Miehen lapset ärsyttää

ärsyttää vaan!

kun ovat likaisia aina kun tulevat meille, huutaa kirljuu ja karjuu, sotkee, eikä tee muuta kun syövät jääkaapin tyhjäksi. Minä äitipuolena yritän kasvattaa heitä normaaleiksi, mutta niin epätoivoista on ettei aina jaksa. Omat lapset yrittävät näyttää esimerkkiä, kun ovat oppineet pienestä pitäen kaikki, ja olikin järkytys kun nämä viisi meihen lasta tulee meille käymään, niin ne päivät ovat yhtä kaaosta.
Kaikkeni olen yrittänyt ja yritän, mutta kun ei ole kotoonta saaneet äidiltään opastusta, niin onhan se vaikea jälkikäteen yrittää neuvoa ja opettaa.
Siksi päätimmekin, tai minä oikeemmin, että tenavat tulevat meille lauantaina kello 19.00 ja lähtevät aamutuimaan viim. 9.00 kotio, jotta eivät ehdi sotkemaan koko huushollia. Ulkona odottavat kun äiti tulee tuohon mutkaan hakemaan, edes me emme hae emmekä vie, kun rahat kaikki menee äidille, saa hän sitten juoda vähemmän kaljaa. Meillä rahat menevät järkevämmin omaan elämiseen,, ja meis on siinä uskossa, että järjestely on äidiltä lähtöisin, ja hyvä niin. Minähän en puutu... en en...
Mutta on se rankkaa katsella, kun mitää ei osata, ja elämä on sekaisin heillä... verrttuna meidän elämään, täällä varmasti viihtyisivät, mutt meitä se rassaa.Olisi kiva mennä lomallekin suurena perheenä ja näytellä muille että meillä on hieno perhe ja minä loistava äiti heille, mutta hävettää kun he eivät osaa käyttäytyä, ja eivät osaa ottaa oppia minun lapsistani. He ovat niin ihania ja ihania!!! Olen ylpeä omista muta nämämiehen,, voi voi voi...

7

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jfekjfke

      Juuri tuommoisia te ex-vaimot/äidit olette. Pitää vaan saada sitä uutta miestä putkeen ja lapsille elättäjä. Tyypillinen eroäiti.

      • ikävä kyllä

        Minkä sille voi, jos ei ole yhtä hyviä äitiejä kuin uusio äiti? Jos hän on omiltaan vaatinut asoita, niin ja toiset eivät osaa mitään, niin pakkohan se on kasvattaa toisten lapset normaaleiksi ihmisiksi. Ei ole kivaa jos jotkut rettelöi ja muut lapset ovat loistavia? Yleensä ne miehen lapset ovat aika moisia epeleitä.

      • jfjfhej
        ikävä kyllä kirjoitti:

        Ei vaan se "uusio-äiti" on nimenomaan se ex-vaimo, jota tarkoitin.

        Jos tällä "uusio-äidillä" on lapsia ex-liitostaan, niin hänhän on myös jonkun ex-vaimo.

    • äidit ei osaa

      Onneksi suurin osa lapsita on saanut uuden äidin, kun entinen äiti ei ole osannut kasvattaa omia lapsiaan. Sehän on rikkaus lapsille, kun on monta äitiä ja satoja siaruksia... vallan ihanaa kun on leikkikavereita... mutta mistä ne kaikki sitten aikanaan tuntee?

      • -----

        Et voi kirjoittaa otsikossasi, että "äidit ei osaa", ja sitten tekstissä kirjoittaa, että uudet äidit osaa, mutta vanhat ei. Yritä pysyä alkuperäisessä kannassasi.

        Sinun mielestäsi kaikki maailman äidit ovat kelvottomia surkimuksia, jotka eivät osaa kasvattaa lapsiaan ja juovat vain kaljaa ja polttavat tupakkaa. Se on saman tekevää, onko kyse uudesta vai vanhasta äidistä, koska se "uusi äiti" on usein myös jonkun "vanha äiti". Kumoat omissa kirjoituksissa jatkuvasti omia sanojasi. Voit lopettaa sen nyt, ja todetkaamme vain yhdessä: Sinun mielestäsi kaikki äidit ovat p-askoja. Piste.

        Et voi olla jostain ihmisestä yhtä mieltä ja sitten toista mieltä. Tai voithan sinä, mutta se tarkoittaa vain sitä, että olet omissa ajatuksissasi itsekin sekaisin kuin seinäkello. Ja kuka sellaisen mielipiteitä/perusteluja ottaa tosissaan? Ei kukaan.

        Otetaanpa esimerkki:
        - On eroava pariskunta, Matti ja Maija. Heillä on yhteisiä lapsia.
        Matti tapaa uuden naisen, Pirkon. Pirkosta tulee hänen lapsilleen "äitipuoli" (tai sinähän tykkäät käyttää termiä "uusi äiti".
        ---> Tässä tapauksessahan sinä halveksit Pirkkoa, sitä pahaa kaljaa juovaa sutturaa, ja Maija on se rakas, ihana ex-vaimo ja lasten äiti.

        - Noh, kyseinen Maija tapaa eronsa jälkeen uuden miehen, jolla on myös lapsia ennestään. Hups, Maijasta tuleekin "äitipuoli" tai "uusi äiti" noille miehen lapsille.
        ---> Ohhoh, kuinka kävikään. Se sinun ihannoima, rakkaista rakkain ex-vaimo ja "the vanha äiti" Maija muuttuikin yhtäkkiä kaljaa juovaksi sutturaksi, joka kiusaa ja haukkuu ja elää siivellä ja ja ja...

        Eikä tässä vielä kaikki...
        - Muistatkos vielä sen Pirkon? Sen pahan sutturan, joka on nyt Matin kanssa? Pirkon ex-mies löytää uuden naisen, Irmelin, josta tulee Pirkon lasten "äitipuoli" ja "uusi äiti".
        ---> Ohhoh. Nyt se suttura-Pirkko muuttui rakkaaksi ex-vaimoksi, jonka ex-vaimo vehtaa sen pahan Irmelin kanssa, joka juo vaan kaljaa ja kiusaa Pirkon lapsia, ja juo kaikki elatusmaksut.

        Huomaatkos itse nyt?

      • muija.
        ----- kirjoitti:

        Enpä olisi itse osannut paremmin tätä asiaa ilmaista. kiitos tästä :)))

    • pyöreänä aina vaan

      On se musta kurjaa kun äidit ei täytä velvollisuuksiaan. Ei miehen kuulu hoitaa lapsiaan jos on uusia lapsia, se on miehen työ pitää huolta uusista lapsista, entiset saavat kuitenkin kauheet tuet ja ex vaimo tukia ja rahaa tulee, mutta mies parka eimitään menetää rahaa vaan. Naapurin miehellä on 8 lasta neljän muijan kanas ja nyt viides odottaa uusia lapsia... ei ole miehellä helppoa kun entiset akat vaatii kauheesti elareita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5080
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1279
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1209
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1143
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1027
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      915
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      789
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      763
    Aihe