Tilanteeni on tämä: Olen eronneen perheen tytär. Välit isääni ovat aina olleet melko etäiset. Kun vanhempani erosivat ollessani 7-vuotias, isä jäi jotenkin taka-alalle. Alussa hän kuitenkin otti meidät (6 vuotta nuormpi veli) melko hyvin mukaan juttuihinsa. Myöhemmin näin häntä noin kerran pari vuodessa.
Ollessani 14-vuotias, isoisäni, isäni isä, kuoli. Sairasvuoteellaan hän halusi antaa omaisuutensa (auto ja hieman rahaa) minulle ja veljelleni, sillä isäni ei paljoa kuulunut hänen elämäänsä. Eivät siis nähneet paljoakaan. Isoisämme oli kuitenkin meille lapsenlapsille hyvin tärkeä ja hän kyläili meillä usein.
Tästä "selän takana juonittelusta" isäni suuttui todella paljon ja hän on koko kahdeksan vuoden ajan piinannut meitä. Äitini lainaa isälleni rahaa edelleen, vaikka noista isoisän rahoista ei todellakaan ole enää jäljellä mitään (kaikki lainattu/annettu isälleni). Isäni väittää toisin. Minä tai veljeni emme ole isoisäni rahoista hyötyneet. Isäni firma meni konkurssiin joskus 90-luvun alussa, joten jos hän olisi perinnön saanut, olisivat kaikki rahat menneet kuitenkin velkojen maksuun. Elatusmaksuja isäni ei ole melkein koskaan äidilleni maksanut.
Nyt, kahdeksan vuoden jälkeen emme pääse isästäni eroon, vaan äitini (minun mielestäni turhaan) auttaa isääni kaikissa tilanteissa, vaikka oikeasti isänihän tässä pitäisi maksaa vielä veljestäni elatusmaksuja. Heidän erostaan on jo 15 vuotta! Kesällä isäni varasti veljeni hyllyltä 100 euroa.
Olen yrittänyt miettiä kaikkea ja olen tullut siihen tulokseen, etten haluaisi olla missään tekemisissä isäni kanssa. Äitini tilanne huolestuttaa myös. Isäni ei ymmärrä, vaan olettaa, että kaikki on hyvin. Hän ajattelee vain itseään. Hänen mielestään hänellä on oikeus viedä veljeni kesällä ansaitsemia rahoja, muttei hän edes tapaa meitä koskaan!
Miten minun pitäisi kestää? Kai aikuinen ihminen saa valita, haluaako olla tekemisissä isänsä kanssa? Onneksi isäni ei ole päässyt vaikuttamaan kasvatukseeni... En ole varma, sopiiko tämä kirjoitus tälle palstalle, mutta toivon kommentteja.
Ollessani 14-vuotias, isoisäni, isäni isä, kuoli. Sairasvuoteellaan hän halusi antaa omaisuutensa (auto ja hieman rahaa) minulle ja veljelleni, sillä isäni ei paljoa kuulunut hänen elämäänsä. Eivät siis nähneet paljoakaan. Isoisämme oli kuitenkin meille lapsenlapsille hyvin tärkeä ja hän kyläili meillä usein.
Tästä "selän takana juonittelusta" isäni suuttui todella paljon ja hän on koko kahdeksan vuoden ajan piinannut meitä. Äitini lainaa isälleni rahaa edelleen, vaikka noista isoisän rahoista ei todellakaan ole enää jäljellä mitään (kaikki lainattu/annettu isälleni). Isäni väittää toisin. Minä tai veljeni emme ole isoisäni rahoista hyötyneet. Isäni firma meni konkurssiin joskus 90-luvun alussa, joten jos hän olisi perinnön saanut, olisivat kaikki rahat menneet kuitenkin velkojen maksuun. Elatusmaksuja isäni ei ole melkein koskaan äidilleni maksanut.
Nyt, kahdeksan vuoden jälkeen emme pääse isästäni eroon, vaan äitini (minun mielestäni turhaan) auttaa isääni kaikissa tilanteissa, vaikka oikeasti isänihän tässä pitäisi maksaa vielä veljestäni elatusmaksuja. Heidän erostaan on jo 15 vuotta! Kesällä isäni varasti veljeni hyllyltä 100 euroa.
Olen yrittänyt miettiä kaikkea ja olen tullut siihen tulokseen, etten haluaisi olla missään tekemisissä isäni kanssa. Äitini tilanne huolestuttaa myös. Isäni ei ymmärrä, vaan olettaa, että kaikki on hyvin. Hän ajattelee vain itseään. Hänen mielestään hänellä on oikeus viedä veljeni kesällä ansaitsemia rahoja, muttei hän edes tapaa meitä koskaan!
Miten minun pitäisi kestää? Kai aikuinen ihminen saa valita, haluaako olla tekemisissä isänsä kanssa? Onneksi isäni ei ole päässyt vaikuttamaan kasvatukseeni... En ole varma, sopiiko tämä kirjoitus tälle palstalle, mutta toivon kommentteja.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joka paikassa isiä vain haukutaan.
Täällä meillekkin varatussa palstassa.
Kantsis ehkä puhua isäsi kanssa kokemastasi vääryydestä. Ehkä isäsi kokee samoin.
Todella outoa, että isoisä antaa perintönsä miniän ja lasten hyväksi. Teille lapsille pelkästään suljetulle tilille laitettuna olisi ymmärrettävää, mutta tämä toteutunut vaikutti hieman isoisän kostolta pojalleen.
Ja katkeraksi ainakin on pojan saanut.
Juu, kaikkea on yritetty. Perinnöstä vielä, että äidilläni siis ei ollut tarkoitus käyttää itse rahoja. Se on kyllä totta, että isoisäni ei halunnut antaa rahojaan pojalleen, sillä tiesi, etteivät ne menisi muuta kuin velkoihin. Eivätkä ne velat siitä olisi erityisemmin vähentyneet. Isäni ei kuitenkaan ollut isoisääni lähes ollenkaan yhteydessä moneen vuoteen, joten siltäkin kannalta ymmärrän isoisäni ratkaisun.
Mun puolesta isäni saa vaikka vihata isoisääni, mutta miksi hän kostaa kostonsa omille lapsilleen? Sitä en ymmärrä.
Kenties geeneissä on tullut perimää senverran, ettei ymmärrystä riitä, sulla, eikä isälläsi.
Ehkä sinulla on kuitenkin paras mahdollisuus analysoida tilannetta. Me emme teistä tiedä kuin sinun kertomuksesi.
...tulipahan nähdyksi, mikä oli tietty tarkoituskin.
"Kai aikuinen ihminen saa valita, haluaako olla tekemisissä isänsä kanssa?"
Kyllä, asia on juuri näin.