Seksuaalisuudesta seksistä puhuminen

Se on vanha vallankäyttötapa. Lahkon tunnusmerkki on, että se haluaa käyttää valtaa, mutta myös löytää jonkun, joitakin ihmisryhmiä, jota vähän alistaa. Lahko on lahko ja vl-liike on lahko.
42280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Päivämiehen viimeinen pääkirjoitus todistaa tämän ainakin.

Äänestä

Katsoisitko myös toista viestiketjua: Päivämies - seksuaalisuutta ylokorostava lehti.

Ystävällisesti nimimerkki: "Jo riitti"

Äänestä

Tääkin on tärkee ja iha uuuuuuuuuuuus juttu!

Äänestä

modernisoitua ja kertoilee pumpuliin käärittyjä juttuja seksuaalisuuteen liittyen.

Jo riitti-nimimerkki ottaa pultteja asiasta, joka pitää asiasta olevaa keskustelua ylikorostuneena - eli lienee vanhempaa sukupolvea, jolle tällaiset asiat ovat tabu.

Se että seksuaalisuudesta puhuminen on tabua, on myös osaltaan tehnyt nämä asiat vl-lahkon sisällä kielletyiksi asioiksi. Ja mihin se on myös osaltaan johtanut, salahaureuteen (Raamatun ilmaisu) = insestiin ja pedofiiliaan.

Äänestä
  • Pedofilia on rikos, homoseksuaalisuus ei ole.

    Äänestä

  • Pitääkö asia piirtää nimikerkille kuva siitä, mistä on kysymys ja mistä ei ole kysymys.

    Turhaa uhoilet ikäkysymyksellä ja modernisaatiolla. Onko sinusta Päivämies siis tulossa moderniksi. Silloinhan seuraavissa päikkäreissä kerrotaan, miten saada kiksit. A i niin, niitähän herrat saavat jo liiankin helposti.

    Päivämies on toimitussääntöjensä mukaan kristillisiä herätys- ja hartauskirjoituksia toimittava lehti. Eräs tunnettu psykologi (ei vl) sanoi juuri tuosta uudesta Päivämiehestä, että aika noloa, mutta menee huvien puolelle.

    Katso minun kirjoitukseni, jos jaksat ja viitsit siitä toisesta viestiketjusta: "Päivämies ja seksuaalisuuden ylikorostus." Pitäisi tervejärkisen nähdä, mitä minä tarkoitan.

    Sinulla soinee mielessäsi itsestäsi laulun sanat: "I'm sexy and I know it..." Ymmärsitkö vihjeeni. Siis: Et ymmärtänyt.

    Sinä taidat asua jossakin Härmässä vanhassa, ikihonkaisessa metsässä puu juurella. Moderni älykkö ei voi olla kirjoituksesi mukaan. Minäkin tulkitsen näin sinua muutaman sana mukaan.

    Tabu tarkoittaa asiaa, jota ei saa koskea, josta ei saa puhua. Se on niin "pyhää", ettei toteemeja saa kaataa. Minähän olen juuri kaatanut toteemeja, kun kerron, että seksuaalisuudesta kirjoittamiselle on omat kanavansa - ei päikkäri.

    Oikeest ottaa p****sti päästä, kun ei mee jakeluun itsestään selvyydet.

    Muuuten: "Näistä" asioista on puhuttava, ei kirjoitettava jälkijättöisesti. Sitä paitsi tabu on yksi: pedofilia ja sen sisällä oleva asia sukurutsa. Näistä ei puhuta eikä kirjoiteta - vieläkään. Eihän niistä kirjoittaminen ole huvittavaa eikä hauskaa.

    Äänestä

  • uskovainen gay kirjoitti:

    Pedofilia on rikos, homoseksuaalisuus ei ole.

    Ei maallisen lain mukaan, mutta Raamatun mukaan on synti eli rikos. Vain 30 vuotta sitten se oli rikos maallisessakin laissa. Paha ottaa näennäistä valtaa, mutta on jo hävinnyt taistelun, Jeesus voitti.

    Kannattaisi ottaa todesta Raamatun sanoma ja lukea se läpi. Oikeaa opetusta Raamatusta tulee iltaisin radio Deistä klo 21-21.30. On radio Suomen vieressä.

    Miten todistat uskovasi, kun teoillasi kiellät uskon?

    Äänestä

Voi,voi kyllä sitä maailmassa on räikeää seksistä puhumista joka ei kunnioita yksilöä ollenkaan,Jo tv sarjat ja ovat niin härskejä että normaali ihminen inhoaa tuollaisia.Jos vl.llät seksistä puhuu se on aivan toisen laatuista ja normaaliahan se on puhuakin asioista.kauniisti oli päivämiehessä tuotu esille noin arka asia,sehän on sen häpeä joka ei kestä tuollaista tietoa.Homoseksuaalisuus on väärin vain toteutettuna sillä eihän ihmisen syy ole jos homoksi syntyy,se ei ole synti.

Äänestä
  • Niin siitä puhe, mistä -puute- sanonta pitää paikkansa. Tulee mieleeni useita vanhoja saanaajia, jotka toistivat: "Voi voi sitä maailmapoikaa tai tyttöä..." Kohta oli nimi lehdessä, kun oli hieman liian omapäisesti piiskannut jotakin pientä jossakin koulussa.

    "Voi voi, ettekö tee tiiä, ettei niitä silmäkulmia tartte vihreiksi maalata, kun ne kuitenkin homehtuvat sitten..."

    Voi, voi ja vielä kerran laardi. Asiasta puhuminen on tärkeää, mutta Päivämies ei ole Se lehti. Ajatelkaa, mitä tahdotte.

    "Sehän on sen häpeä, joka ei kestä tuollaista tieto..." Ootko ihan tosissas?

    "Kun vl:t seksistä puhuvat, se on ihan toisenlaista..." Etkö tosiaan tiedä, miten ne vl:t puhuvat seksistä? Siinä maailmanpoikakin jää toiseksi, kun muutaman saunakaljan jälkeen alkavat vl-äijien puuheet kääntyä siihen naisen ruumiinosaan, joka on naisen omaa ja sen kanssa leikittely kuuluu omalle ihmiselleen siinä lähellä. Mutta voi, voi vaimo-parat niissä saunailloissa...

    Suutuuttaa itseänikin, että tiedän oikeasti liikaa näistä tosiasioista. Onneksi ei ole tarvinnut millään tavalla olla osallisena tai puheiden kohteena. Mieheni ei osallistu ko iltoihin.

    Kaksoisviestintä: pedofilia-sanaakaan ei saanut mainita, mutta nyt: "I'm sexy and you know it"-biisin viesti oli päikkärin pääasia.

    Kyllähän tollaset kirjoitukset varmaan kiksaavat. Siltä näyttää.

    Kauniisti verhoiltua hörhöilyä, kun totuuden tiedän - kainalossa?:)

    Äänestä

se on todella aivan hirveää kuultavaa miten maailmanpoika halventaa naissukupuolta.Jos asiallisesti sksistä ja läheisyydestä puhutaan se ei mielestäni ole väärin.Sellainen joka ei asiallista keskustelua kestä,hänen tunteensa on lukkiutunut jollakin tasolla.Päivämies puhui kauniisti ihmisen tunne-elämästä joka kosketta meitä jokaista ja joka pysyy elämän loppuun asti.

Äänestä
  • Mikä on maailmanpoika ?

    Äänestä

  • rietas onnellinen kirjoitti:

    Mikä on maailmanpoika ?

    Jonka äiti on Venus ja isä Mars.

    Äänestä

  • rietas onnellinen kirjoitti:

    Mikä on maailmanpoika ?

    "Juuri riitti" kirjoitta edellä ka kirjoita toisessa viestiketjussa samasta aiheesta.

    Olen ottanut tämän päikkäri-asian tosissani. Kuuntelen, mitä muut ihmiset sanovat ja hävettää minuakin.

    Ei vl:t naureskelevat nyt pedofilia-kohun jälkeen, miten Päivämiehessä voi olla tuollaista kaunistelevaa seksuaalisuuskirjoittelua.

    En todellakaan ole seksuaalisuus-kielteinen, mutta Päivämiehessä. Pitäiskö nimi muuttaa Päiväperhonen tai Päivänainen, koska naisethan näitä kohteita ovat.

    Nukkukaa levollisesti päiväunetkin!

    Vastaus kysymykseesi "rietas onnellinen": "Maailmanpoijalla viitataan ei-vl:iin. Siis luokittelu vl-uskovauíset ja ei vl-epäuskoiset."

    Äänestä

  • Jo riitti kirjoitti:

    Eikö se ole nimittelyä ?

    Äänestä

  • rietas onnellinen kirjoitti:

    Eikö se ole nimittelyä ?

    Nimittelyähän se on!

    Olen kiireessäni tehnyt, edellä oleviin teksteihini, aivan hurjasti kirjoitusvirheitä. Koittakaa kuitenkin saada selvää. En ehdi korjata niitä.

    Mun pitää mennä töihin! Olen jo matkalla työpaikalleni.

    Niittaan työajaksi palstan kiinni. Ehkäpä kohdaltani kokonaan.

    Tämä on ollut hurja kokemus. Kokemukseksi saa jäädäkin, koska kukaan ei voi näköjään kirjoittaa mitään, etteikö kirjoituksen tarina ala muuttua muitten outojen kommenttien takia epätodeksi huuhailuksi.

    Tästähän voisi tehdä kirjan tai väitöskirjan!

    Tämä palstakirjoittelu on välillä työlästä, mutta ei se työtä ole ole ja siksi siinä saa olla virheitäkin, mutta Päivämies saa palkkansa, vaikka toivon sydämestäni, että sen tuotto olisi virkistävää ja että sille maksettu ihmisten kukkaroista hinta antaisi positiivisen tuoton. Sitä ei tule seksin aukaisemisesta - siis sen maksamisesta (Päivämies-lehtihän maksaa). Huh huh nyt meinas lähteä...

    ... menen töihin tekemään taloudellista tulosta.

    Tämä riitti!

    Äänestä

Ei vl.llät kaljottele kaljottele,kaljottelijat ovat sitä samaa porukkaa kuin sinäkin olet Jo riitti nimmari.
I

Äänestä
  • Älä viitsi!

    Asia on valitettavan totta JOIDENKIN VL:IEN MUKANA istuvien kohdalla. Minä en juo kaljaa, kaljottele, enkä muistakaan makeutusaineita.

    Et tiedä ja siksi ymmärrään. Minä valitettavasti tiedän ja siksi enymmärrä, enkä hyväksy uskovaisten kaljottelua. En tuomitse muiden tekemisiä.

    Asia on ongelma niin nuorten kuin aikuisten kohdalla - välillä.

    Ota laput pois, niin voit auttaa niitä, jotka mahdollisesti haluavat tulla autetuiksi. Nämä ko:t eivät halua tulla autetuiksi, joten asiasta kirjoittaminen ei riko salaisuus-asiaa.

    Mene sinäkin tekemään jotakin asiallisen järkevää "Seurannut"-nimmari.!

    Minä olen kohta työpaikalla. Kävin sitä ennen neuvottelun puhelimessa.

    Äänestä

  • Jo riitti kirjoitti:

    Älä viitsi!

    Voi tuska noita kirjoitusvirheitäni.

    "... enkä muitakaan makeutusaineita." Tämä pitäisi olla sitaateissa.

    Lue nimmari uudelleen: "Et tiedä ja siksi ET ymmärrä..."

    Äänestä

  • Jo riitti kirjoitti:

    Voi tuska noita kirjoitusvirheitäni.

    "... enkä muitakaan makeutusaineita." Tämä pitäisi olla sitaateissa.

    Lue nimmari uudelleen: "Et tiedä ja siksi ET ymmärrä..."

    Käytät ehkäisyä todennäkösesti ?

    Äänestä

  • rietas onnellinen kirjoitti:

    Käytät ehkäisyä todennäkösesti ?

    Niinkö! Tuntuko Sinusta kivalta kirjoittaa tuo lyhyt retorinen lause?

    Äänestä

  • Jo riitti kirjoitti:

    Niinkö! Tuntuko Sinusta kivalta kirjoittaa tuo lyhyt retorinen lause?

    Kello 10.04 ja petin itselleni antaman lupauksen: "Niittaan palstan kiinni, koska olen töissä!" Menin palstalle kesken työpäivän, mutta kahvimuki kädessä ja koleegat ympärillä. Lupasin, että tämä on sallittua, koska elämme bisneksen voimia vaativassa maailmaassa.

    Kollegat nauravat (ei tosiaankaan vl:ä) palstan kirjoituksille - ei ihmisille, koska nimimerkithän tällä remppuilevat.

    Hei kaikki palstalaiset,

    Terveiset nimimerkin "Jo riitti" kolleegoilta. Tästä aamusta tuli ratkiriemukas. Saatiin pomolta lupa olla tässä 15 minuuttia. On muuten paras työtehoa lisäävä "kurssi", missä ikinä ollaan oltu. Onko teille muuten tehty koskaan ÄO-testiä (kts. Googlesta, mitä ÄO tarkoittaa).

    Terveisin "Jo riitti" -nimimerkin kolleegat

    Äänestä

  • Jo riitti kirjoitti:

    Niinkö! Tuntuko Sinusta kivalta kirjoittaa tuo lyhyt retorinen lause?

    Tuntui ja odotan vastausta siihen. Meneekö bisnes uskoa tärkeämmäksi ?

    Äänestä

  • rietas onnellinen kirjoitti:

    Tuntui ja odotan vastausta siihen. Meneekö bisnes uskoa tärkeämmäksi ?

    Ookko nää tosiaan noin pöljä?

    Tuskin tohon, alkuperäinen nimimerkki, viitsii edes vastata.

    Äänestä

  • Oookko nää? kirjoitti:

    Ookko nää tosiaan noin pöljä?

    Tuskin tohon, alkuperäinen nimimerkki, viitsii edes vastata.

    Ja taas sait uskollesi vahvistusta.

    Äänestä

  • rietas onnellinen kirjoitti:

    Ja taas sait uskollesi vahvistusta.

    "Rietas onnellinen", Sinähän olet asteri (muuttele rietas-sanan kirjainten järjestystä) , mutta et taida olla kukka, enemmänkin jonkin sortin sipuli.

    Hel***ttiäkö se sulle kuuluu, mitä mä teen. Odottele asteri vastausta vaikka sinne asti...

    ja kantele hiidenkiviä, niin kuin Obelix. Uskosi takuulla vahvistuu. Ei sitten tartte juoruilla.

    Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. No ehdit vielä tehdä parannuksen ehkäisyn synnistä, vai oletko Jumalan lapsi, käytös ei ainakaan viittaa siihen.

    Äänestä

  • rietas onnellinen kirjoitti:

    Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. No ehdit vielä tehdä parannuksen ehkäisyn synnistä, vai oletko Jumalan lapsi, käytös ei ainakaan viittaa siihen.

    Sullahan on hyvä muisti, kun muistat tuon ikiaikaisen sananlaskun. Sultahan tuli kokonainen lause. Osaat sittenkin krjoittaa tai ainakin sinne päin. Onnittelen!

    Äänestä

  • Jo riitti kirjoitti:

    Sullahan on hyvä muisti, kun muistat tuon ikiaikaisen sananlaskun. Sultahan tuli kokonainen lause. Osaat sittenkin krjoittaa tai ainakin sinne päin. Onnittelen!

    Lisäys: Sinä "rietas..." et taida olla töissä, kun palstalla koko ajan hääräilet. Minä tulin äsken töistä ja söinkin. Oletko työtön? Oletko Jumalan lapsi vai ilman Jumalan rakkautta?

    Äänestä

  • Jo riitti kirjoitti:

    Lisäys: Sinä "rietas..." et taida olla töissä, kun palstalla koko ajan hääräilet. Minä tulin äsken töistä ja söinkin. Oletko työtön? Oletko Jumalan lapsi vai ilman Jumalan rakkautta?

    Piti kirjoittaa. Koetko, että olet vl ilman että koet Jumalan rakkauden. Jumala rakastaa kaikkia, joten kiiruhda...

    Äänestä

  • Jo riitti kirjoitti:

    Piti kirjoittaa. Koetko, että olet vl ilman että koet Jumalan rakkauden. Jumala rakastaa kaikkia, joten kiiruhda...

    Mikä sinä olet toisisia arvostelemaan ? Pyhä Henki näkee kierukkasi hormoonin.

    Äänestä

  • rietas onnellinen kirjoitti:

    Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. No ehdit vielä tehdä parannuksen ehkäisyn synnistä, vai oletko Jumalan lapsi, käytös ei ainakaan viittaa siihen.

    Voi hyvänen aika! Että ehkäisy ja järjen käyttö olisi synti! Ehkä vl-väelle, mutta sen perusteella ette voi julistaa ketään uskosta osattomaksi.
    Raamatun mukaan syntiä on, jos joku niin kokee. Meillä voi olla eri käsitykset asioista, mutta uskoa se ei poista meistä ev.lut uskovista.

    Miten selittäisitte yhden lapsen perheen? On monia syitä, jos lapsia ei saa.
    Kaikilla ei ole onnea edes saada sitä yhtäkään lasta. Eikä sen perusteella voi väittää toista uskottomaksi.

    On suorastaan röyhkeyden huippu esittää olevansa muita parempia! En voi ymmärtää, miten ihmiset on saatu tuollaista hyväksymään.
    Tai että olisi joku oma teko, jolla varmistaa pelastus... Niitä ei ole. Hyvät teot tulevat hengen vaikutuksesta ja kunnia kuuluu Jumalalle.

    Nöyryyttä Herran edessä pitäisi olla, ei arvostelemista.
    Minä olen täällä kertomassa sitä, mitä olen oppinut Raamatusta. Ihmisten perässä en kulje. Tutkin asiat Raamatulla. Pidän sen, mikä on hyvää.

    Yritän kertoa, mikä on totuus. Jatkuva lapsiin seksuaalisesti kajoaminen on ilman selityksiä synti, suuri synti. Lapset ovat Jumalan silmäteriä. Meidän tulisi olla Pyhän Hengen temppeleitä, mutta hänet poljetaan maahan irstailulla pienten kustannuksella. Ei ole uskoa silloin, vaikka olisi vl.
    Noista vääristä teoista pitää tehdä loppu, parannus. Muodollinen anteeksianto ei päde, kun synnin tekemistä jatketaan. Permpi on silloin, että sellaiselle laitetaan myllynkivi kaulaan ja upotetaan mereen; Raamatusta. Nykyaikana voisi tehdä tietyn poisto-operaation halujen hillitsemiseksi.

    Olen huolissani ja koetan saada ymmärrystä, ettei kukaan menisi harhaan ja joutuisi kadotukseen.
    Kaikkien opettajien, saarnamiesten, vastuu on suuri. Tuomiot myös sen mukaiset.

    Äänestä

  • rietas onnellinen kirjoitti:

    Mikä sinä olet toisisia arvostelemaan ? Pyhä Henki näkee kierukkasi hormoonin.

    Kukahan tuon arvostelun aloitti kyselemällä mun asioita? Olet sinä melkoinen rietastelija (tämä on sun nimimerkistä). Koita kirjoittaa hieman enemmän, niin voisin saada jotakin tolkkua sinun ajatustenjuoksuistasi.

    Kyllä sinua valtavasti kiinnostaa kierukat ja hormoonit. Oot sä oikeasti onnellinen. Ei siltä tunnu. Sanansoittosi on kuin suunsoittoa.

    Muuten tiedoksesi minä kirjottelen tahallani näin koska näen, kuinka pitkälle ihminen voi palstalla mennä sanojensa kanssa. Siksi provosoin ja tulitkin provosoiduksi. Jos et tiedä, mitä tarkoittaa käsite, provosoida, niin katso Wikisanakirjasta.

    Onnea etsimiseesi.

    Joko teit parannusta ?

    Äänestä

  • rietastakin onnellisempi kirjoitti:

    Joko teit parannusta ?

    Mä teen parannusta usein, mutta en sinun sanomistesi takia.

    Provosoida ei tarkoita parannusta. Nyt ole nimimerkkinä "rietastakin onnellisempi". Oletko ajatellut, mitä sana, rietas, tarkoittaa. Minäpä kerron, koska muuten sinun kaksoiskirjoittelusi (vrt. kaksoisviestintä) jatkuu. Todennäköäisesti heittelet vielä sanoja, mutta ne lauseet, missä ne ovat. Etkö osaa kirjoittaa?

    Rietas on synonyymi sanoille: aistillinen, vastenmielinen, likainen, törkeä, ruokoton, himokas, irstas, hävytön, siivoton, rivo, räävitön (www.synonyymit.fi). Synonyymi on siis samaa asiaa tarkoittava käsite. Oletko siis edelleen onnellinen, kun kuvaat itseäsi riettaaksi?

    Mua et voi syyttää noista käsitteistä. Ne on synonyymisanakirjassa. Riestas on noiden sanojen synonyymi.

    Ymmärsitkö? Parannukseen ei kannata kehottaa tästä. Minä en tällä palstalla käytä Jumalan rakkautta väärin. Tämä, palstan osio, on aika lailla niin kuin haiseva lantaläjä.

    Kirjoitappa hieman enemmän. Alan huolestua, etkö osaa muuta kuin rietastella?

    Älä kiroile täällä ja usuta toisia väkivaltaan. Kannanottosi - Saanko anteeksi -

    Äänestä

  • seksiä lisää kirjoitti:

    Älä kiroile täällä ja usuta toisia väkivaltaan. Kannanottosi - Saanko anteeksi -

    Nyt "seksiä lisää" menit liian pitkälle. ".Älä kiroile ja usuta toisia väkivaltaan", näin kirjoitat minusta edellä.

    Tuo on uhkaus minua vastaan. Juristina tiedän, miten asiaan tulee suhtautua.

    Kuten kerroin, että olen hieman provosoinut saadakseni joitakin ajatuksia esille.

    Ne tulivat, mutta valitettavasti vastoin lakia. Onko tuo on Sinun loppukommenttisi. Se on kunnianlaoukkaus minua vastaan. Rikosnimike on törkeä kunnianloukkaus, johon sisältyy asianosaisen oletettu toiminta: "Usuttaminen väkivaltaan."

    Nyt kirjoitan nimimerkille "rietas onnellinen". Nykykeinoin voin saada selville, oletko sama kuin kommenttiini vastannut "seksiä lisää". En kuitenkaan tee sitä. En etsi nimimerkkiäsi. Saat säilyttää intimiteettisuojasi, vaikka menit minun intiimialueelle.

    Kiroilua et voi todistaa, koska olen käyttänyt esimerkiski: "Hel***ttiäkö se sinulle kuuluu" siinä asisayhteydessä, jossa totesit, että käytän ehkäisyä. Tällaisessa asiayhteydessä sana voi tarkoittaa mitä tahansa, koska kerrot ikään kuin totena, että minä ehkäisen (toistan saman asian, jotta ymmärtäisit).

    Juridisesti kysymys on toisesta kunnianloukkauksesta. Puutut minun arvomaailmaani oletetuin käsityksin.

    Annan Sinulle anteeksi, jos kadut ja osoitat sen seuraavassa kommentissasi, jota odotan välittömästi. Siis välittömästi! Tämä ei ole uhkaus. Tiedän, milloin on kysymys uhkauksesta, jonka itse teit.

    Vastaa heti!

    Asiatekstissä ei saisi olla virheitä. Korjaan samantien omat kirjoitusvirheeni samalla, kun odotan sinun vastaustasi ja anteeksipyyntöäsi. Kauaa en odota, koska asia, mistä syytit minua oin juridisesti vakava.

    Korjaukseni:

    1. "Onko tuo on.." Pitää olla: "Onko tuo sinun...
    2. "...asisayhteydessä..." Pitää olla "... asiayhteydessä..."

    Odotan anteeksipyyntöä nyt!

    Äänestä

  • Jo riitti kirjoitti:

    Nyt "seksiä lisää" menit liian pitkälle. ".Älä kiroile ja usuta toisia väkivaltaan", näin kirjoitat minusta edellä.

    Tuo on uhkaus minua vastaan. Juristina tiedän, miten asiaan tulee suhtautua.

    Kuten kerroin, että olen hieman provosoinut saadakseni joitakin ajatuksia esille.

    Ne tulivat, mutta valitettavasti vastoin lakia. Onko tuo on Sinun loppukommenttisi. Se on kunnianlaoukkaus minua vastaan. Rikosnimike on törkeä kunnianloukkaus, johon sisältyy asianosaisen oletettu toiminta: "Usuttaminen väkivaltaan."

    Nyt kirjoitan nimimerkille "rietas onnellinen". Nykykeinoin voin saada selville, oletko sama kuin kommenttiini vastannut "seksiä lisää". En kuitenkaan tee sitä. En etsi nimimerkkiäsi. Saat säilyttää intimiteettisuojasi, vaikka menit minun intiimialueelle.

    Kiroilua et voi todistaa, koska olen käyttänyt esimerkiski: "Hel***ttiäkö se sinulle kuuluu" siinä asisayhteydessä, jossa totesit, että käytän ehkäisyä. Tällaisessa asiayhteydessä sana voi tarkoittaa mitä tahansa, koska kerrot ikään kuin totena, että minä ehkäisen (toistan saman asian, jotta ymmärtäisit).

    Juridisesti kysymys on toisesta kunnianloukkauksesta. Puutut minun arvomaailmaani oletetuin käsityksin.

    Annan Sinulle anteeksi, jos kadut ja osoitat sen seuraavassa kommentissasi, jota odotan välittömästi. Siis välittömästi! Tämä ei ole uhkaus. Tiedän, milloin on kysymys uhkauksesta, jonka itse teit.

    Vastaa heti!

    Menit/menitte hiljaisiksi! Toivottavasti iski katumus ja mietit/mietitte, miten korjaatte sanomanne. Voitte poistaa kommenttinne nk. asiattomina viesteinä tai pyytää minulta anteeksi.

    Tämän on loputtava. Itse lopetan kirjoittelun tänne, mutta sitä ennen tarkista, että anteeksipyyntö tulee tai kommnetit häviävät. Asia on kuten sanoin vakavasti juridinen ja vakavasti uskonnollinen.

    En herätä uusia asioita, vaikka noista lyhyistä lauseista voisi sanoa muutakin. Olen nyt tosissani.

    Äänestä

Viranomaisten valvottava lestadiolaisia perheitä.

Äänestä

Aikuisten kesken seksistä puhuminen täällä on jo mielestäni kyllästymiseen asti puhuttu. Kyllä me aikuiset tiedämme mitä seksi on ei tässä varmaankaan kukaan epätietoinen asiasta ole. Miksi joku nostaa asian tikun nokkaan niin kuin siinä olisi jotain uutta.

Äänestä
  • Asia on tikun nokassa minun kirjoituksissani vain siksi, että siitä oli niin näyttävästi kirjoitettu Päivämiehessä ja Siionin Lähestyslehdessä!

    "Jo riitti" kuittaa ja toteaa uudelleen: Asia on loppuun käsitelty minun osaltani. Jäljelle jäi: Vanhaa toistoa vuodesta 2006 asti, loan heittoyrityksiä ja vl-hartauslehtien seksiopastus- voi uskon hämäryyttä.

    Äänestä

Jokaisessa ihmisessä olevan leimaaminen synniksi on puhdas vallankäyttötapa. Seksissä ei ole mitään syntistä vaan se on luonnollinen Jumalan lahja, joka ei traumatisoi ketään. Tämän tiesi jo väkivaltaisen kirkkoisä Augustinuksen (354-431 jaa./eKr.) aikalainen, aitoa uskoa vailla seksuaalisuuden demonisointia elänyt Julian Eclanum (Julian Eklanumilainen). Koko seksuaalisuuden perisyntiseksi leimaaminen oli kirkkoisähörhö Augustinuksen keino saada kaikki ihmiset syntisinä valtaansa. Augustinus lyöttöytyikin yhteen Rooman vallanpitäjien kanssa ja ajoi seksuaalisuuden luonnollisuuden tietäneet väkivalloin maanpakoon ja ekskommunikoi (väki)vallallaan toisinajattelijat.

Tämän väkivaltaveikon Augustinuksen harhat otettiin mukaan kirkon noitavainokirjaan Malleus Maleficarum (v. 1497). Luther on myös Augustinolaismunkki ja kirjoitti mm. kirjan hyökkäävän "Juutalaisista ja heidän valheistaan", josta Hitler ammensi väkivaltaansa.

Harva muistaa Raamatusta, mikä oli Sodoman a) pääsynti ja mikä oli Sodoman kohtalo.
Vastaukset löytyvät Hesekiel'in kirjan 16. luvusta. Tässä vastukset a) pääsynti oli ylpeys (seksuaalisuutta ei mainita syntinä nimeltä lainkaan!). b) Sodoman kohtalo oli valoisa, olla Jumalan tunnustamana syntiseen Jerusalemiin verratuna vain pikkusyntinen ja Sodoman kunnian palauttaminen (tuleminen entiselleen Jerusalemin tyttärenä).

Näistä asioista pitäisi Raamatun lukijan olla kiinnostunut eikä lähteä mukaan kirkkoisä Augustinuksen väkivaltaiseen hörhöilyyn ja harhailuun ja seksuaalisuuden demonisointiin. Mielihyvä EI ole vahingollista kenellekään. Ei edes sinulle arvon lukija.

Myllynkiveäkin tulee raamatun mukaan sovittaa vääryyteen viettelijän kaulaan. (Tällä raamatun kohdalla ei ole mitään tekemimista lasten seksuaalisuuden kanssa). Tällainen "vääryyteen viettelijä" oli väkivaltainen perisyntiopin harhainen kirkkoisä Augustinus, jota Lutherkin erehtyi kovasti arvostamaan ja kirjoittamaan väkivaltakirjan juutalaisista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

xneroxi kirjoitti:

Se on vanha vallankäyttötapa. Lahkon tunnusmerkki on, että se haluaa käyttää valtaa, mutta myös löytää jonkun, joitakin ihmisryhmiä, jota vähän alistaa. Lahko on lahko ja vl-liike on lahko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu