Toyota

H. Ford

Toyotistithan ovat jo ihmislajina aivan eri kehityshaaraa kuin normaali ihminen. Toyotistin elämässä on vain kolme kehitysvaihetta, kuten perhosella konsanaan.

Teinicorolla-jormacorolla-pappacorolla

Toyotalla ajaminen on tiettävästi periytyvä ominaisuus, kuten moni muukin haitta ja häiriö. Tuleva toitsupoitsu imee kaiketi jo äidinmaidossa taipumuksensa isiensä synkkään perintöön. "toiota korolla!" on monen peräkammariin syntyneen ensimmäiset sanat, ja varmasti myös monen katkerat viimeiset. Toyotien ja itsemurhien suuri määrä Suomessa ei voi olla vain sattumaa.

Toyotamiehen elämässä on kolme huipentumaa
- amiksen metallilinjan päättö todistuksen saaminen - ajokortin saaminen - oman Toyotan saaminen
Muusta saamisesta ei sitten voida juuri puhua. Toyota-Teron Loppuelämä kuluukin pääosin saamisen yrittämisessä.

Kun tuo untuvaviiksinen Tero viimein kokee elämänsä täyttymisen -eli saa Corollan-, alkaa armoton Teinicorollavaihe. Missä tahansa on parkkipaikkoja ja nakkikioskeja, siellä on lippalakkipäisiä finninaamoja liimailemassa Twincam Turbo Playboy- tarroja aasialaisautojensa ruosteisiin takakontteihin.


Toyotakuskin puberteetin tiedetään puhjenneen, jos Corollaan ilmestyy ikkunoihin tummennuskalvot. Näkösuojilla on tietty tarkoituksensa. Ensisijaisesti pyritään estämään naaraita näkemästä kuinka ruma luuseri Corollassa se oikein metsästääkään. Jos pakkanen ja humalatila ovat riittävät ajamaan naaraan ansaan, niin tämän jälkeen tummennuskalvojen tarkoitus on estää muita huomaamasta että kuinka tavattoman rumaa akkaa Corollaan oikein pukkaakaan. Ruma kottarainen kun viihtyy harvemmassakin pöntössä.

Corollaihmisen koko maailma on kovin erilainen. Mikään muun automerkin kuin Toyotan, ei tiedetä kulkevan kovempaa pelkällä ratin ja pakoputken pään vaihtamisella. Toyotateini kutsuukin vaihdekepin pään koristelemista "Tuningiksi" ja Bilteman 7000 TriplaSubwoofereita "HiFiksi" Jatkuva basson lönkytys estääkin tehokkaasti Teron kiveksiä laskeutumasta, mistä olkaamme kiitollisia.

Corollamaailma
Corollamaailmassa kaikki on mahdollista. Koska kaikki maapallon Toyotat ovat samannäköisiä rumia ruosteisia tölkkejä, tunnistaa Corollakansa omansa vain hajun perusteella. Sen takia joka ikisessä Toyotassa on nippu erivärisiä ja hajuisia "tuoksuvia" kuusia, joiden hajuyhdistelmän perusteella Tero löytää parkkipaikalta aina omansa. (kaikkihan ne ovat Teroja, tai ainakin näyttävät siltä)

Kun usean vuoden onanoinnin ja ringissä syljeskelyn uuvuttamat Terot viimein tulevat keski-ikäisiksi, heistä tulee Jormia. Jormat eivät ole onnistuneet elämässään missään, vähiten autonvalinnassa. Vanhat Toyotat muuttuvat vain uudempiin Toyotoihin. Jormat kulkevat kivipestyissä farkuissaan ja
mokkaliiveissään katse alas painuneina vaimonsa takana, viikset supattaen. Vaimo on aina vaan enemmän vihainen ja kakarat muistuttavat aina vaan enemmän naapurin setää. Jormat ovat luovuttaneet, Jormat ovat harmaata seinätapettia harmaissa Corolloissaan.

Pappacorolla
Pappacorollat ovat niitä ruskeita tai sapen vihreitä vm. -68 autoja, jotka matelevat savuttamassa aina siellä missä on kiire. Niiden sisällä kituu vihaisia pulisonkipappoja liikennettä ja omaa turvallisuuttaan vaarantamassa. Corollapapat eivät näe, sen koommin kuin ymmärräkään enää mistään mitään. Eläviä ruumiita liikkuvissa ruumisautoissaan. Kumpikin loppusuoralla matkallansa maatumiseen.

1

929

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä

      toinen puoli et sinäkään tunnosta tykkäävän niistä tero reikäpäistä corolla romuissaan. Pitäis pitää ne elinikäisessä amiksessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      299
      4840
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      138
      3099
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      54
      3032
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      33
      1580
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1272
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1209
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      12
      1042
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1031
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      1009
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      1001
    Aihe