http://www.telkku.com/program/show/2014100919001
Afrikassa leviävän Ebola-viruksen alkuperää ei tunneta, mutta tiedetään, ettei kukaan ole sille immuuni. Miksi sen tutkiminen on niin vaikeata ja miten kansainvälinen politiikka vaikuttaa lääkkeen kehittämiseen? T: BBC HD
Miksi katsoa
Afrikassa leviävän Ebola-viruksen alkuperää ei tunneta, mutta se tiedetään, että kyseessä on yksi helpoimmin tarttuvista ja vaarallisimmista viruksista. Kukaan ei ole Ebolalle immuuni. Kaikesta huolimatta osa tartunnan saaneista jää henkiin, ja tämä antaa toivoa tutkijoille. BBC:n uunituore dokumentti Horizon: Can We Cure Ebola selvittää, miksi viruksen tutkiminen on niin vaikeata ja miten kansainvälinen politiikka vaikuttaa lääkkeen kehittämiseen. Katsoja saa käsityksen kuinka ja miksi Ebola-virus tuhoaa ihmisen immuunijärjestelmää niin tehokkaasti. Ohjelma on erityisen ajankohtainen, sillä Ebolan odotetaan leviävän räjähdysmäisesti Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan, Kiinaan ja Intiaan lokakuun loppuun mennessä. Espanjassa todettiin maanantaina Ebolan tarttuneen ensimmäisen kerran ihmisestä toiseen Länsi-Afrikan ulkopuolella.
"Ohjelma on erityisen ajankohtainen, sillä Ebolan odotetaan leviävän räjähdysmäisesti Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan, Kiinaan ja Intiaan lokakuun loppuun mennessä. "

Vastaukset 4
Vanhimmat
kaikki paha tulee afrikasta?
Vielä suomeenkin hyysäämisellään?
ebola saisi tuhota amerikan tulisi jotain järkeä tähän maailmaan sen jälkeen perrr...
MaMut lähtee syyslomilla Afrikkaan tapaamaan sukulaisia, tulevat takaisin ja tartuttavat