TALVIPULUJA

Olin Turkissa lomamatkalla. Pamukkalessa oli hienon hotellin pihalle rakennettu kyyhkysille komea mökki, noin kaksi metriä maasta, melkoisen isokin.
Totesimme siinä kuinka viisas teko.
Kyyhkyset istuskelivat siinä kaiteella ja likaaminen jäi pienelle alueelle, eivät lentäneet parvekkeiden kaiteille joka oli kiva.

Omalle terassillemme Helsingissä asuessamme asettuivat pulut, oravat ja harakat. Kaiteella istuivat ikkunaa tuijottaen. Kirjosieppo teki lintulaudalle pesänsä, hautoi viisi somaa poikasta ja meillä olikin hankalaa alkukesä, terassille ei menty aamukahville.

Kukkiakaan ei enää kaiteella, kanervia vain.
En minä nyt ihan puluksi muunnu, enkä ihan ilolinnuksikaan, mutta kerroinpa tämän havaintoni, ikäänkuin matkamuistona puluista.
Kyyhkyslakka, kivaa ääntä ne pitivätkin, supattivat toisilleen kaiken aikaa.

Omat kokemukset
viime kesänäkin pesivtät, munia kaksi, joita hautoivat uskollisesti. Muistan kun emo nokki munia kun kuoriutumisen piti tapahtua vrk:n sisällä.
Illalla menin nukkumaan ja aamulla oitis katsomaan joko pian...pesä oli tyhjä eikä munan siruakaan näkynyt.
Puluparikin oli kadonnut eikä näkynyt tämän jälkeen.
Tuollaisia kuvia kuin tuossa profiilissani on, minulla on videoinakin kuluneelta alkukesältä tallessa - lähikuviakin ihan kuoriutumisesta lähtöön saakka kuten tuo kuvakin lähtöpäivänä otettu ja yksityiskohtia silmistä alkaen....

Lapsena ollessain, silloin hamassa menneisyydessäni sain seurata metsäkyyhkyn pesintää kotini lähimetsässä.

Pesä oli kovin matalalla kuusen oksassa, hataran näköinen ja luulin alkuun etteivät munat tulesiinä pesässä pysymään, harvaa pohjaa lintupari kuitenkin paikkaili ennen munintasa ja neljästä munasta kuoriutui kaksi pientä karvapalloa.

Isoäiti kielsi menemästä pesälle hautomis aikana ja oli kyllä melkomoisten kieltäymyksien polku kun samalta kankaalta revittiin sammalia uuden kodin vinttii lämpöeristeiksi. Oi niitä aikoja.. ja tapojakin, jos niin voi sanoa.

Oletko joutunut samoihin puuhiin, silloin ennen kun kaikilla ei ollut sahanpurua vintille, eikä olkia missään nimessä palovaaran takia kukaan uskaltanut edes ajatella.
Pärekatto on muuten tulosa uudelleen muotiin ja käyttöön.
Jos nyt rakentaisin mökin, haluaisin ilman muuta pärekaton, oikein vanhaan tapaan talkoilla tehtynä, oikeilla nauloilla, ei millään pikku nupeilla.

Sepelkyyhkyt repivät sipulit maasta eräänä keväänä, juuri kun illalla sain ne vaivoin maahan, aamulla olivat talkoissa, nostivat ne ylös.

PULUPARI
olisi meillekin oppimestari parisuhdeongelmiin.
Luonnon tarkkailu avartaa omia näköaloja.
Täällä on vuosikaudet jumiuduttu eestiläisen sääksenpesän tarkkailuun sensijaan, että menisimme luontoon ihan kotiympäristöön. Emme hankkisikaan kesäkissaa tai kulkukoiraa toistemme harmiksi.
Sienipoluilla ja marjamättäillä voisimme ottaa mukaan korin nytkin vielä suppilovahveroita ja karpaloita antavat uusia makuelämyksiäja nautintoa...

Oikeassa olet.

Kuinka suuri onni onkaan ollut syntyä maaseudulle, oppia näkemään ja kokemaan luonnon ihmeet.

Suppilovahveroita voi kerätä vielä pakkastenkin aikana.
Muistelen muutaman vuoden taakse, ensilumi satoi joskus marraskuussa, se suli pois ja joulukuussa kävin keräämässä kopallisen vahveroita lähimetsästä. Vasta ihan joulun alla satoi lunta niin paljon, että sienimaastoni peittyi.

Karpalosuot on kuivattu. Täällä etelän suunnalla on paljon soita joilla ennen sai jopa hillaa kerätä ihan ämpärillisiä, nyt ei yhtäkään marjaa.
Soita halkovat valtavat ojat, mutta ei se metsä silti suolla kasva, vaikka kuivattivat. Pajua lykkää ja koivua ojan pientareet.

Moni ei uskalla eksymisen pelossa mennä metsää, eikä kai kiinnostakaan. Taitaa olla kaukana muutamilla sellaiset maastot joissa olisi helppo liikkua ja jotka olisivat kävelymatkan päässä.

Mennään vielä keräämään suppiksia, voita ja sipulia pannulle sienien kanssa, tilkka kermaa ja jopa on pottumuusille seuraa.

Vesisade pakottaa huonetilaan ja lueskelin tuossa espanjan kielikurssia joka on koneellani. Kivaa ajankulua tämäkin seurustelu.

sääket pesällä
UM:n avaamassa ketjussa oli 59 puheenvuoroa, joista 48 oli Millaurjamin omia.
Minun lisäkseni viestin oli laittanut katleija rekatulla nikillään.