Onko muslimin kiellettyä käyttää anabolisia steroideja?
Anabol
Keskustelija1
13486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tietääkseni anaboliset steroidit ovat kiellettyjä aineita, jotka lisäävät fyysisiä ominaisuuksia tuhoten muita elinosia. Tämän perusteella "minun" mielipiteeni mukaan se on kiellettyä
käytetään lääkintätarkoituksiin tarkoin määrätyissä tapauksissa. Itse tiedän joitakin tällaisia steroideja käytetyn lääkärin määräyksestä ja valvonnassa esim. vakavan sairauden jälkeisen heikkouden parantamiseen. Urheilijoilla esiintyy joskus väärinkäyttöä, joka saattaa olla hyvinkin vaarallista. Suurin piirtein kaikkien lääkeaineiden väärinkäyttö on vahingollista.
thanks
kerran keuhkokuumeen ja sen jälkihoitoon annettiin tuontapaista ainetta. Pikkuisen säikähdin, kuin luin reseptin: pelkäsin aluksi, että ne olisivat ihan vastakkaisia hormoneja. Eihän minulla mitään naisia vastaan ollut, mutta en erityisesti halunnut itse muuttua sellaiseksi... Olisi se lääkärikin voinut heti selvittää, mistä steroidista oli kyse.
Riippuu aineesta, sen käyttötarkoituksesta ja käytön motiivista.
Kiinnostavaa. Onko tätäkin asiaa siis pohdittu aivan islamin opillisista lähtökohdista ja siitä löytyy oppineiden mielipide?
>Riippuu aineesta, sen käyttötarkoituksesta ja käytön motiivista.
Otetaan esimerkiksi vaikka Deca Durabolin.
Onko sen käyttö sallittua missään seuraavissa käyttötarkoituksissa ja motiiveissa?
- Lääketieteellisesti perusteltu leikkauksen jälkeinen toipuminen tai palovammoista toipuminen
- Armeijan taholta organisoitu sotilaan fyysisen suorituskyvyn parantaminen
- Yksilö käyttää itse (hän esimerkiksi haluaa tulla vahvemmaksi, koska kokee itsensä puolustuskyvyttömäksi)
Vielä henkilökohtainen kysymys.
Oletko sinä käyttänyt steroideja?
Esim sali ei riitä nopean ulkoisen habituksen muuttamiseen.
>-Lääketieteellisesti perusteltu leikkauksen jälkeinen toipuminen tai palovammoista toipuminen
Kyllä.
>- Armeijan taholta organisoitu sotilaan fyysisen suorituskyvyn parantaminen
Kyllä.
>- Yksilö käyttää itse (hän esimerkiksi haluaa tulla vahvemmaksi, koska kokee itsensä puolustuskyvyttömäksi)
Kyllä, tietyin varauksin.
>Oletko sinä käyttänyt steroideja?
Kyllä, lääkärin määräämiä.
Olennaista käytön sallittavuuden määrittelyssä on siis se, että niitä käytetään johonkin sellaiseen, johon ne on tarkoitettu, eikä rikota lakeja ja sopimuksia.
Onko henk.koht. tuttu ilmiö?
;)
Kiinnostavia vastauksia sinulla tuossa.
En tiedä huomasitko vai mitä, mutta minua kiinnostaisi erityisesti, onko näistä kysymyksistä jonkun muun oppineen mielipidettä (eikös se fatwa tarkoita juuri mielipidettä?).
Sinä tunnut kyllä oppineelta, mutta älä ota tätä vähättelynä, kun haluaisin jonkun muunkin lausunnon (ns. "second opinion")
-Onko sinulla tiedossa, että jonkin maan muslimiarmeija olisi harjoittanut tällaista "dopingia"?
-Mitkä ovat ehdot, jotka mahdollistavat yksilön käytön.
>Kyllä, lääkärin määräämiä.
Nythän puhumme siis nimenomaan anabolisista steroideista, emmekä esim. kortikosteroideista, eikö niin?
Oliko kyseessä sairauden hoito vai saitko reseptit kehonrakennustyyppiseen lihasten kasvattamiseen.
Suomessahan steroideja ei määrätä kovin yleisesti muuhun kuin sairaalakäyttöön.
>Olennaista käytön sallittavuuden määrittelyssä on siis se, että niitä käytetään johonkin sellaiseen, johon ne on tarkoitettu, eikä rikota lakeja ja sopimuksia.
Steroideja ei tietääkseni ole tarkoitettu muuten terveen sotilaan tuhovoimaisuuden kohottamiseen.
TAi voihan joku jossain päin maailmaa kehittää synteettisen testosteronin nimenomaan tähän tarkoitukseen. Itseasiassa ihan mihin tarkoitukseen vain, mutta tällöinhän tarvittaisiin jokin ylin auktoriteetti, jolla olisi tietoa steroideista ja joka määrittelisi niiden soveltuvuusalueen tai käyttötarkoituksen.
Onko islamissa sellaista?
Oliko kysymykseni kenties hieman epätarkka ja vastauksessasi armeijakohtaan tarkoititkin esim. palovammoista kärsivän sotilaan parantamista, etkä muutoin terveen sotilaan aggressiivisuuden ja fyysisen kunnon nostamista?
>Sinä tunnut kyllä oppineelta, mutta älä ota tätä vähättelynä, kun haluaisin jonkun muunkin lausunnon (ns. "second opinion")
Oppineisiin minäkin turvaudun. Islam Q&A on hyvä paikka aloittaa.
http://63.175.194.25/index.php?ln=eng
>Onko sinulla tiedossa, että jonkin maan muslimiarmeija olisi harjoittanut tällaista "dopingia"?
Ei.
>-Mitkä ovat ehdot, jotka mahdollistavat yksilön käytön.
Ei saa vahingoittaa itseään, ei rikkoa lakeja tai sopimuksia. Tämä tarkoittaa esim. sitä, että annos pitää olla lääkinnällinen ja sitä ei käytetä doping-tarkoituksessa.
>Nythän puhumme siis nimenomaan anabolisista steroideista, emmekä esim. kortikosteroideista, eikö niin?
Tietysti.
>Oliko kyseessä sairauden hoito vai saitko reseptit kehonrakennustyyppiseen lihasten kasvattamiseen.
Lääkärin ja minun välinen asia?
Lihasten kasvattamista kehonrakennusmielessä lääkärin määrämillä annoksilla on aika turhaa hommaa. Oikeanlainen palautusjuoma insuliinimanipulaatioineen on paljon parempi, halvempi ja terveellisempi vaihtoehto.
>Steroideja ei tietääkseni ole tarkoitettu muuten terveen sotilaan tuhovoimaisuuden kohottamiseen.
Paino sanalle "terveen".
>Itseasiassa ihan mihin tarkoitukseen vain, mutta tällöinhän tarvittaisiin jokin ylin auktoriteetti, jolla olisi tietoa steroideista ja joka määrittelisi niiden soveltuvuusalueen tai käyttötarkoituksen.
Ylin auktoriteetti tässä asiassa on Allah(SWT), mutta Koraani ja sunna antaa analogisia viiteitä siitä, miten asiaan tulee suhtautua.
>Oliko kysymykseni kenties hieman epätarkka ja vastauksessasi armeijakohtaan tarkoititkin esim. palovammoista kärsivän sotilaan parantamista, etkä muutoin terveen sotilaan aggressiivisuuden ja fyysisen kunnon nostamista?
Fyysisen kunnon nostaminen steroideilla on sallittu, kunhan annostus ei ylitä määrää, jota asiantuntijalääkärit pitävät vahingollisena.
Minä tässä vain olen kysellyt ihan mielenkiinnosta.
Annoit hyviä ja asiapitoisia vastauksia.
Tuo vielä, jos sallinet :)
>Fyysisen kunnon nostaminen steroideilla on sallittu, kunhan annostus ei ylitä määrää, jota asiantuntijalääkärit pitävät vahingollisena.
Onhan tunnettua, että lääkäreissäkin löytyy "eri koulukunnan" lääkäreitä. Monet lääkärit saattavat katsoa kehon normaalin hormonitasapainon horjuttamisen näillä steroideilla - ei ainakaan terveelliseksi - suorastaan vahingolliseksi.
Mainitsit, että "palautusjuoma" on lääkärin määräämiä annoksia parempi. Eikö silloin steroidien käyttö olisi turvallisempaa ja järkevämpää jättää kokonaan pois ja siirtää ne islamissakin ns. kiellettyjen aineiden listaan?
Määritelläänkö muuten lääketieteellinen pätevyys islamilaisissa maissa samoin kriteerein kuin länsimaissa? Siis tahdon kysyä, onko länsimainen lääkärikoulutus muslimimaassa yhtä pätevä kuin mahdollinen muslimien oma lääkärikoulutus (onko islamissa oma lääketiede kuten ns. "kiinalainen lääketiede vs. länsimainen lääketiede)?
>Monet lääkärit saattavat katsoa kehon normaalin hormonitasapainon horjuttamisen näillä steroideilla - ei ainakaan terveelliseksi - suorastaan vahingolliseksi.
Näin on. On kuitenkin varmaan kenen tahansa lääkärin mielestä asiallista nostaa hormonitasot normaaliksi.
>Eikö silloin steroidien käyttö olisi turvallisempaa ja järkevämpää jättää kokonaan pois ja siirtää ne islamissakin ns. kiellettyjen aineiden listaan?
Ei tietenkään. Määrät ja motiivit ratkaisevat sallittavuuden, ei itse aine, koska se ei ole huumaava tai tappava.
>Määritelläänkö muuten lääketieteellinen pätevyys islamilaisissa maissa samoin kriteerein kuin länsimaissa?
Kyllä.
>Siis tahdon kysyä, onko länsimainen lääkärikoulutus muslimimaassa yhtä pätevä kuin mahdollinen muslimien oma lääkärikoulutus (onko islamissa oma lääketiede kuten ns. "kiinalainen lääketiede vs. länsimainen lääketiede)?
Joitain poikkeuksia lukuunottmatta. Islam ei hyväksy joitain lääkeaineita ja hoitomenetelmiä, kuten esim. alkoholipohjaisia lääkkeitä.
Harrastan itse kiinalaista lääketiedettä sikäli, kun se liittyy kamppailulajeihin.