Lapsena jää yksin, koska ei pidä samoista leikeistä kuin muut siinä lähellä. Kun ei ole kavereita, ei ole helppo myöskään saada uusia. Niinpä ihminen jää yksin myös nuoruudessa. Kun jää uksin nuoruudessa, jää kaiken kivan ulkopuolelle, jonka olisi halunnut kokea. Niinpä ihminen jää yksin myös aikuisuudessa, koska hän ei jaa samoja juttuja kuin muut. Ihminen keksii menetetylle elämälleen korvikkeita, jotka eivät kuitenkaan riitä korvaamaan hänen menetystään. Että olisi edes yksi ihminen, joka hyväksyisi, ymmärtäisi ja arvostaisi yksin jäänyttä. Sukulaiset eivät riitä, sillä heidän kanssaan on kaikki jutut jo jauhettu loppuun. Ihminen etääntyy juuristaan, erakoituu ja katkeroituu. Niinpä ihminen jää yksin vanhuudessa, eikä kukaan ole auttamassa, kun sairauskohtaus iskee vieden ihmisen kuoleman rajan taakse.
Ihminen jätetään yksin
tuomittu ajopuu
5533
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos ihminen velloo koko ajan mietteitä, ei tästä mitään tule, niin takuulla vajoaa itsesäälin ja katkeruuden suohon ja sitä alkaa viestittää ympärilleen negatiivisuuttaan: mä ole tällainen yksinäinen paska, pitäkää hajurako.
Ja ihminen on oman onnensa seppä, en tarkoita etteikö olisi Luojansa luoma, mutta totuus on että kyllä se elämän ilo ja onnen juju on löydyttävä omista sisäisistä voimalähteistä. Ei voi odottaa onnea toisilta ja elää heidän kauttaan vaan tämän oivallettuaan yhdessä toisten kanssa.
Pointtini ei ollutkaan itsesäälissä vellominen vaan näyttää mitä järjestelmällinen jonkun eristäminen voi saada aikaan. Onni on yhdessä muiden kanssa, mutta mitä pitäisi tehdä jos ihminen halutaan jättää ulkopuolelle, vaikka hän ei ole ilkeä, ei satuta muita, yrittää olla huomaavainen ja kehittää itseään, että olisi jotain kerrottavaa.
Voi tuomittu ajopuu
Tuo mitä kirjoitit, on varmasti niin totta elämässäsi ja myös monen ihmisen elämässä. Kuvasit sitä kierrettä, mihin ihminen ajautuu, kun hän jää yksin.
Tässä tekstisi äärellä jään ajattelemaan, miten sokeita me ihmiset olemme toinen toisillemme. Miten vähän me näemme toinen toisemme elämästä. Mitä toivoisit eniten? Sitä, että joku toinen lähestyisi sinua, olisi aidosti kiinnostunut, kysyisi vilpittömästi, mitä sinulle juuri nyt kuuluu, jakaisi jonkun hetken sinun kanssasi?
Toivon, että kohdallesi osuu tällainen ihminen. Samalla toivon, että me toiset emme olisi niin sokeita.
Tervehtien Päivi-pappi Hämeestä
"Yksin sinä olet ihminen kaiken keskellä
yksin"
Sitten kun olet heikoimmillasi ja "ystävä" alkaa lyödä biblialla yms.
päähän,sitten sitä vasta yksin oletkin.
Ei kaikki sitä tietysti tee, mutta voi
niinkin hölmöjä olla. Vaikka päähänlyöjä
on itse samassa veneessä , ei sitä itse
huomaa ja lyö lyötyä, niin siinä on esimerkki,jota voi pitää oikein "mallisuorituksena" pöljyyden huipentumasta.
Miten yksinäinen ihminen voisi päästä tästä kierteestä eroon? :)