OSKU OPISKELIJAKORTTI ONGELMIA

acnepop

Olenko ainoa jolle tämä opiskelijakortin saaminen on osoittautunut rakettitiedettä vaikeammaksi haasteeksi?

Kortin tilaaminen on hirveää byrokratiaa tikittävästä kellosta paperikuvan lähettämiseen (ja minä kun luulin että pelkkä sähkökuva riittää, eletäänhän me vuotta 2014 jumalauta). Reippaana tyttönä maksoin korttini jo ensimmäisenä päivänä jotta se tulisi nopeasti kotiovelle mutta viikot vieri ja lopulta minulle lähetettiin viesti jossa kerrottiin että en ole maksanut korttia! Mitä ihmettä!

Lähetin heille viestiä, jossa kerroin että minä kyllä olen maksanut kortin ja pyysin selvittämään asian mutta vastausta ei ikinä tullut, joten päättelin että maksussa on jokin mennyt vikaan ja maksoin kortin uudestaan ja odottelin taas, kunnes he sitten taas lähettivät minulle sähköpostiviestiä ja huomauttivat puuttuvasta paperikuvasta, joka oli kyllä ihan oma virheeni mutta he myös kertoivat että en ole antanut liittymisen yhteydessä sähköistä kuvaa, vaikka minä todellakin annoin sen ja he TAAS huomauttivat maksamisesta.

Tällä kertaa tartuin turhautuneena kännykkääni ja päätin soittaa heille viestin osoituttua ajan haaskaukseksi mutta mitä vielä, KUKAAN EI VASTAA. Soitin useaan kertaan arkipäivänä siihen kellonaikaan mitä ne ilmoittivat sähköpostiviestissä.

Onko muilla ollut ongelmia Osku opiskelijakortin hankkimisessa tai muussa siihen littyessä? Vai olenko pistänyt rahaani jossain Uzbekistanissa sijaitsevaan huijariyritykseen?

1

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Korttikamppailija

      Muistuupa mieleen vastaava tapaus Jyväskylän yliopiston ajoilta.

      Oppilaitokseen hyväksymisilmoituksen mukana tuli ohjeet opiskelijakortin hankkimisesta. Jos lähettää kaikki tarvittavat tiedot, valokuvan yms. ajoissa, voi kortin saada jo avauspäivänä.

      No, minähän tein kaikki mitä neuvottiin ja kysyin vielä puhelimella lisäohjeita. Monet kurssikavereistani saivatkin kortin heti ensimmäisenä päivänä, mutta minä en. Ajauduin epätoivoiseen kamppailuun, sillä kortin kohtaloa joutui tiedustelemaan viikosta toiseen, eikä kukaan osannut sanoa, mikä taho sen valmistamisen vetkuttelusta vastaa. Kortin puuttumisesta koitui opiskeluelämään jatkuvaa harmia.

      No, sainhan minä sen kovan taistelun jälkeen viimein, mutta silloin oltiin jo joulukuussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      3
      1468
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1137
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1120
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      950
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      110
      855
    Aihe