunut. sitten Jumala vielä antoi Jeesuksen sille langennelle enkelille kiusattavaksi erämäähän. Se yritti siellä heikentää Jeesusta vetoamalla sen inhimillisiin piirteisiin mutta ei onnistunut.

sitten se Jeesus tekli niitä ihmetekoja ja tiesi että kohta kohta on maksettava se hirveän kauhea hinta näistä isän luomista ihmisistä ja niiden sieluista. se odotteli ja kun pääsiäinen sitten tuli alkoi sovituksen aika... Ruoskittiin, häpäistiin, kidutettiin ja lopuksi naulittiin ristiin tuohon hirveään ja kammottavaan teloitusvälineeseen. Mutta niin oli langennut enkeli saanut aikaan paljon pahaa että sen maksamisen hinta oli korkea. se oli toisen Jumalaolennon kuoleminen se inhimillisen ihmisen kuolemine. Jeesus oikeastui kuoli ristillä. sydän lakkasi lyömästä', hengitys pysähtyi ja ruumis kuoli. Näin käy ihmisen sielulle kun hän lähtee langenneen enkelin mukaan. Jumaluus kuolee, tulee sielunb kuolema. Sitten 3 päivää ja Jumala herätti Jeesuksen. Hän herätti Jeesuksen kuolleista ja näytti langenneelle enkelille pitkää nenää. Minä olen suurin ja minä teen mitä haluan. Hän oli katsonut sivusta poikansa kärsimystä ja sitten palautti tälle elämän. langennut enkeli tiesi hävinneensä lopullisesti. Se aloitti raivokkaan metsästyksen. Niin paljon kuin vain voin saada niin niin paljon kerään kannattajia.

Jeesus nousi taivaaseen osoitaakseen että kun täällä jaksáa uskoa häneen ja Jumalaan ja pitää heidän suurimpina niin on mahdollisuus palata taivaaseen maallisen elämänjälkeen niinkuin Jeesus teki!!

Siksi TYHJÄ risti on minulle tärkeä. se kertoo minulle siitä että minun pahat tekoni on sovitettu ja langet enkeli menetti minuun otteen kunhan vain muista pitää itseni kelvollisena Jumalalle.

Risti on todellaki kauhea välinen mutta se on myös voiton merkki!

Äänestä

..siinä että risti on teloitusväline ja se kuuluu sellaisten joukkoon.

Sitäpaitsi kaikkien esineiden palvominen on suorastaan noituutta.

Kuitenkin risti eroaa muista teloitusvälineistä siinä että juuri ristillä teloitettiin Jeesus joka samalla toimitti mittaamattoman suurta tehtäväänsä ihmiskunnan pelastamiseksi. Ristiinnaulitseminen oli äärimmäisen julma tapa tehdä ihmisestä loppu ja se sopi tämän vuoksi erinomaisesti Jeesuksen tarkoituksiin. Hänen tehtävänsä oli asettua kärsivän ihmisen tilanteeseen mutta silti olla tuomitsematta niitä jotka hänelle tekivät pahaa. Tällöin hänellä oli KÄYTÄNNÖSSÄ tilaisuus toteuttaa anteeksiantamista ja samalla oppia ymmärtämään ihmisen kärsimystä. Jumalan kirkkaudessa kun ei tällaisia touhuja harrasteta.

Kun nyt Jeesus on käynyt kaiken tämän läpi sekä vielä kaiken lisäksi noussut kuolleista niin hän pystyy auttamaan meitä kaikkia kun roikumme omilla risteillämme. Hän on koko ajan, päivittäin vierellämme tukena kun me omissa kärsimyksissämme tahdomme sortua katkeruuteen, vihaan ja anteeksiantamattomuuteen. Hän on täten tiennäyttäjänä myös pois tästä kärsimyksestä. Anteeksiantamus on tie onneen sanotaan ACIM:ssa

Tämän vuoksi juuri tuon esille Jeesusta ratkaisumallina esim. masentuneille vaikka se tuntuu joitakin jopa ärsyttävän. Kokemusta ja pätevyyttähän Jeesukselta löytyy, eikö totta?

Äänestä

oikeampi

Äänestä

Risti on mitä keskeisin teema vanhoillislestadiolaisuudessa. Samoin kaikissa muissakin kristillisissä suuntauksissa.

Toisaalta loukkaava kirjoittelu on sääntöjen vastaista. Eikä aina ole selvää, mikä on ilmaisunvapautta ja mikä taas toisten ihmisten arvojen loukkaamista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


henkka kirjoitti:

Mille palstalle voi kuulua aihe jossa risti asetetaan sille kuuluvaan arvoon eli teloitusvälineiden joukkoon? Ei tälle?

Viestissäni, joka poistettiin pian täältä, mietin millainen on sellainen uskonto käyttää tunnuksenaan teloitusvälinettä. Millainen voisi olla uskonto joka käyttäisi tunnuksenaan teilipyörää, hirttosilmukkaa tai vaikka giljotiinia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu